useimmiten

Näin asiaa seuranneena voin vain todeta, että valitettavasti lasten sijoittaminen sijaisperheisiin tapahtuu liian myöhään. Usein huostaanotto jää myös täyteenpanematta kokonaan taloudellisesti syistä, vaikka lapsen tilanne olisi kuinka kriittinen. Esimerkiksi kotikaupungissani huostaanotot jäävät tällä hetkellä käytännössä kokonaan tekemättä kaupungin todella heikosta taloudellisesta tilanteesta johtuen,kuten käy myös monelle muulle elintärkeälle, inhimilliselle tarpeelle.
692942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Toivottavasti ei sinulta lastasi viedä.koska silloin tiedät mitä on TUSKA JA LAPSEN TUSKA JA IKÄVÄ !

Äänestä

Saattaa olla huostaanottokiintiö täynnä lapsista, joilla ei huostaanoton tarvetta ole. Puuhastelunsa puitteissa toteavat ettei rahaa enää ole ja pääsevät kahvittelun lomaan keskenään keskustelemaan omista lomamatkoistaan yms. Jos tekisivät huostaanotot vaikeista apua tarvitsevista perheistä, kahvittelujen lomassa omien asioiden hoitamiseen ei jäisi aikaa.
Omaa koulutustaan keksivät koulutuksen perään ettei tarvitsisi työpaikallaan olla ja mikä tärkeintä koulutuksessa käyntien puitteissa vaikkapa ostoksiaan tehdä. Tai vierasta m**kkua hakea.
Näin saattaa olla marjat siellä teilläkin.

Äänestä
  • heillä on kotona oma ***kku?

    Äänestä

Eikö teidän naapurin lapsia ole vieläkään huostaanotettu, vai oletko huostaanottajaviranomainen jonka kädet ovat sidotut. Vai mihin kirjoituksesi perustuu?

Äänestä

Sie oisit halunnu jonku tietyn lapsen ja työ ootte sen sosiaaliviranomaisen kanssa käyneet sen jo kattomassakin mutta ette ole saaneet juotettua vanhempia humalaan kun ei ole rahaa. Voi teijän kanssa kyl minnuu käy teit sääliks.

Äänestä
  • Kirjoitukseni perustuu työn kautta saamaani koemukseen useiden vuosien ajalta. Toimin opettajana peruskoulun luokilla 1-6. Uskoisin, että monessa muussakin kunnassa huostaanotot jäävät tällä hetkellä tekemättä huonon taloudellisen tilanteen vuoksi. Todella surullista katsottavaa, kun näkee lasten pilaavan uskonsa tulevaisuuteen ja elämään jo pieninä ihan vain siksi, ettei kunnalla ole rahaa. Olen työssäni nähnyt niin monta erilaista tapausta, joissa vanhempien resurssit huolehtia lapsestaan ovat olemattomat syystä tai toisesta johtuen. En lähde tässä nyt erittelemään näitä syitä, mutta jokainen tietää niitä olevan lukemattomia. Tarkoitukseni ei ole syyllistää biovanhempia, kuulutan perään ainoastaan sitä, että kuntien taloudesta ON LÖYDYTTÄVÄ rahaa inhimillisen hädän estämiselle, varsinkin silloin, kun kyse on lapsista.

    Äänestä

  • liian myöhään kirjoitti:

    Kirjoitukseni perustuu työn kautta saamaani koemukseen useiden vuosien ajalta. Toimin opettajana peruskoulun luokilla 1-6. Uskoisin, että monessa muussakin kunnassa huostaanotot jäävät tällä hetkellä tekemättä huonon taloudellisen tilanteen vuoksi. Todella surullista katsottavaa, kun näkee lasten pilaavan uskonsa tulevaisuuteen ja elämään jo pieninä ihan vain siksi, ettei kunnalla ole rahaa. Olen työssäni nähnyt niin monta erilaista tapausta, joissa vanhempien resurssit huolehtia lapsestaan ovat olemattomat syystä tai toisesta johtuen. En lähde tässä nyt erittelemään näitä syitä, mutta jokainen tietää niitä olevan lukemattomia. Tarkoitukseni ei ole syyllistää biovanhempia, kuulutan perään ainoastaan sitä, että kuntien taloudesta ON LÖYDYTTÄVÄ rahaa inhimillisen hädän estämiselle, varsinkin silloin, kun kyse on lapsista.

    Kirjoitat:

    "Todella surullista katsottavaa, kun näkee lasten pilaavan uskonsa tulevaisuuteen ja elämään jo pieninä ihan vain siksi, ettei kunnalla ole rahaa."

    Syyllistät lapset oman elämänsä pilaamisesta. Ja mikä on sinusta surullista katsottavaa. Ja ehdotat huostaanottoa.

    Jos olisit ammattihenkilö ( uskon että olet opettaja ) ottaisit yhteyttä kuntanne päättäjiin ja pyytäisit avohuollon tukitoimia perheille. Miksi puhut huostaanottojen puolesta?
    Pyytäisin myös erittelyä mainitsemistasi "lukemattomista syistä" joita oppilaillasi näet olevan.

    Äänestä

  • opettajillekin kirjoitti:

    täällä jälleen ne samat syyt, jotka on mainittu tuhanteen kertaan? Vanhempien päihdeongelmat, väkivalta, vakavat mielenterveysongelmat jne... Näitähän riittää, kuten hyvin tiedät, enkä halua alkaa niitä luettelemaan, koska tunnetusti niiden luettelemisesta tällä palstalla ei seuraa mitään hyvää.

    En todellakaan syyllistä lapsia, peräänkuulutan vastuun perään. Jos kaikki mahdolliset tukitoimet on jo tehty ja vuosia yritetty, huostaanotto on valitettavasti ainoa viimeinen ratkaisu. Vai haluatko että myös lapset jatkavat vanhempiensa aloittamaa kierrettä, olkoon se sitten päihde- tai mielenterveysongelma. Lasten tehtävä on olla lapsia, ei huolehtia vanhemmistaan.

    Vihjailet minun olevan lapseton. Tämä ei myöskään pidä paikkaansa, olen kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, että se siitäkin aiheesta.

    Äänestä

  • että luettelen kirjoitti:

    tänä päivänä lasten huostaanottoon voi olla
    myös yksinhuoltajuus, valitettavasti.
    Yh:t ovat sosiaaliviranomaisten "erityistarkkailussa"
    oman jaksamisensa, lasten hoivan ja huollon jne
    takia.
    Tällä palstallakin vieraili viiden lapsen
    yh äiti, jolle oli tarjottu sosiaaliviranomaisten taholta (vauva) pienimmän huostaanottoa,
    jotta äiti voisi paremmin
    keskittyä vanhempien lasten hoitoon ja huoltoon.
    Omasta mielestään äiti jaksoi hyvin eikä hänellä ollut mitään syytä antaa lapsia maailmalle kasvatettavaksi.

    Kuinka voit tietää oppilaittesi perheiden, sosiaaliviranomaisten viranomaistyönä tekemästä,
    avohuollon apu ja tuki -paketista.
    Ja kuinka voit tietää "virallisesti" oppilaittesi
    perheiden todellisista päihdeongelma, väkivalta, mielenterveys yms. ongelmista,
    kuinka?

    Äänestä

  • syy kirjoitti:

    etteikö aiheettomiakin huostaanottoja tehtäisi. Tällaiset vakavat ongelmat kotona vain heijastuvat lapsen koko käytökseen, myös koulutyöskentelyyn sekä sosiaalisuuteen todella moninaisilla tavoilla. En usko että on kenellekään hyväksi kasvaa "sairaassa" ympäristössä. Nyt puhun TODELLA vaikeista oloista, en suinkaan mistään "norm." ongelmista, joita ihan varmasti jokaisessa perheessä on. Me opettajat keskustelemme myös vanhempien sekä sosiaalityöntekijöiden ja lasten itsensä kanssa ollaksemme mahdollisimman hyvin perillä kulloisestakin tilanteesta ja juuri ongelmatilanteissa ratkaisua etsitään yhdessä.

    Äänestä

  • väittänytkään kirjoitti:

    keskinäistä "tietovuotoa" näissä
    viranomaisasioissa.
    Ja "kuulette" koko totuuden
    lapsen elämän tilanteesta
    sosiaaliviranomaisen suusta, tottakai!

    Eräässä tuoreessa tutkimuksesa kävi ilmi,
    että lapsen
    koulussa "oirehtiminen" ja kouluvaikeudet
    eivät aina johdu
    lapsesta, hänen perheestään
    tai lapsen perhetilanteesta.

    Koulu, koulun henkilökunta ja nykyinen
    yksilöä kunnioittamaton koulumaailma,
    voivat myös aiheuttaa lapselle/oppilaalle
    näitä mainitsemiasi "heijastumia"
    lapsen koko käytökseen
    ja koulutyöskentelyyn sekä sosiaalisuuteen.

    Asioista/tilanteista ei ole olemassa
    vain yhtä ainoaa koko totuutta,
    on monen osapuolen
    omia pieniä totuuksia....

    Äänestä

  • tätä viranomaisten kirjoitti:

    Se ei ole tietovuotoa, että yritetään vanhempien, koulun, lapsen itsensä ja sosiaaliviranomaisten kanssa yhdessä tuumin ratkaista lapsen ongelmia. Olisiko sinun mielestäsi siis parempi antaa asioiden vain olla ja kehittyä omalla painollaan? Minun vastuuni opettajana on auttaa lapsia sekä heidän vanhempiaan, koulun tehtävä on kasvattaa lapsia YHDESSÄ kodin kanssa.

    Sinin "pienet totuutesi" perustuvat näköjään siihen että vastustat kaikkea. En ala väittelemään kanssasi, siitä ei näköjään tule loppua.

    Hyvää kesän alkua sinulle, ja yritä nyt hyvä ihminen etsiä edes YKSI positiivinen asia elämästäsi! :)

    Äänestä

  • vastarannan kiiski kirjoitti:

    Kyllä luulisi olevan paremmat ihmissuhdetaidot opettajalla.
    Tietovuodot on tietosuojarikkomuksia, eikä juoruilu ole hyväksyttävää eikä varsinkaan sen perusteella voi auttaa ketään.

    Äänestä

  • keskustele kirjoitti:

    Kyllä luulisi olevan paremmat ihmissuhdetaidot opettajalla.
    Tietovuodot on tietosuojarikkomuksia, eikä juoruilu ole hyväksyttävää eikä varsinkaan sen perusteella voi auttaa ketään.

    "Tietovuodot on tietosuojarikkomuksia, eikä juoruilu ole hyväksyttävää eikä varsinkaan sen perusteella voi auttaa ketään" Sekö, että asioista keskustellaan asianomaisten itsensä kanssa ja heidän omalla suostumuksellaan on tietovuotoa? Onneksi useimmat vanhemmat ovat yhteistyökykyisiä ja haluavat lapsensa parasta. Näitä jotka eivät suostu vastaanottamaan apua on onneksi äärimmäisen vähän. Mutta yleensä nämä perheet ovat niitä, jotka apua kipeimmin kaipaisivat ja ajautuvat äärimmäisiin ongelmiin.

    Kertokaapa minulle, mikä määrä karsimystä on lapselle tarpeeksi? Missä vaiheessa lapsen etu ja oikeus ohittaa omanne? Koska asioihin saa teidän mielestänne puuttua vai saako ollenkaan? Kerronpa kuvitteellisen esimerkin, joka voisi aivan yhtä hyvin olla todellinen ja monessa koulussa varmasti onkin. Vaitiolovelvollisuuteni takia tämä esimerkki on kuvitteellinen.

    8-vuotias tokaluokkalainen tulee maanantaiaamuna kouluun selvästi pahoinpideltynä, väsyneenä ja itkuisena. Naama on täynnä ruhjeita ja käsivarret mustelmilla, kaulassa näkyy kuristusjälkiä. Olisiko opettajan tässä vaiheessa esitettävä iloista naamaa, tyyliin kaikki on kivaa eikä mitään hätää ole, vai kuinka asiaan tulisi suhtautua? Jos pystyisin sulkemaan silmäni tällaiselta, en voisi katsoa itseäni enää peiliin. Ja siinä vaiheessa kun tällaista jatkuu vuositolkulla (ei ole mitenkään harvinaista) eikä mitkään tukitoimet auta, huostaanotto on viimeinen mahdollisuus pelastaa lapsi elämälle. Valitettavasti vain nyky-yhteiskunnassa rahaa ei löydy edes tähän, vaan lapsen annetaan usein kärsiä kunnan huonon talouden kustannuksella loputtomiin.

    Nyt toivon asiallisia vastauksia asiallisiin kysymyksiin, kiitos. Mielestäni kyllä keskustelen enkä komentele (?!?), jos teidän mielestänne komentelen, niin ehkä se sitten on sitä opettajien ammattitautia, antakaa anteeksi :) Peräänkuulutan lapsen etua, en halua syyllistää ketään, alkuperäisessä kirjoituksessani ainoastaan ihmettelin sitä, kuinka kunnilla ei ole rahaa lasten inhimillisen pitäisi mennä kaikkien muiden tarpeiden edelle.

    Äänestä

  • komentelija :) kirjoitti:

    Tiedätkö monta huostaanotettua joka ei ole alkoholisti ja jolla on juuret tallella. Kaikkin minun tietämäni huostaanotetut ovat alkoholisteja kuten heidän biologiset vanhempansakin, mutta koton kasvaneet sisaret ovat kunnollisia työssäkäyviä ihmisiä. Ihan jokaisen tuntemani huostaanotetun kohdalla on niin ja mielestäni kysymys ei ole sattumasta vaan huostaanotto ei ole mikään ongelmien ratkaisu muuta kuin paperilla. Voi tietysti olla onnellisiakin huostaanotettuja. Opettaja taitaa opettaa jossakin slummikoulussa mielipiteidensä perusteella.

    Jossakin oli huostaanotettu joku koulukiusauksen uhri, ettei sitä aina kotoa tarvitse sitä vikaa etsiä. Ja jos on niin selvät merkit pahoinpitelystä, niin poliisille se pitää ilmoittaa eikä ruveta tuumimaan mitään huostaanottoa. Olethan vaikka sinä voinut hakata sen lapsen, vai miksi se et olisi ollut sinä?

    Äänestä

  • Opettajalle kirjoitti:

    Meillä on ollut vuosien aikana 8 eri sijoitusta. Yhden lapsen vanhemmilla oli mielenterveysongelmia mutta muilla on ollut alkoholit syynä huostaanottoon. Yleensä vanhemmille annetaan näytön paikka näyttää, että voi olla ilman alkoholia mutta se ei ole niin helppoa. Äideille on annettu valinnan vapaus ja kas kummaa: viina on vienyt voiton

    Äänestä

  • jokin aika sitten kirjoitti:

    Jossakin oli huostaanotettu joku koulukiusauksen uhri, ettei sitä aina kotoa tarvitse sitä vikaa etsiä. Ja jos on niin selvät merkit pahoinpitelystä, niin poliisille se pitää ilmoittaa eikä ruveta tuumimaan mitään huostaanottoa. Olethan vaikka sinä voinut hakata sen lapsen, vai miksi se et olisi ollut sinä?

    "Kertokaapa minulle, mikä määrä karsimystä on lapselle tarpeeksi? Missä vaiheessa lapsen etu ja oikeus ohittaa omanne? Koska asioihin saa teidän mielestänne puuttua vai saako ollenkaan?"

    asiallista vastausta odotellessa...

    Äänestä

  • ihmeessä kirjoitti:

    pahoipidellystä lapsesta oli kyllä maustettu mielikuvituksella ja liioiteltu. Tapaukset ovat erittäin harvinaisia ettei niistä kannata nettien palstoilla edes keskustella. Ja pahoipitelijä on luultavasti joku toinen lapsi kuin vanhempi. Ettei vain koulukiusaaja? Silloin asiaa täytyy lähteä tutkimaan ensin koulumaailmasta käsin.

    Se, että vanhemmat tai toinen käyttää alkoholia, ei tarkoita sitä, että kouluyhteisössä syntyneet ongelmat olisivat aina vanhempien syytä. Koulumaailma jo sinänsä tuottaa niin paljon ogelmia lapsille, että kannattaa hoitaa ne ensin pois.

    Eihän opettajien tarvitse olla mitään perhepsykologeja, eikös heidän tehtävänään ole opettaa ja huolehtia, että kaikilla lapsilla on koulussa turvallinen olla.

    Äänestä

  • kertoma esimerkki kirjoitti:

    Valitettavasti esimerkki ei ollut liioiteltu ja valitettavasti meillä opettajilla on kovin rajalliset mahdollisuudet puuttua tilanteeseen edes edellä kuvatussa tapauksessa. Lapsiin kohdistuva perheväkivalta on todella yleistä, sen on tässä ammatissa kauhukseen joutunut näkemään. Myös koulukiusaaminen on suuri ongelma, sitä tuskin yksikään opettaja lähtee kiistämään, mutta mitä tehdä, kun selvästi näkee, etteivät asiat kotona ole edes huonosti, vaan todella huonosti?

    harvinaisia, valitettavasti.
    Pahoinpitelijä on yleensä toinen vanhemmista.
    Niistä kannattaa keskustella netin palstalla. Vaikenemalla lapsi kärsii.

    Äänestä

  • 2.opettaja kirjoitti:

    uloskin päin näkyy,
    eikö ole poliisin asia tutkia,
    mitä lapselle on tapahtunut ja missä.

    Ja sitä kautta purkaa lapsen asiat oikeille viranomaisille.
    Jos kotona pahoinpidelläään;
    perhe perheneuvolaan,
    lapsi psykologille tarvittaessa jne.
    Myös muusssa ympäristössä tapahtuva pahoinpitely on poliisin asia selvittää;
    vapaa-aika, koulu jne.
    Ja mahdolliset pahoinpitelyn tekijät näissä tapauksissa myös omille tahoilleen "hoidettavaksi".

    Ei opettajan virkaan
    ole ainakaan tähän asti
    poliisin tai terveyden huollon
    viranomaistehtävät kuuluneet,
    ilmeisestikään?

    Äänestä

  • erittäin kirjoitti:

    pahoinpidelty lapsi sitä
    oikeanlaista ja sopivaa apua saakin.....

    Kokemus väkivallasta liittyy usein läheisimpiin ihmissuhteisiin. Väkivalta koskettaa vuosittain tuhansia suomalaisia perheitä. 90 % väkivaltatapauksista tekijä on mies ja kohde nainen. Arviolta 30-40 % väkivaltatilanteista puolison pahoinpitelyyn liittyy myös lasten pahoinpitely. Eniten perheväkivallasta kärsivät lapset.

    Väkivalta on
    yleisempää kuin luullaan

    Tutkimusten mukaan noin joka neljäs tai joka viides lapsia on joskus nähnyt aikuisten välistä väkivaltaa kotonaan.

    t. netistä löytyivät nämäkin

    Äänestä

  • pahoinpidellään niin että kirjoitti:

    kun on huolissaan lapsen puolesta.

    Äänestä

  • tai opettajalta koulussa kirjoitti:

    pahoinpidelty lapsi sitä
    oikeanlaista ja sopivaa apua saakin.....

    Toivottavasti opettaja välittää.
    Toivotaan, että me kaikki välitämme.

    Äänestä

  • lapsensa kirjoitti:

    Kokemus väkivallasta liittyy usein läheisimpiin ihmissuhteisiin. Väkivalta koskettaa vuosittain tuhansia suomalaisia perheitä. 90 % väkivaltatapauksista tekijä on mies ja kohde nainen. Arviolta 30-40 % väkivaltatilanteista puolison pahoinpitelyyn liittyy myös lasten pahoinpitely. Eniten perheväkivallasta kärsivät lapset.

    Väkivalta on
    yleisempää kuin luullaan

    Tutkimusten mukaan noin joka neljäs tai joka viides lapsia on joskus nähnyt aikuisten välistä väkivaltaa kotonaan.

    t. netistä löytyivät nämäkin

    harjoittamaa ja harrastamaa
    henkistä väkivaltaa
    aviopuolisoaan kohtaan
    ja tutkimuksissa luvut ovat olleet
    järkyttävän korkeita.

    Asioilla on aina erittäin monta puolta ja varsinkin näissä väkivaltaan;
    henkiseen ja fyysiseen,
    liittyvissä asioissa.

    Äänestä

  • tutkittu myös naisten kirjoitti:

    harjoittamaa ja harrastamaa
    henkistä väkivaltaa
    aviopuolisoaan kohtaan
    ja tutkimuksissa luvut ovat olleet
    järkyttävän korkeita.

    Asioilla on aina erittäin monta puolta ja varsinkin näissä väkivaltaan;
    henkiseen ja fyysiseen,
    liittyvissä asioissa.

    ovat, vaikka ressukoita.
    Pitäsisikö sinusta olla aviopuolisoidensuojelukin?

    Tässä nyt on ollut kyse lapsista, lastensuojelusta, lasten pahoinpitelystä,
    myöhäisistä huostaanotoista, opettajien huomioista ja silleen. Yrität taas sotkea asioita.

    Äänestä

  • saa apua kirjoitti:

    Toivottavasti opettaja välittää.
    Toivotaan, että me kaikki välitämme.

    "hoitaa" lapsen muita asioita;
    esim. terveydenhuoltoon liityvät asiat.

    Ja jos lasta pahoinpidellään niin,
    että se näkyy fyysisinä merkkeinä lapsessa,
    ja tapahtui pahoinpitely missä tahansa,
    ei niin ilmiselvissä tapuksissa
    aloiteta mitään vuosikausia kestäviä
    juorukerhoja tai arvailuja lapsen olotilasta.

    Kyllä selvät lapsen pahoinpitelytapaukset kuuluvat muille viranomaistahoille kuin opettajille.

    Äänestä

  • komentelija :) kirjoitti:

    "Tietovuodot on tietosuojarikkomuksia, eikä juoruilu ole hyväksyttävää eikä varsinkaan sen perusteella voi auttaa ketään" Sekö, että asioista keskustellaan asianomaisten itsensä kanssa ja heidän omalla suostumuksellaan on tietovuotoa? Onneksi useimmat vanhemmat ovat yhteistyökykyisiä ja haluavat lapsensa parasta. Näitä jotka eivät suostu vastaanottamaan apua on onneksi äärimmäisen vähän. Mutta yleensä nämä perheet ovat niitä, jotka apua kipeimmin kaipaisivat ja ajautuvat äärimmäisiin ongelmiin.

    Kertokaapa minulle, mikä määrä karsimystä on lapselle tarpeeksi? Missä vaiheessa lapsen etu ja oikeus ohittaa omanne? Koska asioihin saa teidän mielestänne puuttua vai saako ollenkaan? Kerronpa kuvitteellisen esimerkin, joka voisi aivan yhtä hyvin olla todellinen ja monessa koulussa varmasti onkin. Vaitiolovelvollisuuteni takia tämä esimerkki on kuvitteellinen.

    8-vuotias tokaluokkalainen tulee maanantaiaamuna kouluun selvästi pahoinpideltynä, väsyneenä ja itkuisena. Naama on täynnä ruhjeita ja käsivarret mustelmilla, kaulassa näkyy kuristusjälkiä. Olisiko opettajan tässä vaiheessa esitettävä iloista naamaa, tyyliin kaikki on kivaa eikä mitään hätää ole, vai kuinka asiaan tulisi suhtautua? Jos pystyisin sulkemaan silmäni tällaiselta, en voisi katsoa itseäni enää peiliin. Ja siinä vaiheessa kun tällaista jatkuu vuositolkulla (ei ole mitenkään harvinaista) eikä mitkään tukitoimet auta, huostaanotto on viimeinen mahdollisuus pelastaa lapsi elämälle. Valitettavasti vain nyky-yhteiskunnassa rahaa ei löydy edes tähän, vaan lapsen annetaan usein kärsiä kunnan huonon talouden kustannuksella loputtomiin.

    Nyt toivon asiallisia vastauksia asiallisiin kysymyksiin, kiitos. Mielestäni kyllä keskustelen enkä komentele (?!?), jos teidän mielestänne komentelen, niin ehkä se sitten on sitä opettajien ammattitautia, antakaa anteeksi :) Peräänkuulutan lapsen etua, en halua syyllistää ketään, alkuperäisessä kirjoituksessani ainoastaan ihmettelin sitä, kuinka kunnilla ei ole rahaa lasten inhimillisen pitäisi mennä kaikkien muiden tarpeiden edelle.

    on toivoton tyyppi, järkipuhe ei uppoa.
    Vääntää kaiken mutkalle ja vänkää mitä lystää.
    Tavoitteena sijaishuollon mollaaminen.

    Äänestä

  • joku ihan toinen viranomainen kirjoitti:

    "hoitaa" lapsen muita asioita;
    esim. terveydenhuoltoon liityvät asiat.

    Ja jos lasta pahoinpidellään niin,
    että se näkyy fyysisinä merkkeinä lapsessa,
    ja tapahtui pahoinpitely missä tahansa,
    ei niin ilmiselvissä tapuksissa
    aloiteta mitään vuosikausia kestäviä
    juorukerhoja tai arvailuja lapsen olotilasta.

    Kyllä selvät lapsen pahoinpitelytapaukset kuuluvat muille viranomaistahoille kuin opettajille.

    mene jo maate. Päästelet älyvapaita möläyksiä
    ilmoille.

    Jokaisella lapsen kanssa tekemisissa olevalla vastuullisella aikuisella on toivottavasti rohkeutta puuttua asioihin kun lapsen kaltoinkohtelusta on kyse.

    Äänestä

  • aikuisiahan kirjoitti:

    ovat, vaikka ressukoita.
    Pitäsisikö sinusta olla aviopuolisoidensuojelukin?

    Tässä nyt on ollut kyse lapsista, lastensuojelusta, lasten pahoinpitelystä,
    myöhäisistä huostaanotoista, opettajien huomioista ja silleen. Yrität taas sotkea asioita.

    vuosikausia kuunnellessa ja jopa niihin mukaan sotkettaessa,
    on lapsella yhtäläiset mahdollisuudet traumatisoitua kuin fyysisen vakivallan keskellä.
    Lastensuojelustahan nyt olikin kysymys,

    vai laittoiko lapsi korvat naulaan
    siksi ajaksi,
    kun äitee huusi, metelöi ja melskasi
    isälle parikin tuntia.

    Äänestä

  • henkistä väkivaltaakin kirjoitti:

    no jos kerran olet sitä mieltä, niin ole sitten.

    Seuraavaksi varmaan olis joku esittänyt lasten huostaanoton perusteeksi vaimon räyhäämisen miehelleen. Siis et on se kumma kun riittää.
    No tästähän ei ole, eikä ollut puhe.

    Äänestä

  • tuo kumppanisi kirjoitti:

    on toivoton tyyppi, järkipuhe ei uppoa.
    Vääntää kaiken mutkalle ja vänkää mitä lystää.
    Tavoitteena sijaishuollon mollaaminen.

    Hyviä, laadukkaita,
    oikeilla asenteilla, oikeista syistä sijaistyötä tekeviä ja lapsirakkaita sijoituspaikkoja tarvitaan jatkossakin Suomessa, sitä ei voi kiistää mikään taho.

    Mutta siinä vaiheessa,
    kun viranomaiset yhteiskunnalta
    saatujen valtuuksien avulla
    astuvat törkeästi ja lakeja noudattamatta,
    "harjoittelemaan" sosiaalityötä,
    siinä vaiheessa ollaan todella
    väärällä puolella lakia.

    Suomalaisessa yhteiskunnassa on sen jäsenten
    voitava luottaa siihen,
    että viranomaiset vähintäänkin noudattavat
    edes omaan hallinnon alaansa kuuluvia lakeja,
    puhumttakaan muusta lainsäädännöstä.

    Tänä päivänä,
    mikä on todella ikävä piirre yhteiskunnassamme,
    yksilö ei voi enää "sokeasti" luottaa sosiaaliviranomaisiin,
    niin että hänen asioitaan käsiteltäisiin laillisesti
    tai että edes lastensuojelulakeja
    noudatettaisiin kuten lainsäätäjä on ne kirjannut.

    Äänestä

  • sijaisäiti kirjoitti:

    Meillä on ollut vuosien aikana 8 eri sijoitusta. Yhden lapsen vanhemmilla oli mielenterveysongelmia mutta muilla on ollut alkoholit syynä huostaanottoon. Yleensä vanhemmille annetaan näytön paikka näyttää, että voi olla ilman alkoholia mutta se ei ole niin helppoa. Äideille on annettu valinnan vapaus ja kas kummaa: viina on vienyt voiton

    silmät ummistaa, jos lapsi on selvästi pahoinpidelty. Onhan tuo sanomattakin selvää, että ei tietysti pidä!

    Mutta entä ne huostaanotot, joiden syynä on koulukiusaaminen tai oppimisvaikeudet esimerkiksi?

    Äänestä

  • henkistä väkivaltaakin kirjoitti:

    vuosikausia kuunnellessa ja jopa niihin mukaan sotkettaessa,
    on lapsella yhtäläiset mahdollisuudet traumatisoitua kuin fyysisen vakivallan keskellä.
    Lastensuojelustahan nyt olikin kysymys,

    vai laittoiko lapsi korvat naulaan
    siksi ajaksi,
    kun äitee huusi, metelöi ja melskasi
    isälle parikin tuntia.

    ekassa kirjoituksessa mitään lapsista puhuttu, vaan AIKUISTEN välisestä väkivallasta.
    Ei kaikissa perheissä ole lapsia...

    Äänestä

  • sijaishuollosta? kirjoitti:

    Hyviä, laadukkaita,
    oikeilla asenteilla, oikeista syistä sijaistyötä tekeviä ja lapsirakkaita sijoituspaikkoja tarvitaan jatkossakin Suomessa, sitä ei voi kiistää mikään taho.

    Mutta siinä vaiheessa,
    kun viranomaiset yhteiskunnalta
    saatujen valtuuksien avulla
    astuvat törkeästi ja lakeja noudattamatta,
    "harjoittelemaan" sosiaalityötä,
    siinä vaiheessa ollaan todella
    väärällä puolella lakia.

    Suomalaisessa yhteiskunnassa on sen jäsenten
    voitava luottaa siihen,
    että viranomaiset vähintäänkin noudattavat
    edes omaan hallinnon alaansa kuuluvia lakeja,
    puhumttakaan muusta lainsäädännöstä.

    Tänä päivänä,
    mikä on todella ikävä piirre yhteiskunnassamme,
    yksilö ei voi enää "sokeasti" luottaa sosiaaliviranomaisiin,
    niin että hänen asioitaan käsiteltäisiin laillisesti
    tai että edes lastensuojelulakeja
    noudatettaisiin kuten lainsäätäjä on ne kirjannut.

    jos mennään ajassa taaksepäin muutamia vuosikymmeniä tai enemmän, sosiaalitätien asennoituneen hempeämmin avuntarvitsijoihin kuin nykyään?

    Äänestä

  • 2.opettaja kirjoitti:

    Valitettavasti esimerkki ei ollut liioiteltu ja valitettavasti meillä opettajilla on kovin rajalliset mahdollisuudet puuttua tilanteeseen edes edellä kuvatussa tapauksessa. Lapsiin kohdistuva perheväkivalta on todella yleistä, sen on tässä ammatissa kauhukseen joutunut näkemään. Myös koulukiusaaminen on suuri ongelma, sitä tuskin yksikään opettaja lähtee kiistämään, mutta mitä tehdä, kun selvästi näkee, etteivät asiat kotona ole edes huonosti, vaan todella huonosti?

    lastensuojelussa työskennelleenä neuvon sinua, että viranomaisen VELVOLLISUUS on tehdä lastensuojeluilmoitus sosiaalityöntekijälle jos epäilee vakavia puutteita lapsen hoidossa tai huolenpidossa. On siis virkavirhe, jos et ilmoitusta tee. Monet opettajat eivät tätä tiedä ja pitävät liian usein asioita omana tietonaan kun vilpittömästi luulevat, etteivät voi puhua vaitiolovelvollisuuden takia.
    Onneksi kouluissa on opettajia, jotka välittävät lapsesta ja ovat todellisia aarteita monille lapsille, joiden kotiasiat ovat huonosti.

    Äänestä

  • henkistä väkivaltaakin kirjoitti:

    vuosikausia kuunnellessa ja jopa niihin mukaan sotkettaessa,
    on lapsella yhtäläiset mahdollisuudet traumatisoitua kuin fyysisen vakivallan keskellä.
    Lastensuojelustahan nyt olikin kysymys,

    vai laittoiko lapsi korvat naulaan
    siksi ajaksi,
    kun äitee huusi, metelöi ja melskasi
    isälle parikin tuntia.

    puhuttu lapsista, ole tarkempi.

    Arviolta 30-40 % väkivaltatilanteista puolison pahoinpitelyyn liittyy myös lasten pahoinpitely.

    Äänestä

  • komentelija :) kirjoitti:

    "Tietovuodot on tietosuojarikkomuksia, eikä juoruilu ole hyväksyttävää eikä varsinkaan sen perusteella voi auttaa ketään" Sekö, että asioista keskustellaan asianomaisten itsensä kanssa ja heidän omalla suostumuksellaan on tietovuotoa? Onneksi useimmat vanhemmat ovat yhteistyökykyisiä ja haluavat lapsensa parasta. Näitä jotka eivät suostu vastaanottamaan apua on onneksi äärimmäisen vähän. Mutta yleensä nämä perheet ovat niitä, jotka apua kipeimmin kaipaisivat ja ajautuvat äärimmäisiin ongelmiin.

    Kertokaapa minulle, mikä määrä karsimystä on lapselle tarpeeksi? Missä vaiheessa lapsen etu ja oikeus ohittaa omanne? Koska asioihin saa teidän mielestänne puuttua vai saako ollenkaan? Kerronpa kuvitteellisen esimerkin, joka voisi aivan yhtä hyvin olla todellinen ja monessa koulussa varmasti onkin. Vaitiolovelvollisuuteni takia tämä esimerkki on kuvitteellinen.

    8-vuotias tokaluokkalainen tulee maanantaiaamuna kouluun selvästi pahoinpideltynä, väsyneenä ja itkuisena. Naama on täynnä ruhjeita ja käsivarret mustelmilla, kaulassa näkyy kuristusjälkiä. Olisiko opettajan tässä vaiheessa esitettävä iloista naamaa, tyyliin kaikki on kivaa eikä mitään hätää ole, vai kuinka asiaan tulisi suhtautua? Jos pystyisin sulkemaan silmäni tällaiselta, en voisi katsoa itseäni enää peiliin. Ja siinä vaiheessa kun tällaista jatkuu vuositolkulla (ei ole mitenkään harvinaista) eikä mitkään tukitoimet auta, huostaanotto on viimeinen mahdollisuus pelastaa lapsi elämälle. Valitettavasti vain nyky-yhteiskunnassa rahaa ei löydy edes tähän, vaan lapsen annetaan usein kärsiä kunnan huonon talouden kustannuksella loputtomiin.

    Nyt toivon asiallisia vastauksia asiallisiin kysymyksiin, kiitos. Mielestäni kyllä keskustelen enkä komentele (?!?), jos teidän mielestänne komentelen, niin ehkä se sitten on sitä opettajien ammattitautia, antakaa anteeksi :) Peräänkuulutan lapsen etua, en halua syyllistää ketään, alkuperäisessä kirjoituksessani ainoastaan ihmettelin sitä, kuinka kunnilla ei ole rahaa lasten inhimillisen pitäisi mennä kaikkien muiden tarpeiden edelle.

    kun kirjoitatte
    LASTENSUOJELUSTA;

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000114&posting=22000000016367247

    Kuinkahan tämä kuvatunlainen "juttu"
    menisi sosiaaliviranomaisten käsittelyssä,
    jos lasta olisi omassa kodissaan
    kolmen aikuisen voimin
    kohdelta/käsitelty kerrotun lailla.

    Taitaisi olla tällä tavoin kotonaan kohdellulla lapsella edessään pikainen pakkohuostaanotto...

    Nykyisinhän eri hallinnon alojen
    viranomaiset saavat kohdella lapsia/nuoria todella paljon "kovakouraisemmin"
    (ja jopa kiinni käyden: mustelmoiden jne)
    kuin lapsen omat vanhemmat.

    Ja viranomaisilla on myös oikeus häpäistä/polkea
    lasten/nuorten ihmisoikeuksia/olemassaoloa
    lastensuojelun alaisissa laitoksissa,
    ja ihan samaan hengenvetoon puhutaan

    LASTENSUOJELUSTA JA LAPSEN EDUSTA!

    Äänestä

  • erittäin kirjoitti:

    harvinaisia, valitettavasti.
    Pahoinpitelijä on yleensä toinen vanhemmista.
    Niistä kannattaa keskustella netin palstalla. Vaikenemalla lapsi kärsii.

    ja salaisuuksien verho raottuu

    Keskustelussa tuttu nimi,oikee mallikas äiti nimellään

    http://www.iltalehti.fi/osastot/keskustelu/forum.jspa?forumID=607

    Äänestä

  • komentelija :) kirjoitti:

    "Tietovuodot on tietosuojarikkomuksia, eikä juoruilu ole hyväksyttävää eikä varsinkaan sen perusteella voi auttaa ketään" Sekö, että asioista keskustellaan asianomaisten itsensä kanssa ja heidän omalla suostumuksellaan on tietovuotoa? Onneksi useimmat vanhemmat ovat yhteistyökykyisiä ja haluavat lapsensa parasta. Näitä jotka eivät suostu vastaanottamaan apua on onneksi äärimmäisen vähän. Mutta yleensä nämä perheet ovat niitä, jotka apua kipeimmin kaipaisivat ja ajautuvat äärimmäisiin ongelmiin.

    Kertokaapa minulle, mikä määrä karsimystä on lapselle tarpeeksi? Missä vaiheessa lapsen etu ja oikeus ohittaa omanne? Koska asioihin saa teidän mielestänne puuttua vai saako ollenkaan? Kerronpa kuvitteellisen esimerkin, joka voisi aivan yhtä hyvin olla todellinen ja monessa koulussa varmasti onkin. Vaitiolovelvollisuuteni takia tämä esimerkki on kuvitteellinen.

    8-vuotias tokaluokkalainen tulee maanantaiaamuna kouluun selvästi pahoinpideltynä, väsyneenä ja itkuisena. Naama on täynnä ruhjeita ja käsivarret mustelmilla, kaulassa näkyy kuristusjälkiä. Olisiko opettajan tässä vaiheessa esitettävä iloista naamaa, tyyliin kaikki on kivaa eikä mitään hätää ole, vai kuinka asiaan tulisi suhtautua? Jos pystyisin sulkemaan silmäni tällaiselta, en voisi katsoa itseäni enää peiliin. Ja siinä vaiheessa kun tällaista jatkuu vuositolkulla (ei ole mitenkään harvinaista) eikä mitkään tukitoimet auta, huostaanotto on viimeinen mahdollisuus pelastaa lapsi elämälle. Valitettavasti vain nyky-yhteiskunnassa rahaa ei löydy edes tähän, vaan lapsen annetaan usein kärsiä kunnan huonon talouden kustannuksella loputtomiin.

    Nyt toivon asiallisia vastauksia asiallisiin kysymyksiin, kiitos. Mielestäni kyllä keskustelen enkä komentele (?!?), jos teidän mielestänne komentelen, niin ehkä se sitten on sitä opettajien ammattitautia, antakaa anteeksi :) Peräänkuulutan lapsen etua, en halua syyllistää ketään, alkuperäisessä kirjoituksessani ainoastaan ihmettelin sitä, kuinka kunnilla ei ole rahaa lasten inhimillisen pitäisi mennä kaikkien muiden tarpeiden edelle.

    ...rikkomukseen kun ei ilmoita esimerkkinä mainitsemaansa tapausta HETI poliisille/lastensuojeluviranomaisille vaan valittelee siitä netissä. Lain mukaan JOKAINEN lapsen kanssa toimiva henkilö on velvollinen ilmoittamaan lapseen kohdistuneesta väkivallasta tai lainilyönnistä lastensuojeluviranomaisille.

    Olen itse "perheestä", jonka kaikki lapset olisi täytynyt huostaanottaa. Ensimmäisen luokan opettajani näki tilanteen ja sääli(70-luvulla se oli kai ainoa mitä opettaja pystyi tekemään), mutta 2-6:lla luokalla oli opettaja, joka näki vain likaisen ja huonosti puetun alkoholistikodin aneemisen kakaran. Ja kiusasi ja vainosi julmasti. Niin traumaattinen lapsuus oli että vielä nyt nelikymppisenä tuskailen sen aiheuttamia haavoja, vuosien terapiassa hyppäämisestä huolimatta.

    Olisi tietysti voinut käydä huonosti sijaisperheessäkin/lastenkodissa, olisin tietysti sielläkin saattanut joutua näkemään nälkää/hoitamaan sisarukseni/hakatuksi/hylätyksi/raiskatuksi jo alle kouluikäisenä. Mutta melkoisen varmasti paljon pienemmällä todennäköisyydellä.

    Tokihan tämä nyt leimataan provoksi; eihän kukaan voi selvitä täysijärkisenä tuollaisesta lapsuudesta, ainakaan niin tolkuissaan että ehtisi nettiin kirjoittelmaan.

    Aika harvat meistä taisi selvitäkään.

    Äänestä

  • Gunilla kirjoitti:

    lasten tulevaisuudesta, elämästä
    samoin kuin
    perheistään huostaanottamattomien lasten
    tulevaisuudesta ja heidän elämästään.

    Äänestä

  • kertoma esimerkki kirjoitti:

    pahoipidellystä lapsesta oli kyllä maustettu mielikuvituksella ja liioiteltu. Tapaukset ovat erittäin harvinaisia ettei niistä kannata nettien palstoilla edes keskustella. Ja pahoipitelijä on luultavasti joku toinen lapsi kuin vanhempi. Ettei vain koulukiusaaja? Silloin asiaa täytyy lähteä tutkimaan ensin koulumaailmasta käsin.

    Se, että vanhemmat tai toinen käyttää alkoholia, ei tarkoita sitä, että kouluyhteisössä syntyneet ongelmat olisivat aina vanhempien syytä. Koulumaailma jo sinänsä tuottaa niin paljon ogelmia lapsille, että kannattaa hoitaa ne ensin pois.

    Eihän opettajien tarvitse olla mitään perhepsykologeja, eikös heidän tehtävänään ole opettaa ja huolehtia, että kaikilla lapsilla on koulussa turvallinen olla.

    Poliisilehti 2003/4

    "Lapsiin kohdistuva pahoinpitely numeroina:

    Vuosittain Suomessa 200-300 lasta saa vaikean vamman, jonka epäillään syntyneen pahoinpitelyn tuloksena. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 70 alle kouluikäiseen lapseen kohdistunutta pahoinpitelytapausta. Vuosittain Suomessa kuolee 10-15 lasta väkivallan seurauksena (luku sisältää itsemurhat).

    Vuosina 1970-1994 Suomessa menehtyi 292 lasta perheen sisäisen väkivallan uhrina (Vanamo ym. 2001).Johtava kuolinsyy lasten pahoinpitelyssä on Shaken baby –oireyhtymä, joka syntyy ravistelemalla vauvaa. On arvioitu, että kaikista lasten luunmurtumista 25 % ja palovammoista 10 % aiheutuu pahoinpitelystä”

    "LAPSEEN KOHDISTUVA VÄKIVALTA

    Kuopio 08.11.2002 Kari Karkola,
    lääninoikeuslääkäri, dos.

    Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta:

    lapsi ---------------------tekijä

    lapsen ikä------ äiti-------isä--------muu

    alle 1 v-------- 73 %------- 23 %-------4 %

    1- 4 v --------- 63 %------- 29 %-------8 %

    5-14 v --------- 41 % -------53 % ------6 %

    Äänestä

  • huostaanotettujen kirjoitti:

    lasten tulevaisuudesta, elämästä
    samoin kuin
    perheistään huostaanottamattomien lasten
    tulevaisuudesta ja heidän elämästään.

    tutkimuksia on.

    Äänestä

  • tapauksia kirjoitti:

    Kyllä löytyy tietoa.

    Johtuu eräästä rokotteesta.Luepa Viera Scheibnerin kirja,niin saat lisätietoa asiasta.Eihän sitä julkisesti saa kertoa rokotusten vaaroista,koska rokotteissa liikkuu valtavat rahamäärät,jotka määräävät tahdin!

    Äänestä

  • Äiti3 kirjoitti:

    johtuu rokotteista.

    -http://fi.wikipedia.org/wiki/Vauvan_ravistelu

    ymmärsinköhän ollenkaan mitä tarkoitit?

    Äänestä

  • Gunilla kirjoitti:

    ...rikkomukseen kun ei ilmoita esimerkkinä mainitsemaansa tapausta HETI poliisille/lastensuojeluviranomaisille vaan valittelee siitä netissä. Lain mukaan JOKAINEN lapsen kanssa toimiva henkilö on velvollinen ilmoittamaan lapseen kohdistuneesta väkivallasta tai lainilyönnistä lastensuojeluviranomaisille.

    Olen itse "perheestä", jonka kaikki lapset olisi täytynyt huostaanottaa. Ensimmäisen luokan opettajani näki tilanteen ja sääli(70-luvulla se oli kai ainoa mitä opettaja pystyi tekemään), mutta 2-6:lla luokalla oli opettaja, joka näki vain likaisen ja huonosti puetun alkoholistikodin aneemisen kakaran. Ja kiusasi ja vainosi julmasti. Niin traumaattinen lapsuus oli että vielä nyt nelikymppisenä tuskailen sen aiheuttamia haavoja, vuosien terapiassa hyppäämisestä huolimatta.

    Olisi tietysti voinut käydä huonosti sijaisperheessäkin/lastenkodissa, olisin tietysti sielläkin saattanut joutua näkemään nälkää/hoitamaan sisarukseni/hakatuksi/hylätyksi/raiskatuksi jo alle kouluikäisenä. Mutta melkoisen varmasti paljon pienemmällä todennäköisyydellä.

    Tokihan tämä nyt leimataan provoksi; eihän kukaan voi selvitä täysijärkisenä tuollaisesta lapsuudesta, ainakaan niin tolkuissaan että ehtisi nettiin kirjoittelmaan.

    Aika harvat meistä taisi selvitäkään.

    Tämä oli esimerkki, ei suoranainen ote todellisesta elämästä, kuten jo aiemmin mainitsin, vaikka tietysti voisi yhtä hyvin olla todellinen tilanne. Tiedän kyllä itse, kuinka menettelen vastaavassa ja paljon lievemmässäkin tilanteessa, ainoastaan halusin kuulla vastaväittelijän mielipiteen, kuinka hänen mielestään asiaan tulisi puuttua. Tuntuu, että täällä tietyt tahot vänkäävät vastaan, vaikka aihe olisi mikä.

    Vielä haluaisin kuulla näiden tahojen suusta vastauksen jo aiemmin esittämääni kysymykseen, siitä, milloin lapsen etu ohittaa heidän omansa?

    Äänestä

  • huostaanotettujen kirjoitti:

    lasten tulevaisuudesta, elämästä
    samoin kuin
    perheistään huostaanottamattomien lasten
    tulevaisuudesta ja heidän elämästään.

    huostaanotosta on täysin vaiettu asia,ja MIKSIKÖHÄN ?

    Äänestä

  • Äiti3 kirjoitti:

    Johtuu eräästä rokotteesta.Luepa Viera Scheibnerin kirja,niin saat lisätietoa asiasta.Eihän sitä julkisesti saa kertoa rokotusten vaaroista,koska rokotteissa liikkuu valtavat rahamäärät,jotka määräävät tahdin!

    Tiedätkö miten moni lapsi vammautuu tai saa vakavia psyykkisiä traumoja kaltoinkohtelusta? Kun vauvaa ravistellaan, hän pahimmassa tapauksessa kuolee. Olen nähnyr vauvan, joka vammautui liikuntakyvyttömäksi loppuiäkseen äidin ravisteltua häntä! Pidä typerät teoriasi itselläsi tai kadu ja hae apua jos itse olet syyllistynyt lastesi kaltoinkohteluun.

    Äänestä

  • pahoinpitely kirjoitti:

    johtuu rokotteista.

    -http://fi.wikipedia.org/wiki/Vauvan_ravistelu

    ymmärsinköhän ollenkaan mitä tarkoitit?

    Osa vanhemmista oikeasti pahoinpitelee vauvoja.Rokotuksen seurauksena tulee juuri samoja oireita kuin linkissäsi luki.Kannattaa tarkistaa rokotusajankohdan ja ns.pahoinpitelyn ajankohdassa mahdollisesti oleva yhteys.Tämä kertoo onko kyseessä oikea pahoinpitely,vai rokotusvaurio.Paljon on syyttömiä vanhempia tuomittu turhaan,PELKÄSTÄ TIETÄMÄTTÖMYYDESTÄ!!Selvitäpä itse asioita,ennenkuin rupeat syyttämään!

    Äänestä

  • KAIROkas kirjoitti:

    Tiedätkö miten moni lapsi vammautuu tai saa vakavia psyykkisiä traumoja kaltoinkohtelusta? Kun vauvaa ravistellaan, hän pahimmassa tapauksessa kuolee. Olen nähnyr vauvan, joka vammautui liikuntakyvyttömäksi loppuiäkseen äidin ravisteltua häntä! Pidä typerät teoriasi itselläsi tai kadu ja hae apua jos itse olet syyllistynyt lastesi kaltoinkohteluun.

    oireita, se on kyllä ihan totta.
    Mutta mikä tämä syndrooma on?

    Äänestä

  • saada vakaviakin kirjoitti:

    oireita, se on kyllä ihan totta.
    Mutta mikä tämä syndrooma on?

    eli shaken baby syndrooma,siinä on samat oireet kun jos oikeasti RAVISTELISI lasta.Viera Scheibnerin kirja rokotteet kertovat tästä enemmän.

    Äänestä

  • Äiti3 kirjoitti:

    Johtuu eräästä rokotteesta.Luepa Viera Scheibnerin kirja,niin saat lisätietoa asiasta.Eihän sitä julkisesti saa kertoa rokotusten vaaroista,koska rokotteissa liikkuu valtavat rahamäärät,jotka määräävät tahdin!

    Ja kaikki mitä kerrotaan internetissä, lukee kirjoissa tai mitä sanotaan telkkarissa on totta!!!

    Äänestä

  • :)))) kirjoitti:

    Ja kaikki mitä kerrotaan internetissä, lukee kirjoissa tai mitä sanotaan telkkarissa on totta!!!

    selvittää mikä ravistelutapaus johtuu aidosta pahoinpitelystä ja mikä rokotuksesta,jos tutkittaisiin tapauskohtaisesti mikä on rokotusajankohta ja onko vammoilla ja rokotuksilla ajallinen yhteys.Näinhän ei saa tehdä,muuten rokotustenvalmistajat joutuisivat vastuuseen,vaikka varmasti kiemurtelisivat vastuusta pois.RAHA PUHUU TÄSSÄKIN ASIASSA!!

    Äänestä

  • opettaja :o) kirjoitti:

    Tämä oli esimerkki, ei suoranainen ote todellisesta elämästä, kuten jo aiemmin mainitsin, vaikka tietysti voisi yhtä hyvin olla todellinen tilanne. Tiedän kyllä itse, kuinka menettelen vastaavassa ja paljon lievemmässäkin tilanteessa, ainoastaan halusin kuulla vastaväittelijän mielipiteen, kuinka hänen mielestään asiaan tulisi puuttua. Tuntuu, että täällä tietyt tahot vänkäävät vastaan, vaikka aihe olisi mikä.

    Vielä haluaisin kuulla näiden tahojen suusta vastauksen jo aiemmin esittämääni kysymykseen, siitä, milloin lapsen etu ohittaa heidän omansa?

    Juuri tämä näissä huostaanottoasioissa on yhteistä hyvin monissa tapauksissa. Äiti ei ole kypsä laittamaan lapsen etua oman edun edelle.
    Ajatellaan niin itsekeskeisesti.
    ei mietitä, että lapsella on ehkä paremmat kasvuolosuhteet toisessa perheessä, ollaan vaan vihaisia kun ei mennä hänen tahtonsa mukaan.

    Äänestä

  • sijaisäitskä kirjoitti:

    lasta kutsuttu täälläkin palstalla.

    Äänestä

  • toinen SÄ kirjoitti:

    lasta kutsuttu täälläkin palstalla.

    biot, että lapsi on teidän omaisuuttanne josta pidätte kynsin hampain kiinni, vaikka kuinka lapsi kärsisi.

    Äänestä

  • te kuvittelette kirjoitti:

    että lapsi on aiheetta huostaanotettu?

    Äläkä ala länkyttää mistään kadotetusta vanhemmuudesta tai että ei ymmärretä puutteita kasvatuskyvyssä!!

    Olin juuri sosiaalioikeuden luennolla, jossa puhuttiin, miten suuri aukko lainsäädännössä on, että voidaan tehdä PELKÄSTÄÄN psykiatrisin perustein huostaanottoja. Siis aivan tavallisille kunnollisille vanhemmille, joiden kasvatuskyvyssä ei tosiaan puutteita ole, mutta lapsi tarvitsee psykiatrista hoitoa.

    Äänestä

  • Äiti3 kirjoitti:

    selvittää mikä ravistelutapaus johtuu aidosta pahoinpitelystä ja mikä rokotuksesta,jos tutkittaisiin tapauskohtaisesti mikä on rokotusajankohta ja onko vammoilla ja rokotuksilla ajallinen yhteys.Näinhän ei saa tehdä,muuten rokotustenvalmistajat joutuisivat vastuuseen,vaikka varmasti kiemurtelisivat vastuusta pois.RAHA PUHUU TÄSSÄKIN ASIASSA!!

    rokotteilla on erilaisia ja todella
    pahojakin haittavaikututksia lapselle.
    Mutta haittavaikutuksia pidetään pienempänä pahana kuin jos eri tautien
    epidemiat leviäisvät jälleen.

    Rokotteiden aiheuttamat monenlaiset
    oireet olisi lääkärienkin huomioitava
    omissa tutkimuksissaan.
    Mutta kaikki vähänkin harvinaisemmat ja
    ei yleisesti tiedossa olevat asiat
    lääketieteessä aiheuttavat tavalliselle terveyskeskus lääkärille
    "tietoaukon".
    Eli ainoa reitti lapsen vanhemmilla
    näissä tapaksissa on aina
    alaan erikoistunut spesiaalilääkäri
    (esim. tässä tapauksessa rokotteet).

    Äänestä

  • te kuvittelette kirjoitti:

    biot, että lapsi on teidän omaisuuttanne josta pidätte kynsin hampain kiinni, vaikka kuinka lapsi kärsisi.

    Sosiaalilainsäädäntö takaa "kärsivän lapsen"
    perheelle minimi toimeen tulon asunnon jne.

    Mutta eivät tunnu sosiaaliviranoamiset osaavan lakikirjaa lukea, jos lapsia huostaanotetaan selvästi sellaisten seikkojen ja asioiden
    vuoksi, joissa sosiaaliviranomaisen pitäisi lain mukaan antaa lapsiperheelle lain määräämä sosiaaliturva.

    Ja jos perheessä on päihde tai muiden
    "aineiden" aiheuttamia ongelmia,
    näillekin asioille on sosiaalilainsäädännössä
    omat lukunsa ja pykälänsä
    hoidosta ja kuntoutuksesta,
    koskien myös koko perhettä.

    Lain säädäntö on ajan tasalla,
    mutta ovatko lakia lukevat ja toteuttavat sossut?

    Lapsi on omaisuutta,
    hmmm;

    yhteiskunnanko?

    Äänestä

  • on lainsäädäntö. kirjoitti:

    ei noudateta huostaanottoasioissa.

    On vaikea ymmärtää, mitä sijarit menettävät
    jos huostaanotot hoidettaisiin lainkirjaimen
    mukaan ja muutenkin ihmisoikeuksia kunnioittaen.

    Jos sijareiden mielestä lapsi on omaisuutta,
    niin kyllä hän enemmän vanhempiensa omaisuutta on kuin yhteiskunnan, siitä olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä.

    Äänestä

  • selvää, että lakia kirjoitti:

    itsellesi! Fiksua!

    Äänestä

  • Äiti3 kirjoitti:

    selvittää mikä ravistelutapaus johtuu aidosta pahoinpitelystä ja mikä rokotuksesta,jos tutkittaisiin tapauskohtaisesti mikä on rokotusajankohta ja onko vammoilla ja rokotuksilla ajallinen yhteys.Näinhän ei saa tehdä,muuten rokotustenvalmistajat joutuisivat vastuuseen,vaikka varmasti kiemurtelisivat vastuusta pois.RAHA PUHUU TÄSSÄKIN ASIASSA!!

    Nyt ruvetaan puolustelemaan pahoinpitelyjä rokotuksilla- uskomatonta. Kun vauva-iässä rokotuksia saadaan aika usein, voisi kaltoinkohteleva vanhempi aina selittää vammojen johtuvan rokotuksista, aika kätevää!
    Oletko saanut näitä tietoja rokoyusinfon hörhöilysivuilta? Nämä hörhöilijät väittävät kaikkien mahdollisten tautien johtuvan rokotuksista, myös psyykkisten. Olen jopa kuullut miten FAS johtuisi rokotuksista - loistavaa vastuunpakoilua!

    Äänestä

  • siinäkin tapauksessa kirjoitti:

    että lapsi on aiheetta huostaanotettu?

    Äläkä ala länkyttää mistään kadotetusta vanhemmuudesta tai että ei ymmärretä puutteita kasvatuskyvyssä!!

    Olin juuri sosiaalioikeuden luennolla, jossa puhuttiin, miten suuri aukko lainsäädännössä on, että voidaan tehdä PELKÄSTÄÄN psykiatrisin perustein huostaanottoja. Siis aivan tavallisille kunnollisille vanhemmille, joiden kasvatuskyvyssä ei tosiaan puutteita ole, mutta lapsi tarvitsee psykiatrista hoitoa.

    se vaan on niin että 99% vanhemmista on sitä mieltä että lapsi on aiheetta huostaanotettu. Itsessä ei syytä nähdä.

    Äänestä

  • Äiti3 kirjoitti:

    selvittää mikä ravistelutapaus johtuu aidosta pahoinpitelystä ja mikä rokotuksesta,jos tutkittaisiin tapauskohtaisesti mikä on rokotusajankohta ja onko vammoilla ja rokotuksilla ajallinen yhteys.Näinhän ei saa tehdä,muuten rokotustenvalmistajat joutuisivat vastuuseen,vaikka varmasti kiemurtelisivat vastuusta pois.RAHA PUHUU TÄSSÄKIN ASIASSA!!

    ei kyllä lapsilla tullut vauvana muuta kuin nousi kuumetta rokotuksista. Tuntuu aika käsittämättömältä että aletaan rokutuksella puolustamaan omaa käytöstä. Olen itsekin nähnyt erään äidin lyövän lastaa 3kk/rokutuksen jälkeen, kun oli niin itkuinen, eipä vaan särkylääkettä antanut kun aikoi antaa vasta yöksi, sillä nyt ei enää ole lapsia kotona. Minä en missään oloissa hyväksy lasten pahoinpitelyä, itse ei ole koskaan tarvinnut lapsiini käydä käsiksi, silti ne asuu muualla. Nyt saa oikeasti vauvojaan ravistelevat hullut taas uusia selityksiä ja lapset kärsii.

    Äänestä

  • liian myöhään kirjoitti:

    Kirjoitukseni perustuu työn kautta saamaani koemukseen useiden vuosien ajalta. Toimin opettajana peruskoulun luokilla 1-6. Uskoisin, että monessa muussakin kunnassa huostaanotot jäävät tällä hetkellä tekemättä huonon taloudellisen tilanteen vuoksi. Todella surullista katsottavaa, kun näkee lasten pilaavan uskonsa tulevaisuuteen ja elämään jo pieninä ihan vain siksi, ettei kunnalla ole rahaa. Olen työssäni nähnyt niin monta erilaista tapausta, joissa vanhempien resurssit huolehtia lapsestaan ovat olemattomat syystä tai toisesta johtuen. En lähde tässä nyt erittelemään näitä syitä, mutta jokainen tietää niitä olevan lukemattomia. Tarkoitukseni ei ole syyllistää biovanhempia, kuulutan perään ainoastaan sitä, että kuntien taloudesta ON LÖYDYTTÄVÄ rahaa inhimillisen hädän estämiselle, varsinkin silloin, kun kyse on lapsista.

    paljon työssään. Mutta miten on, onko laitoksessa asuvalla koululaisella oikeuksia, itse piti uhat koulua poliisilla jos lapseni kiusaaminen ei lopu heti, opettaja ei vain tiennyt muka. Jos lastani joku lyö ja lapseni alkaa puolustaan itseään, tulee opettaja siinä vaiheessa väliin, sitä ei nähdä että häntä on jo lyöty. Entä kun tämä laitoksessa asuva lapsi oireilee, huonoa oloaan lastenkodissa, pahoipitelyä yms. miksi opettaja hyökkää biovanhempien kimppuun vaikkei edes tiennyt kuka olen, ennen kuin kerroin eli ei tiennyt nimeänikään. Kerrotko nyt minulle opettajana Miten tuolainen on mahdollista ? Samassa kuolussa on pahojakin häiriköitä, ns. alkoholistejen lapsia, he oireilevat pahemmin esim. kiusaamalla ja lyömällä toisia. Nyt sentään, poliiseilla uhkailun jälkeen, lapsella menee pääaisassa hyvin vaikka jotain pientä on, nuo itsepuolustus tapaukset, kuitenkin kavereita on saanut.

    Äänestä

  • kokemusta omaava kirjoitti:

    ... niin ihan varmasti puutun asiaan ja uskon kollegoideni tekevän myös niin. En ole koulukiusaamista missään vaiheessa edes kiistänyt, se on TODELLINEN ja iso ongelma. Avauksessani penäsin ainoastaan kuntien vastuun perään, mielestäni vain rahaa täytyy löytyä ihmisten inhimilliseen hätään! Tästähän oikea soppa näyttää syntyneen...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

liian myöhään kirjoitti:

Näin asiaa seuranneena voin vain todeta, että valitettavasti lasten sijoittaminen sijaisperheisiin tapahtuu liian myöhään. Usein huostaanotto jää myös täyteenpanematta kokonaan taloudellisesti syistä, vaikka lapsen tilanne olisi kuinka kriittinen. Esimerkiksi kotikaupungissani huostaanotot jäävät tällä hetkellä käytännössä kokonaan tekemättä kaupungin todella heikosta taloudellisesta tilanteesta johtuen,kuten käy myös monelle muulle elintärkeälle, inhimilliselle tarpeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu