Rikkaiden lapsille?

Onko teidän mielestänne steinerlaisuus rikkaiden juttu? Täällä päin ainakin lapset ilmoitettiin jo heti synnyttyään Steiner-kouluun, ja luonnollisesti usein perheen muutkin lapset kävivät Steiner-koulua.

En sano tätä pilkatakseni, koska lukukausimaksut eivät ole kamalan korkeat, mutta onko kenellekään muulle käynyt sillä tavalla, että on pakko siirtyä peruskouluun, kun perheen taloudellinen tilanne huononee tms?

Steinerlaisuus antaa eräänlaista itsevarmuutta. Pidän edelleen yhteyttä entisiin luokkakavereihini, mutta jotenkin välit eivät vain ole samanlaiset kuin ennen. Saattaa tietysti johtua siitäkin, että tapaan heitä harvemmin. Suoraansanottuna jotkut heistä ovat minua kohtaan hirveän ylimielisiä, toiset taas äärimmäisen mukavia ja kilttejä.

Tavallaan kaipaan kaikkea sitä, mitä Steiner-koulu tarjosi, koska peruskoulu oli hirveän tylsä. Ehkä peruskoulussa oppii paremmin, mutta se on äärimmäisen kuiva paikka. Kaikki päivät tuntuivat aivan samanlaisilta. Joskus olenkin miettinyt, kumpi olisi ollut sitten loppujen lopuksi itseni kannalta paras vaihtoehto.
2456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...en tiedä mistä kaupungista olet,mutta alkuun oli taistelua joissan kaupungeissa kun st-koulu aloitettiin..maksu oli kuukausittainen..ihmisiä on niin moneen jonoon,niin steinerilaisia kuten muitakin..riippuu omasta kodista hyvin paljon miten on suhtauduttu..minä en koko asiaa huomannut..koska koulu ei maksanut yhtään mitään,vapaaehtoinen jäsenmaksu oli..mutta ei siitä kukaan oppilaista tiennyt...

Äänestä

Ensimmäinen steinerkoulu perustettiin aikanaan köyhien tehdastyöläisten lapsille - muuhun kouluun heillä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä. Steinerkoulua voisi siis kutsua perustaltaan köyhien kouluksi...

Jos kunta tai valtio ei tue koulua, on sen rahoitettava toimintansa mm. lukukausimaksuilla. Tuen määrästä riippuen lukukausimaksua voidaan joutua perimään joka tapauksessa. Valitettavaa, mutta keksitkö muuta ratkaisua? Koulut eivät kuitenkaan tuota voittoa, vaan yrittävät kattaa vain pakolliset kulut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


streineri kirjoitti:

Onko teidän mielestänne steinerlaisuus rikkaiden juttu? Täällä päin ainakin lapset ilmoitettiin jo heti synnyttyään Steiner-kouluun, ja luonnollisesti usein perheen muutkin lapset kävivät Steiner-koulua.

En sano tätä pilkatakseni, koska lukukausimaksut eivät ole kamalan korkeat, mutta onko kenellekään muulle käynyt sillä tavalla, että on pakko siirtyä peruskouluun, kun perheen taloudellinen tilanne huononee tms?

Steinerlaisuus antaa eräänlaista itsevarmuutta. Pidän edelleen yhteyttä entisiin luokkakavereihini, mutta jotenkin välit eivät vain ole samanlaiset kuin ennen. Saattaa tietysti johtua siitäkin, että tapaan heitä harvemmin. Suoraansanottuna jotkut heistä ovat minua kohtaan hirveän ylimielisiä, toiset taas äärimmäisen mukavia ja kilttejä.

Tavallaan kaipaan kaikkea sitä, mitä Steiner-koulu tarjosi, koska peruskoulu oli hirveän tylsä. Ehkä peruskoulussa oppii paremmin, mutta se on äärimmäisen kuiva paikka. Kaikki päivät tuntuivat aivan samanlaisilta. Joskus olenkin miettinyt, kumpi olisi ollut sitten loppujen lopuksi itseni kannalta paras vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu