neitseellinen aamu tämäkin

mielen kivi hajoaa soraksi tielle
miten silloin ajat sitä elämäntuulta takaa
kuolleita ajatuksia etääntyneitä elämän arvoituksia
irronnut pyöräkin kärryistä joihin ei edes
vetäjää ole valjastettu eteen
vain yhäti rampautuvaa käyntiä kohti kalmistoa
pakko edetä raapiutua polkua eteenpäin.
Niin miten sitä silloin intohimosta kiljuu?
Aidon totuuden satuttamana.

kiipesin kallion kylkeä
voimani tunteakseni, joka virtasi
käsissä Kökarin kivikoissa
ponnistukseni kautta

värisi
lihasten säikeissä elämisen tunne -
luulin kalliota kiittäväni, vaikka ylistin vinhan käteni
virtaavaa voimaa

ja jokaisessa valon heijastuksessa
lokkien kirkuessa korviini
suolaisia pärskeitä suhisevassa tuulessa
itseäni katselin välkkyvien aaltojen kirjasta

kunnes putosin,
kiitos Jumalalle! itseni löysin
louhikosta, kädet arat valoon kohottaen
keskellä luotua maailmaa

nyt opettelen Hänen lahjojaan
leväten, ja voimastani myös ylistän
yksin Häntä:
autuuteni kallio

jonka lämpöistä kylkeä vasten saan
kasvoni rauhassa painaa, myös näissä Kökarin
kivikoissa ja milloin missäkin rantapoluilla
kiipeillessä tanssivat laineet, laulan

tarkoitan vain sitä että kun näissä runojeni kuvastoissa muistot yhdistävät kokemuksia toisiinsa ja useinkin eletyt hetket muuttuvat allegorioiksi, joissa heijastelen nykyhetken tuntojani rönsyillen toisinaan yli, en aina edes kuvaten itseäni ja omaa tunnetilaani vaan ihmisyyden kipeyksiä yleensä, iloakin, monasti vinossa hymyssäni lempeää tai pistävääkin itseironiaa, kuitenkin kaiken keskellä tunnen Hänet jossa sieluni saa levätä muuten varmaan sokeasti pistelisin kyynisiä lauseita sinne ja tänne, itseenikin kuin neulatyynyyn. Muistinpa vain tuossa erään kauniin kesän runsas kymmenen vuotta sitten kun siellä pienen poikani kanssa kallioilla hyppelimme ja kiipeilin kuin monta kertaa ennen ja jälkeenkin voimieni äärirajoilla. Nyt tarkemmin muistellessa muistan kuitenkin että Ahvenanmaalla ei tapahtunut tämä vaan Kokkolan edustalla majakkasaaressa nimeltä Tankar. Erään toisen kerran poikani kanssa kyllä olimme Ahvenanmaan saaristossa, polkupyörällä täältä Porista ajoin sinne lapsi pyörän takana juhannuksen aikaan, menimme Kustavissa yli. Kauniita paikkoja tulvillaan nuo saaristomaisemat. Ensimmäisen kerran olin Ahvenanmaalla ollut pari vuotta aiemmin jolloin poika oli noin kolmevuotias, tämä tapaus on täysin tosi: minä hiljattain uskoontullut ja vilpittömästi henkilökohtaista Jumalasuhdetta vaaliva kyselin aamulla Herrani kanssa neuvottelussa että kun en ole koskaan Ahvenanmaalla ollut mutta tiedän että tuttavapariskunta on mökillä siellä, johdatatko sinä Jeesus niin että minä sen mökin löydän jos tästä lähdemme. En tiennyt mökin nimeä enkä missä päin Ahvenanmaata se on mutta sen verran tiesin että pääsaarella. Ja kun Jumala ihan selvästi Hengellään vakuutti sisimpääni että Hän on siinä mukana jos tahdon sillä tavalla toimia, liftasin sitten Turkuun pojan kanssa ja tulimme Maarianhaminaan, jossa vuokrasin polkupyörän ja poika pyörän taakse, polkiessa kiittelin siinä että on vaan ihmeellistä kuinka sinä Jeesus tämänkin homman järjestät. Pysähdyimme erään vanhan kirkon vierelle ja olimme menossa kirkkoon sisäpuolelle kun koin että nyt Jumala haluaa viestittää minulle jotakin, pysähdyin ja käännyin sisimmässäni Häntä kohti. Ajatus tuli sisäiseen maailmaani hyvin selkeänä, kuin puhe vaikka se oli sanatonta, siinä oli Hänen lempeän ja turvallisen läsnäolonsa tuntu jonka perusteella uskova erottaa Jumalan äänen hengelliseksi kokemukseksi joka ei ole lähtöisin omasta tunnemaailmasta ja mielikuvituksesta, niin että Häntä voi kuunnella ja toimia niin. Hän puhui sisimpääni näin: lähde nyt heti ja käänny tuosta risteyksestä vasemmalle - katsoin vähän matkan päässä näkyvää risteystä ja ohje jatkui: - ja sitten tuolla seuraavassa risteyksessä oikealle. Tein niin. Ja päästyäni neuvotulle tielle tapahtui että tuttavapariskunta kohta tuli autollaan vastaan, näkivät minut ja tunnistivat, pysähtyivät. Ihmettelivät kovasti että sillä tavalla olin lähtenyt mutta kun itsekin ovat uskossa niin eivät asiasta sen kummempaa numeroa tehneet. Muutaman päivän lomailin siellä. Tällaista minulla ei ollut mielessä sinulle kertoa, ajattelin vain lyhyesti toivottaa kaikkea hyvää ja aurinkoista kevättä missä lienetkin, mutta tulipa sanottua.
Ystävällinen kädenojennus täältä. Joskus liiankin huolettomina ja toisinaan ihan turhia huolia kantaen kuljemme. Silti ihmisinä toivon että aina empaattisuutta kokien toinen toista kohtaan.
Erittäin lämpimästi kaikkea hyvää sinun elämääsi
toivottelee

mamabeard = kalansilmäkuutio = Uros Kala