Positiivisen palautteen seuraamuksia ?

Onko sinulla tapana lausua kohteliaisuuksia, antaa kiitosta tai muuta positiivista palautetta?

Positiivisella palautteella voi olla joskus uskomattoman positiivisia seuraamuksia.
Onko sinulla sellaisesta kokemusta? Kertoisitko meille esimerkin?


(Heitin tämän itseäni kiinnostavan kysymyksen ilmaan ja palaan vasta myöhemmin uudelleen koneeni ääreen.)

12

668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harmaaraita

      Jos näen esimerkiksi erikoisesti pukeutuneen ihmisen kerron mielestäni hänellä olevan tyylikkään takin tai hauskan lakin,pieni vaiva pelastaa jonkun päivä:)
      Linja-autossa katselin eräänä aamuna keski-ikäistä naista jolla oli erikoisesti ja pukevasti leikatut lyhyet kuparinpunaiset hiukset.Hän vaikutti vaivaantuneelta jolloin sanoin: Anteeksi jos tunnun tuijottavan mutta mielestäni sinulla on erittäin pukeva kampaus!
      Hän melkein punastui:))

      • ja ajattelen, että oli kiva piristää toisen ihmisen päivää ja lisäksi pelastaa hänet miettimästä: "Mitä ihmettä minussa on vialla kun tuo ihminen ihan selvästi katselee minua?" Sehän on useimmiten ensimmäinen mieleen tuleva ajatus ko. tilanteessa.

        Aito kohteliaisuus ja ystävällinen palaute parantaa varmaan jokaisen oloa. On kiva huomata, että me suomalaiset olemme tulleet rohkeammiksi tässäkin asiassa.


    • tiivinen

      Juuri nyt ei tule mieleen konkreettista esimerkkiä, mutta selväähän on, että kaikinpuolinen positiivivuus ruokkii itse itseään. Positiivinen palaute, joka meillä tahtoo olla liian tiukassa, antaa potkua pitkäksi aikaa eteenpäin.

      Kiitos, hymy, rehellisyys jne. (ilman imeläkuorrutusta) näillä jos saisi päivänsä aloittaa!

      Kysymyksesi oli muuten positiivinen yllätys, kiitos siitä. Sepä antoikin ajattelemisen aihetta itse kullekin.

      Hyvää ja aurinkoista päivänjatkoa!

      • Aurinkoista päivää myös sinulle ja kaikille muillekin. ;)


    • palsternakka

      Minulla on tapa lausua kohteliaisuuksia, silloin kun ne ovat paikallaan ja tulevat luonnollisesti. Esim. hyvää ruokaa syödessäni, sanon tekijälle asiasta. Mutta tämä suomalaisen vaatimattomuus! Usein alkaa vähättely: "tämä nyt on vain tämmöistä, kunhan tuossa pyöräytin".
      Itse yllätän ihmisiä ottamalla kehut iloisesti vastaan ja yhtymällä kehuihin, "eikä vaan olekin hyvää, tänään onnistuin erinomaisesti".

      Kiitosten vastaanottaminen on usein vaikeampaa kuin niiden antaminen.

      • Positiivisuutta

        "Kiitosten vastaanottaminen on usein vaikeampaa kuin niiden antaminen."

        Todentotta, noinhan se tuppaa olemaan.

        Esimerkki:
        Menin vierailulle iäkkään, mutta pirteän, tätini luo. Mainitsin spontaanisti: "Onpa täällä siistiä ja raikasta, sinä se jaksat pitää aina vaan kotisi kunnossa".
        Täti siihen, että "tuon voisin ottaa keljuiluna" eikä uskonut minun olevan vilpitön näin sanoessani. Hänen mielestään siellä ei ollut siistiä ;) Minä oikeasti olin sitä mieltä.

        ( Täti on sentään jo 78v. ja hoitaa huushollinsa edelleen mallikkaasti )

        Otin opikseni, ja yritän jatkossa olla "fiksumpi" :)


      • Positiivisuutta kirjoitti:

        "Kiitosten vastaanottaminen on usein vaikeampaa kuin niiden antaminen."

        Todentotta, noinhan se tuppaa olemaan.

        Esimerkki:
        Menin vierailulle iäkkään, mutta pirteän, tätini luo. Mainitsin spontaanisti: "Onpa täällä siistiä ja raikasta, sinä se jaksat pitää aina vaan kotisi kunnossa".
        Täti siihen, että "tuon voisin ottaa keljuiluna" eikä uskonut minun olevan vilpitön näin sanoessani. Hänen mielestään siellä ei ollut siistiä ;) Minä oikeasti olin sitä mieltä.

        ( Täti on sentään jo 78v. ja hoitaa huushollinsa edelleen mallikkaasti )

        Otin opikseni, ja yritän jatkossa olla "fiksumpi" :)

        päästä useammin harjoittelemaan. ;)

        Joskus olen itsekseni naureskellut, kun olen ottanut kiitokset iloisena vastaan ja todennut olevani itsekin tyytyväinen ko. ihastelun kohteena olevaan asiaan. Siihen odotetaan kai reagoitavan vähättelyllä ja kiitosten iloista vastaanottamista pidetään melkein sopimattomana.
        Joskus olen melkein voinut lukea toisen ilmeistä, että hän ajattelee: "Pahus, se taisi ottaa tosissaan vain kohteliaisuudeksi tarkoittamani kehun. No, ei se nyt ihan noin hyvää/hienoa ole. Onkohan tuo ihminen vähän tyhmä? Sehän näyttää ihan ylpeältä, vaikkei olisi mitään aihetta." Silloin pikku-piru suorastaan kiemurtelee naurusta olkapäälläni. ;)


    • etumies

      Positiivisen palautteen antaminen on todella harvinaista. Mutta se tehoaa, emme ole siihen tottuneet.
      Palautteen antamisen vaikeus korostuu työpaikalla; Jos ei työntekjä ole tottunut palautteeseen ei myöskään tyonantaja, esimies ole totunut ketään kehumaan. Ja miten olisikaan, eihän häntä pitkän uran aikana itseäänkään ole kukaan koskaan kehunut.
      Toisaalta ihmiset odottavat palautetta kovin herkästi: jos joku on tehnyt asiat ohjeen mukaan, siitä pitäisi kehua. Mielestäni se on vain perustaso; suorituksessa on oltva jotakin "extraa" ennen kuin siitä ansaitsee positiivisen palautteen. Mikäli jää normista, on tietty saatava negatiivista palautetta.
      Mikä on extraa? Esimerkiksi kaupan kassalla se voisi olla asiakkaan tavaroiden pakkaaminen rahastuksen jälkeen, kun tilanne sen sallii. harvoin näin käy, kassanhoitajat istuu ja ovat synkän näköisiä kun asiakas survoo tavaroita muovikassiin sen kuin parhaiten ehtii.

      • se useimmiten vielä paranee. Seuraavalla kerralla saa automaattisesti saman palvelun ja usein jotain yllättävääkin plussaa lisäksi. Kun ihminen huomaa ystävällisiä tekojaan arvostettavan, hän tekee niitä entistä mieluummin.

        Joskus tuntuu siltä, että esimiehelle kerrotut kiitokset ja positiivinen palaute takaavat hyvän palvelun vielä pitemmäksi aikaa. Yksi oma, työasioissa ja aiheesta lähetetty kiitoskirjeeni yrityksen johtajalle hänen "upean miehistönsä toiminnasta" oli kuulemma pitkään yrityksen henkilökunnan ruokailu- ja taukotilan seinällä. Sain itse siitä kiitollista positiivista palautetta muutamilta henkilöiltä... ja palvelu pelasi entistäkin paremmin.


    • Pirre*

      työssäni positiivisen palautteen antaminen on niitä tärkeimpiä työkaluja.
      Jostain syystä tasokkaammillakin keh.vammaisilla on hyvin huono itsetunto.
      En oikein tiedä miksi, mutta olen itsekseni ajatellut sen johtuvan heidän kyvystään verrata itseään ns. terveeseen ihmiseen,
      ja ehkä myöskin siitä etteivät he ole saaneet lapsesta saakka myönteistä kannustusta olemassa oleville taidoilleen - näin monessa tapauksissa.

      iedän - ja minulla on myös hoito kokemuksia vammaisista, jotka ovat saaneet elää hyvin heitä rakastavien vanhempien ja sisarusten parissa, ja ero heidän ja sitten näiden ns. kaltoin- tai välinpitämättömästi kohdeltujen välillä on erittäin selvä.

      Kiitos ja kannustus on tälle immeisrievulle, siis meille kaikille, kuin lääkettä jonka parantava vaikutus näkyy selvästi.

      • sitä yleensä löytääkin. Kun kiinnittää huomionsa vain positiivisiin ilmiöihin ja osoittaa arvostavansa niitä, ne yleensä vahvistuvat. Monissa yhteyksissä on taas tullut esille useimmille kai jo tuttu asia, että jos lapsi (tai koira) saa huomiota vain käyttäytyessään ikävästi, hän alkaa tehdä sitä aina huomiota kaivatessaan. Kun ikävät temput jätetään vaille huomiota ja kiinnitetään huomiota vain positiivisiin asioihin, vahvistuu positiivinen käyttäytyminen. Sama lainalaisuus toimii varmaan kaikissa inhimillisissä kuvioissa.

        Maailman parantaminen onnistuu siis vaikkapa positiivisen palautteen antamisella.

        Sinulle sellaista voi antaa monista asioista. ;))
        Olethan piristänyt meidän kaikkien päivää niin usein hyvillä ajatuksillasi ja viisailla kommenteillasi, jotka kaiken lisäksi ovat useimmiten hauskojakin.
        Aurinkoista päivää sinulle, vaikka miehesi ehkä puristikin hammastahnatuubia väärin aamulla. (Luin jotain sen suuntaista toisessa ketjussa.) ;))))


      • Pirre*
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        sitä yleensä löytääkin. Kun kiinnittää huomionsa vain positiivisiin ilmiöihin ja osoittaa arvostavansa niitä, ne yleensä vahvistuvat. Monissa yhteyksissä on taas tullut esille useimmille kai jo tuttu asia, että jos lapsi (tai koira) saa huomiota vain käyttäytyessään ikävästi, hän alkaa tehdä sitä aina huomiota kaivatessaan. Kun ikävät temput jätetään vaille huomiota ja kiinnitetään huomiota vain positiivisiin asioihin, vahvistuu positiivinen käyttäytyminen. Sama lainalaisuus toimii varmaan kaikissa inhimillisissä kuvioissa.

        Maailman parantaminen onnistuu siis vaikkapa positiivisen palautteen antamisella.

        Sinulle sellaista voi antaa monista asioista. ;))
        Olethan piristänyt meidän kaikkien päivää niin usein hyvillä ajatuksillasi ja viisailla kommenteillasi, jotka kaiken lisäksi ovat useimmiten hauskojakin.
        Aurinkoista päivää sinulle, vaikka miehesi ehkä puristikin hammastahnatuubia väärin aamulla. (Luin jotain sen suuntaista toisessa ketjussa.) ;))))

        aamulla (se tuubiasia ynms.), ja onneksi menevät ohi aika nopeasti, ne minun "kohtaukseni"..:)
        Taas kiire, joten möyhempään lisää, ja kiitos.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      119
      6788
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3757
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      186
      2555
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      279
      2416
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      196
      2081
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      300
      1790
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1765
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      131
      1299
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1265
    10. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1234
    Aihe