Miten ihmeessä sitä saisi itsensä tekemään gradua. Olen enää viikon vapaalla ja pitäisi saada homma kasattua. Aikaa on ollut kolme kuukautta, mutta tekstiä kirjoitettuna luvattoman vähän. Aurinko niin paistaa jo ulkona...
Vinkkejä?
Vinkkejä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jo se että kysyt täällä vinkkejä millä saisi itsensä motivoitua kertoo sinusta sen, että kukaan ei sinua voi oikeastaan auttaa. Gradun teossa voi tulla vastaan menetelmään tai teknisiin asioihin liittyviä ongelmia, joissa muut voivat auttaa, mutta tuo motivaatio on siitä ikävä asia että sitä ei kukaan voi sinulle antaa.
Aurinko paistaa, kyllä joo. Mutta aikuisena oloon valitettavasti kuuluu sekin, että osaa lykätä mielitekojaan jos velvollisuuksien hoito sitä vaatii. Ei se aurinko mihinkään karkaa, vaikka muutaman paahteisen päivän istuisitkin sisällä.
Kaikki menestys perustuu lykättyyn tarpeentyydytykseen, oletko kuullut sitä? Se menee valitettavasti juuri niin.
Mihin olet käyttänyt ne 3kk joiden kerroit olevan kohta takana? Gradunteon lykkäämiseen? Onnittelut kohtalotoverille. Minäkin lykkäsin ja kauan, kunnes tuli valaistuminen ja tajusin, ettei se gradu kirjoita itse itseään. Minun se on tehtävä, vaikkei välillä tippaakaan kiinnostaisi. Omalla kohdallani kannustimena toimii se, että elokuussa on tiedossa kesäloma jonka haluan viettää stressivapaasti. Toisin sanoen, en halua enää silloin tehdä graduani.
Aseta itsellesi realistinen takaraja, milloin työn on oltava valmis. Pilko sen jälkeen projekti osiin, ja aseta niiden valmistumiselle takarajat. Sitten vaan ryhdyt hommiin. Kunhan jostain aloitat, siitä se lähtee, ehkä hitaasti ja takkuillen mutta lähtee kuitenkin.
ETM07:n ohjeeseen luottaisin. Aluksi tuo kirjoittaminen ja tekeminen voi tökkiä, mutta ainakin itselläni kävi niin, että kun muutaman päivän oli tehnyt pitkää päivää, niin siihen alkoi tottua ja homma sujua.
Mutta jos kokoajan tekee mielummin jotain muuta niin luonnollisesti se ei edisty ja se töiden jatkaminen on vaikeaa.
Karsi ympäriltäsi pois ja/tai lykkää kaikki muut "mielenkiintoiset" aktiviteetit myöhemmäksi.
Itse asiassa kannattaa kirjoittaa vain 30 -40 sivua, koska jos sitten muokkailee asetuksien mukaiseksi, siitä tulee kaksinkertainen teksti.
Minulle kävi näin.
Eli aetukset: 12 kirjainkoko, 1 1/5 riviväli ja 4 sm vasen marginaali.
Nuo asetukset kyllä vaihtelee laitokselta toiselle, esim. oman laitokseni ohjeissa vasen marginaali on 3,5 ja myös oikea, ylä- ja alamarginaalit on määrätty.
Kirjoitin itse alusta asti niillä asetuksilla jotka tulee lopulliseen työhön, eipähän tule yllätyksiä sitten sivumäärien yms suhteen :)
Pakotat itsesi tekemään joka päivä jotain. Vaikka edes tunnin tai mikä se sopiva aika onkaan.Tai teet vaikkapa viitenä päivänä viikossa, jolloin sinulla on kaksi 'lepopäivää':). Gradu edistyy pikkuhiljaa ja kun huomaat ahaa-elämyksenä, että edistystä on tullut, joinain päivinä saattaa ihan itsestään tulla tehtyä useampi tunti. Ja kun loppusuora häämöttää, sitä ei vain enää voi jättää kesken.
No, vielä on viikko aikaa tehdä asiaa eteenpäin, turha murehtia menneitä kuukausia-silloin oli parempaa :) tekemistä.On se gradu varmastikin jossain muistin syövereissä ollut-tai ainakin ajatus siitä, että sitä pitäisi tehdä.
Ja muista mainostaa kaikille mahdollisille ihmisille tekeväsi gradua. He pitävät huolen gradun etenemiseen liittyvistä kysymyksistä, joka saattaa motivoida tekemiseen.
Nimimerkillä kokemusta on.:)Ja viime viikolla sain jätettyä oman graduni tarkistukseen. Jee!Tsemppiä!
Kirjoitin graduani ainakin noin vuoden ja ihan vakavasti, mutta tuloksena olikin aika huono palaute, vaikka yritin tehdä mahdollisemman parhaan.
Vaikkapa itse panostaa, sitten tulos voi silti olla jopa hylättävä tai erittäin huono - en tiedä mistä tuo johtuu...
Tällä hetkellä itseäni auttaa se, että näen graduni sopivan kokoisina paloina. Itse asiassa jotkut osat pienempinä kuin sisällysluettelon kappaleina. Nytkin pyörittelen mielessäni pientä palaa koulutuksellista historiaa. Se tulee olemaan vain 2-3 sivua tekstiä, mutta on oleellinen osa kokonaisuutta ja noiden sivujen kirjoittamisen jälkeen voin palauttaa ko aiheen lähdekirjallisuuden kirjastoon. Yksi pikkujuttu suoritettu. Sitten vain etsimään lisää pikkujuttuja.
Tsemppiä rutistukseen!
t. gradl
pieniin kokonaisuuksiin kehotan minäkin keskittymään. lisävinkkinä, laita aina paperille, mitä aiot tehdä. Riitää ihan vain, kirjoittaa aiheesta x. Kun on kirjoitettu, viiva yli ja seuraava kohta. Itse en olisi muuten saanut gradua loppuvaiheessa arvosteluun, jos en olisi miettinyt vielä tehtäviä kohtia...iiks, ne loppuivatkin...no, palaute proffalta oli hyvää:)