Mitä ruokaa

Meidän terrieriuroksemme on nyt alkanut paisumaan, kastraatiosta johtuu. Sen jälkeen koiralla on ollut pohjaton vatsa ja se syö kaiken mitä vaan voi syödä. Kuitenkin koira on nuori, 1v 9 kk ja harrastamme agilitya ja treenaillaan temppuja aktivointimielessä ja myös perustottista pidtään yllä. Näissä tarvitaan rutkasti makupaloja ja nyt olen jonkin aikaa käyttänyt ihan Propacin lightruokaa palkkana. Mutta koira on edelleen lihonut ja mietin pitäiskö alkaa antaan lightruokaa muutenkin? Nyt syö Nutron Lamb & Ricea, sitähän saa myös lightina, mutta vähän mietityttää se, että kun harrastetaan agilitya (ei vielä olla kilpailuvaiheessa) ja välillä tehdään myös juoksulenkkejä pitkien kävelylenkkien sijaan, niin saako koira sitten lightruoasta riittävästi energiaa? Näissä lightruoka pakkauksissa kun aina lukee että ylipainoiselle, vähemmän aktiiviselle koiralle... Vai vähennänkö vaan nykyistä ruokaa? Saa nyt 2 kertaa päivässä 1 dl Nutroa ja siihen yleensä lisukkeeksi raakaa jauhelihaa, viiliä, tonnikalaa tai raejuustoa. Kertokaahan vinkkejä. Koira on siis 10 kg terrieri, ei vielä mitenkään suuresti ylipainoinen mutta enää ei tunnu kylkiluut kovin helposti.
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lightia vaan kehiin tai nykyisestä määrät alas.

Äänestä

Mutta voisit vähentää koiran ruokamäärää ja laskea koulutusherkut yheksi "ateriaksi". Itse koulutan pentukoiraani ja jos annan paljon lihaisia koulutuspaloja, vähennän päivittäisten aterioiden määrää..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pulskistuneelle? kirjoitti:

Meidän terrieriuroksemme on nyt alkanut paisumaan, kastraatiosta johtuu. Sen jälkeen koiralla on ollut pohjaton vatsa ja se syö kaiken mitä vaan voi syödä. Kuitenkin koira on nuori, 1v 9 kk ja harrastamme agilitya ja treenaillaan temppuja aktivointimielessä ja myös perustottista pidtään yllä. Näissä tarvitaan rutkasti makupaloja ja nyt olen jonkin aikaa käyttänyt ihan Propacin lightruokaa palkkana. Mutta koira on edelleen lihonut ja mietin pitäiskö alkaa antaan lightruokaa muutenkin? Nyt syö Nutron Lamb & Ricea, sitähän saa myös lightina, mutta vähän mietityttää se, että kun harrastetaan agilitya (ei vielä olla kilpailuvaiheessa) ja välillä tehdään myös juoksulenkkejä pitkien kävelylenkkien sijaan, niin saako koira sitten lightruoasta riittävästi energiaa? Näissä lightruoka pakkauksissa kun aina lukee että ylipainoiselle, vähemmän aktiiviselle koiralle... Vai vähennänkö vaan nykyistä ruokaa? Saa nyt 2 kertaa päivässä 1 dl Nutroa ja siihen yleensä lisukkeeksi raakaa jauhelihaa, viiliä, tonnikalaa tai raejuustoa. Kertokaahan vinkkejä. Koira on siis 10 kg terrieri, ei vielä mitenkään suuresti ylipainoinen mutta enää ei tunnu kylkiluut kovin helposti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu