Heippa kaikille
Mulla on sekarotuinen narttupentu joka on nyt 3kk vanha. Roduista ei ole tietoa muutakuin että emo on tiibetinmastiffi. Kokoa on tällä tyttelillä nyt jo melkein 50 senttiä ja painoa n.18kg.
Ennen koiran ottoa luin kirjoja laumanvartijoista että olin varma osaavani ongelman tullessa toimia.
Nyt kuitenkin tuntuu että päästä on haihtunut kaikki tieto ja jäljellä on epävarmuus ja pelko siitä että pilaan koiran.
En kuitenkaan halua luopua siitä todellakaan.
Varsinaiseiin ongelmiin.. Pennulla varmastikkin kutiavat hampaat, ei siinä mitään. Se puree välillä minuakin.
Yleensä kun se puree, se ottaa hampailla kiinni kädestä eikä pure kovin lujaa ja jos en puutu siihen niin se irroittaa otteensa ja jättää minut rauhaan. Pari kertaa on ottanut kipeää kunnolla ja tällöin olen puoliksi refleksin omaisesti tyrkännyt pentua kauemmas. Olen myös sanonut tiukan "Ei"-sanan.
Tästähän pentu innostuu ja hyökkää kahta kauheammin päälle.
Tunti takaperin makoilin ulkona ottamassa aurinkoa kun huomasin pennun juoksevan kohti.
Yleensäkkin kun se juoksee kohti niin se jyrää suoraan päälle, miten tältäkin välttyisi?
Pentu siis juoksi suoraan päälle taas tapansa mukaa, sain siinä jo kipeää vähän ja otti sitten vielä hampailla NAAMASTAni kiinni.
Otin siitä kiinni ja puhuin vihaisia matalalta suoraan sen naamaan.
Sen jälkeen kierähdin äkkiä pois enkä huomioinut pentua mitenkään, tosin sekin lähti vaan iloisesti leikkimään kahden muun koirani kanssa.
Tiedän ettei pentu ole ollut täällä vielä kauaakaan ja meille tulee varmasti vielä ongelmia eteen kun murrosikä sun muu alkaa.
Mutta pelkään tekeväni jotain peruuttamatonta.
Täällä paikkakunnalla ei ole ongelmakoirakouluttajaa eikä ainakaan tällä hetkellä ole mahdollista matkustaa viikoittain läheiseen kaupunkiin.
Toinen ongelmani on pennun hirvittävä koheltaminen. Siihen liittyy yleensä tuo päälle jyrääminen täysin jos vaikka sohvalla istun ja sisälle tullessaan se nousee kielloista huolimatta pöydälle ja pudottaa kaiken tavaran, kokoajan asunto on täynnä rikkinäisiä ja rikottuja tavaroita.
Miten pennun saisi rauhoittumaan siitä häsläämisestä?
Toki se vanhetessaan varmasti muuttuu mutta välillä väsyttää juosta 24/7 sen perässä keräämässä rikottuja tavaroita mitä se on pöydiltä pudottanut
Tarvisin siis kipeästi neuvoja
Haluaisin vielä lisätä että huomiotta jättämiseen tarvisin neuvoja koska se ei tunnu pentua haittaavan kakkaakaan. Kun en huomioi sitä, se vaan leikkii toisten koirieni kanssa. Ja kun huomioin toisia koiriani, pentu hyppii niiden päälle yrittäen olla yksin huomion keskipisteenä

Vastaukset 15
Vanhimmat
Hei!
Miten olet saanut toiset koirasi opetettua/koulutettua? Ei tämä koirasi, olipa se laumanvartija tai ei, ole sen kummempi, etkä varmasti "pilaa" sitä, jos et ole toisiakaan pilannut.
3kk pentu on vielä kova häsläri ja täysi vauva, joka leikkii välillä turhankin kovasti ja vielä kun silölä on iso koko, niin...
Itselleni tuli monirotuinen täytuho narttupentu löytökoitrana 4kk ikäisenä ja täytyy sanmoa, vaikka minulla oli jo kaksi dobberia, olin täysin äimän käkenä.
Sillä oli virtaa enemmän kuin pienessä kylässä ja pöydillä hypittiin kun olin poissa ja tuhoja tuli (kaikki mikä oli puusta ja tapetit seiniltä ja yksi sohva ja kolme kännykkää ja kaverin kengät, isän auton vakionopeudensäädin ja käsijarrun nuppi, oman auton etu- ja takapenkin turvavyöt ym. ym.)
Pentu hyppi päälle sekä minulle, että toisille koirilleni ihan estottomasti ja yritti käyttää minua "purulelunaan", mutta toistuvalla harjoittelulla ja johdonmukaisella kieltämisellä hän alkoi ymmärtää mitä saa tehdä ja mitä ei. Välillä tosin jouduin hiukan nappaamaan niskastakin, kun ei sana "EI" mennyt perille ja dobberinikin alkoivat kyllästyä kohellukseen.
Nyt typy täyttää neljä vuotta ja on aivan ihana. Turbo edelleen, kun sille päälle sattuu, mutta tottelee tosi nätisti, tulee luokse, ei tuhoa.
tehkää erilaisia aktiviteettijuttuja, jolla "väsytät" koiran, eli esim. etsimisleikki, jossa piilotat pihalle jotain vaikka keksinpalasia tai nakinpalasia tai Frolicia ja opetat koiirasi käyttämään hajuaistiaan ja etsimään sen avulla. Ei jaksa enää pahantekoon, kun kaikki ylimääräinen energia menee tähän. Itselläni oli niin helppoa, että opetin ensimmäiselle koiralleni etsimisen, se opetti keskimmäiselle ja nuorin oppi sitten toisia seuraamalla - ja kaikilla oli hauskaa ja vauhtia piisasi.
Harjoitelkaa vaan ahkerasti ja sitten eikun koirakouluun perustottelevaisuutta oppimaan heti, kun mahdollista. Eikä olisi pahitteeksi, jos pennullasi olisi joku "harrastus", jossa se saisi käyttää sekä päätään, että jalkojaan . Agility on kivaa ja kehittävää, kokeilkaa sitä, jos teillä on koulutusta lähellä.
Tsemppiä!
palstalla yks laumanvartijoita kasvattava antoi hyviä neuvoja jollekin kaukkariongelmassa,käy lukemassa,se Davalyan on viisas nainen ja tietää mitä puhuu.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000016265822
On Davalyanillakin ongelmia oman koiransa kanssa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000015889404
Ei tässä nyt ole kyse siitä kuka on hyvä kouluttaja ja kuka ei. Parhaallakin kouluttajalla on varmasti jossain vaiheessa vaikeuksia pennun kanssa.
Tee koirallesi selväksi, ettei sitä puremista sallita! Saattaa jopa vaatia koviakin otteita hetkellisesti, ellei tokene! Voihan se tuntua vähäpätöiseltä kun se nyt pentuna puree, mutta kun se kasvaa aikuiseksi on siitä todellakin leikki kaukana! SINÄ olet se johtaja, joka päättää mikä on sallittua ja mikä ei. Tässä ei koiran "kuuntelu" auta...
Ja anna sille luita purtavaksi.
Kiitos neuvoista!
Kaksi vanhaa koiraani ovatkin kuin enkeleitä, toki heillä on ollut murrosikänsä, nyt ovat jo 3-vuotiaita mutta nykyään tottelevat hyvin.
Heitä olen napannut joskus kaulurista kiinni kun eivät ole meinanneet uskoa mutta kun tämän pennun kasvattaja nimenomaan painotti sitä että laumanvartijaan ei saa käydä käsiksi missään tilanteessa. Eli olen vaan yrittänyt olla johdonmukainen mutta kun alkaa olemaan hampaanjälkiä naamassa, alkaa todella kiristää hermoa..
Käyn lukaisemassa nuo linkit toisiin keskusteluihin.
Tuo käsiksi käyminen on aika suhteellinen käsite;) Mielestäni käsiksi käyminen ei todellakaan tarkoita sitä kun Ei sanaa tehostetaan hieman tarttumalla koiraa poskista kiinni. Jos kasvattaja on antanut sinulle tuollaisia neuvoja niin mitäs hän sanoo kun kysyt näitä ongelmia häneltä?
Mitä siihen sähellykseen tulee, ja puremiseenkin vähän...Eikö se kaikki ole pentumaista toimintaa.
Nimenomaan tuo on sitä mainitsemaasi pentumaista toimintaa. Siitä vain on erittäin vaikeaa päästä eroon, ellet kitke sitä pois jo pentuna. Ellei koira sisäistä laumanjohtajan kieltoa, tulee se tosiaankin tehdä sille selväksi. Ja joskus tuo tosiaankin vaatii jopa fyysistä rankaisua. Tietenkään se ei tarkoita sitä että ollaan koiralle epäoikeudenmukaisia, vaan pidetään kaikki mustana/valkoisena. Mitään harmaata ei koiralla ole olemassakaan.
Mikä tosiaan on sitä käsiksi käymistä? Mielestäni käsiksi käymiseen voisi luetella vasta selätykset, lyömiset sun muut. Meillä esimerkiksi (toki koira ei ole laumanvartija) nokasta otettiin kiinni kun puri ja uskon että tämä ei tosiaankaan ole käsiksi käymistä. Emokin nappaa kiinni välistä pennuistaan jos eivät helpommalla tajua.
Oli rotu mikä tahansa niin tuohan vasta ihan beibi! Mikä pentu ei puris ja riehuis tuon ikäsenä(ja luultavasti vielä paljon myöhemminkin:))?
Tottahan se on erilaista kun pennulla jo kokoa tuon verran mutta kuitenkin, se on tosiaan vasta "pieni" pöhkö pentu joka ei vielä oikein tiedä maailman menosta mitään ja varmasti intoa riittää jne. Täytyyhän sitä saada tutustua ja kokeilla kaikenlaista, kyllä se siitä. Jossain vaiheessa varmasti rauhottuu jo iänkin myötä ja kun koulutus menee kaaliin niin sitten sitä myötä saa varmasti koheltamisen yms kuriin. Eihän se kuitenkaan mikään robotti ole;).
Ei ole tarkotus esittää kaikki tietävää tai mitenkään kettuilla mutta ajattelin vain muistuttaa nimenomaan siitä että koira on vielä nuori ipana, tuo koko vain varmasti tekee siitä niin kovin erilaista kun pienemmän pennun kanssa. Mikä sen ihanampaa kun "hullut" pikku penikat terottamassa hampaitaan:D!
Heips vaan,
kommentoinpa vähän luettuani koko keskusteluketjun. Ihan ensimmäiseksi totean, että sinun pentusi myyjä, jolta olet ko. seropin ostanut, tuskin on minkään sorttinen jumala, jolla on ainoita ja oikeita ohjeita. Koira se on laumanvartija koirakin, ja kyllä sitä voi kouluttaa aivan samoilla metodeilla kuin muitakin koiria. Kyse on kuitenkin suuresta koirasta, jolle on syytä näyttää rajat jo pentuna. Eli jos pelkkä kieltäminen ei tehoa, otat niskasta kiinni, pikkaisen väännät ja sillä siisti. Ei mitään riepottelua, kun napakka kielto, jota tehostetaan toiminnalla.
Mutta mitään syytä huoleen en tuossa näe. Aivan normaalia pennun toimintaa. Eihän se kivaa ole, kun se järsii omistajansa kintut täyteen reikiä ja siitäkin sitä voi kieltää. Kannattaa kuitenkin miettiä, mistä on järkevää kieltää ja mistä ei, ettei tarvi olla koko ajan hokemassa sitä ei-sanaa. Vähemmästäkin koira ajattelee, että tuossapa tylsä tyyppi, kun koko ajan kieltää vain.
Isorotuiset pennut on usein tuollaisia katujyriä. Suuri koko, vähän ikää, heikko motoriikka.. tulevat päälle, hupsista hei. Oppii kyllä varmasti väistämään, kun vähän kasvaa ja hallitsee raajansa paremmin :). Kyllähän monikin pentu innostuu tuosta tönimisestä ihan tosissaan, kiva leikki on alkanut, kun emäntä tönii, purempa lisää, niin saa lisää tönimistä, jipii... Tuo naamasta pureminen ei tosiaankaan ole mitenkään tarkoituksellista, ei tuon ikäinen vauva vielä tajua mitä se puree ja kuinka kovaa. Ko. tilanteessa olisin kyllä itse kieltänyt koiraa napakasti ja pitänyt huolen siitä, että käsky menee perille.
Jollain lailla ihmisistä on tullut liiankin varovaisia koirien kanssa, kun jatkuvasti toitotetaan uusia oppeja joka suunnalta. Omasta mielestä pennun kanssa hyvä muistisääntö on kuitenkin se, että jos se tekee jotain sellaista, jota et toivo sen tekevän nyt etkä etenkään isompana, sitä voi ja pitääkin kieltää. Koira ei tiedä luonnostaan mikä on sallittua ja mikä ei. Kun olet kaksi tervepäistä koiraa saanut opetettua tavoille, uskon vilpittömästi, että voit käyttää samoja metodeja uudenkin koiran kanssa.
Tsemppiä!
Yhdyn tuohon Meiju-Iin kommenttiin, mutta korjaisin siitä yhtä kohtaa. Omaa pojua otan niskasta kiinni, mutta en suinkaan väännä siitä, jotten tee koiralle kipeää. Kunnon niskaote kuitenkin ja tarvittaessa painan pojun maahan ja pidän niin kauan jotta vastarinta loppuu. Eka kerralla voi panna hanttiin kovastikkin (irvistellä ja äristä), mutta näillä myöhemmillä kerroilla luovuttaa nopeammin. Sitten kun koira on rauhallinen, niin sitten palkitaan herkkupalalla kehuin.
Nykyisin jo riittää, kun nappaan sen niskasta kiinni ja pidän sen lähellä ja puhun sille napakasti ;)
Tuon opin sain oman rotuni pitkänlinjan kasvattajilta.
Iso koira on pakko saada haltuun jo pienestä saakka, koska sen kasvaessa homma hankaloituu. Ja muista että sinä olet kuitenkin se ylin pomo eikä "laumanvartijasi".
Tuohon puremiseen on vielä yksi kikka, suihkepullo. Tätä kokeiltiin meillä ja jees se toimi.
Ai niin ja tulipa tuossa mieleen, jotta pennun kanssa pitäisi myös leikin tiimellyksessä opettaa se, jotta välillä sinä alistat pennun (siis pentu on seljällään ja pysyy siinä haluamasi ajan). Tuota kautta sen luontojaankin oppii, jotta sinä olet pomo.
Hei! Luin viestisi ja minulla on yksi todella hyvä neuvo sinulle: Käy nettiosoitteessa www.koiraneuvola.fi Täältä saat apua pian! Minullakin oli pentukoira tosin nyt iso ja sain paljon apua sieltä. Koiraneuvola toimii Järvenpäässä , jos asut muualla paikkakunnalla, laita heille sähköpostia. todella ystävällinen pariskunta vastaa sinulle. kannattaa silti mennä sinne, koska sieltä saa paljon todella hyvää apua. Tässä vielä muutama vinkki, jotka itse opin sieltä: Kun koira tulee luoksesi et huomioi sitä ollenkaan. Koira tarkoittaa sanoa sinulle: rapsuta minua orja. Et itse mene koiran luokse koska pieniarvoisempi menee aina suurarvoisemman luo laumassa, vaan pyydät koiran luoksesi. Jos koira tekee kielletyn jutun sanot sille tiukan ei-sanan. ei mitään muita löpinöitä! muuten koira ei opi että niin ei saa tehdä. Jos koira tekee oikein muista kehua. Ja älä ikinä katso edes omaa koiraa silmiin, muuten se luulee että hyökkääs sen päälle tai lyöt sitä. edes koulutuksessa et saa pakottaa sitä katsomaan silmiisi.
Muuten ihan viisaita juttuja ja noin, mutta kyllä nyt meni taas metsään tuon katsomisen kanssa. Ensimmäisiä asioita, mitä pennulle kannattaa opettaa on todellakin kontakti. Se, että katsomalla sinua tapahtuu hyviä asioita (ruoka, ulospääseminen jne).
Kontaktin nimeen täälläkin, sitä harjoittelemme makupalan kanssa joka päivä. Makupala ilmaan, katse silmiini=palkinto.
Kiitos kaikille neuvoista.
Eilen tuli sitten taas puraisu naamaan. Otin pentua niskasta kiinni.
Tunnustan että vikaa on kyllä paljon minussakin