En tiedä, kiinnostaako ketään mielipiteeni mutta kerron sen kuitenkin koska aihe koskee myös minua ja muita luokkatovereitani. Aloitetaan:
Ensiksikin päätin kertoa mielipiteeni myös sen takia, koska te jotka väheksytte steinerkouluja olette vain lukeneet jostain tietyltä sivustolta tai kirjasta pelkkää pahaa ja oudoksuvaa tekstiä tästä koulusta. Olen steiner-lukion ensimmäisellä luokalla ns. 10luokalla. Olen käynyt peruskouluni tavallisessa koulussa. Kun sitten aloitin ensimmäisen lukiovuoteni steinerissa, minulle tuli heti hyvä mieli. Koulussa oli niin ihana ilmapiiri. Hyvänä esimerkkinä se, miten ekaluokkalaiset oppilaat otettiin kouluun. Jokainen kutsuttiin koulumme pihalla nimeltä ja toivotettiin "koulutielle" Meidän luokalle, koska olimme myös uusia tehtiin samalla tavalla ja heti tuli sellainen "yhteenkuuluvuuden" tunne.
Olen seurannut tietysti myös mielenkiinnolla kummioppilaidemme opiskelua, he ovat siis näitä ekaluokkalaisia. Suurin syy siihen miksi halusin seurata heidän opiskeluaan, oli se että pääsen kumoamaan väitteet "antikristillisestä" opetuksesta ja sun muusta höpinästä. Tässä lyhyesti ekaluokkalaisten päivä: Aamulla oppilaat tervehtivät opettajaa, jonka jälkeen laulettiin suomeksi ja englanniksi pieni "aamulaulu". Sitten oppilailla oli äidinkieltä. Äidinkielen tunnilla jokainen oppilas sai käydä piirtämässä liidulla oman nimikirjaimensa taululle, omalla lempivärillään vielä kaikenlisäksi. Sitten oli kuvaamataitoa, siellä he tekivät syksylyhdyt. Kauniita lyhtyjä tulikin :) Sitten oli vielä matematiikkaa ja he pääsivät kotiin. Huom. en muista kaikkia tunteja.
Ja sitten tähän kaikkien oudoksumaan Eurytmiaan. Täytyy myöntää, että ajatus tästä oudosta hyppimisestä oli meistäkin hassua, mutta kun pääsimme Eurytmian tunneille huomasimme että se ei ollut mitään sellaista mitä olimme muilta kuulleet. Olen jostain myös kuullut että Eurytmian tunnilla peitettäisiin ikkunat mustilla verhoilla jotta valo-olennot eivät pääsisi karkuun, hahahah mikä vitsi. Millään luokalla ei peitetty ikkunoita mustilla verhoilla. Luin myös aikaisemmista keskusteluista tästä "sykkyrästä" ja kuvaus oli niin tuttu, että kyllähän minä tiedän mitä kirjoittaja tarkoittaa. Sen nimi on "Hiljainen tienoo" Se on ryhti/hengitysharjoitus jossa ensin ollaan ulkopiirissä kädet auki kohti valoa (rentoutumista) ja sitten mennään hitaasti kohti sisäpiiriä jossa tosissaan mennään kuin "sykkyrään" se on sulkeutuminen, suljetaan valo sisään (keskittyminen). Kuullostaako tämä teistä omituiselta? Eurytmia on liikuntaa! Vähän niinkuin tanssia, mutta paljon mukavempaa sellaista.
Meille opetetaan ihan tavallista uskontoa, eikä väheksytä mitään uskontoa. Meitä ei myöskään yritetä aivopestä koulussamme, enkä tarkoita vain lukiota. Haluan ehdottomasti korostaa, että Steinerkoulu ei ole mikään yliviisaiden koulu! Minun keskiarvoni oli 7.4 ja pääsin tuonne kouluun. Siellä on vain enemmän taideaineita, mikä on vain hyvä asia, koska kouluistamme on kokoajan vähennettämässä taideaineita. Hyvin ovat myös koulumme opettajat perillä siitä, miten tärkeää musiikin opiskelu kouluissa varhaisella iällä, tekee hyvää aivoille.
En viitsi kirjoittaa enempää, koska en tiedä lukeeko tätä edes kukaan. Mutta hyvät ihmiset, älkää uskoko kaikkea mitä luette, ja ainiin. Kommenttia ihmeessä.
Hyvää kesän odotusta kaikille :)
Erään 16vuotiaan tytön mielipide
12
1391
Vastaukset
- äiti-Muisku
..hienoa..juuri tuolla lailla sain myös saattaa lapseni koulutielle..muistan myös ne lyhdyt ja kun syksyn hämärässä niitten kanssa kuljettiin...lapseni saivat pohjan musiikille,toinen siitä ammatin..pentatooninen melodia oli kiehtovaa ja kaikki näytelmät ja muut ..luokkien erivärit..olin maalaamassa niitä..kävin itse eurytmian kurssin,vanhemmille tarkoitetun,koin sen tanssin ja liikunnan muotona..ompelin jopa sellaisen puvun,vaaleansinisen,lapselleni,vaikka olen poropeukalo..ole iloinen ja nauti jokapäivästä..kyllä minä uskon,että Jumala rakastaa ihan samoin steinerkoulun käyneitä kuin muitakin koululaisiaan..ihmisillä on tapa puhua paljon yli sen mitä itse tietää..iloa sinulle:)KEVÄTSÄÄ..LÄMMITTÄÄ.
- Steiner-iskä, ex
"koska te jotka väheksytte steinerkouluja olette vain lukeneet jostain tietyltä sivustolta tai kirjasta pelkkää pahaa ja oudoksuvaa tekstiä tästä koulusta."
Olet väärässä. Epäilen, että ei monikaan kiinnittäisi huomiota steinerkoulun kasvatusmetodeihin ja sen antroposofiseen sisältöön, ellei olisi saanut omakohtaista kokemusta siitä ja sen vuoksi alkanut lueskella Steinerin teorioita. Vähättelet rajusti kriittisten puheenvuorojen motiiveja, sillä voin vakuuttaa omasta ja monen muunkin puolesta, että on ollut järkytys perehtyä steinerismin ytimeen. Kyllä siitä pitää puhua muillekin varoitukseksi, koska omien kokemusten ei toivoisi tulevan muiden höynäytettävien osalle.
Sitten yksi pikku kysymys sinulle: jos tosiaankin olet se steinerkoulun kymppiluokkalainen, kuten väität, niin kehotettiinko sinua koulun taholta kirjoittamaan puolustuspuhe? Ei ole näet ollenkaan tavatonta, että nettikeskustelussa oppilaat puolustavat asiaa, jota eivät pohjimmiltaan tunne, mutta opettajat vaikenevat kuin muuri. Eikö sellainen kuurupiilo ole aika hassua?- Nadja
"olet väärässä" kirjoitit. Ja sinäkö sitten olet oikeassa. Onpas hedelmällinen alku keskustelulle ?
Selitätkö, mikä sitten on se "Steinerismin ydin" mielestäsi.
Nämä kaltoinkohdellut ex-Steinerilaiset ovat melkomoisen katkeraa porukkaa. Koska heidän lapsensa ja ilmeisesti koko perhe ovat "tulleet höynäytetyiksi" niin kukaan ei saisi olla opetukseen tyytyväinen. Pakko rikkoa illuusiosi; suurin osa oppilaista oppii ja viihtyy kolussa aivan hyvin tai vähintään keskinkertaisesti.
Oman kokemukseni mukaan nämä "järkyttyneet" vanhemmat kuuluvat muutamaan pääluokkaan:
a)he eivät ole vaivautuneet ollenkaan ottamaan selvää millainen koulu Steiner-koulu on laittaessaan lapsensa sinne
b)heidän lastensa psyykkisiin tai sosiaalisiin ongelmiin tai oppimisvaikeuksiin on ennen kouluikää tai alaluokilla kiinnitetty huomiota ja tästä loukkaantuneena vanhemmat ovat kuvitelleet Steinerin olevan paikka missä lasta ymmärretään. Kun ongelmat jatkuvat , vanhemmat syyttävät pedagogiikkaa.
c)vanhemmilla on itsellään ongelmia(esim. parisuhde-ongelmia, jolloin toinen puoliso saa koulusta syntipukin tai psyykkisiä ongelmia, jotka henkilö purkaa opettajaan ja kouluun)
En tietenkään kiellä, etteikö Steiner-opettajien joukosta löydy henkilöitä, joiden ei ikinä olisi pitänyt ryhtyä opettajiksi. Toisaalta samoin voi varmuudella sanoa myös peruskoulun opettajista.
On hieno juttu, että Suomessa on koulujen suhteen valinnanvaraa. Jos huomaa, että jonkin sortin pedagogiikka ei ole itseä varten niin aina on vapaus vaihtaa.
Tämä ap. kirjoittaja ei mielestäni harrasta kuurupiiloa vaan kertoo oman kokemuksensa asiasta(mukava kuulla, että viihdyt :).
Sensijaan sinä ex-steiner iskä piileskelet kun et kerro, mistä katkera purkauksesi johtuu. - annetaan olla
Hyvä steiner-iskä, ex
Minkä ihmeen takia steinerkoulun opettajien täytyisi puolustaa steinerkouluja? Ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä. Steinerkoulut voivat hyvin, koska opettajat keskittyvät siihen mikä on oleellista kouluissa - lapset ja nuoret. Kukaan ei oikeastaan hyödy kädenväännöstä tai kuurupiilosta.
Minä toivon Sinulle, steinerkoulun kymppiluokkalainen, hyvää jatkoa ja älä kuuntele aikuisia, jotka sanovat "hieno mutta ontto" tai "olet väärässä", vaan pidä kiinni siitä minkä itse koet hyvänä!
- Entinen oppilas
Ymmärrän, että saatat viihtyä hyvin steinerkoulussa varsinkin, jos olet taiteellinen luonne, eikä peruskoulussa oikein koulunkäynti ole sujunut. Tietty oppilaiden keskinäinen kilpailuhan steinerkoulusta lähes puuttuu. Kuitenkaan steinerkoulu ei mielestäni ole missään mielessä tiedolliseltaan annilta verrattavissa vastaaviin kuntien ylläpitämiin kouluihin. Lisäksi opetussuunnitelma on mielestäni läpimätä, sillä se perustuu ennemmin magiaan, kuin oikeaan tieteelliseen pedagokiseen tutkimuksen. Ymmärrän, että sinun on 16-vuotiaana vaikea ja turhakin lähteä kumoamaan täällä esitettyjä väitteitä. Kuitenkin kannustan sinua suhtautumaan tietyllä varauksella asioihin, joita koulussa mahdollisesti opetetaan. Pidän mahdollisena, että jotkut opettajistasi saattavat opettaa uskonnollissävytteisiä asioita, ja mikäli olet lahjakas oppilas saatat pystyä itse erottamaan nämä asiat oikeasta tiedosta. Toivottavasti sinulle jää paremmat muistot steinerkoulusta, kuin minulle jäi aikanaan. Jos joku asia alkaa ahdistamaan, tai tuntumaan oudolta, niin muista että myös muita kouluja on olemassa.
- Artemis
Kuulostipa ikävän ylemmyyden tuntoiselta vihjata, että steinerkoulu sopii niille, joilla opiskelu ei peruskoulussa ole sujunut. Ja syyhän on tietysti oppilaan, ei missään nimessä peruskoulun, vai mitä? Täällä on monta kertaa sanottu, kuinka steinerkoulusta peruskouluun siirtyneillä on ollut aluksi ongelmia, mutta tukiopetuksen ja ahkeran työn avulla on vähitellen alettu kehittymään ja viihtymään peruskoulussa. Samaa voimme sanoa täällä steinerkoulussa. Meidänkin luokille tulee joka vuosi oppilaita peruskoulusta ja aina niillä on aluksi vaikeuksia, mutta tukiopetuksen ja ahkeran työn jälkeen he edistyvät kyllä mainiosti ja alkavat jopa viihtyä. Kas kun he eivät yllätys yllätys olekaan joka asiassa niin paljon etevämpiä ja tietävämpiä kuin me steinerlapset, vaan onpa paljon sellaista mitä he eivät hallitse alkuunkaan. Ja syykin on yksinkertainen: opetussuunnitelmat ovat erilaisia. Opetushallituksen laatimia peruskoulun opetussuunnitelman perusteita noudatetaan kaikissa kouluissa, myös steinerissa, niin että kuinka läpimätä se sitten lieneekään, siinä esitetyt asiat on vaan opetettava. Ainoa poikkeus, joka steinerkouluille sallitaan, on asioiden opettamisjärjestys. Kilpailun asemesta meidän koulussa korostetaan yhteistyötä ja jokainen voi miettiä, minkälaista yhteiskuntaa haluaa tulevaisuudessa rakentaa, kilpailuun vain yhteistyöhön perustuvaa.
- ...
"Kuitenkaan steinerkoulu ei mielestäni ole missään mielessä tiedolliseltaan annilta verrattavissa vastaaviin kuntien ylläpitämiin kouluihin."
Jostain ihme syystä peruskoulun yhdeksännellä luokalla käydään murtolukujen jako-ja kertolaskuja..Steinerkoulussa 9. luokalla lasketaan jo vaikea tasoista algebraa.
"Lisäksi opetussuunnitelma on mielestäni läpimätä, sillä se perustuu ennemmin magiaan, kuin oikeaan tieteelliseen pedagokiseen tutkimuksen."
Ja taas aivan perusteetonta propagandaa.Steinerkouluissa on pakollisena samat kurssit kuin peruskoulussa. Miksi Steinerkoululaiset sitten pärjäävät ylioppilaskokeissa?
"Kuitenkin kannustan sinua suhtautumaan tietyllä varauksella asioihin, joita koulussa mahdollisesti opetetaan. Pidän mahdollisena, että jotkut opettajistasi saattavat opettaa uskonnollissävytteisiä asioita, ja mikäli olet lahjakas oppilas saatat pystyä itse erottamaan nämä asiat oikeasta tiedosta."
Koulussani käymme varsin usein uskonnontunneilla keskusteluita uskontojen aiheuttamien konfliktien turhamaisuudesta, kritisoimme eri uskontoja, opettajani vaikuttaa ennemmänkin ateistilta kuin uskovaiselta.
"Toivottavasti sinulle jää paremmat muistot steinerkoulusta, kuin minulle jäi aikanaan. Jos joku asia alkaa ahdistamaan, tai tuntumaan oudolta, niin muista että myös muita kouluja on olemassa."
Lukion alkaessa luokaltani lähti peruskouluihin vähemmän oppilaita kuin tuli..
- 16-vuotias poika
Osoitatko eurytmialle ja steinerkoululle jumalallista kunnioitusta kirjoittamalla ne isoilla alkukirjaimilla?
- Sissi
Osoitatko itse itsellesi tai kotioisoitteellesi jumalallista kunioitusta, kun luultavasti kirjoitat nimesi ja katusoitteesi isolla kirjaimella? Mutta olet tietysti oikeassa, ne kuuluisi kirjoittaa pienellä. Vaan juututaanko taas näihin kirjoitusvirheisiin vai yritettäisiinkö tulkita viesteihin sisältyviä ajatuksia?
- ...
Itse olen myös lukion ensinmäisellä steinerkoulussa. Varsin samanlaisia kokemuksia on, positiivisia tietysti:)
- ei-antroposofisti
"..Kuullostaako tämä teistä omituiselta?"
Kyllä, erittäin. - ---------
Ekaluokkalaisten äidinkielen tunnista vielä...
"Äidinkielen tunnilla jokainen oppilas sai käydä piirtämässä liidulla oman nimikirjaimensa taululle, omalla lempivärillään vielä kaikenlisäksi"
Onpas opettavaista... tehtiinkö tunnilla jotain muuta!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768