Selaillessani (luukanen) näitä top-secret leimalla varustettuja vanhoja asiapapereita löydän sellaisen jossa todetaan että ufokysymys on kaikkein tarkimmin varjeltu asia yhdysvaltain hallitukselle, jopa salaisempi kuin vetypommi.
Dokumentti on kirjoitettu vuonna 1950, jolloin todellakin ensimmäisen atomipommin räjäyttämisestä hiroshimassa oli kulunut vain muutamia vuosia. Samassa dokumentissa todetaan,että lentäviä lautasia on olemassa ja että niiden operoimiskykyä ei tunneta. Mutta pieni ryhmä, jota johtaa tohtori Vannevar bush, yrittää tiiviisti ottaa siitä selvää. Lisäksi todetaan, että yhdysvaltain viranomaiset pitävät ufo asiaa valtavan tärkeänä.
Teksti on ufokirjasta Kuka hän on.
Dokumentti on kirjoitettu vuonna 1950, jolloin todellakin ensimmäisen atomipommin räjäyttämisestä hiroshimassa oli kulunut vain muutamia vuosia. Samassa dokumentissa todetaan,että lentäviä lautasia on olemassa ja että niiden operoimiskykyä ei tunneta. Mutta pieni ryhmä, jota johtaa tohtori Vannevar bush, yrittää tiiviisti ottaa siitä selvää. Lisäksi todetaan, että yhdysvaltain viranomaiset pitävät ufo asiaa valtavan tärkeänä.
Teksti on ufokirjasta Kuka hän on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Väistämättä tulee ihmetelleeksi, minkä vuoksi suurvallat ovat halunneet vuosikymmeniä salata ihmiskunnalta sen mullistavan tiedon, että me emme ole yksin maailmankaikkeudessa.
Hysterian ja paniikin pelko ei mielestäni ole täysin aiheetonta, mutta ehkä sille on annettu liian suuri paino. Tiedustelin kerran tämän salailun syitä eräässä suljetussa amerikkalaisessa kongressissa, jossa käsiteltiin luottamuksellisia ufotietoja.
Vastaus oli hämmästyttävä. Puheenjohtaja sanoi yksiselitteisesti, että monet ahdasmieliset, uskonnon kahleissa elävät ihmiset eivät todellakaan kestä tieteen laajenemista ja kontakteja avaruudessa eläviin muihin sivilisaatioihin.
Jatkuu vielä joku toinen kerta kun jaksan kirjotella tähän.
Onhan tunnettua, miten kirkon mafia on jo vuosisatoja hallinnut ihmisiä pelottelemalla heitä ja tuomitsemalla kaikki uudet tekniset keksinnöt paholaisen juoniksi.
Nykyään heidän tuomionsa kohteena ovat avaruusalukset. Jälkipolvet aina ihmettelevät aiemmin eläneiden ihmisten tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja. Emme helposti huomaa, että olemme itse juuri samassa tilanteessa, tuomitsemassa mahdottomiksi sellaiset asiat, jotka menevät yli ymmärryksemme ja tavanomaisen koulutuksen antaman tiedon.
Jatkuu vielä kohta.
Olen aina ihmetellyt myös tiettyjen tiedemies tahojen haluttomuutta ottaa selvää tämän alan tutkimuksista, olipa se sitten sotilaallista tai kansainvälisesti akateemista.
Keskustelin kuudennessa kansainvälisessä ufokonfferenssissa sheffieldissä elokuussa 1990 sveitsiläisen fysiikan professorin kanssa tiedemiesten asenteista ufojen suhteen.
Ihmettelin, minkä takia asennoituminen näyttää ensisijaisesti olevan kielteistä ja miksi esimerkiksi hänen alansa tiedemiehet eivät runsaammin osallistu kansainvälisiin ufokokouksiin, joissa voi kuulla viimeisimmät uutiset ja saada tuoreimmat tutkimustulokset.
Jatkuu vielä.
Professorin mielestä syy kielteisiinasenteisiin oli ilmeinen. Kun ihminen on koko uransa ajan, ehkä jo neljäkymmentä vuotta, elänyt ja työskennellyt määrättyjen työhypoteesien varassa, jotka ufokysymys asettaa täysin uuteen valoon, on kaikkein helpointa hylätä koko uhkaava ajatusrakennelma ja pitäytyä omiin vanhoihin tutkimustuloksiinsa ja kaavoihinsa.
Se on yksinkertaisin tapa päästä eroon kiusalliselta tuntuvasta asiasta. Toinen tavanomainen suhtautumistapa on asioiden pilkkaaminen ja niille naureskelu.
Näin tehdään kaikkialla maailmassa silloin, kun joku uskaltaa nostaa päänsä massojen yläpuolelle ja kertoa esimerkiksi omista henkilökohtaisista kokemuksistaan avaruuden muiden sivilisaatioiden kohtaamisessa sekä luottamuksellisista tutkimustuloksista.
Jatkoa vielä luvassa.
Skeptikkojen tyypillinen asenne on se, että dokumentit ovat väärennettyjä ja ihmiset valehtelevat ja keksivät huomion tavoittelussaan tarinoita ufokontakteista tai peräti hallusinoivat ja ovat mieleltään järkkyneitä.
Kaikki tutkimustulokset, esimerkiksi psykologiset testaukset ja yhdysvalloissa julkaistut väitöskirjat, osoittavat sen hämmästyttävän tosiasian, että ns, kontaktihenkilöt ovat tavallisia ihmisiä, joiden mielenterveydessä ei ole mitään vikaa.
Tämä riittäköön tästä.
Tässä on asiaa sivuava filmi, jossa muutenkin kerrotaan tästä salailusta:
http://www.youtube.com/watch?v=odQ-Nt9Ad8Q&search=ufo
oli kanadalainen insinööri Wilbert B. Smith joka toisti mitä oli saanut kuulla amerikkalaiselta tiedemieheltä Sarbacherilta.
Tieto on peräisin Borgin kirjasta ' Ufot ja tiedemieht' ja siinä on lähes 40 lähdeviitettä tälle jutulle.