Ketä kiinnostaa teatteri, tai joku kuvataide yleensä. Musa on jees, samoin jotkut TOSI laatuelokuvat Speden sketsit. "Korkeakulttuuri" on todellakin VAIN YLÄLUOKAN omaisuutta, jolla on AIKAA ja VAIN AIKAA TÄLLÄISEEN TYHJÄNPÄISYYTEEN. Duunarit tekee työnsä ja elää. Jotkut sitten katselee sitä YLÄPUOLELTA ja KUVAA SITÄ. VITUTTAA. ELÄISIVÄT ja ANTAISIVAT MUIDEN ELÄÄ
Teatteri
Anne
14427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä meitä on paljon, jotka emme ole "yläluokkaa", mutta olemme kiinnostuneita erilaisista kulttuuri-ilmiöistä, kuten teatterista, klassisesta musiikista, taiteesta yms. Ilman meitä ei muuten olisi Suomessa näin laajaa tarjontaakaan, eikä näin korkeaa osaamisen tasoa.
Mutta koska tämä on vapaa maa, jossa eletään ja annetaan toistenkin elää, kukaan ei pakota ketään mihinkään, ei edes sinua lukemaan tätä palstaa.
Kulttuurilla tarkoitetaan kaikkea virikkeitä, niinkuin kesäteattereita, kuvataidekouluja, tanssiryhmiä ja bändejä kaiken muun lisäksi. Osa kulttuurista on suunnattu suppealle ryhmälle, mutta hyvä kulttuuri on kaikkien käsillä. Mielestäne on tosi yksioikoista ajatella että kulttuuri on joku homeinen liian kallis taidenäyttely! Esimerkiksi kauhean paljon rahaa kulttuurimäärärahan supistaminen syö nimenomaan nuorison harrastusmahdollisuuksilta.
Alvarin kommentti täydensi edellistä. Kulttuuria on monenlaista ja henkisillä arvoilla on kestävyyttä, jota ei voi rahalla mitata.
Mitä tekemistä teatterilla on henkisten arvojen kanssa???? Siellä vaan sekstaillaan, dokataan ja ollaan niin vitun BOHEEMEJA. Ketä kiinnostaa jonkun suppeakatseisen ohjaajanketaleen NÄKEMYS MAAILMASTA. Mun mielestä toi ns. henkisyys on jotain ihan muuta kuin "tähtikulttia" ja "ihmispalvontaa". ITSEKESKESKEISTEN MASTURBAATIOTA.
Kävisit teatterissa vähän useammin.
Olen teatterialan ammattilainen, - vähän kyrpiintynyt vaan
Ohjaajanketale? Boheemeja? Sekstaillaan ja dokataan? Vain vain vain? Huhhuh.
Teatteri on kulttuuria, niinkuin Danny- ja Spede showkin. Kulttuuria on myös se, miten tervehditään; eskimot hierovat neniään ja sakut puristelevat käsiä joka käänteessä. Kulttuuria on myös se, mitä syödään ja kuinka lopulta perse pyyhitään. Eli elämää. Ja käsittääkseni henkiset arvot eivät ole mitenkään poissuljettuja elämästä. Vai onko niin, että henkiset arvot ovat beduiinien kyhäelmiä pyhien kirjojen muodossa? Vai sitä, kun islamilaiset lähettävät jälkikasvuaan leikkien sijasta oikeaan sotaan?
Teatterin tehtävänä voisi sanoa olevan joko jäljitellä elämää tai tehdä siitä elämyksellistä viihdykettä, jotta katsojan elämä taas maistuisi.
Anne on käynyt katsomassa pahalla tuulella jonkun keskinkertaisen näytelmän, jossa on sekstailtu ja dokattu niin perkskutisti. Käypä toisenkin kerran, voi tulla lisää provokatiivista palautetta!
Tekopyhää tähtikulttia teatteri on.
...ammattilainen mahdat olla? Teloittaja, pyöveli, mestaaja?
Kerro mitä olet teatterissa nähnyt?
nO MÄLIITYIN LEGIOONA TEATTERIIN -HAUSKAA HOMMAA, MUT HIKISTÄ.
Jokainen näyttelijä haluaa olla aikansa sädehtivä primadonna, ja jokainen ohjaaja SUURI GURU, jolta kysellään MIELIPITEITÄ
Niin kauan kun teatteri pysyy harrastuksena, eikä esim. VALTION MÄÄRÄRAHOJA myönnetä ko. AJANVIETTEELLE, se pysyy TERVEENÄ. Ensin LEIPÄTYÖ, ja sitten kukin voi duunailla IHAN MITÄ LYSTÄÄ.
Jatka samaan RAIKKAASEEN MALLIIN
Kuvataidettahan on joka puolella, se on aivan arkipäivää. Kyllä asunto näyttää paljon kodikkaammalta, kun seinät eivät ammota tyhjyyttään, vaan niissä on kuvia tai seinävaatteita.
Teatteri taas on vanhan ajan elokuvaa, samahan niiden tarkoitus on: antaa ajatuksia ja/tai viihdyttää. Teatteri eroaa elokuvasta vain siinä, että elävät ihmiset esittävät sen aina uudelleen. Ja musiikkiin pätee sama.
Aika kummallinen keskustelunavaus, mutta jokaisella on mielipiteensä.