Testamentti, avioehto...

Olemme lapseton aviopari, omaisuutemme on yhteistä. Odotettavissa on lähivuosien aikana, että perimme kumpikin omaisuutta vanhemmiltamme. Miten pitäisi menetellä, kun tahtomme on, että perimme toisemme, ja molempien kuoltua a) yhteinen omaisuutemme jaetaan puoliksi suvuillemme, ja b) kummankin vanhemmiltaan perimä omaisuus "palautuu" sille puolelle sukua (=sisaruksille)? Tilanne on se, että puolisoni tulee todennäköisesti perimään vanhemmiltaan selkeästi enemmän, muutenhan juttu olisi ihan simppeli. Eli: testamentti? Avioehto? Onko merkitystä kumpi? Vai tarvitaanko mitään? Erotakaan ei ole tarkoitus 20 vuoden yhdessäolon jälkeen, mutta eipä semmoinenkaan pykälä hullumpi olisi, että kummallakaan ei olisi eron sattuessa oikeutta toisen vanhemmiltaan perimään omaisuuteen. Kiitokset jo etukäteen!
121966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

a) ei tarvitse tehdä mitään. Perintökaaren 3 luku säätää jo asian haluamallanne tavalla.

b) ilmoittakaa vanhemmille, että ottavat yhteyttä lakimieheen testamentin laatimiseksi. Kaikkein edullisin vaihtoehto, ettette itse sotke juttua vain pahemmaksi.

Äänestä
  • Moi,

    kiitos vastauksestasi. Olen vain ymmärtänyt tuon perintökaaren 3 luvun nimen omaan niin, että se säätää asian haluamamme vastaisesti (eli PK3 eloonjääneen puolison kuollessa ensin kuolleen puolison perillisillä on oikeus PUOLEEN pesästä, eikä niin kuin me haluamme):

    "Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä. "

    Mutta jos tarkoitit, että vanhempiemme pitäisi määritellä omissa testamenteissaan toissijaismääräys suvulle, niin OK, se on yksi mahdollisuus.

    Äänestä

  • ... vai ei mitään? kirjoitti:

    Moi,

    Ymmärsin, että tarkoitit kahta eri tapausta.

    A: jossa halutaan, että omaisuus jakautuu PUOLIKSI kummankin sukuun

    ja B: jossa halutaan, ettei se jakaudu edellä mainitusti.

    Sorry!

    Äänestä

  • Lisäystä kirjoitti:

    Ymmärsin, että tarkoitit kahta eri tapausta.

    A: jossa halutaan, että omaisuus jakautuu PUOLIKSI kummankin sukuun

    ja B: jossa halutaan, ettei se jakaudu edellä mainitusti.

    Sorry!

    Ei kun siis tarkoitin, että lähtötarve on se, että perimme toisemme (siihen ei siis tarvittaisi mitään sen kummempia). Mutta: molempien kuoltua tarkoitus on, että
    a) yhteinen, yhdessä hankittu omaisuus puoliksi suvuillemme,
    JA
    b) kummankin vanhemmiltaan perimä palautuu alkuperäiselle suvulle.
    Sorry on minun puollellani, olin varmaan epäselvä. Mutta edelleen, miten?

    Ratkaisu löytyy PK 3 luvun 2 ja 5 pykälistä.

    Voitte avioehtosopimuksella määrätä, että teillä puolin ja toisin ei ole avio-oikeutta perintönä, testamentilla tai lahjana saatuun omaisuuteen. Leski perii tällaisenkin omaisuuden (ja omistaa sen), mutta aikanaan lesken pesää jaettaessa se vaikuttaa suhdelukuun, jolla pesä molempien sukujen kesken jaetaan, sen suvun eduksi, mistä sanottu omaisuus oli tullut.

    Samaan tulokseen päästään, jos vanhempanne testamentissaan määräävät, että perillisen puolisolla ei ole avio-oikeutta heiltä jäävään perintöomaisuuteen.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta! Yhden rautalankavastauksen tarvitsisin vielä, avioehdosta: jos sellainen on, niin näkyykö se jo osituksessa ensiksi kuolleen jälkeen, vai vasta lesken kuoleman jälkeen? Toisin sanoen vaikuttaako verotukseen, olettaen että meillä olisi yhteistä omaisuutta vaikkapa 20 euroa, jälkeen jääneellä 20 euroa ja eNsiksi kuolleella 60 euroa? pitääkö jälkeen jäänyt avioehdon voimassa ollessa oman 20 euroa, saa puolet 20:stä eli 10, ja perii 70? Kärsivällisyydestä kiittäen...

    Äänestä

  • .. vai ei mitään? kirjoitti:

    Päättely oli oikea. Avioehdon voimassa ollessa leski siis perii 70 euroa ja maksaa siitä perintöveron.

    Ilman avioehtoa tilanne olisi se, leski saisi verottomana tasinkona 20 euroa ja verollisena perintönä 50 euroa. Tällöin lesken kuoltua lesken pesä lähtökohtaisesti jaettaisiin sukujen kesken puoliksi.

    Tämähän on kiehtovaa matematiikkaa :D. Kiitokset, asia notkahti taas vähän eteenpäin!

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Ratkaisu löytyy PK 3 luvun 2 ja 5 pykälistä.

    Voitte avioehtosopimuksella määrätä, että teillä puolin ja toisin ei ole avio-oikeutta perintönä, testamentilla tai lahjana saatuun omaisuuteen. Leski perii tällaisenkin omaisuuden (ja omistaa sen), mutta aikanaan lesken pesää jaettaessa se vaikuttaa suhdelukuun, jolla pesä molempien sukujen kesken jaetaan, sen suvun eduksi, mistä sanottu omaisuus oli tullut.

    Samaan tulokseen päästään, jos vanhempanne testamentissaan määräävät, että perillisen puolisolla ei ole avio-oikeutta heiltä jäävään perintöomaisuuteen.

    >>Samaan tulokseen päästään, jos vanhempanne testamentissaan määräävät, että perillisen puolisolla ei ole avio-oikeutta heiltä jäävään perintöomaisuuteen.>>

    Pelkällä avioehtosopimuksella ei päästä samaan lopputulokseen kuin testamentilla. Näin siksi, että kuten "yx tavallinen" kertoi, avio-oikeudesta sopiminen vaikuttaa vain suhdelukuun, jolla omaisuus lesken kuoltua jaetaan molemmille suvuille (toissijaiset perilliset). Itse omaisuus, jonka leski on perinyt ensiksi kuolleelta puolisolta tulee hänen omistukseensa ja hän voi tehdä sillä mitä haluaa (tarvittaisiin hallintaoikeustestamenttia jos halutaan rajoittaa toimiainter vivos). Toisekseen ensiksi kuolleen sisaruksilla ei ole oikeutta saada juuri sitä omaisuutta, jonka ensiksi kuollut on saanut omilta sukulaisiltaan (vanhemmiltaan), vaan heillä on oikeus vain suhdeluvun mukaiseen määrään jäämistöomaisuutta. Sama koskee myös lesken sukulaisia leksen suvusta tulle omaisuuden osalta.

    Täytyy siis tehdä testamentti, jos haluaa nimenomaan, että tietyt esineet eivät siirry suvusta toiseen.

    Äänestä

  • Tuomari Koskinen kirjoitti:

    //Toisekseen ensiksi kuolleen sisaruksilla ei ole oikeutta saada juuri sitä omaisuutta, jonka ensiksi kuollut on saanut omilta sukulaisiltaan (vanhemmiltaan), vaan heillä on oikeus vain suhdeluvun mukaiseen määrään jäämistöomaisuutta. Sama koskee myös lesken sukulaisia leksen suvusta tulle omaisuuden osalta.//

    Mitenkäs tuomari Koskinen nyt tällaista "tarkistusta" esittää. Minä tosin en ollut tästä asiasta mitään maininnut. Olisi ollut hyvä lukea mainitsemani säännökset ennen "tarkistuksen" kirjoittamista, sillä nyt "tarkistus" meni pieleen.

    Asian oikean laidan voi tarkistaa PK 3:5 säännöksestä, joka kuuluu näin:

    "5 §

    Viimeksi kuolleen puolison pesää jaettaessa on ensiksi kuolleen puolison perillisillä oikeus saada osalleen mitä haluavat siitä omaisuudesta, joka avioliiton aikana on kuulunut tälle puolisolle. Vastaava oikeus, myös sen omaisuuden osalta, mikä on saatu ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, on viimeksi kuolleen puolison perillisillä. Kiinteistö saadaan ottaa pesästä, vaikka sen arvo ylittäisi osuuden arvon, jos annetaan rahaa toisen puolen osuuden täytteeksi.

    Muutoin on jakotoimituksesta soveltuvin osin voimassa, mitä osituksesta on säädetty."

    Jos lesken pesään ei sisälly ensiksi kuolleen puolison tiettyä omaisuutta (lesken luovutettua sen), ensiksi kuolleen perilliset saavat tyytyä muuhun omaisuuteen.

    Avioehto testamentti toissijaismääräyksin on paras ratkaisu. Avioehto tarvitaan, jos halutaan, että lesken pesää ei puoliteta sukujen kesken. Muutoin nimittäin pesä (lähtökohtaisesti) puolitetaan, ja testamentti pätee vain lesken pesän puolikkaaseen.

    Tarkistusta esitin, koska viittaamaasi säännös ei kaikissa tapauksissa turvaa oikeutta esineisiin. Sen turvan saa varmuudella vanhempien laatimalla testamentilla.

    Lisäksi huomattava, että usein myös peritty omaisuus voi muodostaa huomattavan osan puolison omaisuudesta, jolloin tiettyjä esineitä ei saa osuuteen, koska lunastusoikeus viittaamastasi säännöksestä puuttuu muun kuin kiinteän omaisuuden osalta.

    Neuvojen on syytä olla "varman päälle".

    >>Avioehto testamentti toissijaismääräyksin on paras ratkaisu. Avioehto tarvitaan, jos halutaan, että lesken pesää ei puoliteta sukujen kesken. Muutoin nimittäin pesä (lähtökohtaisesti) puolitetaan, ja testamentti pätee vain lesken pesän puolikkaaseen.>>

    Vanhemmat voivat hoitaa asian laittamalla testamentiin ehdon, että testamentin saajan puoliso ei saa avio-oikeutta testamentilla saatuun omaisuuteen. Muun omaisuuden osaltahan kysyjä HALUSI että omaisuus puolitetaan sukujen kesken.

    //Tarkistusta esitin, koska viittaamaasi säännös ei kaikissa tapauksissa turvaa oikeutta esineisiin. Sen turvan saa varmuudella vanhempien laatimalla testamentilla.//

    Minkähän sisältöistä vanhempien testamenttia mahdat tarkoittaa? Jos tarkoitat perillisen puolison avio-oikeuden pois sulkemista, niin siitähän mainitsin jo pikku tarkistuksessani:

    "Voitte avioehtosopimuksella määrätä, että teillä puolin ja toisin ei ole avio-oikeutta perintönä, testamentilla tai lahjana saatuun omaisuuteen. /.../ Samaan tulokseen päästään, jos vanhempanne testamentissaan määräävät, että perillisen puolisolla ei ole avio-oikeutta heiltä jäävään perintöomaisuuteen."

    Mutta miten vanhempien testamentilla mielestäsi turvattaisiin PK 3:5 säännöstä paremmin nimettyjen esineiden palautuminen puolisoista viimeksi eläneen kuoltua tämän pesästä vanhempien sukuun? Se ei nähdäkseni onnistu vanhempien testamentilla, mutta onnistuu puolisoiden keskinäisellä testamentilla siten kuin esitin:

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... vai ei mitään? kirjoitti:

Olemme lapseton aviopari, omaisuutemme on yhteistä. Odotettavissa on lähivuosien aikana, että perimme kumpikin omaisuutta vanhemmiltamme. Miten pitäisi menetellä, kun tahtomme on, että perimme toisemme, ja molempien kuoltua a) yhteinen omaisuutemme jaetaan puoliksi suvuillemme, ja b) kummankin vanhemmiltaan perimä omaisuus "palautuu" sille puolelle sukua (=sisaruksille)? Tilanne on se, että puolisoni tulee todennäköisesti perimään vanhemmiltaan selkeästi enemmän, muutenhan juttu olisi ihan simppeli. Eli: testamentti? Avioehto? Onko merkitystä kumpi? Vai tarvitaanko mitään? Erotakaan ei ole tarkoitus 20 vuoden yhdessäolon jälkeen, mutta eipä semmoinenkaan pykälä hullumpi olisi, että kummallakaan ei olisi eron sattuessa oikeutta toisen vanhemmiltaan perimään omaisuuteen. Kiitokset jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu