Gipsy« Trollmann

»Gipsy« Trollmann
Maaliskuussa 1933 saksalainen nyrkkeilyn keskisarjan mestari,
Erich Seeling, menettää arvonsa. Syy: hän on juutalainen. Arvo
jää avoimeksi kesäkuuhun 1933. Tuolloin kaksi täysin erilaista
nyrkkeilijää asetetaan vastakkain. Toisessa kehänurkkauksessa
seisoo »arjalainen«, Adolf Witt. Hänellä on kova oikea. Toisessa
nurkkauksessa on Johann Trollmann. Natsien johtama nyrkkeilyliitto
ei ole ollenkaan ihastunut siihen, että Trollmann ottelee
arvosta. Syy: hän on mustalainen. Mutta Johann Trollmann, tai
»Gipsy«, mikä on hänen taitelijanimensä, kuuluu Saksan suosituimpiin
nyrkkeilijöihin. Natsit ovat herkkiä yleiselle mielipiteelle
ja nyrkkeilyliiton on tehtävä poikkeus. Nyrkkeilyliitto on asettanut
vastustajaksi Wittin, koska hän on ainoa, joka pystyy uhkamaan
Trollmannia.
Mutta 9. kesäkuuta hentorakenteisempi vastustaja nöyryyttää
Wittin. Trollmann, jolla on ikää 26 vuotta, tanssii Wittin ympärillä
12 erää ja kerää pisteitä ylivoimaisella tavalla. Ottelun järjestäjät
ovat kiusaantuneita ja ottelu tuomitaan ratkaisemattomaksi. Yleisö
alkaa kapinoida. Se protestoi kovaäänisesti useiden minuuttien
ajan ja uhkaa särkeä koko hallin. Lopulta järjestäjät antavat
periksi ja Trollmannista tulee keskisarjan Saksanmestari. Nyrkkeilyalan
lehti Boxsport käy kuitenkin heti hänen kimppuunsa.
Hän nyrkkeilee »lajille vieraalla tavalla« ja »teatraalisesti«.
Hänen »mustalaismaista oikullisuuttaan« ivataan ja kahdeksan
päivän kuluttua häneltä evätään arvo. Ura on lopussa.
Hänellä on kuitenkin vielä yksi ottelu varattuna. Siihen hän
tulee hiukset vaalennettuina. Tanssimisen sijasta hän seisoo
keskellä kehää kuin honka ja ottaa vastaan iskun toisensa jälkeen.
Viidennessä erässä verissään oleva »Gipsy« ottaa täyden
luvun ja häviää näin ottelun.
Myöhemmin kaksi hänen veljeään joutuu keskitysleirille ja
1939 Trollmann itse kutsutaan armeijaan ja hän taistelee sitten
jalkaväessä Venäjällä. Lomalla 1942 Gestapo pidättää ja lähettää
hänet Neuengammen keskitysleirille. Siellä hän joutuu kaikkein
raskaimpiin töihin. Juhlissaan suurikasvuiset SS-miehet huvittelevat
»saksanmestari« -leikillään. He nyrkkeilevät nälkää näkevää
35-vuotiasta vastaan. Helmikuun 9. päivänä 1943 SS väsyy leikkiin
ja Johann Trollmann ammutaan kuoliaaksi Neuengammessa
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Natsien noustua valtaan Saksassa nyrkkeilyn keskisarjan Saksan mestarilta, Erich Seelingiltä, riistettiin titteli, koska tämä oli juutalainen. "Avoimeksi" jääneestä tittelistä taistelivat vuonna 1933 "arjalainen" Adolf Witt ja mustalainen Johann "Gipsy" Trollman. Natsit eivät olisi halunneet päästää Trollmania ottelemaan, mutta eivät uskaltaneet syrjäyttää häntä, koska hän kuului Saksan suosituimpiin nyrkkeilijöihin. Witt kesti Trollmania vastaan täyden ajan, mutta oli ottelun ilmiselvä häviäjä. Ottelu kuitenkin tuomittiin ratkaisemattomaksi. Raivostuneen yleisön uhattua hajottaa koko paikan, järjestäjät joutuivat perääntymään ja Trollmanista tuli keskisarjan Saksan mestari. Häneltä kuitenkin riistettiin titteli kahdeksan päivän kuluttua - ei tietenkään kehässä, vaan viranomaisten toimesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maaliskuussa 1933 saksalain... kirjoitti:

»Gipsy« Trollmann
Maaliskuussa 1933 saksalainen nyrkkeilyn keskisarjan mestari,
Erich Seeling, menettää arvonsa. Syy: hän on juutalainen. Arvo
jää avoimeksi kesäkuuhun 1933. Tuolloin kaksi täysin erilaista
nyrkkeilijää asetetaan vastakkain. Toisessa kehänurkkauksessa
seisoo »arjalainen«, Adolf Witt. Hänellä on kova oikea. Toisessa
nurkkauksessa on Johann Trollmann. Natsien johtama nyrkkeilyliitto
ei ole ollenkaan ihastunut siihen, että Trollmann ottelee
arvosta. Syy: hän on mustalainen. Mutta Johann Trollmann, tai
»Gipsy«, mikä on hänen taitelijanimensä, kuuluu Saksan suosituimpiin
nyrkkeilijöihin. Natsit ovat herkkiä yleiselle mielipiteelle
ja nyrkkeilyliiton on tehtävä poikkeus. Nyrkkeilyliitto on asettanut
vastustajaksi Wittin, koska hän on ainoa, joka pystyy uhkamaan
Trollmannia.
Mutta 9. kesäkuuta hentorakenteisempi vastustaja nöyryyttää
Wittin. Trollmann, jolla on ikää 26 vuotta, tanssii Wittin ympärillä
12 erää ja kerää pisteitä ylivoimaisella tavalla. Ottelun järjestäjät
ovat kiusaantuneita ja ottelu tuomitaan ratkaisemattomaksi. Yleisö
alkaa kapinoida. Se protestoi kovaäänisesti useiden minuuttien
ajan ja uhkaa särkeä koko hallin. Lopulta järjestäjät antavat
periksi ja Trollmannista tulee keskisarjan Saksanmestari. Nyrkkeilyalan
lehti Boxsport käy kuitenkin heti hänen kimppuunsa.
Hän nyrkkeilee »lajille vieraalla tavalla« ja »teatraalisesti«.
Hänen »mustalaismaista oikullisuuttaan« ivataan ja kahdeksan
päivän kuluttua häneltä evätään arvo. Ura on lopussa.
Hänellä on kuitenkin vielä yksi ottelu varattuna. Siihen hän
tulee hiukset vaalennettuina. Tanssimisen sijasta hän seisoo
keskellä kehää kuin honka ja ottaa vastaan iskun toisensa jälkeen.
Viidennessä erässä verissään oleva »Gipsy« ottaa täyden
luvun ja häviää näin ottelun.
Myöhemmin kaksi hänen veljeään joutuu keskitysleirille ja
1939 Trollmann itse kutsutaan armeijaan ja hän taistelee sitten
jalkaväessä Venäjällä. Lomalla 1942 Gestapo pidättää ja lähettää
hänet Neuengammen keskitysleirille. Siellä hän joutuu kaikkein
raskaimpiin töihin. Juhlissaan suurikasvuiset SS-miehet huvittelevat
»saksanmestari« -leikillään. He nyrkkeilevät nälkää näkevää
35-vuotiasta vastaan. Helmikuun 9. päivänä 1943 SS väsyy leikkiin
ja Johann Trollmann ammutaan kuoliaaksi Neuengammessa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu