on se niin raastavaa kun toisesta huomaa, ettei tunteet mene hyvää ystävyytä syvemmälle. Flirtistä, katseista ja kikatuksista huolimatta et näytä haluavan mitään syvällisempää. Miten pystynkään tukahduttamaan nämä hellät tunteet sinua kohtaan? En tahtoisi! Mielummin kuvittelisin ja fantasioisin kaikista niistä ihanista asioista, joita olisin kanssasi halunnut kokea. Kumpa haluaisitkin tuntea minut sellaisena kuin olen... kokonaisuudessaan... kaikki ne ajatukset, joita ne uskalla sinulle paljastaa... kaikki ne murheet, jotka mieltäni painavat. Tuskin edes tahdot tietää....
voi
surku...
161915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
linjaa itselläni.. olen ihastunut.. mutta tuskin toinen osapuoli tuntee samoin. Mietin, että sitähän voisi kysyä suoraan, mutta miten kysyä?!?!?Hei, satutko olemaan lesbo ja oletko kenties ihastunut minuun, minä olen ihastunut sinuun. Hih. Ja sitten loppuu se haaveilu ja unelmointi kun saa kieltävän vastauksen. Tai siitä tulee turhaa. Ja silti kuitenkin saman harrastuksen parissa tulisi jatkossa nähtyä. Kestääkkö sitä häpeää ja paljastaa tunteensa. ;). Vai kitua tässä.. epätietoisuuden rajamailla.
sanoppas muuta...myös mä olen ihastunut tyttöön harrastukseni parissa enkä tiedä mikä hän on naisiaan ja en tod. lähde kyseleen...se ei varmasti arvais musta, koska näytän niin heterolta. Miten itse, näkeekö susta päälle päin? Jos, niin ehkäpä voit toivoa toisen osapuolen lähestymistä...
Joo suoraan se on niin tökeröä kysyä. On vain siedettävä oma olotilansa :). Ei minustakaan varmaan päälle päin huomaa, uskoisin näin. (:
Aika usein täällä törmää vastaavanlaisiin mietteisiin ja surkutteluihin siitä miten kertoa ihastukselleen tunteistaan ja kuinka siitä sitten noustaan, jos toinen osapuoli ei tunne samoin. Kasvojen menetys tuntuu olevan suurempi piikki lihassa, kuin tunteiden puuttuminen, koska muutenhan häpeän tunteen sijasta tuntisitte pettymystä ja surumielisyyttä..hetken aikaa. Kunpa osaisimmekin olla ajattelematta mitä muut meistä ajattelevat ja uskaltaisimme suhtautua itseemme vähän armollisemmin. Kääntäkää asia niin päin, että teitä lähestyisi ihminen, joka kertoisi olevansa ihastunut sinuun. Nauraisitko partaasi vai olisitko kenties imarreltu ja arvostaisit ihmisen rohkeutta tulla kertomaan tunteistaan? Itselläni ei ainakaan olisi varaa, ja vielä vähemmän halua, saattaa toista niinkin hauraassa hetkessä epämiellyttävään tilanteeseen. Vaikkei hän saisikaan tunnepuolella minulta vastakaikua, uskoisin kannustavani häntä pysymään yhtä avoimena ja rohkeana ihmisenä jatkossa.
Mikäli joku ihminen reagoi "rakkaudentunnustukseen" dissaamalla sinua, on ongelma hänessä, ei sinussa ja voit ainoastaan olla ylpeä itsestäsi. Pistetään siis itsemme pikkasen enemmän likoon ja uskalletaan tehdä sitä kauneinta ja aidointa tässä muovisessa maailmassa. Eiks jeh?
kirjoitit.
Mielummin kaihoillaan kuin toimitaan. Ja ihan että eihän sitä tarvitse sanoa että "hei olen muuten ihastunut sinuun", vaan alkaa juttelemaan, kommunkoimaan ja kyllä sitä sitten aisat hoituu paremmin kuin kentän toiselta reunalta salaa tirksitellen.
Eikä todella kannata pelätä pettymyksiä, elämä tarjoilee niitä kuitenkin ja jos niit alkaa pelkämään alkaa samalla pelkämään elämää.
Kukaan ei ole tippunut kuolleena maahan kun hänelle on sanottu että kiitos mutta ei kiitos, joten ei enään kaihoiluja vaan toimintaa.
on vaarasssa jos kovin avoimesti tunteensa aina haluaa osoittaa,itsekin olen kertonut ja osoittanut toiselle,että välitän hänestä enemmän kuin ystävänä,mutta ei kun ei. Nyt emme ole nähneet useisiin kuukausiin olosuhteiden vuoksi,ja pelkään etten pääse hänestä irti,vaikka sitä todella haluan:(
Kun en voi saada häntä...
Oletko millään tavoin yrittänyt viestittää hänelle kiinnostustasi? Esim. katseella, pienellä hymyllä tai hänen läheisyyteensä hakeutumalla...ehkäpä voisit ostaa lepakkopinsetin tai paidan...itse olen miettinyt samaa...pitäisköhän...?!
No ainahan sitä tulee hymyiltyä ja tuijotettua ihan vahingossa :). Mutta toinen osapuoli ei varmasti osaa tulkita sitä miksikään ihastumiseksi, varsinkin kun mitä suuremmalla todennäköisyydellä on hetero. Mutta ei voi mitään :). Paidan hankintaa olen minäkin harkinnut ;).
täysin sun itsesi hallittavissa. Jos sä haluat haikailla ja pitää sitä maailman erinomaisempana ihmisenä, niinhän sä sitten teet kunnes sadan vuoden päästä kyllästyt.
Tai sitten sanot itsellesi että se on saanut nyt mahdollisuuden, siitä ei tullut mitään joten se ei selkeesti ole tarkoitettu sulle.
Nämä voipujat ja voisurku ihmiset ovat ihan oman itsensä hallittavissa jos vaan haluaisivat.
On jotenkin hassua sanoa että ei ne tunteet järkeä kuuntele, koska kun se amorin nuolen ensihuuma on väistynyt, sitä tunnetta voi ohjata ja sitä voi kasvattaa oikeaan suuntaan tai sitä voi alkaa sulkemaan pois.
Voihan sitä nostaa kädet silmilleen ja sanoa että ei vaan voi tehdä mitään kun tämä heteronainen joka ei kyllä edes puhu mulle on se oikea.
Mutta silloin sitä on itse soppansa kiehuttanut ja sopii siinä hiljaa ja tyytyväisenä paistatella itseään. Totuushan on että joskus siihen tilaan kypsyy, ja sitten olet valmis eteenpäin. ja jos on järkeä päässä ja hippunen tahtoa ja itsetuntemusta ja tahtoa ei tarvitse kuluttaa elinvuosiaan turhien kaipailuun.
Oma elämä omaan hallintaan, eikä vain voi surku,,,
Ja mitä tulee tuohon tunteitedensa avoimeen näyttämiseen, siihen pätee ihan selkee sääntö:
Tutustu, tunnustele, katso mistä hän pitää, katso onko sinussa sellaisa ominaisuuksia. Puhu ja opettele tuntemaan, ja jos toinenkin on ihastunut, kyllä senkin huomaa. Ja jos toinen haluaa olla vain ystävä senkin huomaa.
ole pinnseillä tai t-paidoilla saatu. VAikka sun otsassa lukisi "olen sinkku lesbo" ei se tarkoita että se toinen sinkku lesbo työpaikaltasi yms ihastuisi suhun saatuaan tiedon että olet lesbo.
Koittakaa vaikka tällaista extremee, tutustukaa ihan kaverina, kyllä se kemia siitä löytyy jos on löytyäkseen.
Ja kaverisuhteen edentyessä varmaan tulee puheeksi mahdolliset poika tai tyttöystävät.
Lopettakaa se saalina olo ja jutelkaa, tutustukaa tähän elämänne rakkauteen muutenkin kuin sermin takaa salaa luotujen katseiden voimalla.
Kukaan ei tule ja sano että hei, mäkin olen lesbo aletaan olemaan, vaikka olisi mitä sateenkaarta päällä.
..varmaan tuo kaverina tutustuminen vois olla ihan jees, mutta sekin vaatii sopivan tilanteen. Onko harrastuksesi sellainen, että olisi luontevaa aloittaa jutustelu? Mun harrastuksessa se on niin tilannesidonnaista...Varmaan ikäkin vaikuttaa siihen, mitä uskaltaa. Jos nyt et ihan teini enää ole, niin pystyt varmaan rohkaisemaan mielesi. Vai? Mä en enää ole teinitytteli, mutta rohkeutta tarvisin aimoannoksen, ehkä mä tässä vielä...
Kuten muut kirjoittelivatkin, varmasti ensin kaveruus, ja sen myötä tilanteen katseleminen helpottavat ja avartavat tilannetta kummasti. Voihan olla että ihastus meneekin ohi, kun henkilöön tutustuu paremmin, ja tilalle tuleekin "vain" kaveruuden tunne. Harrastukseni parissa jutustelulle rupeaminen on myöskin tilannekohtaista, mutta mahdollisuus siihen varmasti olisi ja tulisi helposti. :). En ole itsekään mikään ihan teini enää. :)
Olipas mielenkiintoinen tuo vika kappaleesi, jossa mainitsit, että senkin näkee mikäli toinen on ihastunut.
Mutta mikä eteen vaikka kummatkin ovat ihastuneita toisiinsa, ja rohkeampi uskaltaa sanoa sen ääneen toiselle, mutta toisellapa onkin pupu pöksyissä eikä uskalla myöntää tuntevansa samoin. Siinä menee hajalle hyvin alkanut ystävyyskin.
On varmaan tuskallista olla ihastunut ihmiseen joka on uskaltanut tuoda tunteensa julki ja itse pitää kaiken sisällään.
tosi kumma fiilis....mitä jos sä ootkin se mun ja mä oonkin se sun...? Aikas ois villi ajatus...uskallatko kertoa mistä päin oot?
Keski-Suomesta :)... Entäs itse? Ei voi käydä sellainen mäihä ;).
mä oon pk-seudulta, mut vitsi ku ois mätsänny. Kuulosti vaan niin tutulta tuo tilanne...