Mikä koira

Moikka kaikki muutkin koira ihmiset!

Olisin ihan kysellyt teidän mielipiteitänne että mikähän rotu sitä meille sopisi? Asutaan kahdestaan mieheni kanssa kerrostalossa (vuoden sisällä rivitalo asuntoon muutto,ollaan rauhallisia ihmisiä mutta ulkoillaan paljon. Koira saisi olla pienikokoinen, että sen saisi sitten mukana kuljetettua vaikka maaseudulle vko-loppuisin. Koiran koulutusta on kokemuksena, joten ei tarvitse välttämättä nyt olla se ihan kiltein luonne mutta mielellään toki niin!

-Hanna
15884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Odottakaa muuttoa rivitaloon ja sitten rotunne on griffon.

Äänestä
  • Siksikö koska pienten koirarotujen omistajat eivät vaivaudu kouluttamaan koiraa tavoille ja siitä tulee helposti se taloyhtiön hermoja kiristävä räksyttäjä ?

    Eikö koiran kannalta ole parempi että se tottuu useampaan asumismuotoon ? Eihän sitä tiedä miten elämä heittelee ja silloin koiran on helpompi tarvittessa asua kerrostalossa - voi muuten aiheuttaa ongelmia jos on tottunut pienestä pitäen rivi-/omakotitalon rauhaan.

    Äänestä

  • mielipiteesi ? kirjoitti:

    Siksikö koska pienten koirarotujen omistajat eivät vaivaudu kouluttamaan koiraa tavoille ja siitä tulee helposti se taloyhtiön hermoja kiristävä räksyttäjä ?

    huomioon muut asukkaat. Tajua, tajua tajua!

    voi olla varma että pystyy koiraa ylläpitämään mukavissa olosuhteissa on syytä jättää koira hankkimatta.

    Äänestä

  • 2 rottweileria... voi noita raukkoja ku joutuu kärsimään... HAH!

    Äänestä

  • täytyy ottaa kirjoitti:

    huomioon muut asukkaat. Tajua, tajua tajua!

    ei saisi olla kerrostalossa. Enemmän niistä on haittaa naapureille monesti kuin koirista. Rapussamme asuu meidän koirien lisäksi kolme koiraa ja niistä mistään ei ole naapureille mitään haittaa. Koirat eivät hauku ja ne menevät siististi vähän matkan päähän talosta ensimmäisen kerran hädälle. Eli mitä haittaa koirista on siis nääpureille? Toisin on sitten nämä lapset, jotkat tömistävät rappusia alas juostessaan kuin viimeistä päivää ja välillä soittavat kaikkien ovikelloa ohi mennessään. Huutavat täyttä kurkkua pihalla ja juokset autojen alle...
    Koiran voi aivan hyvin ottaa kerrostaloon, jos se ei siellä sitten hauku kaikkia öitä. Ei koira ole mikään etuoikeus vain rivitalossa tai omakotitalossa asuville.

    Äänestä

  • täytyy ottaa kirjoitti:

    huomioon muut asukkaat. Tajua, tajua tajua!

    ottaa huomioon rivarissa ja ok talossakin! Tajua tämä.

    Äänestä

Jos mulla haukkus rakki yläkerrassa tod.näkösesti ampuisin itteni

Äänestä

mukava pakkaus..Pienikoko mutta suuri ego ei todella mikään puudeli.. :)Helppo koira todella mielyttämis haluinen eikä mitenkään haukkuherkkä(tai no kaikistahan koirista semmoisen saa mutta oikealla koulutuksella ei mitään ongelmaa!)Turkki vaatii hieman hoitoa mutta sekään ei ole ylivoimainen homma :)

Äänestä

Ei kannata noista ensimmäisistä välittää!!! Kyllä se rotu kerrostaloonkin löytyy. Eihän sinä muuta jos käyttää vain koiraa paljon ulkona.
(
Ja sanon sen, että ei koirat saa yhtään enempään haukkua rivitalo- kuin omakotitaloalueella. (Ellei asu todella kaukana naapureista.:D)

Näin vain on vaikea suositella jotain routa, mutta tässä on pari "testiä" jotka voivat antaajotain vinkkiä minnekkä suuntaan kannattaa mennä rotuvalinnassa. Elikkä voi antaa ihan vain suuntaa, että olisiko valinta joku terrieri yms.

http://www.lampiluoto.net/omarotu/index.php
http://www.naavaparran.com/cgi-bin/fun//kintro.pl

Äänestä
  • Mulle ei kumpikaan testi löytänyt sopivaa rotua, kuitenkin belgi lojuu tuossa jaloissa hyvin tyytyväisenä =)

    Enkä myöskään käsitä tätä: Jos koira joutuu olemaan yksin 9h päivässä, ei suositella koiraa. Eikä normaali työssäkäyvä ihmenen ole joka työpäivä tuon verran pois? Siis 8h töitä matkat..

    Ja tuosta kerrostalossa asumisesta koiran kanssa. Se pitää opettaa siihen, ettei hauku jokaista hissin ääntä tai oven kolahdusta. Ulkoilua pitää silloin olla reippaasti (ainakin isommilla roduilla) ja kaikki ovat tyytyväisiä.

    (Itseäni inhottaa alakerran spanieli joka haukkuu kaikki vieraat. Ja niitähän eläkeläispariskunnalla käy..)

    Äänestä

  • -T- kirjoitti:

    Mulle ei kumpikaan testi löytänyt sopivaa rotua, kuitenkin belgi lojuu tuossa jaloissa hyvin tyytyväisenä =)

    Enkä myöskään käsitä tätä: Jos koira joutuu olemaan yksin 9h päivässä, ei suositella koiraa. Eikä normaali työssäkäyvä ihmenen ole joka työpäivä tuon verran pois? Siis 8h töitä matkat..

    Ja tuosta kerrostalossa asumisesta koiran kanssa. Se pitää opettaa siihen, ettei hauku jokaista hissin ääntä tai oven kolahdusta. Ulkoilua pitää silloin olla reippaasti (ainakin isommilla roduilla) ja kaikki ovat tyytyväisiä.

    (Itseäni inhottaa alakerran spanieli joka haukkuu kaikki vieraat. Ja niitähän eläkeläispariskunnalla käy..)

    No ei ne testit muutenkaan niin virallisia ole mutta ne voivat antaa sitä suuntaa.
    Esim. muistaakseni siinä ekassa testissä voit valita vaikkaensiksi vain ne "pakolliset" kriteerit mitä ominaisuuksia haluasit että rodulla on.
    Eikä yleisestikkään noita testejä kannata ottaa aivan tosissaan vaan niiden tarkoitus on näyttää vaan sitä suuntaa, mikä rotu mm. sopisi.

    Ja siis tässä kerrostalo jutussa tarkoitinkin sitä että kyllä pystyy koiran ottamaan hyvin kerrostaloon,kunhan vain juuri huolehtii, että koira juuri tottuu ääniin eikä ilmoita jokaisista joka kulkee käytävällä. Ja tietty kannattaa mieluiten ottaa rotu joka ei ilmoita koko ajan haukkumalla.

    Sen kyllä sanon, että ei sitä suuresti enemmän tarvitse LIIKKUA (en nyt tarkoita mitään pissa lenkkejä) vaikka asuisikin kerrostalossa verrattuna omakoiti/rivitaloon. Koska vaikka on nyt itsellänikin on oma piha niin ei se kyllä tarkoita sitä, että nyt liikuntaa voisi vähentää.
    Ei se koira kuitenkaan niin paljon yksikseen liiku tuolla takapihalla, että liikunnan määrää olisi pitänyt vähentää.

    Ainut ero on, että ei tarvitse niin usein käyttää koiraa ulkona tarpeillaan, koska voi käydä pihalla, mutta sitä suurempaa muutosta ei kyllä meillä ainakaan ole tapahtunut. :D

    (en siis nyt ymmärtänyt että tarkoititko tuolla ulkoilulla liikuntaa vai juuri tarpeidentekoa, mutta eipä sillä nyt väliä ole)

    Äänestä

  • juddha kirjoitti:

    Maalla kun on useampi duracel-koira, niin juoksevat kyllä keskenään paljon. Ja kun (ainakin meidän) belgi tykkää oleskella ulkona, niin kerrostalostahan on lähdettävä ulos. Koko ajan ei tarvitse juosta hikilenkillä, vaan vain olla ulkona tai leikkiä.

    (Ja vitsinä nuo testit heitin, ihmettelin vain tuota yhdeksän tunnin rajaa yksin ololle..)

    Äänestä

terrierit, seurakoirat, kääpiöt ja pienet spanielit...valitkaa koirakirjan kluonneuvausten perusteella tai kyselkää sitten uudestaan kun on tarkemmat tiedot mitä haluatte koiralta ja mitenkä hyviä olette kouluttaamaan koiran etc. :)

Äänestä

Joo, itselläni on kaksi Coton de tuléar rotuista koiraa, ihanteellisia ystäviä ovat, ja rakastavat ulkoilemista. Kerron vähän Cotoneista, ja varmasti ihastut kyseiseen rotuun.

Coton de tulear - koiramaailman klovni :)

Kääpiökoiriin kuuluvan coton se tulearin juuret ulottuvat aina 1600-luvulle Madagaskarin saarelle, missä koirat elivät villeinä ja mistä ne sittemmin kulkeutuivat ranskalaisten merimiesten matkassa Eurooppaan!

FCI hyväksyi rodun vuonna 1971 ja Suomeen ensimmäiset cotonit tulivat vasta vuonna 1989. Suomeen cotoneita on tuotu erityisesti Belgiasta, mutta
myös Saksasta, Ranskasta ja Hollannista.

Luonne

Tyyppillisen cotonin tärkein piirre on sen hurmaavan iloinen optimistinen, väsymätön ja aina positiivinen luonne. Se tulee toimeen isompienkin koirien kanssa, koska se ei tiedä - tai ainakaan usko - olevansa kooltaan pieni koira.

Ulkonäkö

Cotonin komistus on sen puuvillanpehmeä turkki, ja moneen muuhun turkkirotuun se onkin kohtuullisen helppohoitoinen. :) Kääpiökoiran koko on tässäkin asiassa eduksi. Turkin säännöllinen hoito ja harjaus kuuluvat cotoninkin omistajan arkipäivään, ettei turkista tulisi kauhistusta. Cotonia ei trimmata, mutta toki sen karvan saa leikattua lyhyeksi jos niin tahtoo.

Cotonin pennut saattavat syntyä - ja usein syntyvätkin - kirjavina ja tumminakin, mutta turkin väri vaalenee koiran iän myötä. Aikuisellakin koiralla saattaa olla ja saa olla kellertäviä laikkuja turkissaan, mutta täysikasvuisella koiralla karvanjuureen asti pikimustat karvalaikut ovat värivirheitä.

Coton on rakenteltaan erittäin vahvaluustoinen ja lihaksikas koira. :) Toistaiseksi rotu vaikuttaa terveeltä. PRA-sairauden (silmän verkkokalvon surkastuminen) ja löysäpolvisuuden (patella luksaatio) ennalta ehkäisemiseksi jalostusyksilöiden silmät ja polvet kehoitetaan kuitenkin tutkimaan ennen siitokseen käyttöä. Tuontikoirien tautitaustoja ei tiedetä, koska Euroopassa ei juurikaan harrasteta perinnöllisten sairauksien seulontaa.

Cotonien säkäkorkeus on uroksilla 25 - 32 cm (ihanne 28) ja nartuilla 22 - 28 cm (ihanne 25). Korkeuden suhde pituuteen on 2:3, eli koira on hieman korkeuttaan pitempi. Koska rotu on jalostuksellisesti nuorehko, on rotutyyppi vielä vakiintumaton - eikä suinkaan vain Suomessa. Tämän takia voidaan nähdä varsin erilaisia cotoneita. Onneksi tämä asia voidaan korjata vastuuntuntoisella jalostustyöllä. Suomenkielinen rotumääritelmä saatiin kesällä 1995.

Harrastusmahdollisuudet !!!

Pienestä koostaan huolimatta coton on mitä parhain lenkkikaveri. Pitkänkin lenkin jälkeen se pistää vielä painiksi kotipihalla. Toisaalta, se ei pistä pahakseen vaikkei omistaja mikään himolenkkeilijä olisikaan, kunhan se muuten saa olla mukana kaikissa kodin askareissa.

Coton haluaa ehdottomasti osallistua ja olla mahdollisimman paljon ihmisten kanssa. Se seuraa uskollisesti omistajaansa ja napittaa tätä iloisesti silmiin vaikka tämä istuisi paikassa, missä kuninkaatkin ovat yksin.

Cotoneiden määrä näyttelyissä on kasvanut vuosi vuodelta, joten näyttelykärpäsen purema koiraharrastaja sa cotonista oivan harrastuskaverin silläkin saralla. Suomalaiset cotonit ovatkin pärjänneet hyvin maailmalla, sillä Maailman Voittajatitteleitä Suomeen on tuotu vuodesta 1996 lähtien.

Myös agility-radat odottavat tätä energistä, nopeaa ja nokkelaa rotua. Onpa Suomessa leivottu jo ensimmäinen tottelevaisuusvaliokin. Euroopassa cotoneita näkee paljon juuri agilityharrastuksen parissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

meille?:) kirjoitti:

Moikka kaikki muutkin koira ihmiset!

Olisin ihan kysellyt teidän mielipiteitänne että mikähän rotu sitä meille sopisi? Asutaan kahdestaan mieheni kanssa kerrostalossa (vuoden sisällä rivitalo asuntoon muutto,ollaan rauhallisia ihmisiä mutta ulkoillaan paljon. Koira saisi olla pienikokoinen, että sen saisi sitten mukana kuljetettua vaikka maaseudulle vko-loppuisin. Koiran koulutusta on kokemuksena, joten ei tarvitse välttämättä nyt olla se ihan kiltein luonne mutta mielellään toki niin!

-Hanna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu