Kertokaa

mikä on gradun merkitys? Mulla on niin huono ohjaaja josta ei saa mitään irti. Olen aivan viimeistä silausta vailla valmis ja koko urakka on vienyt pari vuotta ja lukuisia tuskan hetkiä. Mitä sitten tapahtuu kun jätän graduni? Totta kai tiedän että se oikeuttaa maisteriarvon saamiseen, mutta onko se lopulta ´niin että työ vaan pölyttyy kirjastossa?? Eihän kukaan voi jälkikäteen enää velvoittaa minua tekemään mitään?

tyhmiä kysymyksiä, mutta ne nyt váin askarruttaa minua.

tsemppiä kaikille
81013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Gradun merkitys on siinä, että teet sen. Tarkistajien lisäksi joku voi joskus vilkaista gradun alussa olevaa tiivistelmää. Pahimmassa/parhaassa tapauksessa joku tekee siitä jollain pakollisella hölö-hölö-kurssilla graduanalyysin ja joutuu lukemaan sen edes suunnilleen alusta loppuun.

Äänestä

Eipä niitä graduja yleensä hirveästi lueta. Toki jos gradusi on erittäin harvinaisesta aiheesta tai erittäin hyvä, saattavat sitä jotkut jopa käyttääkin. Mutta yleensä graduja taitavat lukea vain lähinnä toiset graduntekijät mallia ottaakseen.

Äänestä

Gradun merkitys on yleensä henkilökohtainen. Se jää pölyttymään 99.5% varmuudella laitoksesi kaapistoihin. Graduissa ei yleensä tehdä merkittävää tutkimusta.

Äänestä

Täytyy myöntää, että olipa todella typeriä kysymyksiä. Mieti nyt sit todella tarkkaan kannattaako sitä gradua jättää...

Äänestä
  • kaipa tää graduprosessi on niin yksinäistä puurtamista, että sitä alkaa pohtia kaikenlaista...

    no mutta anyway takaisin hommiin...;)

    Äänestä

  • vastauksista kirjoitti:

    kaipa tää graduprosessi on niin yksinäistä puurtamista, että sitä alkaa pohtia kaikenlaista...

    no mutta anyway takaisin hommiin...;)

    Gradun yksi merkitys, jota jotkut työnanatajat ainakin tarkkailevat, on se, saako ihminen hatarilla määrityksillä aikaan kohtuullisessa ajassa järkevän näköistä raporttia. Gradun valmiiksi saaminen kertoo jotakin ihmisen tavoitteellisuudesta, omaehtoisesta ohjautumisesta ja hieman osaamisestakin.

    Gradun sisältö on toisarvoinen, graduprosessin merkitys on tärkeämpi.

    Äänestä

menkää töihin snobit!!!!!

Äänestä

On mentävä töihin, vaikka on tehnyt gradunkin. Tein sen itsekin. Ja sitäpaitsi olen tehnyt 22 vuotta paskaduunia tehtaassa, joten snobius ei ole täällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mulle kirjoitti:

mikä on gradun merkitys? Mulla on niin huono ohjaaja josta ei saa mitään irti. Olen aivan viimeistä silausta vailla valmis ja koko urakka on vienyt pari vuotta ja lukuisia tuskan hetkiä. Mitä sitten tapahtuu kun jätän graduni? Totta kai tiedän että se oikeuttaa maisteriarvon saamiseen, mutta onko se lopulta ´niin että työ vaan pölyttyy kirjastossa?? Eihän kukaan voi jälkikäteen enää velvoittaa minua tekemään mitään?

tyhmiä kysymyksiä, mutta ne nyt váin askarruttaa minua.

tsemppiä kaikille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu