..koskaan avaruusolion kanssa? Uskon että näin tapahtui minulle vappuna. Oli ihan jees kokemus. Tähän voisi kerätä näitä kokemuksia.
Oletko tanssinut
liftari;
71066
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mutta epäilen, etteivät nuo toiset syistä, joita voimme vain arvailla, aio kokemuksiansa tältä saralta kanssamme jakaa: nythän on erittäinkin pitkälti niin, että minullakin oli Vappunakin ainakin hetkittäin täysin eeteemäinen olo etenkin vanhaintanssia harrastellessani, jolloin minusta tuntui siltä kuin olisin täysin sivullisena henkilönä seuraillut, kuinka hirveästi kieppuen syöksähtelin tarunhohtoisella paritanssialuksellani mustasta aukosta toiseen, mutta ehkä siihen olivat vähintäänkin osasyyllisiä mitäilmeisimminkin täysin epähuomiossani nautiskelemani ynnä maksimissansa puoliväkisin minulle juotetut hämmästyttävänkin etanolipitoiset lantrinkit.
Useasti olen käynyt neitokaisia hakemassa avaruushumpalle. Laitan upean lentävän lautaseni parkkiin hieman sivummalle jottei se herättäsi kateutta. Pyrin antamaan aina positivisiä kokemuksia. Tänään taidan lähteä Komeetan iltatansseihin avaruusfuskulle.
Tarunhohtoisen paritanssialukseni voimanlähteenä toimivaan epätahtimoottoriin omakätisesti suurella huolella näppäilemieni koordinaattien turvin ajattelin suunnata ainakin alustavasti melko pienelle paritanssiturneelle naapurigalaksiin täysin itsekseni ohjelmoimieni autopilottien turvin siis, joten siinä menomatkallakin voin uskoakseni melko huoletta nautiskella jäistä ja lantrinkeistakin. Niin ja sen verran piti vielä kysymäni tuosta vanhainparitanssiaika-avaruusjatkumosta, että minkäköhän takia etenkin vähän ennen tämmöiselle turneelle lähtöjä tanssiaika-avaruusjatkumon aika suorastansa pysähtyy eikä kulu siis millään ja siellä turneella vastaavasti ollessa sen tanssiaika-avaruusjatkumon aika kuluu niin nopeasti, että se loppuu melkein heti tahi on kokoajan vähintäänkin sillä hilkulla, että se kohta loppuu?
piirre tämmöisessä vanhainparitanssiaika-avaruusjatkumossa mielestäni on se, että hämmästyttävänkin usein siittä näyttäisi etenkin jälkikäteen kaikessa rauhassa tarkasteltuna puuttuvan minimissänsä aika lyhyitä pätkiä, joista ei ole kerrassaan mitään tietoa eli havaintoa ellei sellaisiksi lueskella housujen ja paitojen rintataskuista löytyviä rypisteltyjä pääsylippuja, joissa lukee sellaisten paikkakuntienkin nimiä ja osoitteita, ettei varmana ole siellä kaikenkaan järjen mukaisesti millään voitu olla: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että eniten mua tässä mielessä harmittaa se, ettei minulla ole vieläkään mitään havaintoa siittäkään nimenomaisesta pätkästä, jossa olimme -se oli vanhaa kunnon ruplamarkka-aikaa se- kaikesta kertyneestä todistusaineustosta päätellen ottaneet mittaa itsensä Tihonovin Vladimirin kipparoimasta legendaarisesta punakoneustosta mitäilmeisimminkin myöskin kipakoitten ripaskoitten muodoissa olkoonkin, että tuohon aikaan vanhaintanssit eivät juurikaan mieltäni kiehtoneet enkä niitä juurikaan silloin harrastanut.
ei yhtään eli ei mitäilmeisimminkään pienimmässäkään määrin, kuten jo aiemmin vähän epäilinkin, vetoa sinänsä toki hyvinkin vanhoilliseen ja paritanssikaavoihinsa mystisten etikettiensä jäykisteleminä kangistuneeseen vanhaintanssiväkeen, vaikka hekin aina sillointällöin helkkarinkin painavina mielipiteinänsä rykien huomauttelevat, että vanhainparitanssipiireihin pitäisi saada uutta verta ja melko raitista ulkoilmaakin olisi joskus hyvä saada sisään, ettei homma länpiäisi liiaksi sisätiloihin. Mikäli kuitenkin kaikesta skeptisyydestänne huolimatta onnistuisimme uskottelemaan ulkopuolisille, että esimerkkimme mukaisesti Kääriäisen Jomppa ei olekaan Kääriäisen Jomppa, vaan onpi hän alienin tänne takaisinnakkaama Kuningas itse tahi että Jomppa onkin StarTrekin Enterprisen kaptn Kirk, voisimme olla varmoja, että lavoille puskisi pilvin pimein uskollisia faneja ja hörhöjä aina ulkomaita myöden ja aikansa meinikiämme pällisteltyänsä saattaisivat nuo fanitkin kiinnostua myöskin vanhaintanssistamme ja tulla toistekin, vaikka he äkkäisvätkin, että sehän on vaan joku Kaeaeriaeisn Dic, joka laulaa kuin Kuningas ja näyttää kaptn Kirkiltä.
mä haluaisin tässä yhteydessä sen verran mainita eli hyvinkin pitkälti julkituoda sen, että etenkin näin kaikessa rauhassa ja monen vuoden jälkeen ajatellessani ihan ensimmäisiäkin, toinen toistansa sekä pitkäripsisemmän että myöskinsä -säärisemmän muukalaisenkin toimesta suoritettuja abduktioitani, on ilmiselvää, että käytännöllisesti katsoen kaikki noista kokemistani abduktioistani liittyvät jollaintapaa paritanssintaan, vaikken silloin nuorenpana ainakaan täysin tietoisesti mitenkään saattanut epämoderneina tuolloin pitämiini vanhaintansseihin ryhtyä, mutta todellakin saatoin kieltämättä jokseenkin lukuisten diskoillallisteni mittaan enänpi vapaamuotoisenpaan tanssiliikehdintäänkin syyllistyä, jota liikehdintää siis laajassa paritanssikehyksessä voitaneen tässä yhteydessä eräänä vanhaintanssin osa-alueena pidellä, koska varsinkin viimeaikoina täysin vapaa musiikin eli varsinkin mielivaltainen tulkinta on käsityksieni mukaisesti ollut vaivihkaa valailevinaan perinteisen tiukkojen askelikkojen sijoista aloja sinänsä toki muutoinkin helkkarinkin niukka-alaisilta vanhaintanssiparketeiltakin.
Mähän aloin joutumaan niitten abduktioitten uhriksi oikeastansa heti ensimmäisestä kokeilemastani diskoillallisestani lähtien ja näistä abduktioistani mulla on päinvastoin kuin niistä vanhainparitanssiaika-avaruusjatkumon puuttuvista palasistani muutakin eli täysin suoraa näyttöä kuin epämääräisiksi mytyiksi paidan taskuun rypistyneitä pääsylippja ja aimo nippu sekalaisia baarikuitteja: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että joka kerta tultuani tuollaisen muukalaisen abduktoimaksi, olen todellakin vähissä vaatteissani heräillyt paitsi minulle täysin vieraasta osoitteesta niin hämmästyttävänkin usein myöskin helkkarin kaukaisilta paikkakunnilta, mitä on pidettävä kiistattomana todisteena kokemastani paritanssisidonnaisista abduktioistani, koska minulla ei kertaakaan ole ollut mitään havaintoa siitä miksi ja miten ihmeessä sinne olen joutunut ja miten pääsisin sieltä pian pois eli kotiin.
Mulla ainakin oli hetkittäin avaruusoliomainen olo Raisiossa finkkutansseissa:)