Ja taas

Elikkäs tarkoitus olisi työkaverin kanssa lähteä Tallinnassa käymään tuossa kuun vaihteessa. Tarkoituksena olisi kuskiksi pestata serkkuni, mutta hokasimmepa tässä että serkkuni on vasta 19-vuotias. Joten jos teemmekin pienen häirän ja merkkaamme minut muka enona holhoojaksi? Ei kai niitä sen tarkemmin tarkistella? Ja vielä varmistukseksi äidiltään allekirjoitettu lupalappu?

On kyllä hölmöä, etteivät täysi-ikäiset ihmiset pääse laivailemaan. Jos ei muuten onnistu, niin täytynee serkulle ottaa reittimatka ja meille kahdelle muulle neljän hengen hytti.
7355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvin perusteltua miksei 18-20 vuotiaat pääse risteilemään, laivayhtiöille tulisi kauheat laskut kun joutuu korjaamaan kaikkea mitä remuavat nuoret ahjoittaa siellä, siis mikäli ne ei jää kiinni, eikä varmaan joka kerta jäisi.

Äänestä
  • maissakaan kaikkiin baareihin sisään.

    Äänestä

Onnistuukos?

Äänestä

paperilla täysi-ikäinen ei ole sama kuin aikuinen. siinä syy miksi ikärajat ovat mitä ovat. ja siksi teille teineille suosittelen turvallista risteilyä mamman ja papan seurassa pallomeressä telmien.

Äänestä

Kannattaiskohan kysyä asiaa varustamolta.

Äänestä

Hoi laari laari laa

Äänestä

Meinaatkos testata serkkusi peban?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikärajoista kirjoitti:

Elikkäs tarkoitus olisi työkaverin kanssa lähteä Tallinnassa käymään tuossa kuun vaihteessa. Tarkoituksena olisi kuskiksi pestata serkkuni, mutta hokasimmepa tässä että serkkuni on vasta 19-vuotias. Joten jos teemmekin pienen häirän ja merkkaamme minut muka enona holhoojaksi? Ei kai niitä sen tarkemmin tarkistella? Ja vielä varmistukseksi äidiltään allekirjoitettu lupalappu?

On kyllä hölmöä, etteivät täysi-ikäiset ihmiset pääse laivailemaan. Jos ei muuten onnistu, niin täytynee serkulle ottaa reittimatka ja meille kahdelle muulle neljän hengen hytti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu