tehdä.me siskot yhdessä omistamme asunnon(Jakamaton) veljemme asui siinä kuoliin päiväänsä asti, mukana nyt omistuksessa veljeni lapset tottakai.mitä voimme tehdä tälläisellä asialla,kun veljemme lapset ei anna kyseiseen asuntoon avaimia,eivät myös tyhjennä sitä isäänsä jälkeen. saavatko he näin toimia?
mitä voimme
arjavirtanen
72635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tietenkään voi niin tehdä. Toivottavasti asia selviää puhumalla.
Usein surutilanteissa tulee esiin koko ihmistunteiden kirjo, ja lapset menetettyään isänsä voivat olla melkoisessa henkisessä lukossa.
Jos olisi mahdollista niin kannattaisi käyttää tietysti jotakuta 'välitäjää' joku kaikille tuttu mutta neutraali henkilö. Välttää kaikenlaisia vihan tai muitakaan rajuja tunteenpurkauksia ja hoitaa asiat asioina.
Nuorille ihmisillehän ei kuolemaa vielä ole, asian käsittely voi vaatia hiukan aikaa.
On kuitenkin niin että perunkirjoitus on tehtävä määrätyn ajan kuluttua vainajan kuolinpäivästä (3 kk).
Perunkirjoitukseen tarvitaan ns. uskottumies eli kuolinpesää ajatellen ulkopuolinen henkilö.
Periaatteessahan jos, on epäiltävissä jonkilaista omaisuuden hävittämistä ennen perunkirjoitusta on kyseessä jo rikos ja silloin on tietysti otettava yhteys poliisiin.
Olisihan kuitenkin kaikkien kannalta ehdottomasti parempi että asiat voitaisiin sopia keskenään ja keskinäinen ymmärrys voi toimia vaikkei kaikista asioista oltaiskaan läheskään samaa mieltä.
olemme olleet hyvin ystävällisiä heille,vaikka emme heitä tunnekkaan heidän äitinsä päätöksellä emme kukaan oppineet tuntemaan veljemme lapsia eikä myöskään veljeni isänä tavannu heitä,eikä myöskään he olleet kiinostuneita isästänsä edes.ja ovat jo 30 kymppisiä.perunkirjoitus tehty. veljemme poistui 3kk sitten,asunto pitäisi tyhjentää,ei arvo tavaraa sielä.olemme voimattomia jo,emme riitele heidän kanssa,mutta voidaanko me mennä tyhjentää tää asunto ja pistää osan roskikseen ja loput kierätyskeskukseen ja jos emme vielä voi niin milloin voimme sen tehdä?
Veljenne lapset ovat nyt isänsä sijaantulijoita ja ovat tasavertaisia osakkaita huoneiston omistavassa kuolinpesässä ja sen ilmeisessä yhteishallinnossa. Mikäli huoneiston omistavalla kuolinpesällä ja siinä asuvalla veljeljellänne oli vuokrasopimus, niin asiaa voisi selvittää sen pohjalta. Huonneiston hallussapidosta voi vuokrasopimukseen perustuen esittää vaatimuksen vuokrista ja maksun viipyessä vähentää ne veljen velkana aikanaan hänen perintöosastaan.
Kuolinpesän yhteishallinnon jumiutuessa voitte hakea käräjäoikeudelta pesänselvittäjän/-jakajan, jolloin asiat alkavat varmasti rullata, mutta osakkaiden perintöosat saattavat kuihtua pesän maksamiin selvittelyn kustannuksiin.
Yrittäkää siis vielä yhteisesti tai käykää ensin papereidenne kanssa parin satasen neuvottelulla hakemassa lakimieheltä konkreettiset neuvot teidän asiaanne sopivasta menettelystä.
Jos veljenne on kuollut, luulisi teidän ajattelevan muuta kuin asunnon "katselmusta". Asunto on myös lasten koti, jossa he asuvat ihan laillisesti pesän osakkaina isänsä kuoleman jälkeen. Aika raadollista..
on asunnon tyhjentämisestä kysymys,veljeni lapsia on 2 toinen haluaa että se asunto tyhjennetään omin neuvoin ja toinen jolla avain on kiusaa koko porukkaa siitä.asunto menossa taloyhtiön hallintaan, silloin asunto pitää tyhjentää mutta mitä voit kun yksi tekee hallaa.
siinä käy kohta niin,että taloyhtiö sen tyhjentää ja siivouttaa,kuka maksaa viulut tämäkö joka tekee kiusaa vai koko osakkaat yhteisesti.niin silloin se on todella väärin,että me muut maksamme jonkun kiusanteon takia.kai siihen joki laki on?
No pyytäkää isännöitsijää avaamaan ovi!
Vasta nyt kerrot asunnon olevankin jo menossa taloyhtiön hallintaan, eli toimenpiteelle on perusteensa, ehkä yhtiövastikkeen ym rästit.
Taloyhtiön hoitamana tyhjennyksen ja siivouksen kustannus on enään pikkuraha ja lisäksi uskon, että taloyhtiö kuittaa saatavansa vasta asunnosta saamistaan vuokratuloista. Antakaa yhtiön hoitaa asia lain mukaisesti, niin ette sekaannu veljenne kuolinpesään kuuluviin tavaroihin hänen velkojiensa etuja loukkaavalla tavalla. Yhtiö palauttaa aikanaan asunnon perikunnan hallintaan ja odotusaikananne voitte rauhassa kypsytellä sovintojakoa tai käynnistää jaon aiemmin esittämälläni varmalla tavalla.