mikäli koira

omalla pihallaan ja sinne on laitettu varoituskyltitkin varokaa koiraa niin kuinka laki suhtautuu tilanteeseen?
6576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

uskoisin että jos koira on ollut kiinni tai aidatulla alueella ja siinä on ollut se kylttikin, niin se on sen tunkeilijan vika että meni puretettavaksi.

kyllä varmaan lakikin näin ajattelee.

Äänestä
  • käy käsi kädessä.
    Toisenlaisiakin ratkaisuja on ollut.

    Äänestä

  • laki ei toimi näin,eli vaikka koira olisi pihallaan ja varoitukset on,niin tapauskohtaisesti voi kuitenkin joutua korvaamaan vaikkapa pureman seurauksena aiheutuneet kulut,lääkärit ja muut vaaditut korvaukset.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    laki ei toimi näin,eli vaikka koira olisi pihallaan ja varoitukset on,niin tapauskohtaisesti voi kuitenkin joutua korvaamaan vaikkapa pureman seurauksena aiheutuneet kulut,lääkärit ja muut vaaditut korvaukset.

    eli koiranomistaja on korvaus velvollinen.otin itse tuosta selvää kun meidän pihalla(rivitalo) on portti,kyltit ja koira(pentu) on kiinni ja 2 isompaa irti pihassa.naapurin pennut ravaa pihalla portista huolimatta ja nakkelevat keppejä ja kiviä,huutavat koirille että mitä sitten tapahtuu jos joku näistä puree jotakin näistä penskoista kun on varotettu se jää sun korvattavaksi.jos muistatte pipsan? tapaksen se kaukkari joka ammuttiin omalle pihalle kun se sitä vartio..näinki saattaa käydä.

    Äänestä

niin pääsääntöisesti on, että jos koira on omalla pihallaan aidattuna tai kytkettynä ja selkeä varoituskyltti on varoittamassa, niin se on sen vika joka tulee alueelle. Jos varoitus puuttuu, niin sitten koiran omistaja on vastuussa tapahtumasta. Voihan noita poikkeuksia olla asioissa puolin ja toisin, mutta pääsääntöisesti, kun koira on aidatulla alueella, jossa varoitus ja koira puolustaa omaa pihaa, niin tunkeilija tulee omalla vastuulla.

Äänestä
  • Meillä on iso, aidattu tontti ja portin pielessä kyltti, joka varoittaa kahdesta koirasta kuvin ja teksitillä "kulkeminen omalla vastuulla". Pari vuotta sitten portti oli rakosillaan ja meidän pihalle tuli jostakin pienikokoinen seurakoira, joka likimain pääsi hengestään tungeutuessaan meidän koirien reviirille. Asiaa puitiin pitkään ja hartaasti ja ihan käräjillä asti. Päätös: emme ole korvausvelvollisia, koska vieras koira tunkeutui meidän tontillemme.

    Ja nyt sitten viime talvena vanhempi koiramme nappasi nilkasta tontille ilmaantunutta sanan välittäjää. Tämä vanhempi nainen ei edes vaatinut mitään korvauksia, vaan totesi yks kantaan, että olisi pitänyt uskoa kylttiä ja pysyä poissa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puree tungettelijaa kirjoitti:

omalla pihallaan ja sinne on laitettu varoituskyltitkin varokaa koiraa niin kuinka laki suhtautuu tilanteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu