Jos olisin lähdössä ulkomaille lukion aikana, voiko lukiosta anoa esimerkiksi viikon lomaa? Vai onko se koulukohtaista? Täysin mahdotonta?
Meidän yläasteella on ainakin voinut tehdä näin, joten ajattelin kysäistä, tiedän kyllä että lukio on täysin eri asia.
Voiko lukiosta ottaa lomaa?
12
4755
Vastaukset
- matkaillut lukiolainen
Kyllä sitä vapaata saa, menet vain hakemaan sitä kansliasta!
- writerwriter
Kansliaan vaan anomaan ja sitten juttelemaan opettajien kanssa ja kysymään tulevia läksyjä ja extra-tehtäviä. :)
- espanjol.
Pitäisi onnistua, mutta riippuu ihan koulusta, miten asiaan suhtaudutaan. Esimerkiksi meillä rehtori ja opettajat ovat ihan selkeästi jopa syyllistäneet niitä vanhempia, jotka omien lomiensa takia vievät jälkikasvuaan ulkomaille, vaikka kouluista ei ole lomaa. Mielestäni vähän lapsellista opettajilta. Joillain opettajilla on myös sellaisia periaatteita, että eivät kerro läksyjä, koealuetta, anna kopioida muistiinpanoja jne. jos on ollut loman takia poissa, vaan sitten pitää kysellä noita joiltain samalla kurssilla olevilta. Edelleen mielestäni hyvin lapsellista touhua.
- ihmettelennn
Syyslomat, kesälomat, joululomat, hiihtolomat ja pääsiäiset on keksitty. Lomille voi mennä myös noina ajankohtina ..
- todellisuus kutsuu
ihmettelennn kirjoitti:
Syyslomat, kesälomat, joululomat, hiihtolomat ja pääsiäiset on keksitty. Lomille voi mennä myös noina ajankohtina ..
Kerropa minulle opettajan työn lisäksi työ, jossa on nuo kaikki lomat.
Maailma ei ole ihan sellainen kun se peruskoululaisen/lukiolaisen/amiksen silmissä voi näyttää. - Anonyymi
ihmettelennn kirjoitti:
Syyslomat, kesälomat, joululomat, hiihtolomat ja pääsiäiset on keksitty. Lomille voi mennä myös noina ajankohtina ..
Sua vaan vituttaa kun muut päsee lomalle. Miten se on sulta pois jos toinen menee lomailemaan vaikka kuukaudeksi
- gfdoghbfh
meillä voi olla kolmen päivän lomalla pelkän luokanvalvojan luvalla, mut sit yli 3 pvän lomat pitää anoa kansliasta ja rehtorin lupa pyytää. ei meinkää koulussa opet kauheen hyvällä kato varsinkaan noita viikon tai sitä pitä pitempiä "oma vapaita". just selittävät sitä, että onhan nuo oikeatkin lomat keksitty että miks perheen lomamatkoja ei kohdisteta niihin. no jaa..
- Mietinvaan
Mietin itekin samaa, oon nimittäin lähdössä parhaan ystävän kaa matkalle jota suunniteltu 11-vuotiaasta lähtien
- onkotottakaan
Ei voi olla totta! On ollut aikaa suunnitella, mutta tosi huonosti on suunnittelu onnistunut, jos sitä lomaa ei sitten saada sovitettua loma-aikaan. Kasva ja kehity vielä!
- Anonyymi
onkotottakaan kirjoitti:
Ei voi olla totta! On ollut aikaa suunnitella, mutta tosi huonosti on suunnittelu onnistunut, jos sitä lomaa ei sitten saada sovitettua loma-aikaan. Kasva ja kehity vielä!
Köyhät kitisee, ehkä asenne lomia kohtaan olisi myönteisempi jos snulla riittäisi varat matkustaa edes bussilla ruotsiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhät kitisee, ehkä asenne lomia kohtaan olisi myönteisempi jos snulla riittäisi varat matkustaa edes bussilla ruotsiin.
Niinpä, köyhät kitisee. Sinä yksi kitisijä!
- Anonyymi
Lukiossa on niin paljon lomia, että jos se ei riitä ulkomaan reissuihin, täytyy olla tosi tyhmä lomamatkojen suunnittelussa. Mistä näitä taunoja sikiää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645582Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4411349Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110961Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389775Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla898606Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2776654Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti22525Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys442350Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.122334- 452154