liiketoiminnan logistiikan koulutusohjelma

Osaako joku sanoa mitään tästä koulutushaarasta? Sitähän ei kovin monessa paikkaan opeteta, mutta sattuisiko tosiaan täällä olemaan ketään tätä alaa opiskellutta?
2419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aika laaja kysymys sulla ;)

Koulutukseen kuuluu perusopintoja, kuten markkinointia, yritystoimintaa ja taloushallintoa. Ja kieliä. ainakin Turun amkissa liiketoiminnan logistiikan ko:ssa on pakollisia saksan opintoja. Ammattiopinnoissa on asiaa monelta alueelta, esim. ostotoiminnasta, kuljetuksista, varastoinnista, vihreästä logistiikasta jne. Lisäksi ainakin meidän koulussa voi ottaa tietojenkäsittelyn opintoja mukaan (logistiikan tietojärjestelmät).

Logistiikan inssit ja tradet on ihan eri asia, eli inssit tuskin vievät valmistuneilta tradenomeilta töitä nenän edestä. Työllistymistilanne on hyvä, töitä on tarjolla ainakin pääkaupunkiseudulla.

Siinä jotain, vaikeaa kertoa kaikkea kattavasti ja lyhyesti. :D

Äänestä

Logistiikkatradenomi-koulutus on ehkä ainoita tradenomien koulutusohjelmia, jossa koulutusmäärät ovat oikeassa suhteessa tarjolla oleviin työpaikkoihin.

Ainakin huolinta- ja kuljetusalan toimihenkilöpaikkoja on jatkuvasti auki kymmenittäin yksistään pääkaupunkiseudulla.

Toisaalta logistiikan koulutusohjelma antaa hyvät valmiudet hyvin erityyppisiin tehtäviin myös varsinaisten logististen toimintojen ulkopuolelta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jarkko kirjoitti:

Osaako joku sanoa mitään tästä koulutushaarasta? Sitähän ei kovin monessa paikkaan opeteta, mutta sattuisiko tosiaan täällä olemaan ketään tätä alaa opiskellutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu