Olen vähän mietiskellyt syytä vanhustenhoidon tasaisesti huononevaan tilaan, samalla kun kansantalous on kuitenkin vaurastunut, jos verrataan vaikkapa 60-70 lukuihin.
Luulen keksineeni selityksen ilmiöön. Aikaisemmin lapset kasvatettiin kunnioittamaan vanhuutta ja vanhuksia. Ehkei ihan niinkuin Kiinassa ja muissa vanhojen kulttuurien maissa, joissa vielä 50-vuotias mies kysyy isänsä mielipidettä tärkeisiin päätöksiin.
Nykyinen kasvatus on kääntänyt asiat nurinpäin. Arvostus ja kunnioitus suuntautuu nuoruuteen ja kauneuteen, vähättely ja syrjäyttäminen vanhuuteen.
Luulen, että nykyvanhukset ovat ovat kyllä osasyyllisiä tilanteeseen. Omia lapsia ei ole kasvatettu omien vanhempien kunnioittamiseen ja vanhuuden arvostamiseen. Siitä seuraa väistämättä jatkumo nuorten ja lasten suhtautumiseen ja koko yhteiskunnan suhtautumiseen.
Lopputuloksena se tilanne, jossa jo ollaan, että sairaalaan joutunut, sitä ennen hyväkuntoinen ihminen "saattohoidetaan" ruuan, juoman ja hoidon rajoittamisella nopeasti rajan toiselle puolelle. Joskus tosin välittävät omaiset ovat puuttuneet tilanteeseen.
Onko tilanteeseen korjausta? Vain lapsuudesta lähtevä vanhuksia kunnioittava kasvatuksen muutos.
Missä koulussa tai kodissa opetetaan lapset esim. antamaan paikkansa linja-autossa vanhuksille?
Siinä olisi jo hyvä alku käytöstapajen ja asenteitten muutokselle.
Luulen keksineeni selityksen ilmiöön. Aikaisemmin lapset kasvatettiin kunnioittamaan vanhuutta ja vanhuksia. Ehkei ihan niinkuin Kiinassa ja muissa vanhojen kulttuurien maissa, joissa vielä 50-vuotias mies kysyy isänsä mielipidettä tärkeisiin päätöksiin.
Nykyinen kasvatus on kääntänyt asiat nurinpäin. Arvostus ja kunnioitus suuntautuu nuoruuteen ja kauneuteen, vähättely ja syrjäyttäminen vanhuuteen.
Luulen, että nykyvanhukset ovat ovat kyllä osasyyllisiä tilanteeseen. Omia lapsia ei ole kasvatettu omien vanhempien kunnioittamiseen ja vanhuuden arvostamiseen. Siitä seuraa väistämättä jatkumo nuorten ja lasten suhtautumiseen ja koko yhteiskunnan suhtautumiseen.
Lopputuloksena se tilanne, jossa jo ollaan, että sairaalaan joutunut, sitä ennen hyväkuntoinen ihminen "saattohoidetaan" ruuan, juoman ja hoidon rajoittamisella nopeasti rajan toiselle puolelle. Joskus tosin välittävät omaiset ovat puuttuneet tilanteeseen.
Onko tilanteeseen korjausta? Vain lapsuudesta lähtevä vanhuksia kunnioittava kasvatuksen muutos.
Missä koulussa tai kodissa opetetaan lapset esim. antamaan paikkansa linja-autossa vanhuksille?
Siinä olisi jo hyvä alku käytöstapajen ja asenteitten muutokselle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä puheenvuoro.
Yhteiskunta on muuttunut kokonaisuutena.
Koteja on vain helpointa syyttää.
Ennen lapsia kasvattivat; koti, kylä ja koulu.
Jos koulumatkalla teit joitain jekkuja, varmasti tieto kantautui kotiin, että kouluun, ja molemmissa asiaan reagoitiin.
Muista ensimmäisten luokkien lukukirjan, jossa oli kertomus vanhenemisesta:
Pienen pojan vanhemmat häpesivät perheen vanhuksia.
Vanhukset olivat vanhoja ja käsien tärinä läikytti ruokaa syödessä, sekä vaatteille, että ruokapöydälle.
Vanhemmat toruivat vanhuksia sotkusta ja siivottomuudesta. Selvästi poika näki kuinka toruminen sattui vanhuksiin. Mummu pudotti ruokaillessa lasin ja se särkyi.
Silloin vanhemmat suuttuivat todella.
Isä vuoli vanhuksille puiset ruoka astiat, ja vanhukset laitettiin eri pöytään pirtin nurkkaan syömään, ettei tarvitse moista sotkemista katsella.
Ruokailut rauhoittuivat ja vanhemmat saivat "ruokarauhan" poika näki kuitenkin kuinka vanhukset kärsivät surullisina.
Pienen pojan maailma oli kuitenkin aikuisten silmin katselemista.
Eräänä iltana poika sitten istui Pirtissä ja vuoli ahkerasti puusta jotain. Vanhempia pojan ahkeruus ilahdutti ja he olivat ylpeitä pojastaan.
Poika vuoli ahkeraan ja vanhempia alkoi kiinnostaman, mitä poika tekee?
Työstä ei oikein saanut selvää ja viimein vanhemmat kysyivät: "Mitä niin ahkerasti vuolet?"
"Teen puuastiat, että ovat sitten valmiina, kun tulette vanhoiksi. Minä laitan teidät tuonne nurkkaan syömään, ettette sotke pöydässä."
Silloin vanhemmat ymmärsivät oman kovuutensa ja tajusivat, niin meistäkin tulee vanhoja, silloin tulee vanhuuden vaivoja.
Noloina ja anteeksi pyytäen he kattoivat vanhuksille ruoan jälleen yhteiseen pöytään.
En muista tarinaa sanasta sanaan, mutta siinä minun pieni sydän näki oman vanhan mummu ja ymmärsin äiti ja isä ovat myös vanhoja jonain päivänä. Vaikka oma vanhuus tuntui olevan ikuisuuden päässä, tajusin; niin me kaikki tulemme vanhoiksi.
"Tilaisuus tekee varkaan"
Lapset eivät ole kenenkään valvonnassa, koulussa, koulumatkoilla ei missään. Tullaan tyhjään kotiin, missä jääkaapissa saattaa olla jotain syötävää.
Käyttäytymisen määrää kaveripiiri ja media syöttää esimerkiksi huonoa käytöstä ja rumaa kielen käyttöä "Viihteenä"...
Vanhemmat näkevät lapsia työajan ulkopuolella = 8 tuntia harrastusten sekä lasten että omien -nukkumisaika, eipä siinä tule kasvatusongelmat esille. Mistä tietää mihin kasvattaa tilanne kasvatusta ei voi olla.
Koko yhteiskunta on saatava jälleen kasvatusvastuuliseksi.
http://50plus.vuodatus.net/blog/category/Ik%E4%E4ntyminen+ja+yhteiskunta
Törmäsin surfaillessani jonkun muunkin muistamiseen kertomastani koululukemisesta.
> Missä koulussa tai kodissa opetetaan lapset esim. antamaan paikkansa linja-autossa vanhuksille?
Kyllä se alakoulussa oppina on, mutta kun kotona sanotaan, että ei tarvitse, kun olet lippusi maksanut ja kaveritkin nauravat jos antaa...
Saammepa nähdä milloin kehitys kehittyy siihen vaiheeseen.
Pidän kuitenkin sitä parempana kuin että lääketokkuraan huumattu vanhus lojuu kusivaipoissaan tuntikausia muovitetussa vuoteessa.
Olen eri mieltä, että meidän vanhempamme muka olisivat syyllisiä siihen,että vanhoja ihmisiä ei arvosteta. Kyllä minun lapsuus- ja nuorusuaikanani (olen 58)vanhuutta kunnioitettiin. Muistan miten työpaikassanikin pitkään palvelleita kumarreltiin ja heillä oli ihan omat paikkansa ruokalassa jne. Vanhempia teititeltiin. En osaa vieläkään sinutella itseäni vanhempia. Vanhempanne tekivät kasvatustyönsä hyvin. Mitä meistä tuli, on eri juttu.
Pääosin minun ikäiseni ovat valinneet nykyisen eduskunnan eli päättäjät. Suurin osa päättäjistä on niitä, joiden lauluissa ja puheissa nuorina soi kaunis sana solidaarisuus.
Vaan ei soi enää. Nyt sanotaan,että asioille tullaan tekemään tulevaisuudessa parannuksia. On perustettu työryhmä tai kaksi. Niiden jäsenet kuittaavat mittavia palkkioita. Valmistuu muistio/raportti/mietintö. Todetaan,että ei meillä tänä vuonna ole varaa uudistuksiin. Ehkä joskus tulevaisuudessa. Perustetaan uusi työryhmä miettimään, josko milloin uudistuksiin olisi varaa vai onko koskaan. Kun tästä raportti on valmis, homma voidaankin aloittaa alusta eli sen miettiminen, onko aika hoitanut ongelman. Vaikka ne vanhukset. Luu- tai luuujauhokasoja ei tarvitse erityisemmin hoidella.
Kyllä me suuret ikäluokat ja meidän jälkeemme tulevat vanhemmat olemme lapsemme kasvattaneet vanhempiaan kiroamaan. Tänä aikana monet vanhemmat voivat lisäksi katsoa itseään peilistä. Arvostus ansaitaan. Kännissä rähinöivää tai uraohjusta tai luuseria tai ruikuttajaa arvostaa vain kyseinen henkilö itse, jos hänkään. Vanhempana/kasvattajana tällainen henkilö on nimellisesti olemassa, ei oikeasti.
Oikea vanhempi ei leiki tyttärensä eikä poikansa ikäistä kaveria, hänellä ei ole kiire omiiin harrastuksiinsa tai toteuttamaan omaa elämäänsä lapsensa kustannuksella. Oikea vanhempi jaksaa sietää, ei kaikkea, mutta sentään jotakin, koska lapset ovat tässä ja nyt. Vanhemmuutta ei voi siirtää eikä sitä voi elää myöhemmin. Menettää sen kyllä voi, kuten arvostuksenkin.
Vanha on ikävä sana. Mehän olemme senioreita, ikäkansalaisia, harmaita panttereita, keski-ikäisiä kai satavuotiainakin. Ryhdytäänpäs vanhat ihimiset vanhoiksi, koska oikeasti kuusikymppinen on vanha. Ei siinä ole mitään häpeämistä. Minulla ainakaan ei ole.
Me tulemme tarvitsemaan hoivaa ja apua nuoremmilta. Jotkut aikaisemmin, jotkut myöhemmin. Ikinuori ei tarvitse kenenkään apua, hän pärjää omillaan. Meistä ei kuitenkaan ole ikinuoriksi. Kun ikänsä ja vanhuuden myöntää, voi jopa kasvaa vähitellen sellaiseksi,että arvostustakin saa.
omat lapsemme yriyimme kasvattaa kunnioittamaan vanhempiaan ja niin kait he tekevätkin (omalla tavallaan) mutta, mutta, en oikein tiedä näistä lasten lapsista----liekö hyvä vai paha mutta aikaa niillä ei ainakaan ole käydä mummoa ja pappaa tervehtimässä ja pahalta kuulostaa nuorison kielenkäyttö hyvä käytös kunniaan !!!!!
Vaikka on ollut nousukausia, ja rahaa enemmän kuin koskaan, vanhukset yksinään, mielenterveyspotilaat heitteillä, lasten hoito alasajettu.
Rahaa sitten on Fortumin herroille 50 miljoonaa valtavien omien palkkojen ja palkkioiden lisäksi.
***
Eino Leino sanoi valtakunnan pysähtyneestä kellosta tarkoittaen valtakunnan johtomiehiä:
"Jos tääll' ois MIES, jos yksikin..."
(niin hän panisi kellon aikaan ja sanoisi):
"NÄIN on aika maan."
***
Mutt' ku johdossa on vikaa!
Tulevaisuus ei näytä hääviltä meille. Mutta otetaan päivä kerrallaan ja muistetaan ELÄÄ! Minä haluaisin kuolla ELÄVÄNÄ - en kuolleena...
Mikä sen ihanampi kuin kuolla terveenä keskellä kaunista elämää, verrattuna pitkään kitumiseen ja kuihtumiseen, jossa elämänliekki on sammunut jo aikoja sitten...
Mutta silti - haluaisin elää vielä ainakin 30 vuotta... Terveenä... Tarttis tehdä niin paljon mukavia asioita vielä, nimittäin....
Sitten kun alkaa kerääntyä tummia pilviä taivaalleni, niin voisin heittää verenpainelääkkeet roskiin ja alkaa nauttia hyvästä, rasvaisesta ruoasta - kunnon kolesterolipommeista... Syödä ja juoda hyvin! Ilman huonoa omatuntoa! Ja jos käy hyvin, niin kuolema korjaa kertaheitolla. (Mutta ei liian aikaisin, kiitos!)
Mielummin niin kuin riutua sairaalan pitkäaikaisosastolla vaipoissa, jotka vaihdetaan kerran päivässä - jos sitäkään....