lempparisim?

Heis. Tällainen yökyöpeli kun olen, venähti pelaaminen taas vähän pitkäksi.. :) Mutta siinä pelaillessa tuli mieleeni kysäistä teidän lempparisimeistänne. Tästä on puhuttu ennenkin, tiedän, mutta tilanne elää kuitenkin koko ajan ja uteliaisuuteni on pohjaton näissä asioissa. ;)

Eli, kertokaahan tämänhetkisistä tai vanhoista lempparisimeistänne. Tai ei tarvitse välttämättä olla lempparikaan, mutta jotenkin erityinen. Ja perustelkaa.. :)

Mun tähän asti lempparein sim oli nimeltään Timo Jatkumo. Timppa oli ensimmäisen legacy-sukuni aloittaja ja samalla ensimmäinen sim, jonka olen koskaan nähnyt kuolevan. Jostain syystä en ole ennen jaksanut pelata yhdellä simillä niin pitkälle.. :) Timppa sai kuusi lasta, jotka kaikki olivat tyttöjä. Suvun perijäksi piti sitten valita tyttö(vaikka olin poikaa koko ajan ajatellut), poikia kun ei Timpalle siunaantunut. Itseasiassa noiden kuuden tytön jälkeen Timolle ei tullut lapsia enää ollenkaan, yrityksistä huolimatta. Talossakin olisi ollut tilaa kun osa lapsista oli jo lentäneet pesästä. Kolmea päivää ennen kuolemaansa, Timo sai toteutettua elämäntoiveensa, joka oli saada kuusi lastenlasta ja eli lopun elämänsä platinamielellä. Taisipa olla Jatkumon suku kirottu, kun yhdellekään Timon tyttäristäkään ei poikia siunaantunut, vaikka lastenlapsia nyt oli jo yhdeksän.

Kovin pitkään Timon kuoleman jälkeen ei se peli enää maistunut kun mikään ei sujunut niin kuin piti ja sitten tuli häikkää koneelle ja piti poistaa peli ja asentaa uudestaan..enkä tietenkään pölkkypäänä tajunnut tehdä varmuuskopioita tallennuksista..mutta nyt oon miettinyt taas uuden legacyn aloittamista. Jospa tämän seuraavan suvun aloittajalla olisi parempi onni jälkikasvun suhteen.. :D

Mutta nyt on teidän vuoronne.. :)
10474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onhan noita ollut monia! Varmaan kaikki joilla olen pelannut on ollut jollain lailla mukavia. Varmaankin se ensimmäinen simini, joka oli muuten simkopio minusta eli yritin tehdä mahdollisimman osuvasti itseni näköisen.. Ô.o Se oli sitä aikaa kun vasta tutustuin peliin enkä mitään koodeja käyttänyt tms.. Sitten oli eräs Kitte-Mari (teini, en muista sukunimeä..), jonka itse loin. Hänellä kerkesin pelata varsin pitkään, en tosin ihan kuolemaan asti kun peli piti asentaa uudelleen.. o.o

Nykyään pelaan Legacy Challengea. Aloittussimini on nimeltään Patrik Kallio, hää on jo vanhus.. ^_^ Taidan julkaista kyseisestä perheestä kertovan tarinan piakkoin nettiin. 8) Saapi nähdä.

Äänestä

Sen nimi on Antti Fyffefitz, sukunimi outo, koska........ jaa se vaan putkahti mieleen kun tein häntä:) hän opiskelee yliopistossa tällä hetkellä ekaa vuotta. ajattelin hankkia hänelle luonnontiede uran. rakennan joskus hälle hyvän talon, johon ajattelin laittaa hänelle kämppiksen. hän on rapu horoskoopiltaan, ja on hyvä kokki. nyt ei tule muuta mieleen..........

Äänestä

Ehkä muilla vaihtuu lemmpari simi, mutta minulla ei. :D Joitakin varmasti jo kyllästyttää kuulla, että minun lempiperheeni on edelleen Crystals. Ja ensimmäinen sims, jonka tein, oli Cassidy Crystal ja hänen jälkeläisillään vieläkin pelailen mieluiten. :) Perheessä on elossa tällä hetkellä Cassidyn lapsenlapsem lapsi Mimo ja Mimon vaimo Sandra ja heidän yhteiset lapsensa, kaksoset Vili ja Vesa, jotka ovat vielä lapsosia. Myös Mimon äiti Cindy on vielä elossa, hän elelee tosin viimeisiä päiviään terästitaanineisena, ei ole toivonut eläkkeelle pääsyä. ;) Mimo on ravintola-alalla ja Sandra kotiäitinä. Eikä Mimolla oli sisaruksia ja sandra on stadista pongattu sim, jolla ei muuta perhettä ole. Niin, Cassidyt ovat asuneet kokoajan samalla tontilla ja varallisuuttakin on ehtinyt kertyä, samoin talon kokokin on kasvanut. ;)

Äänestä
  • LEMPISIMINI koko pelissä on Legacyni sim Marina Laurila. Hänellä on nyt kaksi lapsenlasta ja hän on vanhus... toivoo pääsevän terästitaaninaiseksi. enää kolme ylennystä sinne...

    Äänestä

paras on tuo eka leacy perheeni koska se on edeltänyt jo 41 sukupolveen ja se suku oli alun perin sukunimellä Nuijaset mutta se tyyppi rakastu yhteen mieheen ja siitä suvusta tuli Haarala ja se suku on vieläkin haarala!! ja sen nykysen nimi on Erik Haarala Yrjö Haaralan poika

Äänestä

No.. Se on mun paras sim. :D
Sil on siis kaikki taitopisteet täynnä ja tollasta. :D
Mut en nyt keksi parempaa sanottavaa..
Se on käyny yliopiston ja se kasvo ainoona lapsena jossain suunnilleen mun ekassa "perheessä". Siin oli äiti ja se. :'D

Äänestä

Minun lemppari on John O'Malley, suurimman Sims-sukuni aloittaja. Sukunimi on aika outo, sillä kirjoitin googleen "lastname" ja valitsin ensimmäisen hakutuloksen. :D:DD

Äänestä

Hmm...tähän asti mulla on kyllä ollu tuo Jome
Karjalainen.Sillä menee parhaiten.
muuten tuli täs mieleen että jos ostaa
the sims onlinen nii onko se joku iha eri
peli vai the sims 1 lisä osa tai että voi ykköstä
pelata netissä

Äänestä

Rakastin Jennipher Thompsonia, jonka seikkailuja olettekin varmaan lukeneet. Mutta yhyy, hän on kuollut ja uusi lempisimini on Corona Metsäketo, Metsäkedon suvun Legacyn pieni perijätär. Coronalla on kaksi veljeä, joita en perijöiksi kelpuuttanut.

Täytyypä tästä mennä pelailemaan Coronalla ja muilla perheenjäsenillä. ;)

Äänestä

sillä menee hyvin elämässä sillä hänellä on yksi poikapuoli ja 3 omaa lasta ja vieläpä 15 rakastajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Määkiväinen kirjoitti:

Heis. Tällainen yökyöpeli kun olen, venähti pelaaminen taas vähän pitkäksi.. :) Mutta siinä pelaillessa tuli mieleeni kysäistä teidän lempparisimeistänne. Tästä on puhuttu ennenkin, tiedän, mutta tilanne elää kuitenkin koko ajan ja uteliaisuuteni on pohjaton näissä asioissa. ;)

Eli, kertokaahan tämänhetkisistä tai vanhoista lempparisimeistänne. Tai ei tarvitse välttämättä olla lempparikaan, mutta jotenkin erityinen. Ja perustelkaa.. :)

Mun tähän asti lempparein sim oli nimeltään Timo Jatkumo. Timppa oli ensimmäisen legacy-sukuni aloittaja ja samalla ensimmäinen sim, jonka olen koskaan nähnyt kuolevan. Jostain syystä en ole ennen jaksanut pelata yhdellä simillä niin pitkälle.. :) Timppa sai kuusi lasta, jotka kaikki olivat tyttöjä. Suvun perijäksi piti sitten valita tyttö(vaikka olin poikaa koko ajan ajatellut), poikia kun ei Timpalle siunaantunut. Itseasiassa noiden kuuden tytön jälkeen Timolle ei tullut lapsia enää ollenkaan, yrityksistä huolimatta. Talossakin olisi ollut tilaa kun osa lapsista oli jo lentäneet pesästä. Kolmea päivää ennen kuolemaansa, Timo sai toteutettua elämäntoiveensa, joka oli saada kuusi lastenlasta ja eli lopun elämänsä platinamielellä. Taisipa olla Jatkumon suku kirottu, kun yhdellekään Timon tyttäristäkään ei poikia siunaantunut, vaikka lastenlapsia nyt oli jo yhdeksän.

Kovin pitkään Timon kuoleman jälkeen ei se peli enää maistunut kun mikään ei sujunut niin kuin piti ja sitten tuli häikkää koneelle ja piti poistaa peli ja asentaa uudestaan..enkä tietenkään pölkkypäänä tajunnut tehdä varmuuskopioita tallennuksista..mutta nyt oon miettinyt taas uuden legacyn aloittamista. Jospa tämän seuraavan suvun aloittajalla olisi parempi onni jälkikasvun suhteen.. :D

Mutta nyt on teidän vuoronne.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu