Ei tule ranskalainen enää ajopelikseni.
Kaksi edellistä autoani olivat relluja, ensin Clio ja sitten Megane. Clion jälkeen uskoin vielä kohdalleni sattuneen "maanantaikappaleen", mutta Megane vei viimeisenkin toivoni.
Megane oli vuosimallia 1997, mittarissa ko. autossa oli reilut 100tkm. Viimeiset vuodet olivat yhtä taistelua kaikennäköisten pikkuvikojen kanssa, kaikista ikävin oli ongelma käynnistymisen kanssa. Ajoittain kosla ei suostunut starttaamaan, virta-avainta kääntäsessä sähköt peliin tulivat, mutta startti ei pyörähtänyt. Paikalisessa merkkiliikkeessä vikaa tutkittiin useampaankin kertaan, mutta mitään ei löytynyt.
Käynnistysvian lisäksi mittarivalot hävisivät, vaihteistoöljy valui vaihteensiirtäjän stefasta pihalle jne. jne.
Harmittaa vaan sen henkilön puolesta, joka entiseen loistopeliini rahansa sijoittaa. Onneksi itse sain hyvän hyvityksen vaihdossa saksalaiseen :-)
Kaksi edellistä autoani olivat relluja, ensin Clio ja sitten Megane. Clion jälkeen uskoin vielä kohdalleni sattuneen "maanantaikappaleen", mutta Megane vei viimeisenkin toivoni.
Megane oli vuosimallia 1997, mittarissa ko. autossa oli reilut 100tkm. Viimeiset vuodet olivat yhtä taistelua kaikennäköisten pikkuvikojen kanssa, kaikista ikävin oli ongelma käynnistymisen kanssa. Ajoittain kosla ei suostunut starttaamaan, virta-avainta kääntäsessä sähköt peliin tulivat, mutta startti ei pyörähtänyt. Paikalisessa merkkiliikkeessä vikaa tutkittiin useampaankin kertaan, mutta mitään ei löytynyt.
Käynnistysvian lisäksi mittarivalot hävisivät, vaihteistoöljy valui vaihteensiirtäjän stefasta pihalle jne. jne.
Harmittaa vaan sen henkilön puolesta, joka entiseen loistopeliini rahansa sijoittaa. Onneksi itse sain hyvän hyvityksen vaihdossa saksalaiseen :-)
Vastaukset 57
Vanhimmat
Olen aidosti iloinen puolestasi. Kyllä nyt ei enää autossasi tule olemaan yhtään pikkuvikaa, sen takaa saksalainen (=turkkilainen) laatu.
...tulikin mieleen, että Megane
Break tehdään turkissa. Ja
sen kyllä huomaa. Ainakin
2000-mallin vaihdelaatikon
ulvonta on järkyttää. Autosta
tulee mieleen FSO Polonezin
farmari-versio...
Älä herjaa Polonezia!
Edellinen Mégane Breakini oli tehty Turkissa eikä siinä valmistusmaan osalta ollut yhtikäs mitään vikaa. Uusi Mégane Break II:ni on tehty Espanjassa eikä siinäkään ole vikaa. Tiesitkö muuten, että Bemareita ja Focuksia tehdään Venäjällä eikä niissäkään taida olla valmistusmaasta johtuvia vikoja!
Eiköhän se ole kuule sillä tavalla et jokaisesta autosta löytyy pikkuvikaisia autoja! Ite olen hankkimassa scenicciä joka koeajossa ja tarkasteluissa ja testeissä (mm. vuoden auto -97) on osottautunut oivaksi valinnaksi..
Kuulut autokauppiaiden unelma-asiakkaisiin, eli viattomiin HÖLMÖIHIN!
Jokainen kunnon automies tietää, että ei ne autot merkkiä vaihtamalla kestäviksi muutu. Räkänokat ne vaan merkistä toiseen hyppivät ja rikastuttavat autojobbareita. Kohta itkusi jatkuu jollain toisen merkin palstalla, sitten kolmannen ja neljännen, kunnes vastaan osuu viimein se hyvä yksilö. Toivottavasti se on sitten vaikkapa Fiat ;D
ettekö te puusilmät erota trolleja oikeista viesteistä?
Mikä mahtoi olla tuo laatukorjaamo, joka ei pystynyt löytämään vikaa virtalukon ja startin välistä heti. Omassa autoossanikin tuo vika ilmeni, mutta putsasin startille tulevien johtojen liittimet ja sen jälkeen on pelannut.
Noissa mittarivaloissa on kyllä jotain häikkää. Omassani lähivalojen merkkivalo palaa milloin sitä huvittaa, mutta ei kai sekään oo kuin kosketushäiriö.
En kyllä silti lähtisi klonkswageniin vaihtamaan puhumattakaan muista saksanseisojista...
Jos kysyjä on pk-seudulta niin pihlialta kuulostaa. Siellä ei kyllä työn hinta/laatu-suhde ole ihan parhaimmillaan.
ps. 98-scenicissä hävis myös mittarivalot ja korjaatu pihliassa vähän yli 100 eurolla. Sen jälkeen lähivalojen ilmaisin kylläkin lakkas palamasta ollenkaan, mutta olkoon.
Mielummin olen ilman kun nostatan vitutuskäyrää em. puljussa.
On se kumma, että ensin pannaan auto kuntoon, maksetaan itsensä kipeeksi ja sitten mennään ja vaihdetaan se seuraavaan, joka taas pannaan kuntoon ja maksetaan itsensä kipeeksi, ja..............
Kaverillani on 2001 toyota avensis ajettu muutama kymmenentuhatta km .Ni eikös vaan koneesta eräänä aamuna kauhea kalina ruvennu kuulumaan.Että venttiilipuolella jotain paskana.Sitä ei oo viatonta autoa tehtykään...Saahan niitä vaihella autoja jos rahat riittää.
Tuoreessa Tekniikan Maailmassa on hauska kestotesti, Alfa Romeo. Jos ton testin jälkeen joku uskaltaa ko. mallin ostaa, niin rohkea on!
..meikäläisen Cliosta paukkui normaaliajossa etupyörän laakerit 10tkm välein, jakohihna meni poikki ennen vaihtoväliä, ruosteesta puhumattakaan..
Ei ikinä enää!
Ehkä olisi parempi vaihtaa autot rollaattoriin, jos hajotat autosi laakerit 10 tkm välein!
... meni etupyörän laakerit vähänväliä, mutta se ratkesi ostamalla tarvikeliikkeen laakerit, merkkitavara ei kestänyt kuin 15-25 tkm. tarvikelaakerit kestivät oikein hyvin.
Kylläpäs viestini onkin herättänyt yllättävän vilkasta keskustelua, hyvä niin.
Pakko muutamiin kommentteihin vastaillakin.
Ensinnäkään viestini ei ollut mikään trolli vaan täyttä totta sanasta sanaan.
Meganen maine näyttää olevan autokauppiaillakin tiedossa. Lähes jokainen automyyjä, kenelle autoani tarjosin, kyseli ensimmäisenä sähkövioista. Eli sillä puolen lienee ongelmia ollut aiemmin.
Toisekseen omasta mielestäni tein järkevät kaupat. Väliraha oli yllättävän pieni vaihtaessani toisen merkin neljä vuotta uudempaan ja reilut 40tkm vähemmän ajettuun saksalaiseen.
Meganea jaksoin huollattaa reilun vuoden ajan, mutta kun eteen tuli määräaikaishuollossa pitkä lista korjattavia asioita, loppui usko. Ja se usko loppui kerralla koko merkkiin. Kun auton vaihto tuli muutenkin tilanpuutteen vuoksi ajankohtaiseksi, ei sitä tarvinnut pitkään miettiä.
Jotain positiivistakin asiassa... maltoin pysyä edelleen Opelista erossa ;-)
Vaan minäpä tein juuri toisinpäin! Vaihdoin Toyotan, joka keskimäärin pesee samanhintaiset saksalaiset viattomuudessa ja varmuudessa mennen tullen, Renu (Megane) Sceniciin. Hevomismiesten tietotoimiston ilkeät puheet soi korvissa muutaman kuukauden auton ostamisesta ja odottelin koska laukeaa jokin paikka. Vajaa vuoden ja noin 20 000 km aikana ei ole ollut asiaa korjaamolle muuten kuin määräaikaishuoltoon. Yhteinen taival on vasta alussa, mutta tähän astisten kokemusten perusteella olen autoon tyytyväinen.
Tähän täytyy todeta, että autot ovat yksilöitä. Ja eikös Scenic tullut markkinoille v. 1999 tai jotain... oma Megane coupeni oli vuoden 1996 mallinen.
Oma autonvaihtomotivaationi oli nimen omaan löytää hyvä yksilö, sellainen, jota ei tarvitsisi jatkuvasti pajalla juoksuttaa. Tulevat kilometrit näyttävät, kuin kävi.
Joo, tuli vaihdettua Focus 1.6 5-ov. uuteen Megane Breakiin. Kun on ennenkin ollut Rellu ja hyvin pelannut, niin ei yhtään pelottanut. Hyvittivät Foordista reilusti ja nyt varmaan Rellu on parhaimmillaan, uskoisin että viat on jo aika lailla historiaa ja varusteita on tosi hyvin.
Ei kyllä tuossa Fordissakaan vikoja ollut, hyvä kun mikä, mutta piti saada tilaa ja Farkku-Focukseen olisi väliraha ollut iso.
Kyllähän se aina on niin, että vaikka ajaisi minkämerkkisellä autolla tahansa, niin aina näitä mainittuja "hevosmiesten tietotoimiston" juttuja riittää. Niistä ei kannata juuri välittää, pääasia on, että itse on tyytyväinen autoonsa. Ranskalaisautostakin on kokemusta ja se olikin käytössä "asiaa", vaikka kaikenlaista juttua joskus kuulikin. Saattas "Rellukin" olla ihan hyvä. Ainakin niitä näkyy liikenteessä paljon...
...ne on syntyneet kauppiaiksi... herran auto ei kelpaa vaihtoautoliikkeissä ja sitten saa kuitenkin pikku välirahalla loistokuntoisen saksalaisen (tietysti!). Olisiko kuitenkin käynyt niin että vihtaasi on (jälleen kerran)kustu?
Kauppias olen, mutten autokauppias. En puhunut pienestä välirahasta, vaan omasta mielestäni kohtuullisesta sellaisesta.
Ja Jussi poika... pidä sinä vaan huoli omasta vihdastasi, minä pidän omastani?
Onneksi olkoon,mutta katseleppas nyt ja naura,kuinka rellu-miehet alkaa sulle selittää kuinka se rellu nyt kuitenkin on loppujen lopuksi hyvä peli,samaa selitystä kuin tuolla Alfan palstalla!Vielä kerran;Onnea!
Anteeksi törkeyteni. En ole ranskalaisauton omistaja (pirun pieni BMW), mutta aina hauskaa seurata keskustelun rivin välejä. Tällä Rellu-palstalla, samoin kuin Sitikka-palstalla törmää tähän hassuun ennakkoluuloon, jonka mukaan ranskalaiset ovat tätä, saksalaiset tuota ja japanilaiset jotain kolmatta. Ja aina ne, joilla on vahvin ennakkoluulo ranskalaisautoja kohtaan ovat ihmisiä, jotka eivät osaa oikeinkirjoitusta. Varmaan samoja, jotka eivät syö vihanneksia? Varmaan samoja, jotka pyyhkivät nenänsä käteen?
ovat vähiten koulutettuja tyyppejä, joiden päähän ei mahdu kuin yksi "totuus". He ovat sitä porukkaa, jotka eivät todellakaan oppineet koulussa kirjoittamaan, hyvä kun edes lukemaan, vaikka lukemista he tuskin harrastavat tv-ohjelmia enempää.
... jätit minut pois laskuistasi, kun epäilit, että me Renault-palstan kirjoittajat emme osaa oikenkirjoitusta. Väitän osaavani oikeinkirjoituksen vähintään yhtä hyvin kuin sinä. Ihan esimerkkinä vaan: Rivinväli on yhdyssana.
ovat vähiten koulutettuja tyyppejä, joiden päähän ei mahdu kuin yksi "totuus". He ovat sitä porukkaa, jotka eivät todellakaan oppineet koulussa kirjoittamaan, hyvä kun edes lukemaan, vaikka lukemista he tuskin harrastavat tv-ohjelmia enempää.
Yritin kirjoittaa "rivien välejä". Se e putosi. Se on muuten oikeinkirjoitus eikä oikenkirjoitus (vrt tekstisi). Kirjoitin vain, että mitä enemmän ennakkoluuloja, sitä enemmän virheitä
No mua et voi ainakaan ennakkoluuloista syyttää, mullahan on ollut jo kaksi piinattua rellua ;-)
En minä sinuun yksilöi. Mutta toinen juttu on se, että onko yhtiön kotimaa riittävä selitys laadulle/laaduttomuudelle. Minun mielestäni ei. Tämä baijerilainen on toiminut niin kuin pitää. Veli (paremmilla palkoilla) osti Audi A4:n ja korjaamolta olen veli-raukan käynyt pari kertaa hakemassa keskustaan. Autot ovat yksilöitä, mutta en tiedä miksi - samalta linjaltahan ne tulevat niin hyvät kuin huonotkin yksilöt.
Ehkä otin liikaa itseeni tuon ennakkoluuloisuuden, sillä minähän tämän viestiketjun avasin.
Mutta anyway... yksilöitä kaikki kulkupelit, toivottavasti mahdollisimman monelle sattuu kohdalle se hyvä yksilö. Silti oma kokemukseni on se, että Renault on pettänyt minut pariin otteeseen. Ja kai siksi tuli heti alussa yleistettyä kaikkin ranskalaisiin... mikä oli ilmeisesti väärin tehty.
Ehkä sinä tästä viestiketjusta löydät sen viestin, johon reagoin. Ei ollut sinun. Ajattelepas sitä "maalaisuutta" toisinpäin. Tällekin palstalle ilmestyy vielä moni Rellu-mies/nainen, joka kertoo käsi sydämellä, että Rellu on ollut tosi vaivaton ja luotettava kulkupeli, SIISPÄ ranskalaiset autot ovat todella luotettavia. Tai veli-raukka joutuu todistamaan: saksalaiset autot ovat todella syvältä.
Vielä kun tähän yhtyy autojen ylikansallinen valmistus (ketju Rellu-Volvo-Nissan, jossa koneita menee ristiin ja osia muun muassa VAG-konsernilta. Tai Audi, jonka koneet tehdään Unkarissa ja samaa tavaraa menee kaikkiin VAG-autoihin), niin "maalaisuus" kai kansallisuus laadun takeena on aika kimurantti kysymys.
Minulla on Nokian käsipuhelin, joka on toiminut täysin vioitta. Työkaveri otti samasta kännykkäpakettiläjästä seuraavan puhelimen ja se oli ihan paska. Mystiikkaa...
Sitä kutsutaan myöskin maalaisjärjeksi/kansanviisaudeksi,kun ei käsiään tieten tahtoen paskaan lykkää!
Toi oli hyvä!
Uusien Rellujen kohdalla ostaminen on tänä päivänä hyvinkin maalaisjärjen mukaista. Itsekin vaihdoin monen sakun jälkeen Relluun ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Vaka vanha voisi vaikkapa käydä koeajamassa uusia Relluja ja puhua sitten ilman ennakkoluuloja!
Onpas kärkäs keskustelu miehillä. Kaippa se on se oma auto niin kova vertaus omaan miehisyyteen että siitä kannattaa tuollainen väittely aloittaa. Itselläni on pieni musta helmi(unelma megane)josta pidän huolta kuin omasta lapsesta ja mitään ongelmia ei ole ollut! Mutta en silti hauku muitten merkkejä, sillä itselläni on ollut jo useampia ja jokaisessa on ollut omat hyvät puolensa. Ja vaikka kotona käydessä on myös uusi mersu ajoon tarjolla niin kyllä minä mieluummin oman halvan (ei tosin minun mittapuulla) kultani pihasta käynnistän. Joten miehet, nyt järki kätee! Eihä se auto ole teidän sukukalleutenne mitta?!
Juot varmaan mielummin Vinettoa kuin Remy Martin-konjakkia...
Milläs sinä sitten nenäsi pyyhit,jalalla?Vai jollain muulla ulokkeella?
"Audin koneet tehdään Unkarissa"-mistä alkaen?
Pillervokin haluaa Rellun piuhkan
Saattaa vaikka pitää kutinsa,no mitäs tuosta,Bemarit kasataan Venäjällä,se on ranskalaisuus kohta arvossaan!
Mitäh!!!!
Mikäs ilta se olikaan uutisissa, kun joku Bemarin bossi kehui tyytyväisyyttään Venäjällä toimivaan tehtaaseen.
Audien koneiden teko on siirtynyt parin viime vuoden aikana kokonaan Gyoriin Unkariin. Siellä tehdään 1,2 miljoonaa konetta vuodessa, riittää myös Seateihin ja Volkkareihin.
Genetiivin kanssa ei kirjoiteta mitään yhteen. Riviväli on yhdyssana, mutta rivin väli ei ole. Esimerkkisi meni pieleen. Olen pahoillani.
On ollut mukava huomata, että aloittamani viestiketju on herättänyt näin paljon kiinnostusta lukukerroista ja vastausmäärästä päätellen. Välillä tosin on menty asian vierestä, mutta selväksi on tullut, että Renaultista on vähintään yhtä paljon mielipiteitä kuin on autoilla ajajia.
Paljon positiivisiakin kommentteja on tullut esille. Uskon kyllä, että Relluistakin löytyy hyviäkin yksilöitä, mutta omien kokemusteni mukaan niitä taitaa olla vähemmän kuin muissa merkeissä ;-)
No, otokseni on ollut tähän tutkimukseen liian pieni, kahden auton suuruinen. Joka tapauksessa olen omalta osalta päättänyt tuon tutkimuksen, en tule etsimään enää toimivaa Renaultia. Piste.
Meidän perheessä on ollut viisi kappaletta erilaisia Renault-autoja(19, 2 Meganea ja 2 Clioa). Kaikki ovat toimineet luotettavasti, vikoja on ollut niin kuin muissakin merkeissä, mutta ei häiritsevästi. Merkin vaihtoon ei ole tarvetta.
Joo mäkin kolahdin vuonna 2000 renault Scenic malliin ja se toimi hyvin ekat 30000 km sit alko huolet. Auto oli mulla 110.000 km asti ja kerron nyt viat: jarrupalat edessä vaihdettu 4 kertaa ja keeran levyt, takaiskarit meni 40.000 km kohdalla, sisävaloa ei saatu koskaan toimimaan, 89.000 km meni kone kokonaan (onneksi uusi saatiin takuuseen) ja sitten ajattelin että ei hätää kun on uusi kone alla pidän autoa vielä 2 vuotta mutta 110.000 km meni eturenkaan laakerit se oli viimeinen tikki. Olen aina ihmetellyt miten ihmisillä on niin paljon huolia ja murheita autoissaan mutta nyt tiedän. Tiedän myös miksi Renault-huoltosopimusta niin innokkaasti tarjottiin auton oston yhteydessä sehän kävi jo ilmi, mutta menetettyä aikaa sekään ei korvaa. Joten totesin itselleeni että on palattava ruotuun ja ostin jälleen Toyotan. Ei ehkä maailman paras mutta kaikki ovat mulla aina toimineet.
jos jarrupalat pitää vaihtaa neljästi sadan tuhannen aikana, niin kyllä vika on ratin ja penkin välissä. Sama taitaa päteä siihen koneenvaihtoonkin -eli varmaan 1,6e malli, josta vuotanu kannentiiviste (tyyppivika) ja oot vaan ajellu....
Ja kaiken huippu -laakereiden takia auto vaihtoon!!
Parempi kun ajelisit vain taksilla -tulis varmaan halvemmaksikin. Tai laita työsuhdeauto...
Näitä uusavuttomia autoilijoita on stadi täynnä -ja bilialla riittää töitä....
onko se vika jos autolla on ajettu 110 tkm ja vaihdettu 4 kertaa jarrupalat? Levyt olen minäkin joutunut vaihtaan noin 100 tkm välein..=) Iskarit menevät joskus vaihtoon, joskus nopeemmin joskus hitaammin..=) Jos kone menee, pitää kyllä vähän tarkistaa että koneessa on nestettä, öljyä ja muuten kaikki pelittää..Montako kertaa tarkistit öljyt?
Itsellä on yli 400 tkm ajettu Renault ja vielä alkuperäiset takajarrukengät ja rummut, alkuperäinen kone,alkuperäinen kytkin.. Kai mun pitäis sanoo että auto on ihan paska kun siinä on vielä alkuperäistäkin..=)
Olipahan muuten menevän näköinen peli tuo uuden mallin Megane. Tulee myyntiin vuoden 2003 alkupuolella Suomessa, äärettömän paljon muuttunut tästä nykyisin myynnissä olevasta mallista. Ihan melkein rupes houkuttelemaan...
Mutta mutta... moni kakku päältä kaunis, niinhän sitä sanotaan. Niin kaunis oli minunkin Meganeni..... mutta ahh niin epäluotettava :-(
Itse en ole tehnyt yhtään autoa, mutta ilmeisesti
täällä monet ovat sillä niin fanaattisesti perustellaan "oman" auton erinomaisuutta.
Viimeiset 13 vuotta ja n. 650 000 km ( 5 autoa) olen ajellut vain merkeillä,
jotka uskaltavat antaa kolmen vuoden takuun ja
ainoa vika on ollut termostaatin pettäminen.
Varmasti lähtee startista käyntiin juu....
Miksi entiset rellun omistajat tulevat tänne itkemään ja valittamaan heikosti menneitä autovalintoja? Taitaa olla mukavuuden kaipuu pojilla.
Onko kukaan muuten kuullut miehestä joka olisi kehunut entistä tyttöystäväänsä, joka ei ollutkaan niin huono kuin naapurin pojat väitti.
Johan oli vertaus!
Ensinnäkin, auto huollettiin aina määräaikaishuolloissa ajallaan, ja toiseksi en ole mikään uusavuton. Olen harrastanut autoja jo kohta 20 vuotta ja olen todennut että rellu ei ole mikään hyvä. Jos esim. kone hajoaa kun sillä on ajettu n. 89.000 km siitä syystä, että hihna hyppää pääsee hyppäämään yhden hampaan yli, vaikka auto oli ollut huollossa 80.000 km kohdalla hihnan vaihtoväli on 100.tkm niin en usko että vika on käyttäjässä ehkä pikemminkin huollossa ja tällä kertaa kyseessä oli bilia.
niihin jarrupalojen vaihtoihin ollenkaan. Niin, että miten on? Mitä muuten tarkoittaa "harrastanut autoja" tässä tapauksessa? Jos vaihdat auton laakereiden takia niin ei kaiketikaan "korjannut autoja", vai?
Bilian huolloista tälläkin palstalla on kyllä ollut uskomattomia tarinoita.
Jos rellu ei hyvä, niin mikä on?
Harrastanut autoja: tarkoitta sitä että olen ammatiltani autopeltiseppä ja mielestäni ymmärrän kyllä tekniikkapuolenkin asiat. Olen rakentanut n. 50 kpl autoja jotka olen pääsääntöisesti ostanut ruttutukusta. Mitä jarrupaloihin tulee niin jos niitä menee 4 paria 100 tkm se on hieman liikaa normaali kesto lienee 40-70.000 tkm paikkeilla. palasin ruotuun ja ostin Toyotan, enkä väitä että se olisi paras mahdollinen mutta ainakin huomattavasti vähemmän vikoja. Rellussa on eturenkaan laakerit jotka pitää prässätä ulos ja samoin laittaa samalla tavalla uudet tilalle, jonka tein lopulta itse koska Biliassa koko hoito olis maksanut aivan liikaa, nyt sain kummatkin laakerit bilian yhden laakerin hinnalla.