Hei.

Tämä viesti on niille trans ihmisille, jotka toivovat lääketieteen keinoin muutoksia kehoonsa.

Olen itse keskiverto naisihminen, joka pyrkii eroon transfobiastaan, ja pyydänkin anteeksi, kun tunkeudun palstallenne. Haluaisin vain ymmärtää, eikö teitä pelota antaa kehonne muokattavaksi? Mielestäni jokainen on omalla tavallaan täydellinen juuri sellaisena, kuin on. Hoidon tuloksesta ei ole varmuutta, ja itse epäilen, ettei ihmisen oma sukupuoli-identiteettikään aina ole läpi elämän muuttumaton. Itse ainakin tunnen oloni joskus maskuliinisemmaksi, joskus feminiinisemmäksi.

Toinen juttu vielä on sekin, mitä maskuliininen ja feminiininen edes tarkoittavat. Epäilen noiden käsitteiden kertovan enemmän kulttuuristamme, kuin oikeista ihmisistä ja elämästä, jotka ovat paljon moninaisempia, kuin mitkään kategoriat. Tiedän, että olen idealistinen Virginia Woolf tyyppi, mutta en kai vaan voi käsittää tilannettanne, kun en ole itse sitä kokenut.
483043
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

täytyy nyt ensinmmäiseksi sanoa etten ole vielä varma haluanko kehooni muutoksia, rinnat eivät ole niin välttämättömät mutta kun saisi tuon ylimääräisen jalkojen välistä pois. tietysti leikkaus varmasti aina pelottaa kun ei ole varmuutta onko lopputulos minkälainen, toiseksi taas jos on päässyt elämässään niin pitkälle ettei ole tappanut itseään ja on hyväksynyt itsensä niin pelot alkavat varmasti siinä vaiheessa jo olla vähentynyt aika paljon. en aina tunne oloani täysin naiseksi mutta en koskaan mieheksi kuitenkaan, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Äänestä

Ei minua ainakaan pelota! Nykyinen lääketiede ja leikkaustekniikka on parantunut niin huimasti, ettei isojakaan leikkauksia tarvitse pelätä. Ehkä 15-20 vuotta sitten tilanne Suomessa oli toinen tällä sektorilla. En pitänyt itseäni täydellisenä miehenä ollessa. Olen oma itseni naisena ja sitä varten pitää vaikka vähän kärsiäkin. Henkisesti miehenä eläminen oli niin raskasta ettei sitä olisi kestänyt kauempaa, nytkin yritin liian pitkään. Kyllä moni on minulle sanonut, ettei osaa asettua sijaani, koska ei ole milloinkaan epäillyt omaa sukupuolisuuttaan. Mutta olihan se jotenkin vaikeaa minullekin, koska tunsin olevani nainen mutta vangittuna miehen kehoon. Oma sukupuoli-identiteettini on ollut vahvasti varhaisnuoruudesta saakka nainen, enkä ole sitä epäillyt.

Äänestä

"Hei.
Kirjoittanut: Ignorant, not arrogant 12.5.2006 klo 13.41
Mielestäni jokainen on omalla tavallaan täydellinen juuri sellaisena, kuin on."

Kuulut mielipiteinesi vähemmistöön. Jos kehosi puhuu muuta kuin sinä itse haluat lausua, ei kommunikaatio ole enää mielekästä. Sinä kuulut niihin onnellisiin joilla identiteetti ei ole pahasti ristiriidassa ulkoisen olemuksen kanssa.

"Hoidon tuloksesta ei ole varmuutta"

Mutta hoitamatta jättämisestä on varmuus: se johtaa aidolla transseksuaalilla tuhoon.

"Itse ainakin tunnen oloni joskus maskuliinisemmaksi, joskus feminiinisemmäksi."

Tämä ei ole kysymyksen ydin. Tuollaiset pienet vivahteet korjautuu vaatetuksella.

"Toinen juttu vielä on sekin, mitä maskuliininen ja feminiininen edes tarkoittavat. Epäilen noiden käsitteiden kertovan enemmän kulttuuristamme, kuin oikeista ihmisistä ja elämästä"

Alat lähestyä totuutta.
On sukupuolen ilmiasu.
On sukupuolen intensiteetti.
On sukupuoli-identiteetti.
On fyysinen sukupuoli.

Minun sukupuoli-identiteettini on nainen, se on aivan kuin tiedän että minulla on vasen käsi. Minä olen vartaloltani lihaksikas ja roteva, mikä antaa olettaa, että minä pidän urheilusta ja fyysisestä työstä. Kulttuurissamme sellaiseen naiseen yhdistetyt mielikuvat ovat lesbo, jota kiinnostaa urheilu tai luonto, kiinnostivat ne tätä naista tai sitten ei. Tuolla ruumiinrakenteella jos haluaa olla kiinnostunut vaikka baletista, niin vaikutat valehtelijalta. Sitten on intensiteetti, eli kuinka paljon sinulla on mielenkiintoa oman sukupuolitetun itsesi rakentamiseen ja ilmiasu eli miten sen haluaa toteuttaa.

"en kai vaan voi käsittää tilannettanne, kun en ole itse sitä kokenut."

Niin et.

Äänestä
  • vaan että hän ei kuulu mielipiteineen vähemmistöön vaan suureen enemmistöön. TRANS SEKSUAALISUUS ON IHMISELLÄ NIMENOMAAN HENKINEN ONGELMA JOTA EI LEIKKELEMÄLLÄ EIKÄ HORMOONEJA POPSIMALLA PARANNETA. Tuo oli hyvin sanottu että opetellaan olemaan itseensä tyytyväisiä sellaisena kuin ollaan ilman kirurgin veistä. Erillaiset terapiat ovat oiva apu tällaisissa.

    Äänestä

  • taneli kirjoitti:

    vaan että hän ei kuulu mielipiteineen vähemmistöön vaan suureen enemmistöön. TRANS SEKSUAALISUUS ON IHMISELLÄ NIMENOMAAN HENKINEN ONGELMA JOTA EI LEIKKELEMÄLLÄ EIKÄ HORMOONEJA POPSIMALLA PARANNETA. Tuo oli hyvin sanottu että opetellaan olemaan itseensä tyytyväisiä sellaisena kuin ollaan ilman kirurgin veistä. Erillaiset terapiat ovat oiva apu tällaisissa.

    Mistäköhän tuonkin "tieteellisen" fiktion taas keksit

    Äänestä

  • Sepustushan se, kun aikaisempaa tietoa minulla on niin vähän. Kiitos sinulle ja muille, jotka autoitte sen tiedonpuutteen suhteen.

    Äänestä

  • "Mutta hoitamatta jättämisestä on varmuus: se johtaa aidolla transseksuaalilla tuhoon."

    Ja minkäslainen tämä "aito transseksuaali" [1] on ? Vai voiko sen määritellä vain sanomalla, että sellainen, joka ilman prosessia joutuisi/joutuu/joutui tuhoon ?

    [1] Transseksuaali ei ole oikeastaan edes suomea, vaan käännösvirhe englannista. Englanniksi sex tarkoittaa sekä sukupuolta, että seksiä, mutta ei suomeksi. Siksi sanan transsexual oikea suomenkielinen vastine on transsukupuolinen. Se, että lääketieteessä käytetään termiä transseksuaali ei tee siitä hyvä suomenkieltä.

    Äänestä

  • taneli kirjoitti:

    vaan että hän ei kuulu mielipiteineen vähemmistöön vaan suureen enemmistöön. TRANS SEKSUAALISUUS ON IHMISELLÄ NIMENOMAAN HENKINEN ONGELMA JOTA EI LEIKKELEMÄLLÄ EIKÄ HORMOONEJA POPSIMALLA PARANNETA. Tuo oli hyvin sanottu että opetellaan olemaan itseensä tyytyväisiä sellaisena kuin ollaan ilman kirurgin veistä. Erillaiset terapiat ovat oiva apu tällaisissa.

    Älä sinä puhu asioista, joista et mitään tiedä ja joista et mitääñ voi ymmärtää.

    Äänestä

  • _LPM_ kirjoitti:

    "Mutta hoitamatta jättämisestä on varmuus: se johtaa aidolla transseksuaalilla tuhoon."

    Ja minkäslainen tämä "aito transseksuaali" [1] on ? Vai voiko sen määritellä vain sanomalla, että sellainen, joka ilman prosessia joutuisi/joutuu/joutui tuhoon ?

    [1] Transseksuaali ei ole oikeastaan edes suomea, vaan käännösvirhe englannista. Englanniksi sex tarkoittaa sekä sukupuolta, että seksiä, mutta ei suomeksi. Siksi sanan transsexual oikea suomenkielinen vastine on transsukupuolinen. Se, että lääketieteessä käytetään termiä transseksuaali ei tee siitä hyvä suomenkieltä.

    "aidolla ?
    Kirjoittanut: _LPM_ 12.5.2006 klo 18.42
       Ja minkäslainen tämä "aito transseksuaali" [1] on ? Vai voiko sen määritellä vain sanomalla, että sellainen, joka ilman prosessia joutuisi/joutuu/joutui tuhoon ? "

    Ei ketään ruveta leikkelemään ellei ole tosi kyseessä. Tälläkin palstalla on puhuttu tarkoituksella tehdyn pluppaamisen aikaisista tunteista. Kyllä sellainen viimeistään antaa osviittaa mihin ko. henkilö olisi ollut menossa ilman leikkausta.

    Toinen pohdittava asia on, että onko transseksuaalisuus kehittyvä sairaus niin että aina vaatii keholtaan suurempaa mukautumista sukupuoleen.

    "[1] Transseksuaali ei ole oikeastaan edes suomea, vaan käännösvirhe englannista. Englanniksi sex tarkoittaa sekä sukupuolta, että seksiä, mutta ei suomeksi. Siksi sanan transsexual oikea suomenkielinen vastine on transsukupuolinen. Se, että lääketieteessä käytetään termiä transseksuaali ei tee siitä hyvä suomenkieltä."

    Sanassa "seksismi" se "seksi" tarkoittaa nimenomaan sukupuolta. Sanalle transsexual ei oikeaa suomenkielistä vastinetta olekaan. Transsukupuolinen on myös ihan kauhea sanahirviö.

    Äänestä

  • taneli kirjoitti:

    vaan että hän ei kuulu mielipiteineen vähemmistöön vaan suureen enemmistöön. TRANS SEKSUAALISUUS ON IHMISELLÄ NIMENOMAAN HENKINEN ONGELMA JOTA EI LEIKKELEMÄLLÄ EIKÄ HORMOONEJA POPSIMALLA PARANNETA. Tuo oli hyvin sanottu että opetellaan olemaan itseensä tyytyväisiä sellaisena kuin ollaan ilman kirurgin veistä. Erillaiset terapiat ovat oiva apu tällaisissa.

    Miksi sinä täällä transpalstalla HUUDAT ihmisiä ärsyttämässä?

    Äänestä

  • Fornevermore kirjoitti:

    "aidolla ?
    Kirjoittanut: _LPM_ 12.5.2006 klo 18.42
       Ja minkäslainen tämä "aito transseksuaali" [1] on ? Vai voiko sen määritellä vain sanomalla, että sellainen, joka ilman prosessia joutuisi/joutuu/joutui tuhoon ? "

    Ei ketään ruveta leikkelemään ellei ole tosi kyseessä. Tälläkin palstalla on puhuttu tarkoituksella tehdyn pluppaamisen aikaisista tunteista. Kyllä sellainen viimeistään antaa osviittaa mihin ko. henkilö olisi ollut menossa ilman leikkausta.

    Toinen pohdittava asia on, että onko transseksuaalisuus kehittyvä sairaus niin että aina vaatii keholtaan suurempaa mukautumista sukupuoleen.

    "[1] Transseksuaali ei ole oikeastaan edes suomea, vaan käännösvirhe englannista. Englanniksi sex tarkoittaa sekä sukupuolta, että seksiä, mutta ei suomeksi. Siksi sanan transsexual oikea suomenkielinen vastine on transsukupuolinen. Se, että lääketieteessä käytetään termiä transseksuaali ei tee siitä hyvä suomenkieltä."

    Sanassa "seksismi" se "seksi" tarkoittaa nimenomaan sukupuolta. Sanalle transsexual ei oikeaa suomenkielistä vastinetta olekaan. Transsukupuolinen on myös ihan kauhea sanahirviö.

    Mutta eihän transsukupuolisuudesta automaattisesti seuraa leikkaus. Se on vain yksi optio muiden joukossa. Eikä sillä ole mitään tekemistä minkään aitouden kanssa. Ei sellaista aitoutta ole olemassakaan. Aikuisten satuja.

    Äänestä

mutta en pelkää.

Äänestä

Saa ny nähä, mitä noitten leikkausten kanssa tekee, ottaako välimallin vai mitä, mutta ei nää tissit mua kyllä yhtään pelota. ^_^

Äänestä

Miksi yhä useammat keskiverto naisihmiset antavat kehonsa plastiikkakirurgien muokattavaksi, vaikka moneen transnaiseen verrattuna he ovat suorastaan kaunottaria? Miten he voivat tietää sukupuoli-identiteettinsä pysyvän ennallaan? Miten he voivat olla varmoja, etteivät myöhemmin tunne itseään maskuliiniseksi? Miten he uskaltavat haluta toimenpiteitä, jotka vahvistavat heidän feminiinisyyttään? Miten he tietävät, etteivät joskus halua heppiä jalkojensa väliin? Miksi koko ikänsä itsensä naiseksi tunteneen transnaisen sukupuoli-identiteetti olisi heikompi kuin koko ikänsä naiseksi itsensä tunteneen naisen sukupuoli-identiteetti? Eikö ole päinvastoin kaikinpuolin helpompaa ja hyväksyttävämpää tuntea olevansa nainen naisen kehossa, kuin nainen miehen kehossa?

Äänestä
  • Mietin pitkään kannattaisiko minun tänne kirjoittaa mitään. Itse olen mies, ja olen seurannut pitkiä aikoja keskustelua transsukupuolisuudesta, joitakin tavannut ja joidenkin elämää seuraannut naapurustossa.
    Oma näkemykseni on, että kukaan ihminen ei synny väärään sukupuoleen, ihmiset ovat vain hyvin erilaisia. Olen hyvin paljon ihmetellyt intoa, millä ihmiset alistuvat silpomaan itseään tai suostuvat silvottavaksi sen sijaan, että yrittäisivät saada yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi.
    Ymmärrän hyvin, etten voi tietää ja ymmärtää kaikkia asiaan liittyviä henkilökohtaisia vaikeuksia, mutta silti väitän että leveäharteinen transnainen tai leveälanteinen transmies ei vakuuta moniakaan. Kohteliata lähimmäisiä tietysti on jokaisella. Itsensä transsukupuoliseksi tunteva joutuu elämään vaikean elämän, mutta käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia.

    Mielestäni suvaitsevaisen yhteiskunnan on hyväksyttävä kaikenlaiset kansalaisensa sellaisenaan eikä vain raskaiden leikkausten jälkeen. Mielestäni tätäkin kantaa kannattaisi pitää esillä keskustelussa.

    Äänestä

  • toinen ulkopuolinen kirjoitti:

    Mietin pitkään kannattaisiko minun tänne kirjoittaa mitään. Itse olen mies, ja olen seurannut pitkiä aikoja keskustelua transsukupuolisuudesta, joitakin tavannut ja joidenkin elämää seuraannut naapurustossa.

    Olen samaa mieltä siitä, että ihminen pystyy elämään laadukasta elämää syntymäsukupuolessaan. Moni vain haluaa tuoda esille sukupuolisuuttaan ja muuten vain leikkiä.. Moni asiahan on sekistä kiinni. Minulle on jostakin vain "ilmestynyt" ikuiset puumerkit kertomaan siitä "kohtelusta", joten korujakaan ei nähtävästi tarvita. pitää myös paikkaansa, että psyykkaamalla saadaan tuloksia aikaiseksi, hyviä ja pahoja. Pitäisiköhän minun vääntää jonkun toisen aivot sekaisin ajankulukseni tai "säätää" jotakin ulkopuolista tai keksiä jotain muuta "kivaa"... Muutamat hyvät yöunet saattaisi auttaa ajattelemaan.

    En olisi vain uskonut, että joudun enää elämässäni pohtimaan tämän kaltaisia asioita.

    Äänestä

  • Mää kirjoitti:

    Hyvät yönetsaadaan kohtelemalla oikein.

    Äänestä

  • toinen ulkopuolinen kirjoitti:

    Mietin pitkään kannattaisiko minun tänne kirjoittaa mitään. Itse olen mies, ja olen seurannut pitkiä aikoja keskustelua transsukupuolisuudesta, joitakin tavannut ja joidenkin elämää seuraannut naapurustossa.
    Oma näkemykseni on, että kukaan ihminen ei synny väärään sukupuoleen, ihmiset ovat vain hyvin erilaisia. Olen hyvin paljon ihmetellyt intoa, millä ihmiset alistuvat silpomaan itseään tai suostuvat silvottavaksi sen sijaan, että yrittäisivät saada yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi.
    Ymmärrän hyvin, etten voi tietää ja ymmärtää kaikkia asiaan liittyviä henkilökohtaisia vaikeuksia, mutta silti väitän että leveäharteinen transnainen tai leveälanteinen transmies ei vakuuta moniakaan. Kohteliata lähimmäisiä tietysti on jokaisella. Itsensä transsukupuoliseksi tunteva joutuu elämään vaikean elämän, mutta käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia.

    Mielestäni suvaitsevaisen yhteiskunnan on hyväksyttävä kaikenlaiset kansalaisensa sellaisenaan eikä vain raskaiden leikkausten jälkeen. Mielestäni tätäkin kantaa kannattaisi pitää esillä keskustelussa.

    "Olen hyvin paljon ihmetellyt intoa, millä ihmiset alistuvat silpomaan itseään tai suostuvat silvottavaksi sen sijaan, että yrittäisivät saada yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi."

    vai että oikein alistuvat, eiköhän se ole vuosien tuskan takana että yleensä pääse sellaiseen leikkaukseen täällä pohjolassa.

    vaikea sitä on ulkopuolisen ymmärtää pakko sanoa

    Äänestä

  • toinen ulkopuolinen kirjoitti:

    Mietin pitkään kannattaisiko minun tänne kirjoittaa mitään. Itse olen mies, ja olen seurannut pitkiä aikoja keskustelua transsukupuolisuudesta, joitakin tavannut ja joidenkin elämää seuraannut naapurustossa.
    Oma näkemykseni on, että kukaan ihminen ei synny väärään sukupuoleen, ihmiset ovat vain hyvin erilaisia. Olen hyvin paljon ihmetellyt intoa, millä ihmiset alistuvat silpomaan itseään tai suostuvat silvottavaksi sen sijaan, että yrittäisivät saada yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi.
    Ymmärrän hyvin, etten voi tietää ja ymmärtää kaikkia asiaan liittyviä henkilökohtaisia vaikeuksia, mutta silti väitän että leveäharteinen transnainen tai leveälanteinen transmies ei vakuuta moniakaan. Kohteliata lähimmäisiä tietysti on jokaisella. Itsensä transsukupuoliseksi tunteva joutuu elämään vaikean elämän, mutta käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia.

    Mielestäni suvaitsevaisen yhteiskunnan on hyväksyttävä kaikenlaiset kansalaisensa sellaisenaan eikä vain raskaiden leikkausten jälkeen. Mielestäni tätäkin kantaa kannattaisi pitää esillä keskustelussa.

    Vastaa sinä tähän kysymykseen: Jos menettäisit pilisi työtapaturmassa tai tissisi kasvaisivat niin, että joutuisit käyttämään rintsikoita, yrittäisitkö mieluummin muuttaa yhteiskuntaa, vai korjata itseäsi leikkauksella? Yritä sen jälkeen päätellä herneen kokoisilla aivoillasi, miten tämä liittyy pohdittavaan aiheeseen.

    Sinä ihmettelet "silpomisia", mutta arvioit samassa kirjoituksessa ihmisten ulkonäön vakuuttavuutta, unohtaen että juuri sinunkaltaisten ihmisten harrastama toisten ulkonäön arvioiminen ajaa heidät korjaamaan kehoaan.

    Äänestä

  • toinen ulkopuolinen kirjoitti:

    Mietin pitkään kannattaisiko minun tänne kirjoittaa mitään. Itse olen mies, ja olen seurannut pitkiä aikoja keskustelua transsukupuolisuudesta, joitakin tavannut ja joidenkin elämää seuraannut naapurustossa.
    Oma näkemykseni on, että kukaan ihminen ei synny väärään sukupuoleen, ihmiset ovat vain hyvin erilaisia. Olen hyvin paljon ihmetellyt intoa, millä ihmiset alistuvat silpomaan itseään tai suostuvat silvottavaksi sen sijaan, että yrittäisivät saada yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi.
    Ymmärrän hyvin, etten voi tietää ja ymmärtää kaikkia asiaan liittyviä henkilökohtaisia vaikeuksia, mutta silti väitän että leveäharteinen transnainen tai leveälanteinen transmies ei vakuuta moniakaan. Kohteliata lähimmäisiä tietysti on jokaisella. Itsensä transsukupuoliseksi tunteva joutuu elämään vaikean elämän, mutta käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia.

    Mielestäni suvaitsevaisen yhteiskunnan on hyväksyttävä kaikenlaiset kansalaisensa sellaisenaan eikä vain raskaiden leikkausten jälkeen. Mielestäni tätäkin kantaa kannattaisi pitää esillä keskustelussa.

    "Oma näkemykseni on, että kukaan ihminen ei synny väärään sukupuoleen, ihmiset ovat vain hyvin erilaisia."

    Ei synnykään, vaan siihen aivan omaan sukupuoleensa. Kyllä minäkin olen ollut syntymähetkestäni tyttö, ulkoisesti kyllä näytin pojalta.

    "Olen hyvin paljon ihmetellyt intoa, millä ihmiset alistuvat silpomaan itseään tai suostuvat silvottavaksi sen sijaan, että yrittäisivät saada yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi."

    Olen joutunut kauan elämään väärän sukupuolen näköisenä, eikä yhteiskunta ole sinä aikana muuttunut miksikään. Aina löytyy arvostelijoita jos pukeudun naiseksi, joka olen, jos en myös näytä naiselta. Minun elinikäni ei riitä muuttamaan yhteiskuntaa niin että se hyväksyisi minut ilman hoitoja. Myös itse haluan olla täysin nainen ja olla myös naisen näköinen.
    Paljon suurempi joukko tavallisia naisia kohennuttaa ulkonäköään tai asennuttaa silikonirinnat miellyttääkseen itseään ja miestään. Kyllä tämä transsukupuolisten korjaus on häviävän pieni osa, mutta aiheuttaa paljon enemmän keskustelua. Miksi kummassa???

    "Ymmärrän hyvin, etten voi tietää ja ymmärtää kaikkia asiaan liittyviä henkilökohtaisia vaikeuksia, mutta silti väitän että leveäharteinen transnainen tai leveälanteinen transmies ei vakuuta moniakaan."

    Kyllä naisiakin on yhtä raamikkaita kuin minäkin, koska löydän vaatteeni naisten mallistosta. Miksi joku kiinnittäisi erityistä huomiota hartiakkaaseen naiseen, ellei itsellä ole jotain taka-ajatuksia. Ei siinä tarvita mitään kohteliaisuutta, jos aivan oudot ihmiset olettavat minun olevan naisen ja yllättyvät kun selviää että olen joskus ollut mies.

    "Itsensä transsukupuoliseksi tunteva joutuu elämään vaikean elämän, mutta käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia."

    Mistähän tuon olet päätellyt, jos et tunne asiaa. Tietääksen hyvin pienellä osalla on ollut ongelmia leikkauksessa. Valtaosalla leikkaus onnistuu hyvin ja elämänlaatu paranee valtavasti. Mielestäni nämä hoidotkaan eivät niin kovin raskaita ole. Ehkäpä sekin vielä auttaa että hoitoihin kuluu aikaa, mitään ei tehdä äkkiä. Edes korjausleikkaus ei ole sen raskaampi kuin jokin muukaan isompi leikkaus. Aikaa leikkaustoimenpiteeseen kuluu muutama tunti, koska tehdään pikkutarkkaa työtä kuten aina plastiikkakirurgisissa leikkauksissa.

    Kyllä elämäni on paljon helpompaa ja antoisaa naisena naisen näköisenä, kuin taistella tuulimyllyjä vastaan. Jos kerran olen korvien välissä nainen, miksi en olisi sitä myös ulkoisesti kun se on mahdollista ja antaa minulle paremmat elämänolosuhteet.

    Äänestä

  • toinen ulkopuolinen kirjoitti:

    Mietin pitkään kannattaisiko minun tänne kirjoittaa mitään. Itse olen mies, ja olen seurannut pitkiä aikoja keskustelua transsukupuolisuudesta, joitakin tavannut ja joidenkin elämää seuraannut naapurustossa.
    Oma näkemykseni on, että kukaan ihminen ei synny väärään sukupuoleen, ihmiset ovat vain hyvin erilaisia. Olen hyvin paljon ihmetellyt intoa, millä ihmiset alistuvat silpomaan itseään tai suostuvat silvottavaksi sen sijaan, että yrittäisivät saada yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi.
    Ymmärrän hyvin, etten voi tietää ja ymmärtää kaikkia asiaan liittyviä henkilökohtaisia vaikeuksia, mutta silti väitän että leveäharteinen transnainen tai leveälanteinen transmies ei vakuuta moniakaan. Kohteliata lähimmäisiä tietysti on jokaisella. Itsensä transsukupuoliseksi tunteva joutuu elämään vaikean elämän, mutta käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia.

    Mielestäni suvaitsevaisen yhteiskunnan on hyväksyttävä kaikenlaiset kansalaisensa sellaisenaan eikä vain raskaiden leikkausten jälkeen. Mielestäni tätäkin kantaa kannattaisi pitää esillä keskustelussa.

    Epäkorrekti kylläkin.

    "erilainen mielipide
    Kirjoittanut: toinen ulkopuolinen 12.5.2006 klo 22.02
       Olen hyvin paljon ihmetellyt intoa, millä ihmiset alistuvat silpomaan itseään tai suostuvat silvottavaksi sen sijaan, että yrittäisivät saada yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi. "

    Suurin osa meistä ei halua kolmatta sukupuolta saati itse ryhtyä sellaiseksi.
    Yhteiskunta muuttuu nyt meistä riippumattomista syistä suvaitsemattomammaksi. Samalla yhteiskuntaan tuotetaan tätä kolmannen sukupuolen käsitystä. Kriteerit "oikeasta" ja "väärästä" mieheydestä ja naiseudesta tiukkenevat.
    Miten me, muutamat kymmenet ihmiset voisimme taistella vaikka amerikkalaista viihdeteollisuutta tai globalisaation radikalisoivaa vaikutusta vastaan?

    Koska ihmisillä on nyt tietoisuus näistä leikkaushoidoista, niin ihmettelyihin ei auta vaikka pöksyistä oikeat värkit löytyisivätkin.

    "Ymmärrän hyvin, etten voi tietää ja ymmärtää kaikkia asiaan liittyviä henkilökohtaisia vaikeuksia, mutta silti väitän että leveäharteinen transnainen tai leveälanteinen transmies ei vakuuta moniakaan. Kohteliata lähimmäisiä tietysti on jokaisella."

    Joo, mutta tuota ei saa sanoa ääneen tällä palstalla. Sitä ei saa sanoa ääneen, että on tavannut just niitä kohteliaita lähimmäisiä ja joku toinen taas on tavannut vähemmän kohteliaita ja että siinä ei ole ulkonäöllä paljoakaan tekemistä.

    "käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia. "

    On vaikea saada porukka tunnustamaan tätä.

    "Mielestäni suvaitsevaisen yhteiskunnan on hyväksyttävä kaikenlaiset kansalaisensa sellaisenaan eikä vain raskaiden leikkausten jälkeen."

    Suvaitsevaisuus on täyttä tuubaa. Se on sellainen lupaus joka ei täyty koskaan. Jos lähdet pois kaidalta sukupuolitetulta polulta, niin ihmisoikeutesi alkavat olla löysässä. Yhdelle tuttavalleni poliisi kertoi terveisenä "teitä kaikkia pitäisi vetää turpaan" eikä se ole harvinainen asenne.
    Kaikkein pahimpia ihmisiä ovat suvaitsevaiset ihmiset koska ne eivät tunnista omaa suvaitsemattomuuttaan.

    " "käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia. "

    On vaikea saada porukka tunnustamaan tätä. "

    Myös minä olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan näistä epäonnistumisista NYKYISELLÄ järjestelmällä. Leikkaussysteemi muuttui 2003 alussa kun uuden lain ja asetuksen perusteella leikkaukset keskitettiin Helsinkiin yhdelle (nykyisin kaksi) lääkärille. En ole vielä kuullut yhtään MtoF potilaan valittavan leikkauksen laadusta. 2003 alun jälkeen leikattuja en kylläkään ole päässyt haastattelemaan kuin joitakin ja ainakin he ovat olleet tyytyväisiä. FtoM potilaiden ongelmista olen kyllä kuullut, mutta ne on hoidettu korjausleikkauksilla ja siltä osin asia lieneekin hyvin hoidossa.

    Moitteita olen kuullut vain vanhan systeemin ja senaikaisten lääkärien tekemistä leikkauksista, eikä niitäkään ole kovin monta. Yhtä lailla myös positiivisia mielipiteitä on kuulunut näiden edellisten lääkäreiden potilailta.

    Äänestä

  • Meeri-Anneli kirjoitti:

    "Tuloksia?
    Kirjoittanut: Meeri-Anneli 13.5.2006 klo 11.29

    Myös minä olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan näistä epäonnistumisista NYKYISELLÄ järjestelmällä. Leikkaussysteemi muuttui 2003"

    Alkuperäinen kirjoittaja ei puhunut mitään nykyisistä leikkaushoidoista. Sitä paitsi hänen tapansa käyttää kieltä antaa ymmärtää, että hän puhuu enemmän kokonaisvaltaisesta tuloksesta kuin itse leikkaushoidosta.

    Korjaa minua mielellään jos aihetta on: Suomessa ei ole saatavilla nykyään äänielinkirurgiaa, foniatristen hoitojen taso on kyseenalainen, valkojuurisen karvan poistoa ei ole ja sitä paitsi jos onkin, se menee omasta kukkarosta, aivan kuin esimerkiksi kasvokirurgia ja rintaimplantitkin.

    "Moitteita olen kuullut vain"

    Minä en usko, että minulle sattuu yleinen komplikaatio jota sitten näissä piireissä oleville ei ole koskaan sattunut kenellekään muulle (huomio: viimeksi kun tämän sanoin, yksi muu ilmoittautui). Minulla ei ole mitään syytä pitää myöskään sitä vanhaa kirurgia valehtelijana.

    Äänestä

  • Saattaapa trans ihmisillä olla keskivertoa vahvempikin sukupuoli-identiteetti, itsestä pinnallisesti ajatellen tuntuu että on samantekevää, onko mies vai nainen, sama ihminenhän sitä kumminkin olisi, ja molemmissa sukupuolissa on omat kivat juttunsa, mitä toisessa ei ole. Ja nykyisin ei kenenkään edes tarvitse rajoittaa itseään fyysisen sukupuolen mukaan, esim vaatteiden tai ammatin suhteen. Syvällisemmin en osaa asiaa pohtia, kun olen naiseksi sosiaalistunut.

    Mitä kauneusleikkauksiin tulee, niin varmaan osa keskiverto naisista katuu, esim silikonejaan, vaikka ne olisivatkin onnistuneet. Myös todelliset kaunottaret, kuten Jane Fonda, voivat katua erilaisia tapojaan, miten ovat kehoaan muokanneet.

    Kyllä naiseuden pitäisi olla jotain muuta, kuin kauneusihanteiden tavoittelua, vaikka itsekin siihen jatkuvasti sorrun. Se kyllä on kanssa mielenkiintoinen kysymys, että mitä naiseus ja mieheys ovat. Moni ajattelee, että yksilöiden erot ovat suurempia, kuin sukupuolten erot.

    Kuitenkin, kun tätä viestiketjua luen, niin alan pikkuhiljaa uskoa, että lekkaukset ja hormonit todella voivat parantaa monien trans-sukupuolisten elämänlaatua(toisin, kuin kauneuskirurgia tavis naisten). Ja tietysti jokainen itse parhaiten tietää, mitä elämältään haluaa.

    Äänestä

  • Fornevermore kirjoitti:

    "Tuloksia?
    Kirjoittanut: Meeri-Anneli 13.5.2006 klo 11.29
    " "käsittääkseni vain melko pienellä osalla leikkaushoito on tuonut hyviä tuloksia. "
    On vaikea saada porukka tunnustamaan tätä. "

    Myös minä olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan näistä epäonnistumisista NYKYISELLÄ järjestelmällä. Leikkaussysteemi muuttui 2003"

    Alkuperäinen kirjoittaja ei puhunut mitään nykyisistä leikkaushoidoista. Sitä paitsi hänen tapansa käyttää kieltä antaa ymmärtää, että hän puhuu enemmän kokonaisvaltaisesta tuloksesta kuin itse leikkaushoidosta.

    Korjaa minua mielellään jos aihetta on: Suomessa ei ole saatavilla nykyään äänielinkirurgiaa, foniatristen hoitojen taso on kyseenalainen, valkojuurisen karvan poistoa ei ole ja sitä paitsi jos onkin, se menee omasta kukkarosta, aivan kuin esimerkiksi kasvokirurgia ja rintaimplantitkin.

    "Moitteita olen kuullut vain"

    Minä en usko, että minulle sattuu yleinen komplikaatio jota sitten näissä piireissä oleville ei ole koskaan sattunut kenellekään muulle (huomio: viimeksi kun tämän sanoin, yksi muu ilmoittautui). Minulla ei ole mitään syytä pitää myöskään sitä vanhaa kirurgia valehtelijana.

    - Suomessa saa äänielinkirurgiaa, jos se aiheelliseksi katsotaan
    - Foniatristen hoitojen tasoa en voi kommentoida, koska jätin ne kesken tarpeettomina.
    - Valkoinen karva lienee ongelma, vain laser on tietääkseni tarjolla, 5 kertaa.
    - Kasvokirurgiaa tietääkseni ei tehdä
    - Rintaimplantit itseasiassa voi saada, jos tietää mitä sanoo ja kenelle, ja implantteihin on selkeä tarve. Normaalisti pienirintaisille niitä ei laiteta.

    Äänestä

  • Ignorant, not arrogant kirjoitti:

    Saattaapa trans ihmisillä olla keskivertoa vahvempikin sukupuoli-identiteetti, itsestä pinnallisesti ajatellen tuntuu että on samantekevää, onko mies vai nainen, sama ihminenhän sitä kumminkin olisi, ja molemmissa sukupuolissa on omat kivat juttunsa, mitä toisessa ei ole. Ja nykyisin ei kenenkään edes tarvitse rajoittaa itseään fyysisen sukupuolen mukaan, esim vaatteiden tai ammatin suhteen. Syvällisemmin en osaa asiaa pohtia, kun olen naiseksi sosiaalistunut.

    Mitä kauneusleikkauksiin tulee, niin varmaan osa keskiverto naisista katuu, esim silikonejaan, vaikka ne olisivatkin onnistuneet. Myös todelliset kaunottaret, kuten Jane Fonda, voivat katua erilaisia tapojaan, miten ovat kehoaan muokanneet.

    Kyllä naiseuden pitäisi olla jotain muuta, kuin kauneusihanteiden tavoittelua, vaikka itsekin siihen jatkuvasti sorrun. Se kyllä on kanssa mielenkiintoinen kysymys, että mitä naiseus ja mieheys ovat. Moni ajattelee, että yksilöiden erot ovat suurempia, kuin sukupuolten erot.

    Kuitenkin, kun tätä viestiketjua luen, niin alan pikkuhiljaa uskoa, että lekkaukset ja hormonit todella voivat parantaa monien trans-sukupuolisten elämänlaatua(toisin, kuin kauneuskirurgia tavis naisten). Ja tietysti jokainen itse parhaiten tietää, mitä elämältään haluaa.

    Onhan se kyllä niin, että naisen on helpompi esim. pukeutua miesten vaatteisiin ja työskennellä miehisellä alalla, kuin päinvastoin. Miehisyys on yleisesti arvostetumpaa, kuin naiseus, joten naisellisuuttaan korostavia miehiä pidetään itsensä alentajina...raivostuttavaa. Yhteiskunnan todella pitäisi muuttua suvaitsevaisemmaksi.

    Tästä on kirjoitettu paljon. Ja valitettavasti tuo sama hierarkia vallitsee myös transyhteisön sisällä, missä kaunis, läpimenevä ja korjausleikkauksen käynyt transnainen on muita transnaisia ja transvestiitteja korkeammalla. Transkundit varmaan ovat myös transnaisia korkeammalla - johtuen ihan tuosta mainitsemastasi, että on "ymmärrettävää", että nainen haluaa mieheksi, koska se on parempaa, ja toisinpäin se on taas halveksuttavaa.

    On se pitkä tie. Long way back from hell.

    Äänestä

  • Ignorant, not arrogant kirjoitti:

    Saattaapa trans ihmisillä olla keskivertoa vahvempikin sukupuoli-identiteetti, itsestä pinnallisesti ajatellen tuntuu että on samantekevää, onko mies vai nainen, sama ihminenhän sitä kumminkin olisi, ja molemmissa sukupuolissa on omat kivat juttunsa, mitä toisessa ei ole. Ja nykyisin ei kenenkään edes tarvitse rajoittaa itseään fyysisen sukupuolen mukaan, esim vaatteiden tai ammatin suhteen. Syvällisemmin en osaa asiaa pohtia, kun olen naiseksi sosiaalistunut.

    Mitä kauneusleikkauksiin tulee, niin varmaan osa keskiverto naisista katuu, esim silikonejaan, vaikka ne olisivatkin onnistuneet. Myös todelliset kaunottaret, kuten Jane Fonda, voivat katua erilaisia tapojaan, miten ovat kehoaan muokanneet.

    Kyllä naiseuden pitäisi olla jotain muuta, kuin kauneusihanteiden tavoittelua, vaikka itsekin siihen jatkuvasti sorrun. Se kyllä on kanssa mielenkiintoinen kysymys, että mitä naiseus ja mieheys ovat. Moni ajattelee, että yksilöiden erot ovat suurempia, kuin sukupuolten erot.

    Kuitenkin, kun tätä viestiketjua luen, niin alan pikkuhiljaa uskoa, että lekkaukset ja hormonit todella voivat parantaa monien trans-sukupuolisten elämänlaatua(toisin, kuin kauneuskirurgia tavis naisten). Ja tietysti jokainen itse parhaiten tietää, mitä elämältään haluaa.

    En usko tuota ollenkaan. Sukupuoli vaan määrätyssä elämänvaiheessa korostuu täysin kohtuuttomasti, mutta uskon, että ajan mittaan se palautuu täysin normatiiviselle tasolla.

    Niin minustakin, kun elän korjatussa sukupuolessa. Ennen se ei ollut. Enkä haluaisi takaisin missään tapauksessa. Se, että sukupuoli ei tunnu juuri miltään on merkki siitä, että se on kunnossa.

    >

    Sama ihminenhän sitä. Kun ensin lopettaa sen sukupuolen ylilyömisen, ja asettuu paremmin omaan itsesäänsä.

    Musta miehenä eläminen oli vastenmielistä, vaikka mulla on paljon maskuliinisia intressejä.

    Typeryyksiä varmasti katuu, mutta hyvin harkittuja operaatioita vaikkapa ikääntymisen merkkien hillitsemiseksi en ollenkaan pidä pahana.

    Miehuus (ei mieheys).

    On totta, että yksilötason erot on paljon merkittävämpiä kuin sukupuolten tilastolliset erot. On maskuliinisia naisia ja feminiinisiä miehiä. On aina ollut, ja tulee aina olemaan. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Naiseus ei tarkoita feminiinisyyttä, eikä miehuus maskuliinisuutta. Tunnen joitakin hyvin maskuliinisia naisia ja transnaisia, feminiinisiä miehiä ja transmiehiä. Sukupuolikokemusta ei voi siis päätellä ihmisen feminiinisyydestä tai maskuliinisuudesta.

    >

    Hormonit muuttaa niin montaa asiaa, että katson kyllä niiden olevan varsin merkittävä asia. Sen sijaan leikkausten suhteen tuppaan olemaan sitä mieltä, ettei kenenkään alapää ole sairas, vaan yhteiskunta. Korjausleikkaukseen päädytään toisinaan vaan sosiaalisen pakon takia - tämä ei mielestäni mitenkään poikkea intersukupuolisten vauvojen leikkaamisesta kyselemättä.

    Äänestä

  • Ignorant, not arrogant kirjoitti:

    Onhan se kyllä niin, että naisen on helpompi esim. pukeutua miesten vaatteisiin ja työskennellä miehisellä alalla, kuin päinvastoin. Miehisyys on yleisesti arvostetumpaa, kuin naiseus, joten naisellisuuttaan korostavia miehiä pidetään itsensä alentajina...raivostuttavaa. Yhteiskunnan todella pitäisi muuttua suvaitsevaisemmaksi.

    "Yhteiskunnan todella pitäisi muuttua suvaitsevaisemmaksi."

    Sehän tässä parasta olisikin niin ihmisten ongelmat olisivat paljon pienempiä

    Äänestä

  • LaPetiteMort kirjoitti:

    Rehellisesti sanoen ne alapään korjausleikkaukset just pelottavilta tuntuukin. Luulisi kuitenkin, että Suomessa lääkärit tekevät niitä vain sellaisille henkilöille, jotka sitä aidosti haluavat, ja leikkauksesta hyötyvät.

    Äänestä

  • Ignorant, not arrogant kirjoitti:

    Onhan se kyllä niin, että naisen on helpompi esim. pukeutua miesten vaatteisiin ja työskennellä miehisellä alalla, kuin päinvastoin. Miehisyys on yleisesti arvostetumpaa, kuin naiseus, joten naisellisuuttaan korostavia miehiä pidetään itsensä alentajina...raivostuttavaa. Yhteiskunnan todella pitäisi muuttua suvaitsevaisemmaksi.

    Lisäys.
    "Kirjoittanut: Ignorant, not arrogant 13.5.2006 klo 13.29
    Onhan se kyllä niin, että naisen on helpompi esim. pukeutua miesten vaatteisiin ja työskennellä miehisellä alalla, kuin päinvastoin."

    Nainen, joka on tuhti, lihaksikas, pitkä ja äänekäs on uhkaava sotanorsu ja telaketjufeministi, joka pistetään kuriin raiskaamalla, kiusaamalla ja halveksunnalla.

    Feminiinistä puolta esittävä mies taas on herkkä ja luova taiteilijasielu.

    Äänestä

  • Ignorant, not arrogant kirjoitti:

    Rehellisesti sanoen ne alapään korjausleikkaukset just pelottavilta tuntuukin. Luulisi kuitenkin, että Suomessa lääkärit tekevät niitä vain sellaisille henkilöille, jotka sitä aidosti haluavat, ja leikkauksesta hyötyvät.

    Ei sinne kovin helposti ja nopeasti pääse, kyllä siinä helposti parhaassakin tapauksessa kolme vuotta vierähtää, ennenkuin leikkaukseen pääsee (prosessin alusta laskien).

    Tietenkään kun kukaan ei voi toisen pään sisään nähdä, niin ei mitään varmaa tapaa ole leikattavia valikoida.

    Tällä hetkellä kirurgian taso on ilmeisimmin varsin hyvä.

    Mutta mitä niitä leikkauksia toisten puolesta pelkäämään - jokainen omat valintansa tekee ja niiden seurausten kanssa elää.

    Äänestä

  • Fornevermore kirjoitti:

    Lisäys.
    "Kirjoittanut: Ignorant, not arrogant 13.5.2006 klo 13.29
    Onhan se kyllä niin, että naisen on helpompi esim. pukeutua miesten vaatteisiin ja työskennellä miehisellä alalla, kuin päinvastoin."

    Nainen, joka on tuhti, lihaksikas, pitkä ja äänekäs on uhkaava sotanorsu ja telaketjufeministi, joka pistetään kuriin raiskaamalla, kiusaamalla ja halveksunnalla.

    Feminiinistä puolta esittävä mies taas on herkkä ja luova taiteilijasielu.

    Esitit yhden stereotyypin, voisin omasta kokemuksesta sanoa, että ettei tuo sotaonrsu teoria pidä paikkaansa, koska mä oon kyllä aina saanut itseni kuuluville halutessani, ja mua on pääsääntöisesti ihan hyvin kohdeltu.

    Kun eivät uskalla muutakaan (?).

    Ja vastaavasti feminiinisiä kundeja vedetään turpaan hiekkalaatikolta lähtien koulun loppuun asti.

    Äänestä

  • ransunen kirjoitti:

    - Suomessa saa äänielinkirurgiaa, jos se aiheelliseksi katsotaan
    - Foniatristen hoitojen tasoa en voi kommentoida, koska jätin ne kesken tarpeettomina.
    - Valkoinen karva lienee ongelma, vain laser on tietääkseni tarjolla, 5 kertaa.
    - Kasvokirurgiaa tietääkseni ei tehdä
    - Rintaimplantit itseasiassa voi saada, jos tietää mitä sanoo ja kenelle, ja implantteihin on selkeä tarve. Normaalisti pienirintaisille niitä ei laiteta.

    Minulle on tehty androphonia operaatio, koska foniatrinen hoito ei auttanut. Nämä hoitojärjestelmän kautta julkisten taksojen mukaan, kun niitä pyysin foniatrilta.

    Valkoiset partakarvani joudun poistattamaan kosmetologilla omalla kustannuksellani, koska toisen henkilön aiemmin tekemä valitus ei ole vielä tehonnut. Katsotaan kuinka pitkälle omat rahat riittää.

    Rintaimplantit tarvitsisin, mutta itsellä ei ole niihin varaa. Ainakin yritän taistella.

    Onnekseni en tarvitse kasvokirurgiaa, mutta ei siihen olisi varaakaan lähteä ulkomaille leikkauksiin.

    Aika monelle hoitojärjestelmän ulkopuolisista hoidoista aiheutuvat kulut aiheuttaa ongelmia ja näinollen hoitotuloksen jäämisen vajavaiseksi.

    Monissa maissa kaikki maksetaan huoraamalla, joten se, että monet asiat saa on oikeasti kansainvälisesti ajatellen edistyksellistä. Muistaakseni Ruotsissakin pitää olla RLT ilman HRT:tä, vaikka siellä saanee implantit helposti.

    Äänestä

  • _LPM- kirjoitti:

    "Ulkomailla
    Kirjoittanut: _LPM- 13.5.2006 klo 21.47
       
    Monissa maissa kaikki maksetaan huoraamalla, joten se, että monet asiat saa on oikeasti kansainvälisesti ajatellen edistyksellistä. "

    Mitä siitä jos laatu on paskaa?
    Ulkomailla niin työstä kuin huoraamisestakin saa oikeaa rahaa, päinvastoin kuin täällä jossa verottaja vie kaiken.

    Kun ei se ees nykyään moneltakaan osin ole niin huonosti ne asiat. Tietty aina vois olla paremmin. Mä haluaisin voida tulla raskaaksi ja synnyttää omat lapset, eipä taida sekään oikeen onnistua.

    Äänestä

  • Ignorant, not arrogant kirjoitti:

    Saattaapa trans ihmisillä olla keskivertoa vahvempikin sukupuoli-identiteetti, itsestä pinnallisesti ajatellen tuntuu että on samantekevää, onko mies vai nainen, sama ihminenhän sitä kumminkin olisi, ja molemmissa sukupuolissa on omat kivat juttunsa, mitä toisessa ei ole. Ja nykyisin ei kenenkään edes tarvitse rajoittaa itseään fyysisen sukupuolen mukaan, esim vaatteiden tai ammatin suhteen. Syvällisemmin en osaa asiaa pohtia, kun olen naiseksi sosiaalistunut.

    Mitä kauneusleikkauksiin tulee, niin varmaan osa keskiverto naisista katuu, esim silikonejaan, vaikka ne olisivatkin onnistuneet. Myös todelliset kaunottaret, kuten Jane Fonda, voivat katua erilaisia tapojaan, miten ovat kehoaan muokanneet.

    Kyllä naiseuden pitäisi olla jotain muuta, kuin kauneusihanteiden tavoittelua, vaikka itsekin siihen jatkuvasti sorrun. Se kyllä on kanssa mielenkiintoinen kysymys, että mitä naiseus ja mieheys ovat. Moni ajattelee, että yksilöiden erot ovat suurempia, kuin sukupuolten erot.

    Kuitenkin, kun tätä viestiketjua luen, niin alan pikkuhiljaa uskoa, että lekkaukset ja hormonit todella voivat parantaa monien trans-sukupuolisten elämänlaatua(toisin, kuin kauneuskirurgia tavis naisten). Ja tietysti jokainen itse parhaiten tietää, mitä elämältään haluaa.

    Sanoit, ettei nykyään tarvitse rajoittaa itseään fyysisen sukupuolen mukaan. Se ei ole ihan noin, sillä mies ei voi elää naisena ilman pilkastuksi ja hakatuksi tulemisen pelkoa, jos ei näytä naiselta. Jokatapauksessa viimeistään vanheneminen pilaa kaiken ulkoisesti naisellisen miehestä. Testosteroni muuttaa kasvojen luustoa: leuka jykevöityy, apinapenger kulmissa kasvaa, iho paksunee ja hiukset harvenevat. Itse koen, että ilman transhoitoja olisin jossain vaiheessa menettänyt naiseuteni lopullisesti.

    Koska minä tunsin itseni naiseksi, minä halusin myös näyttää naiselta. Alastomana naiseutta oli mahdoton tuntea, kun vartaloa ei parhaalla tahdollakaan voinut pitää naisellisena. Inhosin ja häpesin mieheyden tunnusmerkkejä itsessäni. Se oli ristiriitaista, kun ympäristö painosti minua olemaan mies.

    Toivottavasti tämä selvitti sinulle jotakin transihmisen sielunelämästä, jota ei voi yleistää kattamaan muita, koska me olemme yksilöitä kaikki. :)

    Äänestä

  • vastannut :) kirjoitti:

    Et kai sinä enää pode transfobiaa? ;)

    Äänestä

  • LaPetiteMort kirjoitti:

    Esitit yhden stereotyypin, voisin omasta kokemuksesta sanoa, että ettei tuo sotaonrsu teoria pidä paikkaansa, koska mä oon kyllä aina saanut itseni kuuluville halutessani, ja mua on pääsääntöisesti ihan hyvin kohdeltu.

    Kun eivät uskalla muutakaan (?).

    Ja vastaavasti feminiinisiä kundeja vedetään turpaan hiekkalaatikolta lähtien koulun loppuun asti.

    Transnaisen kohtelu saattaa olla alentavaa, mutta sehän on jokaisen oma asia jääkö valuttamaan meikkejä naamaltaan ja palelluttamaan varpaitaan kun jääpeite pitää raapia korkkarilla pois tuulilasista. Hieman kun elää ja kehittää maskuliinisia puoliaan, niin sitähän voi vaikka työntää sen korkkarin kiusaajan peräsuolen kautta korvaan.

    Vaikka jollakin vanhalla kylähullulla on edelleen jostakin yksilöstä neitimäinen käsitys, niin oppiihan sitä transnainenkin maskuliinisia sekä hyviä ja terveitä elämäntapoja. Kyse siis ei aina ole neitimäisyydestä, avuttomuudesta taikka lapsellisuudesta.

    Alemassa viestiketjussa ollaan useasti pyritty yhdistämään tarnssukupuolisuus hyvinvointiin, toisaalta hyvinvointi voidaan pyrkiä yhdistämään vaikkapa koulutukseen taikka työelämään. Kyse siis useimiten ympäristön reagoinnista ulkopuolisen yksityisyyteen. Esim. naiset taikka nuoret saatavat arvostella minua mitä kummalisimmisa syistä, mutta ne nuoret naiset kun näyttävät minulle lesbon merkkiä, niin voisivat elää hetken minun "korkkareissa", niin tietäisivät ettei elämä ole pelkästään tamppoonikauppaa ja ne nuoret miehet kun soittelevat lakattuja varpaankynsiä, niin voisivat itse lakata varpaankyntensä, vetää stay-upit ja mekon päälle ja mennä vaikkapa tehtaaseen koneenkäyttäjäksi. Olivathan he suuria ja hienoja ihmisiä kun saivat pikkupimperonsa vakuutettua siitä, että on pätevämpi ihminen kun kerta on käynyt lukion taikka ajanut kuorma-autokortin. Lopuksi hänkin parkuu ja kännää ja haistelee muijansa pikkuhousuja runkatessaan ja odotellessaan muijaansa kotiintuloa tietäen että tällä saattaa olla muutakin kivaa elämässään kuin kurja kotipuudeli.

    Äänestä

  • Parkuu? kirjoitti:

    Preaching to the choir.

    Äänestä

  • -LPM_ kirjoitti:

    Preaching to the choir.

    Pitääkös ihmisten olla putkinäköisiä ja kytätä trans-naista kuin jotakin elokuvaa siihen asti, että tältä on viety munat tai suhteuttaa kohtelu kouluarvosanaan vai pitääkö trans-naisen olla kykenemätön tieliikenteeseen jos naapauri on mukana ketjukolarissa taikka esittää Kimi Räikköstä jos käytössä sattuu olemaan auto? Olen lyhyen elämäni aikana oppinut sen vanhanaikaisuudessa ja nykyisyydessä, ettei toisten asioihin saisi juuri puuttua ja jos puututaan, niin puuttaan siten, että painosta häviää 20Kg.

    Äänestä

  • -Tippaleipä- kirjoitti:

    Mutta miehet haluan pois elämästäni hetkeksi.

    Äänestä

  • Mitä olen kirjoitti:

    mutta vaikea se on ottaa itsestä "pois"

    Äänestä

  • Mitä olen kirjoitti:

    Mutta miehet haluan pois elämästäni hetkeksi.

    Niillä autoilla ei sitten myöskään tarvitse leikkiä hetkeen aikaa. Minun elämässä autot ovat kuin laadukkaita taikka vähemmän laadukkaita kauppakaseja.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Et kai sinä enää pode transfobiaa? ;)

    On tämä viestiketju ainakin avannut silmiäni, ja ehdottomasti on parempaa fobian vastaista terapiaa, kuin mikään päälääkärillä istuminen. Transfobia on yhtä turha juttu, kuin muutkin sosiaalisten tilanteiden pelot... tai ainakin minulle vielä turhempikin, kun ei ole mitään negatiivisia kokemuksia trans-sukupuolisista ihmisistä. :)

    Äänestä

  • vastannut :) kirjoitti:

    Sanoit, ettei nykyään tarvitse rajoittaa itseään fyysisen sukupuolen mukaan. Se ei ole ihan noin, sillä mies ei voi elää naisena ilman pilkastuksi ja hakatuksi tulemisen pelkoa, jos ei näytä naiselta. Jokatapauksessa viimeistään vanheneminen pilaa kaiken ulkoisesti naisellisen miehestä. Testosteroni muuttaa kasvojen luustoa: leuka jykevöityy, apinapenger kulmissa kasvaa, iho paksunee ja hiukset harvenevat. Itse koen, että ilman transhoitoja olisin jossain vaiheessa menettänyt naiseuteni lopullisesti.

    Koska minä tunsin itseni naiseksi, minä halusin myös näyttää naiselta. Alastomana naiseutta oli mahdoton tuntea, kun vartaloa ei parhaalla tahdollakaan voinut pitää naisellisena. Inhosin ja häpesin mieheyden tunnusmerkkejä itsessäni. Se oli ristiriitaista, kun ympäristö painosti minua olemaan mies.

    Toivottavasti tämä selvitti sinulle jotakin transihmisen sielunelämästä, jota ei voi yleistää kattamaan muita, koska me olemme yksilöitä kaikki. :)

    "Sanoit, ettei nykyään tarvitse rajoittaa itseään fyysisen sukupuolen mukaan."

    Vanhanaikaiset syntymänaiset suorastaan kiusaantuvat siitä, että transnainen saattaa olla likimain mitä haluaa. Mitäpä tuosta, onhan naisia yhtiöiden johtopaikoilla, linja-auton ratissa ja puolustusvoimissa. Nykyaikaisessa transhoidossa kummastuttaakin se, että hoidettavalle halutaan ehkä suunitella koulutuksia taikka ammatteja. Eihän se elämä sitten ole sen kummempaa kuin missään muualakaan, ensitöikseenhän ihmisten yksityisyyteen ja itsenäisyyteen puututaan mm. ajamiset, asumiset, panemiset, koulutukset ja työt. Mitähän kaupan kassa siitä päitäisi jos hänen yksityisyys raiskattaisiin vai oliko kyse siitä, että miehelle saa tehdä mitä haluaa ja ihminen on mies, koska hän on kromisomisesti sitä?
    Ja jäihän sitten korjamattoamsta vielä käteen hymypoika jotä on kiva hyväksikäyttää ja rääkätä. Minä en ole löytänyt kuin yhden hoidon ryppyihini.

    Äänestä

  • Ignorant, not arrogant kirjoitti:

    On tämä viestiketju ainakin avannut silmiäni, ja ehdottomasti on parempaa fobian vastaista terapiaa, kuin mikään päälääkärillä istuminen. Transfobia on yhtä turha juttu, kuin muutkin sosiaalisten tilanteiden pelot... tai ainakin minulle vielä turhempikin, kun ei ole mitään negatiivisia kokemuksia trans-sukupuolisista ihmisistä. :)

    Loputkin transfobiasta karisee, kun tapaa ihka elävänä jonkun transihmisen ja pääsee keskustelemaan hänen kanssaan. Tottahan meidänkin joukossamme on luonteeltaan vinkasahtaneita, kuten muissakin ihmisissä, mutta eipä ole pahempia osunut vielä kohdalle. Uskoisin, että kaikilla niillä, jotka ovat kanssani keskustelleet, on epäilykset hävinneet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ignorant, not arrogant kirjoitti:

Tämä viesti on niille trans ihmisille, jotka toivovat lääketieteen keinoin muutoksia kehoonsa.

Olen itse keskiverto naisihminen, joka pyrkii eroon transfobiastaan, ja pyydänkin anteeksi, kun tunkeudun palstallenne. Haluaisin vain ymmärtää, eikö teitä pelota antaa kehonne muokattavaksi? Mielestäni jokainen on omalla tavallaan täydellinen juuri sellaisena, kuin on. Hoidon tuloksesta ei ole varmuutta, ja itse epäilen, ettei ihmisen oma sukupuoli-identiteettikään aina ole läpi elämän muuttumaton. Itse ainakin tunnen oloni joskus maskuliinisemmaksi, joskus feminiinisemmäksi.

Toinen juttu vielä on sekin, mitä maskuliininen ja feminiininen edes tarkoittavat. Epäilen noiden käsitteiden kertovan enemmän kulttuuristamme, kuin oikeista ihmisistä ja elämästä, jotka ovat paljon moninaisempia, kuin mitkään kategoriat. Tiedän, että olen idealistinen Virginia Woolf tyyppi, mutta en kai vaan voi käsittää tilannettanne, kun en ole itse sitä kokenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu