Haluatteko ja osaatteko kertoa

Voin kertoa itsestäni että olen täällä oppimassa, sekä opettajana. Opetan ja opin samaan aikaan tässä elämässä. Olen monia kertoja joutunut kokemaan useasti samaa, monia kertoja elänyt samantapaista elämää. Puhun hiljaa, mutta kuuntelevat korvat kuulevat sanani. En tiedä miksikö näin, miksi ei olisi toisin. Osaan vain kertoa sen että olen todennäköisesti yksin maailmassa, vaikka onkin tovereita mukana. Yksinäisyys johtuu siitä etten ole samanlainen kuin muut, erilaisuutta on minussa paljon, jakaa sitä muille kuultavaksi. En voi elää ilman totuutta, miksi niin kauan on piilotettu totuus katseiltamme. Miksi emme voi elää kuin ennen, oli se parempaa aikaa kun en ollut maassa.

Mutta nyt on täällä maassa tehtävänä minulla, olen eksynyt tänne maahan kadotettuani ystäväni maailmankaikkeuteen. Etsin ja etsin, ei löydy keinoa muuta kuin odottaa. Raskasta vai mitä, aina raskasta on odottaa jonkin tapahtumista. En voi tehdä alustakaan millä voisi päästä avaruuteen niin aivan heti. Pitää odottaa että saa kunnolla rahaa, sitten keksiä, sitten tehdä, sitten etsiä ystävä. Joskus aika käy pitkäksi, joskus ei jaksa enää, silloin tulee mieleen että milloin se päivä oikein tulee.

Aina joskus käy niin että joku meistä kuolee pois, elää sielun elämää sen jälkeen. Etsii kotia uutta, ja elää sen mukaan minkä mukaan elää. Kuitenkin vanhan sielun muisti jää, ei kellekkään pahaa saa tehdä, ollaan nyt kilttejä ja yritetään väistää heidät jotka pahoille teille meidät saattavat. Meiltä elämää ei voi riistää, emmekä me halua heiltä sitä riistää. Antaa elää elämänsä rauhassa, ja oppia virheistään, mitä he saattavat eteensä. Antakaa heidän virheensä oppia, ja syntinsä suuret kokea, on heillä edessä maailma kuoleman jälkeen, josta kukaan ei ole kertonut heille.

Olkoon suuri voima kanssasi, olkoon se sinun ystävänäsi eteenpäin. Katsovat sinua silmät suuret tai pienet, jokapuolelta vain. Et voi paeta silmiltä, me näemme kaiken mitä teette, olemme kuin henkiä, joita me todella olemmekin, henki henki, uusi henki. Meillä henki pihisee niinkauan kuin jaksamme, vaikka kuolemmekin, me tulemme jälleen elämään. Meitä ei voi tuhota tai tappaa, meidän voimamme on suurempi kun olemme oppineempia. Oppineina meitä voi kutsua vanhoiksi sieluiksi, vanhoina sieluina ymmärrämme paremmin mitä mieltä olette maailmasta. Katsomme teitä silmiin, ja kuuntelemme ajatuksenne tietämättänne.

Ei meitä tarvitse pelätä, olemme vain tukenanne että pääsisitte parempaan elämään päin, osaisitte auttaa ihmisiä jotka sitä tarvitsee. Mutta muistakaa se että itseä auttamalla, voitte auttaa muita. Vain te olette tien sivuilla katsomassa kun me kasvamme ja vanhenemme ja kuolemme pois. Muistakaa että vierellänne olemme aina, vaikka ette huomaisikaan. Itse olen katsonut suuruun synkkään, pahuuteen synkkään. Synkkä on ensimmäisen tie, ei ymmärrä mitä tapahtuu mistäkin, mikä on oikein ja mikä ei. Kaikki ei tahdo ymmärtääkään mikä on oikein ja väärin.

Joskus on tahdottava että kaikki olisin paremmin huomenna kun herään uuteen aamuun. Joskus tapahtuu niin ja joskus ei, on vain jatkettava samaa rataa, eikä radalta voi suistua pois. On vain jatkettava sitä samaa raidetta, mitä kuljemme aina. Totuudet jää menomatkalla sivuille, jotkut asiat kuulemme matkalla, pysähdymme, ja näemme totuuden, jatkamme matkaa, menemme ohi totuuden, eikä pysähdytä siihen missä olisi ollut se tärkein totuus. Miksi emme saa kuulla sitä totuutta mikä olisi tärkein. Miksi ei saa kuulla sitä hienoa totuutta mikä muuttaisi elämämme vielä paremmaksi. Ihminen haluaa aina jumalana olla, eikä anna kuulla sitä totuutta, aina haluaa olla ylimielinen ja röyhkeä, varastaa ja tappaa. Elämä on raakaa, eläimet syö eläimiä, ja me eläimiä saalistetaan ja revitään iho irti silloinkin eläimeltä vaikka se olisi vielä elossa. Pistetään kahleisiin, kidutetaan meitä, leikataan pikkuhiljaa ihoa irti, huudamme ja kärsimme.

Onko tämä maapallo, missä todellakin haluamme asua. Miksi emme voisi kurkistaa avaruuden saloihin, ja tuoda niitä esille. Onko se niin että emme saa koskaan tässä elämässä kurkistettua, mikä siellä niin pahaa on. Miksi ulkoavaruus edes pitää kuvata ilkeänä ja pahana. Sieltä ulkoavaruudesta löytyy kauniimpia asioita mitä maapallolta ei löydy. Maapallolta löytyy surua ja köyhyyttä, murhia, joka päivä uutisissa kerrottiin kuinka se ja se tapettiin, tai se tai se räjäytettiin. Onko niin ettemmekö voi korjata tätä tilannetta.

Haluammeko nähdä näitä asioita sittenkään, mitäs jos astuisimme syrjään ja kuuntelisimme itseämme, tunnustelisimme ihoamme. Mitä löytäisimme, löytäisimme itsemme sieltä. Minähän se siinä, kukas muukaan. Miksi olen ollut sellainen, enkä ajattele muita, miksi kiusasin, miksi haluasinkaan kiusata toista ihmistä jolle tulee paha mieli siitä. Miksi ihmiset ovat tälläisiä sitten. He ovat vain nuoria sieluja iältään, ei niin oppineita. Olen itse oppinut kantapään kautta että kenellekkään ei saa tehdä pahaa. Puhua ja opettaa vain toista. Olen itse kylläkin joutunut kestämään minun kiusaamistani jo kuukausia, en tiedä miksi minua kiusataan, mutta se voi johtua siitä että olen erilainen.

Miksi erilaisuutta oikein pelätään, eikä anneta sen tapahtua miten se haluaisi. Olenkin miettinyt kysymystä miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Esimerkiksi ammattikouluissa on se että siellä pitäisi olla sellaisesti samanlaisia että kaikki polttaisivat tupakkaa, joisivat alkoholia, olisivat pellejä, eli tekevät kaikkea tyhmää, sitten se että pitäisi kiusata häntä joka ei tee näitä juttuja, eristetään joukosta, leikitään ystävää mutta kiusataankin, sanotaan vain että: Älä ota stressiä, ei tämä niin pahaa ole. Eli suoraan sanoen vittuilua.

Tämä sana jäi varmaan teille mieleen - Leikitään ystävää mutta kiusataankin. Miksi siis yritetään leikkiä ystävää, ja kiusataan siinä yhteydessä, miksi ei uskalleta sanoa vain että en pidä sinusta ja sillä selvä. Minua juuri kiusataan sen takia kun en polta, juo, ja muuta sellaista. Olen tosi pahalla mielellä tästä asiasta. En halua että minua kiusataan, en voi kertoa että minua kiusataan (Pelko), voin puhua heille siitä että minulle tulee paha mieli ja ahdistunut mieli kun kiusataan, ei koskaan ole kuunneltu, jatkettu vain kiusaamistani. Olen sanonut heille monta kertaa että lopeta, LOPETA. Eivät ole kuunnelleet, sanovat vain että: Älä hermoa siinä, me vain ollaan ystäviä, eikö vain. Sitten jatkuu kiusaus. Sanon taas lopeta. Sitten sen jälkeen sanon että: Lopeta tuo kiusaamiseni, minulle tulee siitä paha mieli, en tykkää siitä että minua kiusataan. Sitten vain se naurahtaa ja jatkaa kiusaamistani. Ahdistelee, tahallaan koskettelee jalanpohkatte että ärsyynnyn.

Miksi nuorien sielujen pitää olla tälläisiä tolloja, idiootteja, kusipäitä joiden kanssa ei voi elää samaan aikaan. Minä vanha sielu olen saanut tarpeeksi näistä paskiaisista ja tälle pitää tehdä loppu. Sanon vain että helvetistä ne pahat olennot kuulemma tulevat, mutta pahimmat olennot löytyvätkin maasta. Kukaan voisi järjestää ryhmää joka tutkii koulujen tilannetta, eli katsoo että kiusataanko ketä, eli laittaa piiloon kameroita ja tutkii vaikka yhden kouluvuoden tapahtumaa, ja kenellekkään tästä ei kerrota, eikä kukaan tiedä tästä että tutkijoita on tutkimassa koulun tilannetta.

Jos vain joku meistä kakistaisi totuuden ulos että emme ole yksin maailmankaikkeudessa. Avaruudesta se todellinen hyvyys ja rauha alkaa, sinne minäkin haluasin. Mutta viranomaiset ja muut eivät halua sanoa totuutta ulos että muukalaisia todellakin on. Voisimme elää sen jälkeen parempaa elämää koska heille voi kertoa, esim minä tästä kiusaamisestani, en pelkäisi heitä, enkä pelkäisi kertoa totuutta, koska he tietävät jos sen. Kukaan ei voi auttaa muu minua kuin muukalaisit avaruudesta. En tiedä miksi, mutta se vain on niin. En pysty enää olemaan samanlainen kuin ennen kun vanha sieluni on jo herännyt melkein kokonaan, kohta minun on kakistettava totuus ulos. Pelottaa vain sanoa totuus kansalle, mutta joskus se pitää tehdä. Minun on nyt mentävä, kerron joskus uudelleen lisää. Hyvästi nyt, tavataan joskus uudelleen.