tyttären vahva likinäköisyys

ruustinna

14-v tyttärelläni on -9 lasit molemmissa silmissä. Tytär on muuten terve. Itselläni on -3, miehellä ei laseja. Olen onneton tyttären tulevaisuuden suhteen. Suren sitä yökaudet. Kuinka paljon likinäköisyys mahdollisesti lisääntyy? Onko mitään tehtävissä etenemisen estämiseksi? Onko Helsingin seudulla erityisesti vahvaan likinäköisyyteen perehtyneitä silmälääkäreitä? Voiko joku suositella?

16

17530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti minäkin

      Hei ruustinna,

      poikani on voimakkaasti likinäköinen, nyt 18- vuotiaana molemmat silmät n. -8, lisäksi hajataitteisuutta. Ekat lasit sai 5- vuotiaana. Jatkuvasti on tullut lisää voimakkuutta. Nyt oletetaan tilanteen tasaantuvan. Jo vuosia sitten silmälääkäri sanoi, että halutessamme 18- vuotiaana voidaan silmät leikata. Häntä itseään asia ei ainakaan toistaiseksi kiinnosta, vaikka olisin valmis maksamaan leikkauksen. Hän ei koe laseista olevan juurikaan haittaa.

      Ymmärrän murheesi. Itsellänikin oli alkuvuosina vaikeaa hyväksyä asiaa, mutta enää se ei ole minulle ongelma. Asian suhteuttamiseen aikoinaan auttoi, kun tajusin, että ei ole mitään hätää, kun näkö on laseilla korjattavissa. Ala- asteella poikani luokalla oli poika, jolla oli etenevä silmäsairaus ja heikko näkö, jota ei voinut laseilla eikä leikkauksella korjata. Likinäköisyys on siihen (ja moneen muuhun asiaan) verrattuna pikku juttu.

      Tyttäresi on nyt vaikeassa iässä, joten hänelle itselleenkin voi olla vaikea hyväksyä asiaa. Älä murehdi asiaa äänesi (tyttären kuullen).

      Helsingin lääkäreistä en tiedä, mutta Tampereella menisin Medilaseriin, jos esim. leikkausta suunnittelisin. Itseäni leikkauksessa arveluttaa, että ei ole vielä tietoa, miten leikkaus vaikuttaa pitkällä aikavälillä.

      Etenemistä ei käsittääkseni voi estää. Toivottavasti joku osaa suositella sinulle hyvää silmälääkäriä.

      Hyvää äitienpäivää!

      • ruustinna

        Kiitos myötätunnosta. Tällä palstalla joku kertoi Visiomaxi-nimisestä luontaistuotteesta likinäköiselle apuna. Onkohan siitä mitään hyötyä, vai hyötyykö vain myyjä?


      • Sössi
        ruustinna kirjoitti:

        Kiitos myötätunnosta. Tällä palstalla joku kertoi Visiomaxi-nimisestä luontaistuotteesta likinäköiselle apuna. Onkohan siitä mitään hyötyä, vai hyötyykö vain myyjä?

        Humpuukia. Eipä näön parantamiseen mitään vippaskonsteja ole. Mustikan ja tomaatin on jossain yhteydessä sanottu olevan hyvää silmille.


      • Paksulinssimies
        ruustinna kirjoitti:

        Kiitos myötätunnosta. Tällä palstalla joku kertoi Visiomaxi-nimisestä luontaistuotteesta likinäköiselle apuna. Onkohan siitä mitään hyötyä, vai hyötyykö vain myyjä?

        Minä siitä Visomaxista kirjoitin. Itsellä 40 vuotiaana lasit -10 ja -9,50, optikko olisi mielellään korjannut tunnontarkasti maksimiin eli -11 ja risat, en suostunut koska näillä näkee täysin hyvin, myös autoilla.

        Aiemmin minulla huononi jatkuvasti näkö myös aikuisena. Vasta tuo Visiomaxi vajaat pari vuotta sitten sekä päivittäinen silmäjumppa (lasit pois, silmiä liikutellaan samassa tahdissa vaaka-, pysty- ja viistosuunnassa edes taas ääriasentoihin, se venyttää ja rentouttaa kireitä silmän lihaksia ja poistaa akkomodaatiospasmia. Nämä ovat auttaneet! Näkö on nyt pysynyt samanlaisena, välillä jopa tuntuu että nykylasit ovat jo liiankin vahvat! Ai niin, aina lukiessa, kotona jouten ollen ja atk-päätteellä työssä pidän vanhoja pari-kolme diopteria heikompia rillejä, se auttaa osaltaan estäen silmäkramppia/spasmia.

        Itse en mene likinäköleikkaukseen kuin korkeintaan sitten kun otetaan käyttöön sama menetelmä kuin kaihileikkauksessa eli tekolinssi ujutetaan pikkuriikkisen viiltohaavan kautta, entinen alkuperälinssi tuhotaan ultraäänellä ja se imetään ennen tekolinssiä mykiön sisältä pois. Se on kaihissa ollut ongelmaton ja kätevä parannusmuoto, toivottavasti yleistyy myös likinäössä eli laitettaisiin tuolla tavoin eräänlainen piilolinssi mykiöön.


    • optisella alalla

      Todennäköisesti likinäköisyys lisääntyy vielä, sillä tyttäresi on kasvuiässä ja näkö voi muuttua paljon lyhyessäkin ajassa.

      Vahva likinäköisyys ei kuitenkaan ole mitenkään tavatonta, työskentelen optikkoliikkeessä ja usein käy henkilöitä, joilla vahvuudet ovat -10 - -15. Aika sumeaa on elämä tietysti ilman laseja, mutta pääasia, että laseilla saa asian korjattua.

      Tosiaan, noista silmäjumpista yms. ei ole mitään apua, joten siinä mielessä ei kukaan lääkäri pysty auttamaan. Ainut vaihtoehto on leikkaus. Tosin noilla vahvuuksilla ei laseista välttämättä pääse kokonaan eroon, mutta ainakin näkö paranee huomattavasti.

      • Paksulinssimies

        Jaahas, olet tietenkin optikko tmv, siis alleviivaat vain koululääketieteen keinot, eikös vaan? Juuri sinunlaisesi optikot laitattaisivat asiakkaalle vaikka kuinka vahvat lasit, maksimikorjauksen, vaikka se on vain silmille haitaksi juuri kramppi-ilmiön takia. Likinäössähän silmämuna on normaalia pitkulaisempi, eli kuva taittuu verkkokalvon ulkopuolella. Silmälihaskramppi saa aikaan kireyden lihaksiin ja ne taas vetävät silmämunaa yhä pitkulaisemmaksi ajan saatossa, siitä se likinäköisyyden paheneminen osaltaan johtuu, myös muu silmien rasitus pahentaa asiaa (näyttöpääte, tv, lukeminen). Siksi likinäköisen tulisi lukea silmä mahdollisimman vähän jännittäen ja krampaten, käyttämällä vahvojen laisen sijaan lähityössä heikompia laseja. Silmäjumppa tähtää myös samaan asiaan, silmälihasten rentouttamiseen ja venyttämiseen pois liiallisesta kireydestä, ehkäisten yhä vahvempien lasien tarvetta. Tämä on todettu sekä omalta kohdaltani että lukemattomien muiden linssiluteiden taholta, ja mm. etevä silmälääkäri Kaisu Viikari on puhunut asiasta mediassa, todeten että raa'immillaan pitäisi alkaa käyttämään kotona ja lähityössä samanvahvuuksisia pluslaseja. Itseäni tämä on myös auttanut, ja suosittelen kaikille likinäköisille.

        Toinen juttu tuo Visiomaxi: se sisältää mustikkauutetta, jonka luteiinin on todettu elvyttävän silmän sisäistä verenkiertoa, ja auttaa todellakin näöntarkkuuteen, silmien väsyneisyyteen ja hämäränäköön. Vastaavia valmisteita mm. Strix, saa luontasituotekaupoista ja apteekeista.


      • Potaska
        Paksulinssimies kirjoitti:

        Jaahas, olet tietenkin optikko tmv, siis alleviivaat vain koululääketieteen keinot, eikös vaan? Juuri sinunlaisesi optikot laitattaisivat asiakkaalle vaikka kuinka vahvat lasit, maksimikorjauksen, vaikka se on vain silmille haitaksi juuri kramppi-ilmiön takia. Likinäössähän silmämuna on normaalia pitkulaisempi, eli kuva taittuu verkkokalvon ulkopuolella. Silmälihaskramppi saa aikaan kireyden lihaksiin ja ne taas vetävät silmämunaa yhä pitkulaisemmaksi ajan saatossa, siitä se likinäköisyyden paheneminen osaltaan johtuu, myös muu silmien rasitus pahentaa asiaa (näyttöpääte, tv, lukeminen). Siksi likinäköisen tulisi lukea silmä mahdollisimman vähän jännittäen ja krampaten, käyttämällä vahvojen laisen sijaan lähityössä heikompia laseja. Silmäjumppa tähtää myös samaan asiaan, silmälihasten rentouttamiseen ja venyttämiseen pois liiallisesta kireydestä, ehkäisten yhä vahvempien lasien tarvetta. Tämä on todettu sekä omalta kohdaltani että lukemattomien muiden linssiluteiden taholta, ja mm. etevä silmälääkäri Kaisu Viikari on puhunut asiasta mediassa, todeten että raa'immillaan pitäisi alkaa käyttämään kotona ja lähityössä samanvahvuuksisia pluslaseja. Itseäni tämä on myös auttanut, ja suosittelen kaikille likinäköisille.

        Toinen juttu tuo Visiomaxi: se sisältää mustikkauutetta, jonka luteiinin on todettu elvyttävän silmän sisäistä verenkiertoa, ja auttaa todellakin näöntarkkuuteen, silmien väsyneisyyteen ja hämäränäköön. Vastaavia valmisteita mm. Strix, saa luontasituotekaupoista ja apteekeista.

        Kirjoituksesi peruseteella olen iloinen siitä tosiseikasta että Suomessa optikon ammattiin vaaditaan laillistus. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus myöntää ne. Useissa maissa silmälasit ja näkemiseen liittyvät ratkaisut tehdään yrityksissä vailla laillistusta. Silmälasien määrääminen ja myyminen kuuluu vain osana yleistä kaupankäyntiä. Kertomuksesi näköjärjestelmästä ei vakuuttanut täysin.
        Näillä palkisilla saattaisi tulla mieleen mustikkajuomat tai piparjuuren purenta näönkorjauksessa mutta onneksi olemme Suomessa ja ammattitaitoisten näönhuoltajien käsissä.


    • surra

      Olen vahvasti likinäköinen (-9) liki kolmekymppinen nainen ja likinäköisyydestä huolimatta olen pärjännyt elämässä hyvin. Likinäköisyyteni oli n. -7 / -8 yläasteella, joten näköni on hieman huonontunut.

      Likinäköisyys rajoittaa joihinkin ammatteihin pääsyä (poliisi, lentohenkilökunta), mutta sen ei tarvitse muutoin estää elämää. Käytännön vinkkejä olen tietysti keksinyt.

      Minä olen oppinut olemaan varovainen esim. vieraassa saunassa käydessäni, jotten polta itseäni. Tietystikin minun täytyy myös muistaa, mihin laitan silmälasini vaikkapa suihkuun mennessäni. Jos en muista, missä lasini ovat, en löydä niitä enää... Jos lasini särkyvät, eikä minulla ole varalaseja mukana, joudun pyytämään ystävän mukaan kaupungille "tiennäyttäjäksi". Muutoin jäisin auton alle. Myös meikkaaminen on hieman hankalampaa kuin parempinäköisillä ihmisillä. Vahva likinäköisyys on vaikuttanut hieman myös pimeänäkööni, joten olen vieraassa asunnossa pimeässä liikkuessani ilman laseja varsin varovainen. Luultavasti tyttäresi on ihan luonnostaan keksinyt vastaavia keinoja, mutta ei pidä niistä meteliä.

      Sinulle sanoisin: kannusta tytärtäsi ja hanki hänelle varalasit jo etukäteen! Viikko ilman laseja näin huonolla näöllä on tuskaa. Ehkä tyttäresi näkö huononee, ehkä ei. Kukapa tietää. Anna hänen olla nuori, äläkä sure!

      Itse olen ajatellut leikkaukseen menoa, mutta en halua mennä siihen ennen kuin lähinäköni alkaa huonontua. En halua leikkaukseen ihan vielä siitä syystä, että pelkään näköni katoamista leikkauskomplikaatioiden takia. Silmälaseilla näen kuitenkin ihan hyvin ja elän elämääni.

      Ainut asia, josta valitan, on silmälasien hinta! Näin huononäköiselle silmälasit ovat normaalin arkielämän ehto. Niistä voisi saada vaikkapa KELA-korvausta. Leikkauksesta voi muuten näin huononäköiseni jo saada KELA-korvausta.

      • silmälasit sikakalliita, jotain avustusta tulisi saada Kelalta.
        Leikkauksiin saa Kelalta tukea ainoastaan siinä tapauksessa että sanka- tai piilolasien käyttö on mahdotonta (sairaus/vamma) ja lisäksi miinuksia yli 10 - elikkä Kelan tuki ei kovin monia ihmisiä kohtaa.


    • Valelikinäköinen

      14-v tyttärelläni on -9 lasit molemmissa silmissä. Tytär on muuten terve. Itselläni on -3, miehellä ei laseja. Olen onneton tyttären tulevaisuuden suhteen. Suren sitä yökaudet. Kuinka paljon likinäköisyys mahdollisesti lisääntyy? Onko mitään tehtävissä etenemisen estämiseksi? Onko Helsingin seudulla erityisesti vahvaan likinäköisyyteen perehtyneitä silmälääkäreitä? Voiko joku suositella?
      *************************************************

      Tyttärenne likinäkö voi olla hyvin suurelta osin akkomodaatiolihasten krampista eli akkommodaatiospasmista johtuvaa valelikinäköä (pseudomyopia) joka voidaan/pitää poistaa valelikinäön poistohoidolla.

      Palstalla oli hiljattain kirjoitus jossa lapsella (8v) oli likinäköä -2,75d josta -1,75d oli valelikinäkö jonka silmälääkäri diagnosoi sykloplegian avulla.


      Valelikinäköä saa helposti koululaiset opiskelijat ja lähityötä tekevät aikuiset joiden silmät joutuvat akkommodoimaan lähietäisyydelle pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti. Valelikinäkö voi lisääntyä nopeasti jos lukee tai katselee tietokoneen näyttöä kaukoetäisyydelle mitoitetut miinuslasit päässä koska niissä on liikaa miinusta lähietäisyydelle.

      Silmälääkäri pystyy tunnistamaan valelikinäön skiaskopian avulla. Kaikki silmälääkärit eivät kuitenkaan osaa skiaskopiaa.

      Varmin tapa diagnosoida valelikinäkö on ns sykloplegia jossa potilaan silmiin tiputetaan akkommodaation lamauttavat silmätipat (atropiini tai syklopentolaatti). Palstan silmälääkäri on selittänyt tämän asian moneen kertaan palstalla joten lue vanhoja viestejä hakukonetta hyväksikäyttäen.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000014284685#22000000014284685


      Suosittelen nuoremman sukupolven erikois-silmälääkäriä (ei silmäkirurgi) ja pyydätte silmälääkäriä tekemään sykloplegian tyttärellenne ja jos lapsella on valelikinäköä hänen pitäisi huomata se tippojen alettua vaikuttaman n. 30min kuluttua tarkempana lähinäkönä siten että hän näkee lukea lehteä ilman miinuslaseja jonkin verran kauempaa, tosin -9d likinäköinen ei ilmeisesti näe lukea ilman miinuslaseja kun 10...20cm etäisyydeltä.

      Jos kyseessä valelikinäkö lapsi saa todennäköisesti luku-etäisyydelle mitoitetut lukulasit ja näyttöpääte-etäisyydelle mitoitetut lähitylasit kaukolasien lisäksi tai moniteholasit luku/näyttöpääte-etäisyydelle ja monitehot (prog) kaukolaseiksi mutta näistä lasimääräyksistä silmälääkäri kertoo tarkemmin.
      Lisäksi pyytäkää silmälääkäriltä kirjalliset valelikinön poistohoitoohjeet.

      Hyvä linkki valelikinäöstä löytyy Akuutti-ohjelman arkistosta otsikolla "Likinäkö pois ilman leikkausta" jossa Kaisu Viikari kertoo valelikinäöstä:


      http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2004/140904_a.htm



      Keskustelupalsatalla on hyviä keskusteluketjuja valelikinäöstä joista löytyy lisää linkkejä, tässä yksi parhaista:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000013313997

      Kysyisi vielä lopuksi onko tyttärenne silmälasit olleet aina yksiteholasit ja jos ei niin mikä vahvuisina silmälääkäri määräsi monitehot tai progressiiviset lasit ja onko hän käyttänyt koskaan luku ja lähityöetäisyydelle mitoitettuja silmälaseja?

    • kikka

      Itselläni on miinusta -18 ja toisessa silmässä vähän enemmän lisäksi minulla on silmänpohjanrappeuma(jota on korjailtu)
      Minäkin surin ja pelkäsin jos näkö heikkenee etten näe!,mutta ei näkö suremalla parane !Hyvä erikoisilmälääkäri voi antaa sopivilla vahvuuksilla lasit!Itse elän täysin normaalia elämää ja lisäksi voin jopa nauraa laseista huolimatta!

      • Anonyymi

        Itselläni samaa luokkaa hajataittoa,itse olen tyytyväinen että laseilla näen,tosin moni asia on hankalampaa kuin normaalin näön omaavilla,mutta olen neljä vuotiaana lasit saanut ja nyt 45 vuotta. Ne on osa minua enkä valita. Oikea silmä -19cyl-3,vasen-21 cyl-2


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläni samaa luokkaa hajataittoa,itse olen tyytyväinen että laseilla näen,tosin moni asia on hankalampaa kuin normaalin näön omaavilla,mutta olen neljä vuotiaana lasit saanut ja nyt 45 vuotta. Ne on osa minua enkä valita. Oikea silmä -19cyl-3,vasen-21 cyl-2

        Minkälaiset kehykset olet valinnut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälaiset kehykset olet valinnut?

        Mahdollisimman pienet kehykset,niin linsseissä saa ohuemmat.tosin en siitä niinkään välitä,olen ikäni silmälaseja pitänyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdollisimman pienet kehykset,niin linsseissä saa ohuemmat.tosin en siitä niinkään välitä,olen ikäni silmälaseja pitänyt.

        Tämäpä se onkin, pieniä kehyksiä on hankala löytää. 2 vuotta on 1000 e lasit ollu käyttämättä kun en pysty. Piti mennä ostamaan. Oli jo vaihdettukkin kerran. Kummatkaan kehykset ei hyvät. Nyt mietin optikolle menoa ja valitsisi kehykset hyvin tarkasti. Jos ei löydy sitten en uusi. Pidän vanhoja laseja vaan vaikka ne ei oo enää hyvät. Naarmuiset. Miinusta 8. Kehykset ne on jotka ratkaisee. Pidän laseja ok kunhan vaan on sopivat raamit.


    • Silmät ja Elämä

      Hei! Tämä viestisi tuli vastaan kun yritin etsiä itselleni silmälääkäriä googlesta sanoilla " Hyviä Silmälääkäreitä " ! Tällä kertaa mahdollisen silmätulehduksen takia...

      Silmäharjoitukset mistä Paksulinssimies jo puhuikin, on apua, ne ovat todella tärkeä asia kun halutaan rentouttaa silmiä ja parantaa näköä! Aiheesta on olemassa kirja, muistaakseni " Parempi näkö ilman silmälaseja ", kustantaja Biokustannus Oy, kirjaa on edelleen mielestäni saatavana heiltä. Siihen kannattaa tutustua, paljon arvokasta tietoa.

      Valelikinäkö-vastauksesta on varmaan myös apua, mielenkiintoista tietoa siinäkin.

      A-vitamiini on silmille tärkeää ( saa esim. porkkanasta, imeytyy niistä mahdollisesti paremmin keitettynä tai höyrytettynä ja pienen rasva-määrän kanssa samanaikaisesti syötynä, koska A-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, voista, kuivatuista luumuista ja aprikoosista ym. ). Mustikasta ja siitä tehdyissä mahdollisimman vähän käsitellyissä (siis että tuotteeseen on käytetty mieluiten koko mustikkaa jolloin kaikki sen tärkeät aineet ovat käsittelystä riippuen ainakin osittain tallella) tuotteista on varmasti myös höytyä.

      Suosittelen mahdollisimman paljon ilman silmälaseja olemista, silmäharjoituksia ja silmien rentouttamista, näkö on niin tärkeä asia ettei sitä kannata pilata laseilla, varsinkaan nuorena kun asiaan voi vielä enemmän vaikuttaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe