turmelusta

Keväällä on metsät täynnä televisioita ja muuta ongelmajätettä. Kansa menee helpon kautta.
3158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä on sellaista tapojen turmelusta, jota en voi käsittää. Ennen Suomessa olivat hyvät tavat arvossaan. Kaikkien yhteinen etu on huolehtia ympäristöstä.

Äänestä

älä nyy höpise siellä, suomessa on metsiä ainakin kolmasosa pinta-alasta eikä niitä telkkuja ym roskia nyt ole kuin muutama siellä täällä ja syynä on se kun kaatopaikkamaksut on liian korkeita tai ei ole kuljetusvälineitä millä viedä oikeaan paikkaan

Äänestä
  • Jos joku jaksaa retuuttaa telkut ja jääkaapit metsään tarvitaan siinä muutakin kuin vahvaa selkää. Kyllä ne peräkärryt ovat silloin käytössä ja kaarretaan tyylikkäästi metsäteille hakemaan sopivaa tyhjennyspaikkaa.

    Jätekustannukset ovat naurettavan pienet suhteessa siihen, mitä niiden rojujen kuskaaminen metsistä pois maksaa.Ja jos on varaa hankkia laitteita on varaa myös hävittää ne. Tuntuu ristiriitaiselta ajatuksesi, ettei olisi varaa maksaa ongelmajätemaksuja (ja nythän me maksamme sen jo suoraan uusissa laitteissa).

    Raivostun yhteiskuntamme vapaamatkustajista, joiden vastuuntunto on alle murkkuikäisen tasoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmajätteet kirjoitti:

Keväällä on metsät täynnä televisioita ja muuta ongelmajätettä. Kansa menee helpon kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu