Kuinka pienestä vastoinkäymisestä se on kiinni?
oh shit, kengännauhat aukes taidampa viillellä ranteeni? häh.
(Niin, ihan vaan tiedoksi jos aiotte tehdä sen niin viillelkää verisuonten suuntaisesti ei leveyssuunnassa, muutenhan joku saattaa onnistua auttamaan, Paitsi jos se onkin vain huomion kipeyttä.)
Naurettavaa sinänsä. Itkunsekaista naurua, peilin edessä kun pelleillään kuolevaisuuden kanssa.
Niin, en voi väittää että ajatus tilasta jossa en kykenisi ajattelemaan mitään ei olisi huokutteleva. Entä jos jumala on?, itsemurhasta joutuu helvettiin... tietenkin joku voisi väittää että elämä maapallolla on helvettiä, mutta moniko on menettänyt tajunsa kivusta, moniko on ollut kuukausia syömättä, monellako puuttuu raajoja?..
aika monelta taitaa puuttua elämänhalua.
äh, tulee ihan tekopyhä olo... no ainakin minä olen vielä elossa kohta 20 vuotta täynnä..
Enkä väitä että elämäni olisi ollut mitenkään erityisen vaikeaa, mutta väitän ettei se aina helppoakaan ole ollut. Jokaisella on omat ristinsä.
oh shit, kengännauhat aukes taidampa viillellä ranteeni? häh.
(Niin, ihan vaan tiedoksi jos aiotte tehdä sen niin viillelkää verisuonten suuntaisesti ei leveyssuunnassa, muutenhan joku saattaa onnistua auttamaan, Paitsi jos se onkin vain huomion kipeyttä.)
Naurettavaa sinänsä. Itkunsekaista naurua, peilin edessä kun pelleillään kuolevaisuuden kanssa.
Niin, en voi väittää että ajatus tilasta jossa en kykenisi ajattelemaan mitään ei olisi huokutteleva. Entä jos jumala on?, itsemurhasta joutuu helvettiin... tietenkin joku voisi väittää että elämä maapallolla on helvettiä, mutta moniko on menettänyt tajunsa kivusta, moniko on ollut kuukausia syömättä, monellako puuttuu raajoja?..
aika monelta taitaa puuttua elämänhalua.
äh, tulee ihan tekopyhä olo... no ainakin minä olen vielä elossa kohta 20 vuotta täynnä..
Enkä väitä että elämäni olisi ollut mitenkään erityisen vaikeaa, mutta väitän ettei se aina helppoakaan ole ollut. Jokaisella on omat ristinsä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokaisella on oman jaksamisensa rajat. Omat ongelmat tuntuu suuremmilta kuin maailman hätä, nälkä,sota.. Mikään noista ei kosketa minua, ainut hätä minkä nään,ymmärrän ja tunnen on omani. Olen kai pessimisti, mut en voi pelastaa maailmaa. Ainut mitä voin edes yrittää pelastaa on minä itse. Enkä pysty edes siihen. Ei mun ongelmat ole suuria. Joidenkin asteikolla edes ongelmia, mutta kun kaikki kerääntyy yhteen, ympärille puristamaan ei ole enää tilaa hengittää. Kun olen vain pieni tyttönen, niin väsynyt,niin masentunut,niin yksin. Vaikka on ystäviä ei kellään ole aikaa jäädä odottamaan minua,pysähtyä juttelemaan ottamaan kädestä kiinni ja auttamaan muo eteenpäin kun eniten kompastelen.En voi jäädä itkemään, en lepäämään mättäälle edes hetkeksi, kadotan polkuni. Se häviää jo nyt,on juostava että ehtii. Jostain tulee käsi, ojentautuu kuin tueksi mutta riuhtaiseekin minut kumoon. Eikä kukaan pysähdy auttamaan.Ryntäävät ohi, tallovat jalkoihinsa. Itken hetken,puren hammasta ja jatkan matkaani, jatkan vaikken enää muista minne olen menossa.Jos pysähdyn maailma juoksee ohitseni.. Ei fyysinen tuska ole mitään tähän verrattuna.
Fyysistä kipua on välilevyn pullistuma.
Pieni venytys kylmiltään varpaita kohden,
esimerkiksi kenkiä sitoessa ja välilevy
painaa iskiashermoa. Ruumiisi suurinta hermoa.
Pieni pistävä kipu joka kasvaa rajatta.
aamulla kun heräät sängystä ja yrität nousta,
pyörryt kivusta, veri pakenee aivoista.
vyöryt lattialle ja ryömit hikisenä parkettia
myöten vessaan ja kuset lattia kaivoon ja itsesi päälle. Yksin kotona, ei puhelimia, ei toivoa.
Se on fyysistä. Henkistä kipua; Kolmivuotinen suhde päättyy sopu eroon. Leikkaat
irti itsestäsi jotain mihin kerkesit
totutella kolmen vuoden ajan, jotain mitä rakastat. Henkistä kipua on kysymykset muitten silmissä kun sinä et jaksa. Hymyt pienistä vitseistä. Henkistä kipua on ne kysymykset johon sinä et kykene vastaamaan, jotka eivät lopu.
Mitä on fyysinen kipu. En mä ole elänyt missään kuplamuovissa. Mä olen kantanut 9kk lasta mun sisällä. Se kasvo vain,kasvo vaikka huusin sille että lopeta jo! Mä repeän kohta. En voinut nukkua,en istua,en seistä. Halusin särkylääkkeitä,viinaa, huumeita.. Kaikkea sekasin.Mitä yhdestä pennusta? En saanut. (onneks)
Entä kaiken huippu? 8 tuntia kipua joka sumentaa näkökentän. ei tunnu missää ja kaikkialla. (odota hetki, ei se vielä, lähetää kohta) Puristat pöytää,kyyneleet valuu,huudat, kovempaa, kovempaa (rahoitu,kohta mennään,isä tulee kohta,sitten mennään). Auto menee,sä mukana vaikka et halua. Pois pois pois, juostaan,kontataan,mä pyörryn (ei, kulta pysy hereillä,onko se tyttö, mitä luulet?) uusi kipuaalto,oksennan,monesko päivä,tunti? Mä kuolen, antakaa mun kuolla! (istu siihen.lääkäri tulee kohta,onko vedet tullu) seinät vilisee,mis mä oon? Äiti, ÄITI?!?! (urhea tyttö) Mä oon urhee, antakaa jotain! (liian myöhäistä, ei voi antaa nyt epiduraalia...) MITÄ? se ei tuu maailman jos muo ei puuduteta! mutta se tulee. väliliha repeää,voit melkein kuulla sen. se syntyy vaikka en halua, se tulee, ja ponnistan,pakosta. Mä oon tulessa, helvetti polttaa muo. Se itkee se on elossa (tyttö!) mä itken koska oon elossa. ei se helvetti tähän loppunut.. Mä rakastan sitä, vaikka en halua. En voi mitään..Oon äiti
Tuo itsemurhalla uhkailu tuntuu nykyään olevan jonkinlainen teinien 'muoti-ilmiö', (vaikken tahdokaan yleistää) tapa herättää huomiota, kun kaikki muuta kapinoimisen keinot on jo käytetty.
Itsekin tunnen/olen tuntenut ihmisiä, jotka ovat ajatusta hautoneet, yksi toteuttamistakin yrittänyt, mutta siinä epäonnistu. Ja jälkeenpäin on todennut, että kannattaa se eläminen sittenkin, vaikka kuinka tuntisi joskus kävelevänsä päin seinää.
Tekopyhyyttä tai ei, omasta mielestäni paljon itsekkäämpää tekoa kuin itsemurha ei juuri olekaan. Itse ainakin ajattelin elää vielä toiset, kolmannet ja miksei neljännet tai viidennetkin 18 vuotta. *hymy*
Mä en oo varma liittyykö tää mun asia nyt tähän, mut olkoon....
Mulla oli ystävä, joka puhui itsemurhasta.Mun teki mieli huutaa sille päin naamaa, ettei se ikinä saa ees ajatella semmosta.Se tunsi jokun, joka oli tehny sen.Se tiesi, mitä tuskaa se aiheutti lähimmäisille, jopa vihollisille. Ja mitä se hyödytti???
Mä halusin auttaa sitä. Sitä kiustaattiin koulussa.Mä halusin auttaa sen ylös siitä lentohiekasta, johon se oli vajonnu.Vaan auttaa, auttaa...
Mutta se oli kai liian syvällä.Kun mä tulin kouluun , se istui masentuneena seinän vieressä ja murjotti. Mä yritin urheasti istua sen viereen ja puhua sille tavallisista asioista.Mä halusin auttaa.Mutta se ei kai halunnu apua.Se antoi mun yrittää auttaa, mutta mun yritykset ei vaikuttanu.
Pian mä alion vältellä sitä.Mun muut ystävät oli jo ajat sitten kaikonnu sen ympäriltä.Musta tuntu, että se halus vetää mutkin sinne sen pimeisiin syövereihin.Mä kuvittelin, että se halus uskotella mulle maailman olevan niin paha, ettei siellä kannata elää.Mä en halunnu enää olla sen kanssa.
Arvatenkin se suuttu.Se ajatteli, että mä hylkäsin sen. Se ei ymmärtäny, miten vaikeeta voi olla muille olla sellasen ihmisen seurasssa, joka on aina surullinen.Se olis tarvinnu vahvan ystävän. Mä olen heikko, omine ongelmineni. Mä en jaksanu kantaa molempien taakkoja.
Vaikka mä kirjotin tän menneenä, imperfektissä, se ei oo oli. Se on nyt.Ja mulla on huono omatunto, kun en jaksa.
Kuinka pienestä vastoinkäymisestä se on kiinni?
oh shit, kengännauhat aukes taidampa viillellä ranteeni? häh.
- ja taas tuli koitettua, paskaa touhua. pienestä on kiinni, itsekkäimmät ajatukset mielessä kengännauhat auki on suuri asia, tietäsit vaan, hih.
Onhan se ihan liian helppoa edes yrittää, istua hetki katolla ja päättää sitten hypätä. Tai pahempaa tulla raput alas ja toivoa että olis hypännyt. Uhmaikä mullakin päällä. Enhän mäkään koskaan tahtonut kellekään mitään pahaa, tällaseks synnyin, en voi mitään. Maanis-depressiivisyys? Ei lääkitystä. Tietenkään. Enhän mä hullu ole. Eikä näin nuorille helposti annetakaan.
Liian monta mahdollisuutta. Ekalla kerralla olis voinu onnistua, sittenhän olis ollu aikaa katua. Mutta kun ei. Kai tästä tapa tulee, aina joku soittaa auton. Ei enää hullujenhuoneelle. Pikkujuttuhan tääkin oli, silti sai kirjottaan. Kiitos jos luitte.
(Niin, ihan vaan tiedoksi jos aiotte tehdä sen niin viillelkää verisuonten suuntaisesti ei leveyssuunnassa, muutenhan joku saattaa onnistua auttamaan, Paitsi jos se onkin vain huomion kipeyttä.)
- tiedän, näin toimitaan, heh.
Mää aattelin joskus että rupean vetään huumeita että olis joku syy elää.
Ajattelen aivan liikaa, onneksi asuin korvessa pienen ikäni, ei mahdollisuukia tämmöisiin,
onneksi meillä ei ole ollut uni lääkkeitä, ei aseita. Onneksi. En tosin tiedä miten olisi käynyt, mutta nyt ainakin kävi näin.
jos joku leveys suunnassa viiltelee ranteitaan niin se on ottanut liian tosissaan sen sanonnan,
"Viiltele ranteitasi, se alentaa verenpainetta".
Jotenki tuttua. Tajusteiden ajatteleminenki toi turvaa sillon joskus. Ja tuli sitä sammutettuu valot joskus pariks päiväkski. Himmee olo. Eikä tarvinnu murehtia mitään. Korvessa minäki, en niin korvessa ettenkö sais kadulta melkein mitä tahtoisin. Mutta kun ei kokkelia niin ei kelvannu mikään, ehkä hyvä niin. Ei meilläkään unilääkkeitä. Kuka veti ne kaikki. Nyt nolottaa. Näytänki ihan narkilta, piti kokeetkin ottaa kännissä käsivarresta. Vittu. Taas selitän jotain outoo ehkä eniten itteeni varten. Varmaan suakin kauheesti kiinnostaa.
Viiltelijät on hassuja. Myös minä itse. Tunnen yhen tytön joka nimenomaan kerjäs huomioo viiltelyillään, uhos tappavansa ittensä sillä. Ei vaan tajunnu että ranteesta aukee helpommin kun käsivarren ulkosyrjästä. Ja vielä kun oli niin saatanan tyhmä, nyt se ei voi kulkee hihattomissa koska kädet on täynnä arpia. Alensiko sitten verenpainetta. Täytyypä kysyä. Heh.
Se voi olla joskus kiinni ihan pienestä...
Ei aina voi jaksaa ja silloin sitä haluu kuolla!
No itsemurha on kylläkin mun mielestä maailman itsekkäin teko.
Pakko myöntää että on tehnyt mieli tehdä itsemurha mutta en ole yrittänyt;Ja mä en haluu satuttaa ketään sukulaisia... En oo nimittäin itsekäs... Ei maailman ongelmat ole ainakaan mun murheena, koska mulle riittää omia ongelmia ihan tarpeeks... vaikka ne on muille pieniä niin ne on mulle kohtuullisen isoja... No masentuneena sitä ajattelee kaikenlaista...
Ikävä kyllä minä tiedän sen... =(