Olen menossa karsastusleikkaukseen jossain vaiheessa, vielä vasta jonottelen. Samainen leikkaus on tehty jo kerran aikaisemmin lapsuudessa, jolloin nukutettiin leikkauksen ajaksi. Nyt kuitenkin jostain luin, että aikuisille leikkaukset tehdään paikallispuudutuksessa. Olen kauhuissani! Onkohan mahdollista saada nukutus, vaikka olenkin jo aikauinen? Muuten en taida pystyä siihen ja karsastus vaivaa kuitenkin kovasti. Olisi mukava kuulla myös jotain juttuja onnistuneista leikkauksista, kun kovin nyt pelkään, että tässä turhaan leikkausta odottelen, jos silmiä ei kuitenkaan saada kuntoon. Olen nyt odottanut jo marraskuusta ja hermot alkaa mennä.
Karsastusleikkaus
53
11432
Vastaukset
- anehoituri
Älä usko kaikkea mitä kirjoitetaan.
Olen hoitanut useita nukutettavia karsastusleikkauspotilaita, mutta enpä ole nähnyt puudutettavan.
Saat varmasti nukutuksen jos niin haluat.
Reippain mielin vain leikkaukseen, älä suotta pelkää! Mukavaa kesää toivottelee anehoituri:)- Tyttö82
Vastaus helpotti paljon oloa ja nyt odotan huomattavasti rennommin leikkaukseen pääsyä. Kunhan sinne nyt pian vain pääsisi...
- 44-vuotias
Minut nukutettiin,oli jotenkin itsestäänselvyys,lapsena tehty myös sama juttu.Älä rasita silmää leikkauksen jälkeen vaan anna parantua rauhassa,hyvin kaikki menee.(Tuttavalleni tehtiin puudutuksessa ja koki sen kivuliaaksi,erityisesti puuduttamisen.)Rauhotu,ei se ole kamalaa.
- Tyttö82
Kiitos sinullekin vastauksesta. Toivottavasti minutkin sitten nukutetaan. Ihanaa kuulla tuollaista, kun luulin, että vain lapset nukutetaan.
Kuinka kauan silmän pitää levätä leikkauksen jälkeen? Olen jostain taas lukenut, että sairaslomaa on 2 - 3 viikkoa ja tippoja myös yhtä pitkään ja mielestäni se on todella paljon. Olen nyt syksyyn asti kesätöissä kesäsijaisena sairaalassa ja en todellakaan tahtoisi olla 3 viikkoa sairaslomalla, jos leikkaus osuu kesälle. Teen kyllä silmiä rasittavaa työtä, kun istun 8 tuntia tietokoneen ääressä. Ja paljon pitää myös papereita lueskella!
Onnistuiko leikkauksesi? Pelkään kovasti, että ei tämäkään leikkaus auta pysyvästi. Yli 10 vuotta silmät oli leikkauksen jälkeen ihan hyvät (ei kai ihan täysin kunnossa, mutta ei minua haitannut), mutta nyt karsastuskulma on vaihtunut ja myös toinen silmä karsastaa. Näkö on myös melko huono ja tuntuu vain koko ajan huononevan, vaikka olenkin jo aikuinen.
Olisi mukava jos voisit vastata vielä tähänkin, tai sitten joku toinen leikkauksessa käynyt tai asiasta tietävä. Kiitos! - tyttö82
Tyttö82 kirjoitti:
Kiitos sinullekin vastauksesta. Toivottavasti minutkin sitten nukutetaan. Ihanaa kuulla tuollaista, kun luulin, että vain lapset nukutetaan.
Kuinka kauan silmän pitää levätä leikkauksen jälkeen? Olen jostain taas lukenut, että sairaslomaa on 2 - 3 viikkoa ja tippoja myös yhtä pitkään ja mielestäni se on todella paljon. Olen nyt syksyyn asti kesätöissä kesäsijaisena sairaalassa ja en todellakaan tahtoisi olla 3 viikkoa sairaslomalla, jos leikkaus osuu kesälle. Teen kyllä silmiä rasittavaa työtä, kun istun 8 tuntia tietokoneen ääressä. Ja paljon pitää myös papereita lueskella!
Onnistuiko leikkauksesi? Pelkään kovasti, että ei tämäkään leikkaus auta pysyvästi. Yli 10 vuotta silmät oli leikkauksen jälkeen ihan hyvät (ei kai ihan täysin kunnossa, mutta ei minua haitannut), mutta nyt karsastuskulma on vaihtunut ja myös toinen silmä karsastaa. Näkö on myös melko huono ja tuntuu vain koko ajan huononevan, vaikka olenkin jo aikuinen.
Olisi mukava jos voisit vastata vielä tähänkin, tai sitten joku toinen leikkauksessa käynyt tai asiasta tietävä. Kiitos!Sain tänään esitutkimusajan heinäkuun puoleen väliin ja soitin ja kyselin leikkaukseen liittyviä juttuja. Leikkaus on joskus heinä-elokuussa siis, vielä ei osannu tarkemmin sanoa, mutta kuitenkin pian esitutkimuksen jälkeen. Ihanaa!
Mutta sitten se nukutus. Kuulemma on aina ensisijaisesti puudutus aikuispotilaille ja vain lapset saa nukutuksen. Ei ne voinu mulle sitä nukutusta luvata, vaikka pyysin. Se kuulemma riippuu ihan lääkärin aikatauluista. Nukutus vie enemmän aikaa ja jos on kiireinen lääkäri, niin silloin ei ole aikaa nukutuksiin! Pitää vain toivoa, että lääkärillä sattuisi olemaan silloin leppoisa työpäivä tai muuten kyllä iskee pahemmanpuoleinen paniikki! - anehoituri
tyttö82 kirjoitti:
Sain tänään esitutkimusajan heinäkuun puoleen väliin ja soitin ja kyselin leikkaukseen liittyviä juttuja. Leikkaus on joskus heinä-elokuussa siis, vielä ei osannu tarkemmin sanoa, mutta kuitenkin pian esitutkimuksen jälkeen. Ihanaa!
Mutta sitten se nukutus. Kuulemma on aina ensisijaisesti puudutus aikuispotilaille ja vain lapset saa nukutuksen. Ei ne voinu mulle sitä nukutusta luvata, vaikka pyysin. Se kuulemma riippuu ihan lääkärin aikatauluista. Nukutus vie enemmän aikaa ja jos on kiireinen lääkäri, niin silloin ei ole aikaa nukutuksiin! Pitää vain toivoa, että lääkärillä sattuisi olemaan silloin leppoisa työpäivä tai muuten kyllä iskee pahemmanpuoleinen paniikki!Mukava että sait kauan odottamasi leikkausajan tietoosi edes suurinpiirtein!
Tiedän että kiireeseen vedotaan liian usein. Puudutus on kyllä helpompi potilaallekin: toipuminen on nopeampaa ja miellyttävämpää. Itse ottaisin ilman muuta puudutuksen jos minulla olisi nämä kaksi vaihtoehtoa. Puudutuksen aikana voit saada halutessasi rentouttavaa suonensisäistä lääkitystä, usein sitä annetaan ihan automaattisestikin.
Mutta sinua hoitavan tahonkin tulisi muistaa että kyse on potilaan oikeuksista ja hyvinvoinnista! Jos sinua ihan oikeasti pelottaa leikkaus niin kovin kuin kerroit, kerro siitä anestesialääkärille. Juuri tänään olin nukutushoitajana aikuisen leikkauksessa johon yleensä puudutetaan, mutta potilas jännitti leikkausta hyvin paljon. Kovasti panikoivaa potilasta kun on leikkaustiiminkin hankalampi operoida. Itse toivon että potilaamme tuntevat itsensä aina hyvin hoidetuiksi ja heidän toiveensa huomioidaan parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Kun menet esitutkimukseen heinäkuussa, muista jutella asiasta myös leikkaavalle lääkärille. Hänellä on myös vaikutusvaltaa leikkauksen anestesiamuotoon.
Kiire on mielestäni hieman keinotekoinen veruke puudutukselle. Voidaanhan kyseisen päivän leikkauslista suunnitella siten, että sinun leikkauksellesi varataan normaalia pidempi leikkausaika nukutuksen vuoksi. Listat tehdään yleensä valmiiksi vain korkeintaan muutamaa viikkoa etukäteen!
Tsemppiä tulevaan operaatioon! - Nami
anehoituri kirjoitti:
Mukava että sait kauan odottamasi leikkausajan tietoosi edes suurinpiirtein!
Tiedän että kiireeseen vedotaan liian usein. Puudutus on kyllä helpompi potilaallekin: toipuminen on nopeampaa ja miellyttävämpää. Itse ottaisin ilman muuta puudutuksen jos minulla olisi nämä kaksi vaihtoehtoa. Puudutuksen aikana voit saada halutessasi rentouttavaa suonensisäistä lääkitystä, usein sitä annetaan ihan automaattisestikin.
Mutta sinua hoitavan tahonkin tulisi muistaa että kyse on potilaan oikeuksista ja hyvinvoinnista! Jos sinua ihan oikeasti pelottaa leikkaus niin kovin kuin kerroit, kerro siitä anestesialääkärille. Juuri tänään olin nukutushoitajana aikuisen leikkauksessa johon yleensä puudutetaan, mutta potilas jännitti leikkausta hyvin paljon. Kovasti panikoivaa potilasta kun on leikkaustiiminkin hankalampi operoida. Itse toivon että potilaamme tuntevat itsensä aina hyvin hoidetuiksi ja heidän toiveensa huomioidaan parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Kun menet esitutkimukseen heinäkuussa, muista jutella asiasta myös leikkaavalle lääkärille. Hänellä on myös vaikutusvaltaa leikkauksen anestesiamuotoon.
Kiire on mielestäni hieman keinotekoinen veruke puudutukselle. Voidaanhan kyseisen päivän leikkauslista suunnitella siten, että sinun leikkauksellesi varataan normaalia pidempi leikkausaika nukutuksen vuoksi. Listat tehdään yleensä valmiiksi vain korkeintaan muutamaa viikkoa etukäteen!
Tsemppiä tulevaan operaatioon!Mulla todettiin kummassakin silmässä verkkokalvon irtauma pari kuukautta sitten ja nyt kumpikin silmistäni on leikattu nukutuksella. Minut leikannut lääkäri kysyi, haluanko leikkaukseen nukutuksella vai puudutuksella. Koska koin jo silmän tutkimisen erittäin epämiellyttäväksi, en edes harkinut leikkausta puudutuksella. Kirkas valo silmään tuntuu kuin taju lähtisi. Leikkaukset kestivät noin puolitoista tuntia, joten nukutus oli fiksu vaohtoehto.
En tiedä, vastaako minulle tehty leikkausta karsastusleikkausta missäänmäärin, mutta ainakin minun pitää kayttää ensimmäinen viikko 3 eri silmätippaa, yhtä laitetaan 6krt päivässä. Ensimmäisen viikon jälkeen laitetaan kahta tippaa kuukausi leikkauksesta. No kaippa tämä tästä. Sairaslomaa sain yhteensä 1,5 kuukautta, vielä 3 viikkoa edessä. Tsemppiä leikkaukseen! - Tyttö82
Nami kirjoitti:
Mulla todettiin kummassakin silmässä verkkokalvon irtauma pari kuukautta sitten ja nyt kumpikin silmistäni on leikattu nukutuksella. Minut leikannut lääkäri kysyi, haluanko leikkaukseen nukutuksella vai puudutuksella. Koska koin jo silmän tutkimisen erittäin epämiellyttäväksi, en edes harkinut leikkausta puudutuksella. Kirkas valo silmään tuntuu kuin taju lähtisi. Leikkaukset kestivät noin puolitoista tuntia, joten nukutus oli fiksu vaohtoehto.
En tiedä, vastaako minulle tehty leikkausta karsastusleikkausta missäänmäärin, mutta ainakin minun pitää kayttää ensimmäinen viikko 3 eri silmätippaa, yhtä laitetaan 6krt päivässä. Ensimmäisen viikon jälkeen laitetaan kahta tippaa kuukausi leikkauksesta. No kaippa tämä tästä. Sairaslomaa sain yhteensä 1,5 kuukautta, vielä 3 viikkoa edessä. Tsemppiä leikkaukseen!Karsastusleikkauksessa ei varsinaisesti leikata silmää, vaan niitä lihaksia, joten varmaan aika erilainen leikkaus siinä mielessä.
Sairaslomaa toivon saavani mahdollisimman vähän, koska koska tykkään työstäni ja olen itsekin vain kesäsijainen ja minulle sanottiin, että 1 - 2 viikkoa voi riitää, koska en ole asiakaspalvelutyössä. Ei siis haittaa vaikka silmä vähän punoittaa. Käsittääkseni myös mun pitää käyttää silmätippoja muutama viikko.
En varsinaisesti sitä kipua siinä leikkauksessa pelkää. On sitä kaikenlaista kipua tullut ennenkin koettua, mutta se, että joku sorkkii silmää ja mä olen koko ajan siitä itse tietoinen tuntuu hirveältä, vaikka mitään kipua en tuntisikaan. Varsinkin jos leikkaus kestää pitkään, niin aika kamalaa.
Toivon kovasti, että saisin nukutuksen siitäkin huolimatta, että puudutus on toipumisen kannalta mukavampaa. Minulla on myös kova pelko siitä, että kuukausien odottelu on turhaa ja leikkaus ei tuotakaan toivottua tulosta. Tiedän, että silmiä tuskin saadaan kokonaan kuntoon, mutta edes niin hyvään kuntoon, että pystyisin elämään niiden kanssa ilman ahdistusta ja surua. - ossi 54
Tyttö82 kirjoitti:
Karsastusleikkauksessa ei varsinaisesti leikata silmää, vaan niitä lihaksia, joten varmaan aika erilainen leikkaus siinä mielessä.
Sairaslomaa toivon saavani mahdollisimman vähän, koska koska tykkään työstäni ja olen itsekin vain kesäsijainen ja minulle sanottiin, että 1 - 2 viikkoa voi riitää, koska en ole asiakaspalvelutyössä. Ei siis haittaa vaikka silmä vähän punoittaa. Käsittääkseni myös mun pitää käyttää silmätippoja muutama viikko.
En varsinaisesti sitä kipua siinä leikkauksessa pelkää. On sitä kaikenlaista kipua tullut ennenkin koettua, mutta se, että joku sorkkii silmää ja mä olen koko ajan siitä itse tietoinen tuntuu hirveältä, vaikka mitään kipua en tuntisikaan. Varsinkin jos leikkaus kestää pitkään, niin aika kamalaa.
Toivon kovasti, että saisin nukutuksen siitäkin huolimatta, että puudutus on toipumisen kannalta mukavampaa. Minulla on myös kova pelko siitä, että kuukausien odottelu on turhaa ja leikkaus ei tuotakaan toivottua tulosta. Tiedän, että silmiä tuskin saadaan kokonaan kuntoon, mutta edes niin hyvään kuntoon, että pystyisin elämään niiden kanssa ilman ahdistusta ja surua.heippa
minulla myös on leikattu pienenä sisäänpäin karsastus, mutta iän myöte alkoi karsastaa ulospäin, sain ajan 3kk kuluttua,se häiritsi minua lähinnä esteettisesti,mutta lukeminen alkoi myös tuskistuttaa,minulle ei puhuttu puudutuksesta mitään, vaan se oli ehdoton nukutusleikkaus,sanoisin että ihana tunne nukahdat vain levollisesti jonka jälkeen ilmoitetaan että leikkaus on ohi ja kaikki hyvin, 2 tunnin kuluttua sain jo kävellä hoitajan kanssa, ei ollut mitään ongelmia,mutta tietysti vähän outo olo siitä narkoosista,vietin yön sairaalassa,nukuin tosi hyvin vain yksi särkypilleri (ketorin),nyt olen kotona ja pitää laittaa tippoja 4 kertaa päivässä (oftan C-C) se sisältää pikkasen myös risiiniöljyä joten kahden viikon lehdet voi jättää lukematta,mutta telkkarissahan on lätkää ja euroviisuja,sit voi katsoa kotimaisia elokuvia,sain sairaslomaa ensin alkuun 4viikkoa,leikkaus tehtiin viime keskiviikkona vaasan keskussairaalassa,itse jos saisin valita niin ehdottomasti nukutusleikkaus oli se niin läpihuutotapaus,siitä kahtena näkemisestä sanoisin että voi olla joskus mutta stereonäköä ei minulle ole koskaan luvattukaan,katson kuitenkin aina toisella silmällä,nyt silmät on aivan punaiset mutta pidän aurinkolaseja, ne ovat nyt kuitenkin suorassa toisiinsa nähden,odotan innolla toipumista että vihdoin minäkin voin katsoa ihmisiä silmiin....t.ossi - Tyttö82
ossi 54 kirjoitti:
heippa
minulla myös on leikattu pienenä sisäänpäin karsastus, mutta iän myöte alkoi karsastaa ulospäin, sain ajan 3kk kuluttua,se häiritsi minua lähinnä esteettisesti,mutta lukeminen alkoi myös tuskistuttaa,minulle ei puhuttu puudutuksesta mitään, vaan se oli ehdoton nukutusleikkaus,sanoisin että ihana tunne nukahdat vain levollisesti jonka jälkeen ilmoitetaan että leikkaus on ohi ja kaikki hyvin, 2 tunnin kuluttua sain jo kävellä hoitajan kanssa, ei ollut mitään ongelmia,mutta tietysti vähän outo olo siitä narkoosista,vietin yön sairaalassa,nukuin tosi hyvin vain yksi särkypilleri (ketorin),nyt olen kotona ja pitää laittaa tippoja 4 kertaa päivässä (oftan C-C) se sisältää pikkasen myös risiiniöljyä joten kahden viikon lehdet voi jättää lukematta,mutta telkkarissahan on lätkää ja euroviisuja,sit voi katsoa kotimaisia elokuvia,sain sairaslomaa ensin alkuun 4viikkoa,leikkaus tehtiin viime keskiviikkona vaasan keskussairaalassa,itse jos saisin valita niin ehdottomasti nukutusleikkaus oli se niin läpihuutotapaus,siitä kahtena näkemisestä sanoisin että voi olla joskus mutta stereonäköä ei minulle ole koskaan luvattukaan,katson kuitenkin aina toisella silmällä,nyt silmät on aivan punaiset mutta pidän aurinkolaseja, ne ovat nyt kuitenkin suorassa toisiinsa nähden,odotan innolla toipumista että vihdoin minäkin voin katsoa ihmisiä silmiin....t.ossiHyvä, että silmäsi ovat suorassa. Toivottavasti minullakin leikkaus onnistuu. Itse olen menossa TYKS:iin ja siellä kyllä se puudutus tuntui olevan ensisijainen vaihtoehto eivätkä yhtään innostuneet, kun ehdotin nukutusta. Kyse on myöskin päiväkirurgisesta toimenpiteestä, joten en ole sairaalassa yötä. Olisin kyllä ihan mielelläni leikkauksen jälkeen! Nukutus ei pelota, kun on ennenkin nukutettu ja paljon suurempi leikkauskin tehty.
En kyllä ymmärrä kuinka voit saada 4 viikon sairasloman (tietenkin se on tarpeen, jos on kipuja tai ei näe kunnolla), mutta minulle luvattiin, että 1 - 2 viikkoa riittää ja pääsen takaisin töihin. Jos näkö on huono ja en esim. näe lukea, niin ei kyllä töistä tule mitään!
Pääsit myös todella pian leikkaukseen. Itse olen odotellut jo marraskuun lopusta ja vielä on reilu 2 kk odotusta jäljellä. Toivottavasti sitten myös minä voisin katsoa ihmisiä silmiin. Tähän asti olen pälyillyt aina vähän muualle ja kieltämättä vaikuttaa varmaan keskustelukumppanista epäkohteliaalta, vaikka se ei todellakaan ole tarkoitus. Minulla on vielä mielestäni suuret kauniit silmät, jos vain karsastus ei olisi niitä pilaamassa.
Kiitos kovasti vastauksesta. On mukava kuulla myös muiden kokemuksia tässä leikkausta odotellessa. - ossi 54
Tyttö82 kirjoitti:
Hyvä, että silmäsi ovat suorassa. Toivottavasti minullakin leikkaus onnistuu. Itse olen menossa TYKS:iin ja siellä kyllä se puudutus tuntui olevan ensisijainen vaihtoehto eivätkä yhtään innostuneet, kun ehdotin nukutusta. Kyse on myöskin päiväkirurgisesta toimenpiteestä, joten en ole sairaalassa yötä. Olisin kyllä ihan mielelläni leikkauksen jälkeen! Nukutus ei pelota, kun on ennenkin nukutettu ja paljon suurempi leikkauskin tehty.
En kyllä ymmärrä kuinka voit saada 4 viikon sairasloman (tietenkin se on tarpeen, jos on kipuja tai ei näe kunnolla), mutta minulle luvattiin, että 1 - 2 viikkoa riittää ja pääsen takaisin töihin. Jos näkö on huono ja en esim. näe lukea, niin ei kyllä töistä tule mitään!
Pääsit myös todella pian leikkaukseen. Itse olen odotellut jo marraskuun lopusta ja vielä on reilu 2 kk odotusta jäljellä. Toivottavasti sitten myös minä voisin katsoa ihmisiä silmiin. Tähän asti olen pälyillyt aina vähän muualle ja kieltämättä vaikuttaa varmaan keskustelukumppanista epäkohteliaalta, vaikka se ei todellakaan ole tarkoitus. Minulla on vielä mielestäni suuret kauniit silmät, jos vain karsastus ei olisi niitä pilaamassa.
Kiitos kovasti vastauksesta. On mukava kuulla myös muiden kokemuksia tässä leikkausta odotellessa.moikka taas
se sairasloman pituus johtuu kai siitä kun kerroin työssäni olevan pölyistä ja bakteeripitoista,siis ilmastoinnin huoltotyötä,se nukutus oli täällä kyllä ihan ehdoton,en oikein ymmärrä miksi ei sielläkin voisi olla,tuntuu minustakin kurjalta jos silmää ronkitaan ja olisin hereillä,kysy vielä,minäkin olin päiväkirurgisella mutta sen narkoosin takia he kai halusivat katsella yön yli,uskon että minulla oli viimeinen leikkaus näyttää suorilta,on se kyllä kurjaa kun oppii katselemaan muualle kun juttelee sehän vaivaa aina jos ei korjata, voit kirjotella myös sähköpostiini,juttelen asiasta mielelläni t.ossi - Tyttö82
ossi 54 kirjoitti:
moikka taas
se sairasloman pituus johtuu kai siitä kun kerroin työssäni olevan pölyistä ja bakteeripitoista,siis ilmastoinnin huoltotyötä,se nukutus oli täällä kyllä ihan ehdoton,en oikein ymmärrä miksi ei sielläkin voisi olla,tuntuu minustakin kurjalta jos silmää ronkitaan ja olisin hereillä,kysy vielä,minäkin olin päiväkirurgisella mutta sen narkoosin takia he kai halusivat katsella yön yli,uskon että minulla oli viimeinen leikkaus näyttää suorilta,on se kyllä kurjaa kun oppii katselemaan muualle kun juttelee sehän vaivaa aina jos ei korjata, voit kirjotella myös sähköpostiini,juttelen asiasta mielelläni t.ossiKiva, jos voit kertoa asiasta, kun ei oikeastaan ole ketään jonka kanssa tästä puhuisi. En edes kertonut kenellekään leikkaukseen menemisestä, joten tulee sitten yllätyksenä vanhemmille ja muille.
Kukaan ei ole huomauttanut minulle karsastuksesta, mutta ainakin itsestä tuntuu, että kaikki sen huomaavat ja joskus ihmiset katsovatkin minua vähän oudosti ja ajattelen sen johtuvan silmistäni. Edes vanhempaini eivät ole sanoneet silmistäni mitään, vaikka karsastus on nyt vasta noin 1.5 vuotta sitten pahentunut ja näkyy välillä tosi selvästi. He eivät ole kysyneet edes mitä silmälääkäri on sanonut, kun olen kertonut meneväni silmälääkäriin. Tuntuu vähän kurjalta ja en ole nyt asiasta heille edes maininnut, kun ei kerran kiinnosta! Omassa päässäni tätä asiaa siis pyörittelen.
Kuinka kauan karsastus vaivasi ennen kuin itse pääsit leikkaukseen? Minullakin on ollut siis karsastus koko iän ja pikkutyttönä toinen silmä kertaalleen leikattu, mutta vähän sitä karsastusta kai on ollut koko ajan, mutta ei se ole minua niin kovin haitannut. Mutta nyt sitten ehkä puolitoista vuotta sitten ja joskus silloin huomasin, että se oli tullut tosi pahaksi siinä leikatussa oikeassa silmässä ja oli vähän lievempää vasemmassa silmässä. Vasemman silmän kanssa ehkä juuri ja juuri pärjäisin, mutta oikea silmä on todella paha. Lähinnä kuitenkin katson oikealla silmällä, joten silloin karsastus ei luonnollisesti näy, mutta kun vaihdan vasempaan niin sitten näkyy ja poahasti. Minullakaan ei ole minkäänlaista stereonäköä enkä sitä koskaan tule saamaan, mutta se ei minua haittaa. Ilmankin pärjää.
Nyt on siis tarkoitus kai leikata vasen silmä. Lääkäri sanoi, että oikea korjaantuu siinä samalla automaattisesti, mutta epäilen sitä kyllä suuresti ja pelkään, että vaikka vasen silmä saataisiinkiin kuntoon, niin oikea karsastaisi siitä huolimatta. Molempia silmiä ei varmaan leikata ainakaan samalla kertaa ja toista leikkausta varten pitäisi taas jonottaa pitkään ja käydä läpi sama prosessi ja en varmaan enää jaksa sitä. Nytkin olen joutunut olettamaan todella pitkään ja alkaa hermot mennä ja masentaa.
Olisi mukava, että voisi taas elää niin, ettei tarvitsisi vältellä ihmisten katseita ja miettiä mitähän he minusta ajattelevat. Pidän itseäni myös rumana karsastuksen takia enkä viitsi nähdä hirveästi vaivaa ulkonäköni eteen, koska teen mitä vain niin aina kuitenkin hirveät silmäni pilaavat kaiken. Ilman karsastusta olisin kaunis, mutta nyt toivon, ettei kukaan kiinnittäisi huomiota kasvoihini.
Anteeksi, tästä tuli nyt tälläinen pitkä vuodatus, vaikka niin ei ollut tarkoitus.
Olisi mukavaa, jos vaikka noin kuukauden kuluttua kirjoittelisit ja kertoisit, kuinka on sujunut leikkauksen jälkeen, onko silmät edelleen suorassa ja onko ilmennyt mitään muita ongelmia tai jotain positiivisia vaikutuksia. Jos vain viitsit, niin olisin todella kiitollinen siitä. Myös jos voisit kertoa minulle, mitä ennen leikkausta tehtävässä esitutkimuksessa tapahtuu, niin olisin iloinen. Vielä siihenkin on aika pitkä aika, mutta lasken jo päiviä ja odotan innolla, vaikka jännittääkin.
Toivottavasti sinulla sujuu kaikki nyt leikkauksen jälkeen hyvin, silmät pysyvät suorassa koko loppuelämän ja pääset katselemaan ihmisiä suoraan silmiin! - ossi 54
Tyttö82 kirjoitti:
Kiva, jos voit kertoa asiasta, kun ei oikeastaan ole ketään jonka kanssa tästä puhuisi. En edes kertonut kenellekään leikkaukseen menemisestä, joten tulee sitten yllätyksenä vanhemmille ja muille.
Kukaan ei ole huomauttanut minulle karsastuksesta, mutta ainakin itsestä tuntuu, että kaikki sen huomaavat ja joskus ihmiset katsovatkin minua vähän oudosti ja ajattelen sen johtuvan silmistäni. Edes vanhempaini eivät ole sanoneet silmistäni mitään, vaikka karsastus on nyt vasta noin 1.5 vuotta sitten pahentunut ja näkyy välillä tosi selvästi. He eivät ole kysyneet edes mitä silmälääkäri on sanonut, kun olen kertonut meneväni silmälääkäriin. Tuntuu vähän kurjalta ja en ole nyt asiasta heille edes maininnut, kun ei kerran kiinnosta! Omassa päässäni tätä asiaa siis pyörittelen.
Kuinka kauan karsastus vaivasi ennen kuin itse pääsit leikkaukseen? Minullakin on ollut siis karsastus koko iän ja pikkutyttönä toinen silmä kertaalleen leikattu, mutta vähän sitä karsastusta kai on ollut koko ajan, mutta ei se ole minua niin kovin haitannut. Mutta nyt sitten ehkä puolitoista vuotta sitten ja joskus silloin huomasin, että se oli tullut tosi pahaksi siinä leikatussa oikeassa silmässä ja oli vähän lievempää vasemmassa silmässä. Vasemman silmän kanssa ehkä juuri ja juuri pärjäisin, mutta oikea silmä on todella paha. Lähinnä kuitenkin katson oikealla silmällä, joten silloin karsastus ei luonnollisesti näy, mutta kun vaihdan vasempaan niin sitten näkyy ja poahasti. Minullakaan ei ole minkäänlaista stereonäköä enkä sitä koskaan tule saamaan, mutta se ei minua haittaa. Ilmankin pärjää.
Nyt on siis tarkoitus kai leikata vasen silmä. Lääkäri sanoi, että oikea korjaantuu siinä samalla automaattisesti, mutta epäilen sitä kyllä suuresti ja pelkään, että vaikka vasen silmä saataisiinkiin kuntoon, niin oikea karsastaisi siitä huolimatta. Molempia silmiä ei varmaan leikata ainakaan samalla kertaa ja toista leikkausta varten pitäisi taas jonottaa pitkään ja käydä läpi sama prosessi ja en varmaan enää jaksa sitä. Nytkin olen joutunut olettamaan todella pitkään ja alkaa hermot mennä ja masentaa.
Olisi mukava, että voisi taas elää niin, ettei tarvitsisi vältellä ihmisten katseita ja miettiä mitähän he minusta ajattelevat. Pidän itseäni myös rumana karsastuksen takia enkä viitsi nähdä hirveästi vaivaa ulkonäköni eteen, koska teen mitä vain niin aina kuitenkin hirveät silmäni pilaavat kaiken. Ilman karsastusta olisin kaunis, mutta nyt toivon, ettei kukaan kiinnittäisi huomiota kasvoihini.
Anteeksi, tästä tuli nyt tälläinen pitkä vuodatus, vaikka niin ei ollut tarkoitus.
Olisi mukavaa, jos vaikka noin kuukauden kuluttua kirjoittelisit ja kertoisit, kuinka on sujunut leikkauksen jälkeen, onko silmät edelleen suorassa ja onko ilmennyt mitään muita ongelmia tai jotain positiivisia vaikutuksia. Jos vain viitsit, niin olisin todella kiitollinen siitä. Myös jos voisit kertoa minulle, mitä ennen leikkausta tehtävässä esitutkimuksessa tapahtuu, niin olisin iloinen. Vielä siihenkin on aika pitkä aika, mutta lasken jo päiviä ja odotan innolla, vaikka jännittääkin.
Toivottavasti sinulla sujuu kaikki nyt leikkauksen jälkeen hyvin, silmät pysyvät suorassa koko loppuelämän ja pääset katselemaan ihmisiä suoraan silmiin!moikka
asia on nyt niin ajankohtainen että jätän ton kiekkomatsin väliin,kiva sinulle on myös kertoa omia kokemuksia,on minullakin joku joka lukee viestejäni,sinulla oli monta kysymystä,printtasin ja luin tarkkaan,olet vähän yksin asialla,mutta kyllä ne vanhempasi ovat sen huomanneet,ehkä he tuntevat olevansa epäonnistuneita ja antavat vain ajan kulua,onneksi itse olet itsellesi rehellinen,vanhempiasi saattaa vaivata asia tosi kipeästi mutta eivät vain kehtaa tai sitten jotenkin sinua suojelevat,hyvä kun olet itse asialla,eihän paras kaverikaan välttämättä hauku kierosilmäksi,(mutta lapset voi niinkin sanoa),sun iässä jos olet s.1982 asia on tosi tärkeä,ymmärrän hyvin jos laitat itseäsi mutta perusasiat ei ole kunnossa,päähän ottaa,mutta meidän onni on että perusongelma voidaan korjata,karsastusleikkaus ei kai koskaan ole 100%tulos mutta paljon paljon parempi..voi olla tyytyväinen
minun toinen karsastus alkoi 30 vuotiaana näkymään,siis leikattu eka kerta 5 vuotiaana,sillon sisäänpäin,sit 30v.alko meneen ulospäin,yli 20 vuotta sitä seurailin,ei mullekkaan edes vaimo mitään sanonut,elin sen kanssa kun ei kukaan mitään sanonut,vielä viime viikollakin vaimo sanoi ettei muka ei ole huomannut,on se sit kumma jos lääkäri kuiteski sano et täytyy korjata,sattui se instrumentariumin lääkäri oleen tosi inhimmillinen, 0li myös 50v. ja sano että hänelläkin on hammasraudat,nykyään vanhemmat korjaa kaikenlaista,sinun oikeus on myös saada suorat silmät joka tuossa iässä vasta tosi tärkeää onkin
mulla oli sama kun katsoin oikealla niin oli parempi mutta vasemmalla tosi paha siis oikea meni ulospäin,mulla leikattiin molemmat,päätettiin leikata vain oikea,mutta leikkaava lääkäri päätti että ne pikkupoikana tehdyt leikkaukset niinkun palautetaan,lopputulos näyttää aika hyvältä,silmät on punaiset mutta särkyä ei ole lainkaan ollut,nytkin pystyn hyvin kirjottaan,jos olisin yksityisyrittäjä niin huomenna kai lähtisin töihin,ainut mikä haittaa että tossa luomessa on tikkejä jotka hankaa kun räpyttelee silmiä ja ne sit aiheuttaa sen punoituksen luulisin en tiedä,ei siinä mielestäni tarvi leikata kuin se toinen,nehän on kuitenkin niinku samalla "akselilla"niinku auton pyörät heh...tiedä sitten tosta silmän anatomiasta kovinkaan paljon..
sit siitä minun esitutkimuksesta:ensin tarkisti se instrun lääkäri joka laitto lähetteen,sit ne kutsui silmäpolille ja taas toinen lääkäri tutki samat asiat,sit tuli kirje jossa oli silmälääkäriaika ja viikkoa ennen leikkauspäivää,taas eri silmälääkäri tutki samassa päätettiin kumpi silmä leikataan,samana päivänä otettiin verikoe ja verenpaine ja sydänfilmi kun kerran nukutetaan,sellanen tutkimus se vaan on et katotaan soveltuuko leikkaukseen,sit tietysti pitää täyttää kaavake jossa ruksataan että ei ole allergioita tai muita vaivoja sillä hetkellä
älä vielä hermostu, kaikki kääntyy hyväksi...olet jo asiassa pitkällä..olet tosi oma-aloitteinen,luota vain lääkäreihin mitä useampi tutkii sen parempi, heille nämä hommat on standardijuttuja...tottakai sulle ilmoittelen jos tulee hyvää tai huonoa,seuraan tota sun linkkiä päivittäin...kysy ihmeessä..asia on minullekkin niin uusi,minäkin tarvin tukihenkilöä
t.ossi - karsastaja83
ossi 54 kirjoitti:
moikka

t.ossiOlen menossa huomenna karsastusleikkaukseen, joka tehdään myöskin nukutuksessa. Mutta mihin ne tikit tulevat...olen kyllä tietoinen itsestään sulavista ompeleista, mutta etta ne hankaavat räpytellessä silmää?
- Tyttö82
karsastaja83 kirjoitti:
Olen menossa huomenna karsastusleikkaukseen, joka tehdään myöskin nukutuksessa. Mutta mihin ne tikit tulevat...olen kyllä tietoinen itsestään sulavista ompeleista, mutta etta ne hankaavat räpytellessä silmää?
Mua kiinnostaa myös tuo tikkiasia ja se, että näkyykö ne sitten leikkauksen jälkeen pahasti. Mitään muistikuvaa aikaisemmasta leikkauksesta ei ole!
Voi sinua onnekasta, kun pääset leikkaukseen jo huomenna! Itsellä vielä yli 2 kk:n odotus. Kuinka kauan jouduit odottamaan leikkaukseen pääsyä ja missä sairaalassa se tehdään? Kysyn vaan sen takia, kun kerran saat sen nukutuksenkin ja ainakaan TYKS:ssä siitä ei oikein innostuttu. Ja jono leikkaukseen tuntuu ainakin TYKS:ssä olevan ihan liian pitkä!
Olisi aivan ihanaa, jos voisit kertoa leikkauksen jälkeen vähän tunnelmia, että miten meni ym. Olisin kiitollinen. Kaikki karsastukseen ja karsastusleikkaukseen liittyvä tieto ja kokemukset on tervetulleita!
Onnea sinulle leikkaukseen! Olen todella iloinen puolestasi, että pääset pian katsomaan maailmaa suorin silmin!
Ja sitten Ossille vielä sellainen kysymys, kun jäi vähän epäselväksi, että leikattiinko sinulta siis kumpikin silmä vai ainoastaan toinen ja jos kumpikin leikattiin, niin tehtiinkö leikkaus molempiin silmiin samalla kertaa? Itse toivoisin, että molemmat leikattaisiin, koska vähän epäilyttää se, että karsastus paranisi toisestakin silmästä, jos vain toinen leikataan. Kuinka se oikein voi olla mahdollista? Kai ne lääkärit tietää, mutta kuitenkin epäilyttää.
Kiitos kaikista vastauksistasi. Niistä on ollut paljon apua! - ossi 54
karsastaja83 kirjoitti:
Olen menossa huomenna karsastusleikkaukseen, joka tehdään myöskin nukutuksessa. Mutta mihin ne tikit tulevat...olen kyllä tietoinen itsestään sulavista ompeleista, mutta etta ne hankaavat räpytellessä silmää?
moi
soitin polille ja kysyin,sanoivat että ne tikit on siellä silmän sisäreunassa,siis ei luomessa niinkuin luulin,mutta silmää räpyttäessä se tuntuu hankaavan luomeen,siis samalla tavalla kuin olisi ripsi taittunut,mutta asia on nyt paljon parempi,onhan siitä jo 4 kokonaista päivää,ne tikit ei näy ulospäin ollenkaan,ne on siellä piilossa jossain,mulla ei ole ollut särkyä,eikä silmät ole enään turvonneetkaan,mutta sisäpuolelta punaiset
t.ossi - ossi 54
Tyttö82 kirjoitti:
Mua kiinnostaa myös tuo tikkiasia ja se, että näkyykö ne sitten leikkauksen jälkeen pahasti. Mitään muistikuvaa aikaisemmasta leikkauksesta ei ole!
Voi sinua onnekasta, kun pääset leikkaukseen jo huomenna! Itsellä vielä yli 2 kk:n odotus. Kuinka kauan jouduit odottamaan leikkaukseen pääsyä ja missä sairaalassa se tehdään? Kysyn vaan sen takia, kun kerran saat sen nukutuksenkin ja ainakaan TYKS:ssä siitä ei oikein innostuttu. Ja jono leikkaukseen tuntuu ainakin TYKS:ssä olevan ihan liian pitkä!
Olisi aivan ihanaa, jos voisit kertoa leikkauksen jälkeen vähän tunnelmia, että miten meni ym. Olisin kiitollinen. Kaikki karsastukseen ja karsastusleikkaukseen liittyvä tieto ja kokemukset on tervetulleita!
Onnea sinulle leikkaukseen! Olen todella iloinen puolestasi, että pääset pian katsomaan maailmaa suorin silmin!
Ja sitten Ossille vielä sellainen kysymys, kun jäi vähän epäselväksi, että leikattiinko sinulta siis kumpikin silmä vai ainoastaan toinen ja jos kumpikin leikattiin, niin tehtiinkö leikkaus molempiin silmiin samalla kertaa? Itse toivoisin, että molemmat leikattaisiin, koska vähän epäilyttää se, että karsastus paranisi toisestakin silmästä, jos vain toinen leikataan. Kuinka se oikein voi olla mahdollista? Kai ne lääkärit tietää, mutta kuitenkin epäilyttää.
Kiitos kaikista vastauksistasi. Niistä on ollut paljon apua!hei taas
ensin sovittiin lääkärin kanssa että vain oikea silmä leikataan,mutta osastolla vasta kerrottiin että molempia on leikattu, leikkaava lääkäri oli päättänyt että hän katsoo myös sen pikkupoikana leikatun silmän, jotain muutoksia hän siihenkin teki,mutta lopputuloshan on tärkein,nyt näyttää hyvältä,aika näyttää sitten pysyykö ne suorassa,uskon niin
t.ossi - Tyttö82
ossi 54 kirjoitti:
hei taas

t.ossiToivottavasti vielä luet näitä viestejä. Missä kunnossa silmäsi on nyt? Kuinka kauan punoitus kesti vai punoittaako vielä? Minulla on vielä 4 viikkoa esitutkimukseen ja todennäköisesti noin 5.5 viikkoa leikkaukseen. Mutta eihän se enää pitkä aika olo, kun oon jo kuukausia odottanut. Nyt kun olen töissä, niin on vähän muutakin ajateltavaa enkä ehdi murehtia silmiä niin paljon. Mutta joka päivä mietin silti! Ahdistaa ja oon vähän väliä masentunut ja kärttyinen. Mutta kai se pian helpottaa.
Vähän jo jännittää se silmälääkäriin meno ja se mitä se lääkäri sanoo. Jännitän vielä aika paljon muutenkin lääkäreitä (kumma juttu, kun kuitenkin isä on lääkäri, tuttavissa on paljon lääkäreitä ja oon töissä sairaalassa!) ja erityisesti mieslääkäreitä. Se lääkäri sattuu vielä olemaan ulkomaalainen, joku Mohammad nimeltään, niin jännitän vieläkin enemmän. Toivottavasti lupaa mulle nukutuksen ja päättää, että molemmat silmät leikataan. Onko se esitutkimuksen tekevä lääkäri myös leikkaava lääkäri vai leikkaako joku ihan toinen? Entäs voiko esitutkiumuksen jälkeen vielä mennä töihin vai laitetaanko, esim. tippoja silmiin, ettei näe enää kunnolla? Mulla on esitutkimus keskellä työpäivää ja ajattelin, että kun TYKS:ssä oon niin voisin vain pikaisesti käväistä siellä silmäpolilla ja mennä sitten takas hommiin. Kerroit aiemmin, että jos nukutetaan, niin otetaan myös verikokeita ja muita tutkimuksia. Milloin ne sitten otetaan? - ossi54
Tyttö82 kirjoitti:
Toivottavasti vielä luet näitä viestejä. Missä kunnossa silmäsi on nyt? Kuinka kauan punoitus kesti vai punoittaako vielä? Minulla on vielä 4 viikkoa esitutkimukseen ja todennäköisesti noin 5.5 viikkoa leikkaukseen. Mutta eihän se enää pitkä aika olo, kun oon jo kuukausia odottanut. Nyt kun olen töissä, niin on vähän muutakin ajateltavaa enkä ehdi murehtia silmiä niin paljon. Mutta joka päivä mietin silti! Ahdistaa ja oon vähän väliä masentunut ja kärttyinen. Mutta kai se pian helpottaa.
Vähän jo jännittää se silmälääkäriin meno ja se mitä se lääkäri sanoo. Jännitän vielä aika paljon muutenkin lääkäreitä (kumma juttu, kun kuitenkin isä on lääkäri, tuttavissa on paljon lääkäreitä ja oon töissä sairaalassa!) ja erityisesti mieslääkäreitä. Se lääkäri sattuu vielä olemaan ulkomaalainen, joku Mohammad nimeltään, niin jännitän vieläkin enemmän. Toivottavasti lupaa mulle nukutuksen ja päättää, että molemmat silmät leikataan. Onko se esitutkimuksen tekevä lääkäri myös leikkaava lääkäri vai leikkaako joku ihan toinen? Entäs voiko esitutkiumuksen jälkeen vielä mennä töihin vai laitetaanko, esim. tippoja silmiin, ettei näe enää kunnolla? Mulla on esitutkimus keskellä työpäivää ja ajattelin, että kun TYKS:ssä oon niin voisin vain pikaisesti käväistä siellä silmäpolilla ja mennä sitten takas hommiin. Kerroit aiemmin, että jos nukutetaan, niin otetaan myös verikokeita ja muita tutkimuksia. Milloin ne sitten otetaan?katselen edelleen näitä viestejä päivittäin,silmät ovat mielestäni hyvässä kunnossa,kaksi viikkoa punotti aika lailla, mutta nyt enään sisäpuolelta,se ei enään näy silleen haittaavasti,maanantaina menen töihin,pyysin lisää lomaa viikon mutta ei käynyt,ajattelin ottaa varman päälle,sanoivat puhelimessa että 4 viikkoa on hyvä,ajttelin vain kun on tota siitepölyä ja sitten kovia tuulia mutta ei kai se sitten haittaa,mulle ei ainaskaan esitutkimuksessa annettu mitään tippoja,eikä muitakaan toimenpiteitä ollut kuin vain sama tutkimus kuin oli jo instrussakin,töissä olin leikkausta edeltävänä päivänä,sitten aamulla menin polille ja sairaalavaatteet päälle,sitten vaan kärryyn ja ne sano että hyvää yötä,mulla oli esitutkimuslääkäri eri kuin leikkaava lääkäri,sit leikkauspäivän jälkeen suoritti jälkitarkastuksen myös eri lääkäri joka sit kirjotti samalla sen sairaslomankin,että kuin en tiennyt etukäteen edes kuka on leikkaava lääkäri on, kyllä hoitajat kertoi sen prosessin silloin aamulla,mutta en ollut tarpeeksi utelias koska minuakin vähän jännitti,ne verikokeet ja se sydänfilmi otettiin labrassa esitutkintapäivänä,se oli vain sen takia kun nukutetaan niin katottiin että on siihen sovelias,sit ei saanut syödä mitään yöllä ennen leikkauspäivää,yritin kertoa..kysy vain vieläkin..ei minusta mitään jännitettävää sinulla
t.ossi - Tyttö82
ossi54 kirjoitti:
katselen edelleen näitä viestejä päivittäin,silmät ovat mielestäni hyvässä kunnossa,kaksi viikkoa punotti aika lailla, mutta nyt enään sisäpuolelta,se ei enään näy silleen haittaavasti,maanantaina menen töihin,pyysin lisää lomaa viikon mutta ei käynyt,ajattelin ottaa varman päälle,sanoivat puhelimessa että 4 viikkoa on hyvä,ajttelin vain kun on tota siitepölyä ja sitten kovia tuulia mutta ei kai se sitten haittaa,mulle ei ainaskaan esitutkimuksessa annettu mitään tippoja,eikä muitakaan toimenpiteitä ollut kuin vain sama tutkimus kuin oli jo instrussakin,töissä olin leikkausta edeltävänä päivänä,sitten aamulla menin polille ja sairaalavaatteet päälle,sitten vaan kärryyn ja ne sano että hyvää yötä,mulla oli esitutkimuslääkäri eri kuin leikkaava lääkäri,sit leikkauspäivän jälkeen suoritti jälkitarkastuksen myös eri lääkäri joka sit kirjotti samalla sen sairaslomankin,että kuin en tiennyt etukäteen edes kuka on leikkaava lääkäri on, kyllä hoitajat kertoi sen prosessin silloin aamulla,mutta en ollut tarpeeksi utelias koska minuakin vähän jännitti,ne verikokeet ja se sydänfilmi otettiin labrassa esitutkintapäivänä,se oli vain sen takia kun nukutetaan niin katottiin että on siihen sovelias,sit ei saanut syödä mitään yöllä ennen leikkauspäivää,yritin kertoa..kysy vain vieläkin..ei minusta mitään jännitettävää sinulla
t.ossiesitutkimukseen! Aika on mennyt tosi nopeasti ja jo ens viikolla on esitutkimus. Onneksi on kiva työ, niin aika kuluu. Tänään vähän vihjaisin töissä työkaverille tulevasta sairaslomasta selittelemättä kuitenkaan mistä vaivasta on kyse. Ensi viikolla sitten esitutkimuksen jälkeen pitää siitä sairaslomastakin ilmoittaa tarkemmin. En ole vielä vanhemmillekaan mitään anonut, vaikka olisi ollut usein hyvä tilaisuus, kun vanhemmat harmittelee sitä, että koko kesä menee töissä ja pelkää, etten jaksa. On ollut nimittäin vähän terveysongelmia silmäongelman lisäksi. Nyt keväällä pahan anemian ja muiden vaivojen syyksi paljastui keliakia. Raudan syömisenkin lopetin vasta reilu viikko sitten. Itse asiassa kontrolliverikokeet keliakian takia on 25.7. eli mahdollisesti samana päivänä kuin leikkaus. Mutta koska nämä ei ole keliakia-palsta, ei siitä sen enempää.
Nyt alkanut tuntua töissä, että kaikki tuijottaa mun silmiä ja yritänkin katsella ihmisiä mahdollisimman vähän, mutta pakkohan sitä on olla ihmisten kanssa tekemisissa. Mutta lähinnä kuitenkin tietokonetta päivät tuijottelen ja siinä ei onneksi haittaa, vaikka silmät olisi miten sattuu.
Kuinka pitkään silmät punoitti leikkauksen jälkeen? Oon ajatellu kuitenkin pitää mahdollisimman vähän lomaa, sellanen vajaa 2 viikkoo kuulemma pitäisi riittää, mutta onko siinä vaiheessa silmät vielä tosi punaiset? En kuitenkaan haluaisi missään kirkkaan punaisissa Lordi-silmissä töihin mennä. Työni ei kuitenkaan kuulemma ole silmille sillä tavalla rasittavaa, että loman pitäisi olla kovin pitkä sen takia. Kun en kuitenkaan asiakaspalvelussa ole, jossa punaisista silmistä olisi enemmän haittaa.
Miltä nyt on tuntunut, kun silmät on suorassa? Vaikuttaa paljon elämään? Kai silmät nyt on jo ihan kunnossa? En millään enää malttaisi odottaa leikkausta. Tuntuu, että koko ajan vaan enemmän rupeaa häiritsemään elämää. En oikein viitsi edes käydä missään ja tehdä mitään, kun silmät on tässä kunnossa. Mutta pitää jaksaa vielä muutama viikko ja toivoa parasta. Toivon, että leikkaus ainakin vähän korjaisi karsastusta, vaikka ei ihan suoraan silmiä saisikaan. Tietysti olisi mahtavaa, jos saisin ne kokonaan kuntoon ja lopullisesti.
Hyvää ja aurinkoista kesää!! - Tyttö82
Tyttö82 kirjoitti:
esitutkimukseen! Aika on mennyt tosi nopeasti ja jo ens viikolla on esitutkimus. Onneksi on kiva työ, niin aika kuluu. Tänään vähän vihjaisin töissä työkaverille tulevasta sairaslomasta selittelemättä kuitenkaan mistä vaivasta on kyse. Ensi viikolla sitten esitutkimuksen jälkeen pitää siitä sairaslomastakin ilmoittaa tarkemmin. En ole vielä vanhemmillekaan mitään anonut, vaikka olisi ollut usein hyvä tilaisuus, kun vanhemmat harmittelee sitä, että koko kesä menee töissä ja pelkää, etten jaksa. On ollut nimittäin vähän terveysongelmia silmäongelman lisäksi. Nyt keväällä pahan anemian ja muiden vaivojen syyksi paljastui keliakia. Raudan syömisenkin lopetin vasta reilu viikko sitten. Itse asiassa kontrolliverikokeet keliakian takia on 25.7. eli mahdollisesti samana päivänä kuin leikkaus. Mutta koska nämä ei ole keliakia-palsta, ei siitä sen enempää.
Nyt alkanut tuntua töissä, että kaikki tuijottaa mun silmiä ja yritänkin katsella ihmisiä mahdollisimman vähän, mutta pakkohan sitä on olla ihmisten kanssa tekemisissa. Mutta lähinnä kuitenkin tietokonetta päivät tuijottelen ja siinä ei onneksi haittaa, vaikka silmät olisi miten sattuu.
Kuinka pitkään silmät punoitti leikkauksen jälkeen? Oon ajatellu kuitenkin pitää mahdollisimman vähän lomaa, sellanen vajaa 2 viikkoo kuulemma pitäisi riittää, mutta onko siinä vaiheessa silmät vielä tosi punaiset? En kuitenkaan haluaisi missään kirkkaan punaisissa Lordi-silmissä töihin mennä. Työni ei kuitenkaan kuulemma ole silmille sillä tavalla rasittavaa, että loman pitäisi olla kovin pitkä sen takia. Kun en kuitenkaan asiakaspalvelussa ole, jossa punaisista silmistä olisi enemmän haittaa.
Miltä nyt on tuntunut, kun silmät on suorassa? Vaikuttaa paljon elämään? Kai silmät nyt on jo ihan kunnossa? En millään enää malttaisi odottaa leikkausta. Tuntuu, että koko ajan vaan enemmän rupeaa häiritsemään elämää. En oikein viitsi edes käydä missään ja tehdä mitään, kun silmät on tässä kunnossa. Mutta pitää jaksaa vielä muutama viikko ja toivoa parasta. Toivon, että leikkaus ainakin vähän korjaisi karsastusta, vaikka ei ihan suoraan silmiä saisikaan. Tietysti olisi mahtavaa, jos saisin ne kokonaan kuntoon ja lopullisesti.
Hyvää ja aurinkoista kesää!!Tänään olin sitten vihdoinkin leikkausta edeltävässä esitutkimussa. Lääkäri tuntui aika ärsyttävältä. Ensinnäkään hän ei vaivautunut edes katsomaan minua kun tulin huoneeseen, puhumattakaam, että olisi kätellyt tai sanonut päivää. Hän ei edes esitellyt itseään! Minusta tuo on aika outoa ja töykeää käytöstä. Olin valmiiksi jo tosi jännittynyt, koska jännitän yleensäkin paljon kaikkea, joten olo oli ihan tuskainen, hiki valui ja sydän hakkasi. Myös silmät rupes vuotamaan tosi pahasti. Sitten lääkäri tuntui puhuvan tosi töykeästi koko ajan ja valitti muun muassa, että pidän koko ajan päätä vinossa. En meinnanut saada selvää epäselvästä puheesta ja lääkärikään ei saanut minun puheestani selvää (myönnän puhuvani hiljaa ja epäselvästi jännittäessäni). Hän luki tietoja papereista, mutta ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän niitä. esim. Lääkäri luki papereista, että oikea silmä oli jo leikattu kertaalleen OYS:ssa, mutta sitten hän kysyi, että onko silmä leikattu TYKS:ssä vai missä. Meinasin ihan hermstua, kun lääkäri alkoi kysellä, että olenko aivan varma, että tahdon leikkaukseen ja minkä takia tahdon siihen. Tuntui myös, että aivan kuin lääkäriä olisi ärsyttänyt se, että menen leikkauksiin ainoastaan kosmeettisista syistä, kun mitään varsinaista haittaa silmistä ei ole. Kuulemma voisi olla kaksoiskuvia ja muita. Sanoinkin sitten lääkärille, että kyllähän se haittaa, jos silmät on päässä miten sattuu, mutta siitä kommentista lääkäri ei onneksi tuntunut saavan mitään selvää. Mutta tottahan se on.
Sitten lääkäri sanoi, että leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa. Kysyin, eikö voitaisi nukuttaa ja lääkäri kysyi, miksi haluan nukutuksen. Sanoin vain, että puudutus tuntuu kamalalta ja se oli sitten sillä selvä. Lääkäri sanoi, että sitten mukutetaan. Olin iloinen. Olin valmistautunut kohtaamaan vastustusta tässä nukutusasiassa, mutta lääkäri ei sitten sanonut sanaakaan vastaan! Sentään siinä mielessä kiva lääkäri!! Olo on nyt huomattavasti helpottuneempi.
Lääkäri päätti, että oikea silmä leikataan. Karsastuspolin lääkäri oli sanonut, että vasen leikataan, niin pikkusen outoa. Aluksi lääkäri oli vasemman silmän kannalla, mutta kun kysyin molempien silmien leikkausta, lääkäri sanoi, että se on mahdollista, mutta kuitenkin jotenkin päätyi sitten leikkaamaan vain oikean. Ja koska oikeaa on jo leikattu ja kuulemma paljon, niin silmää ei enää voi leikata kun yhden lihaksen osalta. Vasemman silmän pitäisi korjautua siinä samalla ja jos se vielä vaivaa, niin pitää leikata uudestaan. Todennäköisesti karsastus jää kuitenkin pysyväksi, mutta tulee vain huomaamattomammaksi ja voi taas vuosien kuluttua taas pahentua. Aikakurja ajatus, mutta turha kai sitä vielä on surra. Sain sellaisen käsityksen, että esitutkimuksen tehnyt lääkäri myös itse leikkaisi, siihen tyyliin hän puhui.
Minusta ei otettu mitään lab.kokeita tai EKG:tä, vaikka nukutetaankin, mutta ei minulla kyllä mitään vikaa sydämesssä tai veriarvoissa pitäisikään olla.
Leikkaus on sitten 25.7. niin kuin olin jo vähän ajatellutkin eli ei ole enää kuin 1.5 viikkoa leikkaukseen. Sairasloman pituutta lääkäri ei voinut vielä tarkkaan sanoa, mutta viikkokin kuulemma voi riittää, kun on siisti sisätyö, jossa ei likaannu tai rasitu.
Nyt sitten vaan odotan leikkaukseen pääsyä ja toivon parasta.
- Tiitu
Hei!
Minulle tehtiin karsastusleikkaus vasempaan silmään perjantaina. Eli vasta 3 päivää on siitä kulunut ja toipumassa olen leikkauksesta. Minut leikattiin Jyväskylän keskussairaalassa, ja ainakin siellä sanottiin, että kyllä heillä kaikki karsastuspotilaat nukutetaan. Se olisi muutenkin ollut toiveeni, kuulin että puudutuksessa tuntuu ikävää kiristystä silmässä leikkauksessa.
Ennen leikkausta jo leikkaava lääkäri sanoi, että minun tilanteeni on paha koska silmässäni on hermovaurio jonka vuoksi silmä karsastaa. (hermovaurio syntyi onnettomuudessa.) Hän ei taannut onnistunutta lopputulosta koska lähelle ja kauas katsoessani näkö on erilainen. Ja nyt muutaman päivän jälkeen leikkauksesta, näen yhä kahtena! Jollei näkö tästä parane, tehdään tulevaisuudessa leikkaus toiseen silmään. Tsemppiä sinulle ja toivotaan että leikkauksesta on sinulle apua!- Tyttö82
Odotan jo aika malttamattomana leikkaukseen pääsyä. Esitutkimukseenkin on vielä 7 viikkoa!! Onneksi tänään alkoi kesätyöt, joten saan vähän muuta ajateltavaa.
Hyvä kuulla, että Jyväskylässä potilaat nukutetaan. Voin sitten lääkärille sanoa, että muissakin sairaaloissa kyllä nukutetaan, joten miksi ei myös TYKS:ssä voisi. Toivon todella, että saan lääkärin suostumaan siihen.
Toivottavasti silmäsi tulevat vielä kuntoon. Toivon sitä todella, tiedän kuinka inhottavaa karsastuksen kanssa on elää. Sairaskertomukseeni lääkäri oli sanellut, että "Minkäänlaisia vaivoja ei karsastuksesta sinällään ole", mikä on mielestäni ihan naurettava lause. Vaikka karsastus ei näkemistäni haittaakaan, niin elämää se haittaa todella paljon. Kumpa ei enää pitkään! Toivottavasti kahtena näkemisesi lakkaa ja toiseen leikkaukseen ei ole tarvetta ja saisit taas suorat silmät, joilla näkee hyvin. Tsemppiä sinullekin ja hyvää kesää!
- karsastaja83
Karsastusleikkauksestani on kulunut jo yli viikko ja jo maanantaina palasin sairaslomalta työelämään. Toipuminen leikkauksesta on ollut todella nopeaa eikä leikkauksen jälkeen ole tarvinnut kärsiä mistään merkittävistä kivuista. Silmästäni on punoituskin hävinnyt jo lähes kokonaan. Itselläni tuo nukutus taisi olla pahempi juttu kuin itse leikkaus... nukutus saa aina mut aina aika huonoon kuntoon.
Kahtena näkemistä ei minulla ole leikkauksen jälkeen esiintynyt ollenkaan, vaikka sitä sanottiin, että se on parina leikkauksen jälkeisenä viikkona ihan normaalia.
Tyttö 82, kyselit kuinka kauan jonottaminen leikkaukseen kesti. Sain lähtetteen karsastusleikkauksen esitutkimukseen omalta silmälääkäriltäni viime vuoden elokuussa. Ensimmäinen esitutkimus mulla oli marraskuussa. Silloin leikkauspäätöstä ei kuitenkaan vielä tehty, koska tilanne oli sinänsä vaikea, sillä karsastuskulmissa oli niin suuret erot lähelle ja kauas. Päädyttiin siis tekemään omiin laseihini kiinnitettävällä prismakalvolla testejä. Uudelleen esitutkimuksessa kävin helmikuussa ja nyt sitten tässä toukokuun lopupuolella suoritettiin tuo leikkaus. Vaikuttaisi ainakin onnistuneen, nyt sitten vain odottelen jälkitarkastusta. Mulla leikkaus tehtiin muuten Satakunnan keskussairaalassa.
Koeta jaksaa vielä vähän odotella. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja sinäkin saat silmäsi vihdoin kuntoon.- Tyttö82
Kiitos vastauksesta! Hyvä, että toipuminen on sujunut hyvin ja silmät ovat kunnossa. Se antaa minullekin uskoa siihen, että leikkaukseni onnistuu.
Niin, puudutuksestahan kuulemma toipuu paremmin kuin leikkauksesta, mutta en vain itse varmaan sellaiseen pysty. Onneksi ei ole ennenkään nukutuksesta mitään tullut, jotenn luulen, että sekin menee ihan hyvin.
No, jouduitpa sinäkin pitkään odottamaan leikkaukseen pääsyä. Nyt tuntuu varmaan mukavalta. Itse odotan ihan hirveästi. Harmittaa vain se, että samalla kun toivon, että leikkauspäivä tulisi nopeasti, myös kesä loppuu nopeasti, koska pääsen leikkaukseen vasta loppukesästä. Ja toisaalta haluaisin, että kesä jatkuisi vielä pitkään. Meni vähän sekavaksi, Toivottavasti ymnärsit mitä tarkoitin.
Minulla alkoi nyt kesätyöt, joten olen saanut vähän muuta ajateltavaa kuin silmät. Vaikka kyllä hirveästi niitä mietin koko ajan. Ihan liikaa. Mielenterveys kärsii tästä, kun ahdistaa ja masentaa tämä tilanne.
Isälleni tuli keväällä jokin silmävaiva, muutta koska hän on itsekin TYKS:ssä lääkärinä, hän vain soitti sinne ja pääsi heti seuraavana päivänä silmäpolille laserhoitoon. Jos hän ei olisi lääkäri, olisi hänkin joutunut odottamaan tavallisten potilaiden tapaan. Pitäisi tietysti olla iloinen, että isä sai silmänsä hoidettua nopeasti kuntoon, mutta se lähinnä ärsyttää minua. On niin epäreilua, että joku pääsee heti vaivan ilmaannuttua hoitoon vain siksi, että on itsekin lääkäri, kun toiset taas joutuu odottamaan kuukausi tolkulla leikkausta!
Minulla on vielä 6 viikkoa esitutkimukseen. Se tuntuu todella pitkältä ajalta, vaikka eihän se sitä enää ole, kun olen odottanut jo noin 7 kk. Lasken jo päiviäkin.
Olen todella iloinen puolestasi, että silmät ovat kunnossa. Nyt kun on vielä nuori ja nätti niin olisi kiva, että silmätkin olisi kunnossa. Hyvää kesää sinulle ja kirjoittele tänne vaan lisää, jos haluat. Kaikki karsastukseen ja leikkaukseen liittyvä kiinnostaa nyt kovasti! - tyttö82
Tyttö82 kirjoitti:
Kiitos vastauksesta! Hyvä, että toipuminen on sujunut hyvin ja silmät ovat kunnossa. Se antaa minullekin uskoa siihen, että leikkaukseni onnistuu.
Niin, puudutuksestahan kuulemma toipuu paremmin kuin leikkauksesta, mutta en vain itse varmaan sellaiseen pysty. Onneksi ei ole ennenkään nukutuksesta mitään tullut, jotenn luulen, että sekin menee ihan hyvin.
No, jouduitpa sinäkin pitkään odottamaan leikkaukseen pääsyä. Nyt tuntuu varmaan mukavalta. Itse odotan ihan hirveästi. Harmittaa vain se, että samalla kun toivon, että leikkauspäivä tulisi nopeasti, myös kesä loppuu nopeasti, koska pääsen leikkaukseen vasta loppukesästä. Ja toisaalta haluaisin, että kesä jatkuisi vielä pitkään. Meni vähän sekavaksi, Toivottavasti ymnärsit mitä tarkoitin.
Minulla alkoi nyt kesätyöt, joten olen saanut vähän muuta ajateltavaa kuin silmät. Vaikka kyllä hirveästi niitä mietin koko ajan. Ihan liikaa. Mielenterveys kärsii tästä, kun ahdistaa ja masentaa tämä tilanne.
Isälleni tuli keväällä jokin silmävaiva, muutta koska hän on itsekin TYKS:ssä lääkärinä, hän vain soitti sinne ja pääsi heti seuraavana päivänä silmäpolille laserhoitoon. Jos hän ei olisi lääkäri, olisi hänkin joutunut odottamaan tavallisten potilaiden tapaan. Pitäisi tietysti olla iloinen, että isä sai silmänsä hoidettua nopeasti kuntoon, mutta se lähinnä ärsyttää minua. On niin epäreilua, että joku pääsee heti vaivan ilmaannuttua hoitoon vain siksi, että on itsekin lääkäri, kun toiset taas joutuu odottamaan kuukausi tolkulla leikkausta!
Minulla on vielä 6 viikkoa esitutkimukseen. Se tuntuu todella pitkältä ajalta, vaikka eihän se sitä enää ole, kun olen odottanut jo noin 7 kk. Lasken jo päiviäkin.
Olen todella iloinen puolestasi, että silmät ovat kunnossa. Nyt kun on vielä nuori ja nätti niin olisi kiva, että silmätkin olisi kunnossa. Hyvää kesää sinulle ja kirjoittele tänne vaan lisää, jos haluat. Kaikki karsastukseen ja leikkaukseen liittyvä kiinnostaa nyt kovasti!Oikea silmä leikattiin tiistaina 25.7. Sain nukutuksen ja leikkaus meni mukavasti. Menin sairaalaan klo 7.30 ja ehkä noin klo 9 pääsin leikkaussaliin. Sitä ennen sain jo vähän esilääkitystä ja olo oli sen jälkeen mukavan unelias. Lääkäri kävi nopeasti vilkaisemassa, mutta ei pahemmin mitään sanonut. Sama lääkäri kuin esitutkimuksessa. Kun olin herännyt pääsin takaisin osastolle lepäilemään. Hoitaja tuli aika pian kysymään ottaisinko välipalaa, mutta siinä vaiheessa oli vielä vähän paha olo. Sellainen samanlainen mikä tulee kun menee Särkänniemessä johonkin pyörivään härveliin, joten ei mikään paha. Kun naapurivuoteen mummo sai lounasta ja tuoksu levisi huoneeseen, niin pikkusen teki pahaa. Hoitajan mukaan olisi olut tarkoitus, että lähtisin kotiin yhden jälkeen, mutta olin siinä vaiheessa vielä niin väsynyt, että nukuin puoli kolmeen. Sitten hoitaja alkoikin jo vähän hoputtaa. Hän toi mulle välipalaksi kinkkuvoileivän, vaikka olen olen kasvissyöjäkeliaakikko. Lopulta sain sopivaa välipalaa, söin sen, hoitaja toi papereita ja antoi ohjeita ja hoputti lähtemään, että vuode saataisiin valmiiksi seuraavalle potilaalle. Istuskelin sitten siinä aulassa vähän vielä tokkuraisena ja odotin, että äiti tulilsi hakemaan. Automatkalla kotiin tuli niin huono olo, että meinasin oksentaa, mutta kotona kun nukuin niin olo oli jo parempi ja pystyi taas syömäänkin. Silmää ei yhtään särkenyt, tikit tuntui aika paljon mutta muuten tuntui ihan hyvältä.
Seuraavana aamuna sain ottaa lapun pois silmän päältä ja oli aika järkytys, kun silmät oli samassa kunnossa kuin ennenkin. Soitin sitten karsastuspolille ja kysyin asiasta ja siellä sanottiin, että ei vielä voi sana mitään, kun leikkauksesta on nin vähän aikaa ja on turvotusta ja muuta ja että kyllä se karsastus siitä korjaantuu kun silmä paranee, ettei tarvi olla huolisaan. Helpotti hetkeksi, mutta eipä ole tapahtu vielä mitään. Oikea silmä karsastaa kuten ennenkin. Näyttäisi silä, että vasemman silmän karsastus on lähes kadonnut, mutta oikea silmä on ihan hirveä. En usko, että se siitä korjaantuu. Olen niin pettynyt ja tekisi mieli vaan itkeä, mutta kai sitä sitten vain pitää yrittää elää näillä silmillä vaikka ahdistaa ja näytän hirveältä. Vielä voitaisiin leikata toinen silmä, mutta en tiedä olisiko siitä mitän hyötyä ja en tiedä jaksanko taas odottaa leikkausjonossa. Nyt vaan väsyttää ihan kamalasti kaikki. Sairaslomaa sain vain 6 päivää ja maanantaina pitäisi jaksaa mennä taas töihin. Tosin ehkä joudun pyytämään lisää lomaa, koska silmät (jostain syystä myös vasen silmä)vuotavat paljon ja näen tosi huonosti lukea ja nytkin kun tätä kirjoitan, en kunnolla näe tekstiä. Silmät myös näyttävät aika hirveiltä, kun vuotavat, toinen silmä on sivusta tomaatinpunainen ja silmät eivät edes vielä jostain syystä aukea kunnolla, vaan katse on sellanen unelias. Ihan kuin olisin humalassa tai ottanut jotain aineita. Olen aika surullinen nyt. Masentaa. - karsastaja83
tyttö82 kirjoitti:
Oikea silmä leikattiin tiistaina 25.7. Sain nukutuksen ja leikkaus meni mukavasti. Menin sairaalaan klo 7.30 ja ehkä noin klo 9 pääsin leikkaussaliin. Sitä ennen sain jo vähän esilääkitystä ja olo oli sen jälkeen mukavan unelias. Lääkäri kävi nopeasti vilkaisemassa, mutta ei pahemmin mitään sanonut. Sama lääkäri kuin esitutkimuksessa. Kun olin herännyt pääsin takaisin osastolle lepäilemään. Hoitaja tuli aika pian kysymään ottaisinko välipalaa, mutta siinä vaiheessa oli vielä vähän paha olo. Sellainen samanlainen mikä tulee kun menee Särkänniemessä johonkin pyörivään härveliin, joten ei mikään paha. Kun naapurivuoteen mummo sai lounasta ja tuoksu levisi huoneeseen, niin pikkusen teki pahaa. Hoitajan mukaan olisi olut tarkoitus, että lähtisin kotiin yhden jälkeen, mutta olin siinä vaiheessa vielä niin väsynyt, että nukuin puoli kolmeen. Sitten hoitaja alkoikin jo vähän hoputtaa. Hän toi mulle välipalaksi kinkkuvoileivän, vaikka olen olen kasvissyöjäkeliaakikko. Lopulta sain sopivaa välipalaa, söin sen, hoitaja toi papereita ja antoi ohjeita ja hoputti lähtemään, että vuode saataisiin valmiiksi seuraavalle potilaalle. Istuskelin sitten siinä aulassa vähän vielä tokkuraisena ja odotin, että äiti tulilsi hakemaan. Automatkalla kotiin tuli niin huono olo, että meinasin oksentaa, mutta kotona kun nukuin niin olo oli jo parempi ja pystyi taas syömäänkin. Silmää ei yhtään särkenyt, tikit tuntui aika paljon mutta muuten tuntui ihan hyvältä.
Seuraavana aamuna sain ottaa lapun pois silmän päältä ja oli aika järkytys, kun silmät oli samassa kunnossa kuin ennenkin. Soitin sitten karsastuspolille ja kysyin asiasta ja siellä sanottiin, että ei vielä voi sana mitään, kun leikkauksesta on nin vähän aikaa ja on turvotusta ja muuta ja että kyllä se karsastus siitä korjaantuu kun silmä paranee, ettei tarvi olla huolisaan. Helpotti hetkeksi, mutta eipä ole tapahtu vielä mitään. Oikea silmä karsastaa kuten ennenkin. Näyttäisi silä, että vasemman silmän karsastus on lähes kadonnut, mutta oikea silmä on ihan hirveä. En usko, että se siitä korjaantuu. Olen niin pettynyt ja tekisi mieli vaan itkeä, mutta kai sitä sitten vain pitää yrittää elää näillä silmillä vaikka ahdistaa ja näytän hirveältä. Vielä voitaisiin leikata toinen silmä, mutta en tiedä olisiko siitä mitän hyötyä ja en tiedä jaksanko taas odottaa leikkausjonossa. Nyt vaan väsyttää ihan kamalasti kaikki. Sairaslomaa sain vain 6 päivää ja maanantaina pitäisi jaksaa mennä taas töihin. Tosin ehkä joudun pyytämään lisää lomaa, koska silmät (jostain syystä myös vasen silmä)vuotavat paljon ja näen tosi huonosti lukea ja nytkin kun tätä kirjoitan, en kunnolla näe tekstiä. Silmät myös näyttävät aika hirveiltä, kun vuotavat, toinen silmä on sivusta tomaatinpunainen ja silmät eivät edes vielä jostain syystä aukea kunnolla, vaan katse on sellanen unelias. Ihan kuin olisin humalassa tai ottanut jotain aineita. Olen aika surullinen nyt. Masentaa.Moi!
Ikävä kuulla, että leikkauksesta ei sinullekaan tainnut olla oikein mitään hyötyä. Minulla on aikalailla samanlaiset fiilikset. Niin suuret odotukset ja sitten joutuu pettymään.
Älä nyt kuitenkaan vaivu synkkyyteen, toivotaan, että sinulle löytyy vielä apua. Ja tiedän, että tämä ei paljoa lohduta, mutta ollaanhan sitä tähänkin päivään saakka pärjätty.
Mutta itselläni leikkauksen jälkeisenä päivänä, kun leikannut lääkäri teki vielä tarkastuksen ennen kotiin lähtöäni, näytti hänen tutkimustensa mukaan siltä, että ainakin lähelle karsastaminen olisi vähentynyt. Kotona käskettiin vielä harrastaa "silmäjumppaa", eli tuijotella niitä kuvia niinkuin karsastushoidoissakin.
Aluksi musta itsestänikin tuntui (tai sitten halusin vain uskoa siihen), että leikkaus olisi auttanut, mutta nyt kärsin aivan samoista ongelmista kuin ennenkin (teksti sekoittuu lukiessa ja välillä oikein tunnen, että nyt toinen silmä karkaa; saan tämän kuitenkin edelleen melkolailla korjattua sulkemalla silmäni hetkeksi ja näin toinenkin silmä palaa paikoilleen).
Minulla on huomenna vasta leikkauksen jälkitarkastus (kesälomat hiukan pitkittivät sinnekin pääsyä!) ja oikein odotan sitä tuomiota. Sittenpähän kuullaan onko leikkauksesta ollut minkäänlaista hyötyä vai ollaanko menty vain pahempaan suuntaan. Prismalaseilla korjaamisesta ei ainakaan ole mitään hyötyä ja ne vain laiskistuttavat silmää entisestään. Haluisin jotain muuta ratkaisua, mutta ei niitä enää taida olla, kun on hoidot ja nyt leikkauskin käyty läpi.
Mä voin ilmoitella tässä sitten mitä lääkäri sanoi...kirjoittele säkin, jos jotain muutosta tulee. - tyttö82
karsastaja83 kirjoitti:
Moi!

Mä voin ilmoitella tässä sitten mitä lääkäri sanoi...kirjoittele säkin, jos jotain muutosta tulee.Ompa surullista, kun leikkauksesi ei sitten onnistunutkaan ja kun vielä odotit niin älyttömän pitkään. Mun mielestä se odottaminen oli tosi raskasta. Ja sitten kun kuvitteli, että nyt odottaminen loppui ja silmät on kunnossa ja tilanne onkin täysin ennallaan, niin masentaa aika pahasti.
Sain vielä viikon sairaslomaa, koska silmä vuotaa niin paljon, ettei oikein näe kunnolla lukea ja muutenkin tekstit on epäselviä. Kun olen osastonsihterinä, niin pitäisi kuitenkin nähdä kunnolla lukea ja kirjoittaa. Tippoja pitää myös tiputtaa nyt 5 kertaa päivässä. Aika punainen silmä myös on ja kutisee välillä ikävästi ja pelkään, että vielä joskus vahingossa menen hankaamaan silmää.
Soitin siis eilen karsastuspolille ja kysyin siitä sairaslomasta. Samalla kysyin sairaanhoitajalta tästä silmän tilanteesta, mutta hän ei osannut sanoa mitään. Sitten kun lääkäri soitti (onneksi oli eri lääkäri, sellainen oikein mukava naislääkäri) niin pystyin sitten häneltä myös kysymään silmästä, kun en vielä näe mitään muutosta leikkausta edeltävään tilanteeseen. Lääkärin mukaan muutosta voi joutua odottamaan kuukauden tai ylikin, mutta kyllä vähän tuntui ihmettelevän, kun ei mitään ollut tapahtunut. Eli kai tässä vielä vähän toivoa on, vaikka suoraan sanottuna en usko, että silmäni tästä enää paljoakaan paremmaksi muuttuvat. Mutta toivon kuitenkin. Oli kuitenkin jotenkin helpottavaa, kun sai puhua lääkärin kanssa. Itselläni ei ollut leikkauksen jälkeen mitään jälkitarkastusta seuraavana päivänä, vaikka vielä esitutkimuksessa hoitaja sellaisesta puhui. Tuntui oudolta, kun kukaan ei vilkaissutkaan silmää leikkauksen jälkeen, vaan kotiin hoputettiin ja mahdollisimman nopeasti. Lopputarkastus minulla on 25.8. ja sitten kuulen mitä lääkäri silmistäni sanoo. Ahdistaa vaan se lääkäri, kun oli jotenkin ihan kamala. En varmaan uskalla mitään sille sanoakaan tai kysyä.
Nyt olen iloinen kun sain vielä sairaslomaa. Silmät ahdistaa aika paljon ja näytän ihan kamalalta. Olen myös tosi väsynyt koko ajan ja nukun hirveästi.
En tiedä millainen karsastus sinulla on, mutta lääkärin mukaan munulla on vuorotteleva karsastus eli karsastan koko ajan jommalla kummalla silmällä riippuen siitä kummalla silmällä katson (stereonäkö puuttuu kuulemma kokonaan). Kuitenkin kun katson itseäni peilistä (oikealla silmällä siis, kun sitä käytän enemmän), silmäni ovat ihan suorassa tai vasen silmä karsastaa niin vähän, ettei sitä edes huomaa. Sellaiset silmät haluaisin! Mutta kun katson vasemmalla, niin oikea karsastaa pahasti ja muutenkin kauas katsoessa vasenkin karsastaa jonkunh verran, jos katson oikealla silmällä, vaikka sitä ei peilistä katsomalla kunnolla edes huomaa. Nyt leikkauksen jälkeen oikea silmä on niin samea, että käytän varmaan lähes koko ajan vasenta silmää ja ihan hirvittää ajatella miltä näytän, kun oikea silmä on punainen, vuotava ja karsastaa pahasti.
Tuntui aika kurjalta, kun siskoni tuli käymään ja valitti, että hänkin tahtoo sairaslomalle! Olisin niin paljon mieluummin töissä ja terveillä silmillä, kun sairaslomalla näillä silmillä. Eipä tästä lomasta kovinkaan paljon nauti, kun masentaa. Suunnilleen joka ilta näitä silmiä itken enkä yhtään tiedä tekeekö kovin hyvää sairaalle silmälle sellainen. Tällä hetkellä olisin valmis tekemään mitä vain, jotta saisin terveet silmät. Olen alkanut jo miettiä, että jos menisin syksyllä uuteen leikkaukseen jonnekin yksityislääkärille, kun en jaksa taas odottaa. Tosin hirveän kallista se on ja jos sekin leikkaus olisi turha.
Tuntuu, ettei kukaan edes tajua kuinka paljon tämä tilanne ahdistaa. Äidin mielestä silmäni karsastavat vain joskus ja silloinkin vähän, joten hän ei oikein ymmärtänyt miksi menen leikkaukseen. Hän kuvitteli, että silmälääkäri oli sitä ehdottanut ja menen vain siksi. Äiti sanoi, että kun silmälääkärit ovat aina pitäneet karsastustani niin vähäisenä ja lähinnä vain väsyneenä esiintulevanana, ettei leikkaus ole ollut tarpeellinen. Tämä on siis tilanne ollut varmaan noin 15 vuotta sitten, mutta nyt tilanne on kyllä muuttunut paljon pahempaan suuntaan. Vaikka vielä pari vuotta karsastus ei vaivannut oikeastaan yhtään tai vain vähän, sitten äkkiä silmät rupesikin karsastamaan tosi pahasti. Eivätkö vanhemmat, sisarukset tai muut ole sitä muka huomanneet? Siskokin ihmetteli, että mihin leikkaukseen olen menossa ja tulin sitten siihen tulokseen, että mulla täytyy olla kaihi! Itsestäni ainakin tuntuu, että kaikki huomaa heti karsastuksen ja välillä tuntuu, että ihmiset oikein tuijottaa silmiä. Lääkärinkin mukaan karsastukseni on pahaa ja sen itsekin huomaan ja ahdistaa ihan älyttömästi.
Tuli taas kirjoitettua vähän liikaa. No, mutta ei kai tässä nyt auta muu kuin toivoa, että vielä tapahtuisi jokin muutos tai jostain syystä karsastus ei enää ahdistaisi ja voisi taas elää normaalisti ajattelematta koko ajan silmiä. Kerro sinä kuinka huomisessa tarkastuksessa kävi. Se olisi todella mukavaa! Minulla on lopputarkastus vajaan kuukauden kuluttua ja voin sitten kertoa, mitä lääkäri silmistäni silloin sanoo.
Hyvää loppukesää ja toivottavasti sinunkin silmillesi käy vielä hyvin! - karsastaja83
tyttö82 kirjoitti:
Ompa surullista, kun leikkauksesi ei sitten onnistunutkaan ja kun vielä odotit niin älyttömän pitkään. Mun mielestä se odottaminen oli tosi raskasta. Ja sitten kun kuvitteli, että nyt odottaminen loppui ja silmät on kunnossa ja tilanne onkin täysin ennallaan, niin masentaa aika pahasti.

Hyvää loppukesää ja toivottavasti sinunkin silmillesi käy vielä hyvin!Moi!
Jälkitarkastus on nyt sitten tehty ja tulokset olivat sitä mitä jo osasin odottaa. Eli leikkauksen tulokset eivät olleet toivotunlaiset.
Kuten jo sairaalasta lähtiessäni tehdyssä tarkastuksessa huomattiin, lähelle karsastus oli vähentynyt, mutta kauas katsoessa tulos oli lähes sama. Ilmeisesti odotuksena oli, että karsastuskulma olisi puolittunut leikkauksen myötä.
Minun vasen silmäni karsastaa ulospäin ja se esiintyy lähinnä pidempään jotain kohdetta katsoessani tai kun olen huomattavan väsynyt. Karsastukseni huomaa kyllä vaikka silmäni olisivat aivan suorassa, jos oikein tarkkaan katsoo ja osaa katsoa. Vasen on ihan asteen verran ulompana, ei kuitenkaan suuresti. Käytän katsoessani lähinnä vain oikeata silmääni, eli toisinaan toinen lähtee harhailemaan.
Olen kyllä vähän pettynyt ja tulevaisuus pelottaa, sillä uloskarsastus ilmeisesti melko suurella varmuudella pahenee iän myötä.
Nyt sitten pitäisi vain koettaa tulla toimeen tämän kanssa. Vanhat lukulasini ovat kuulemma vielä aivan hyvät, mut niitä ei ilmeisesti nyt kuitenkaan pitäisi käyttää lähelle katsoessa, vaan enemmänkin television katsomiseen. Niissä on sitä prismakorjausta ja kun mullakin on sitä oikein paljon, niin sekin on kuulemma omiaan veltostuttamaan silmää entisestään. Vaikea esim. lukea kun palstat menevät päällekäin, lasit helpottaisivat ja pitäisivät silmiäni suorassa, mutta en taida haluta ottaa sitä riskiä, että pahennan tilannetta koko ajan itse. Parempi kai kärsiä...
Vielä voidaan kyllä kuulemma tehdä uusia leikkauksia, mutta niitä mietitään joskus vuoden kuluttua sitten kun menen seuraavaksi sinne. Jos menen, olen vähän ajatellut, että jos menisin vielä tässä syksyllä näyttämään silmiäni johonkin yksityiseen silmäsairaalaan, vaikka samat keinot ja tiedothan niillä periaatteessa pitäisi olla.
Toivotaan kuitenkin, että sinulla tässä toipumisaikana tapahtuisi käänne parempaan. Pistin oikein muistiin päivämäärän, jolloin sinulla on se jälkitarkastus, toivottavasti kirjoittelet sitten mitä sinulle sanotaan.
Oikein hauskaa loppukesää sinullekin! - tyttö82

Oikein hauskaa loppukesää sinullekin!En oikein jaksa uskoa, että silmissäni tapahtuisi mitään muutosta jälkitarkastukseen mennessä, vaikka kai se voi mahdollista olla. Vielä on aika punainen silmä, mutta ei enää vuoda. Tuntuu vähän oudolta olla sairaslomalla, kun ei silmässä ole enää mitään vaivaa, paitsi paha karsastus tietysti, mutta varmaan on ja pysyy.
Minulla ei onneksi karsastuksesta ole muuta haittaa kuin kosmeettinen haitta eli ei vaikuta näkemiseen mitenkään. Ihan hyvin pystyn lukemaan ja muutenkin katsomaan, ettei ole kaksoiskuvia tai muuta ongelmaa. Joten ei kai pitäisi valittaa, mutta kyllä pelkkä kosmeettinenkin haitta vaivaa tosi paljon. Sinulla kai karsastuksesta on lähinnä haittaa lukiessa, mutta ei kai kuitenkaan niin hirveästi kosmeettista haittaa, jos karsastus on vähäistä? Välillä masentaa enemmän ja välillä vähemmän, mutta joka tapauksessa koko ajan silmiä mietin. Nyt ei ole enää oikein ruokahaluakaan ja olen muutenkin laihtunut jo monta kiloa (tosin vasta todettu keliakiakin voi vaikuttaa). Olen myös ihan yliväsynyt kaikkeen. Tuntuu ettei millään ole mitään väliä ja aivan sama, jos syön mitä sattuu keliakiasta välittämättä, vaikka terveys menisi, kun mielenterveys menee kuitenkin
Joutuuko odottamaan vuoden ennen kuin pääsee uudestaan leikkausjonoon? Itse ajattelin, että voisin päästä takaisin jonoon jo syksyllä, kun lääkäri näkee silmien tilanteen. Onko vielä myöhemmin joku uusi tarkastus? Olen nyt ajatellut, että olisiko kuitenkin pitänyt leikata vasen silmä. Lääkäri sekä YTHS:llä että TYKS:ssä oli sitä mieltä että vasen silmä kannattaisi leikata ja esitutkimuksessakin lääkäri oli ensin sitä mieltä, että vasen leikataan, mutta vaihtoi sitten oikeaan, kun kysyin eikö kumpaakin voisi leikata. Nyt siis mietin, mikä olisi ollut tulos, jos olisi pysytty aikaisemmassa suunnitelmassa ja leikattu vasen silmä. Ehkä vasen silmä leikataan sitten myöhemmin.
Vanhemmat eivät ole mitään silmistäni sanoneet leikkauksen jälkeen (eivätkä siis sanoneet ennen leikkaustakaan), vaikka varmasti ovat huomanneet, että silmät karsastavat kuten ennenkin. Tosin vältän kyllä katsomasta ihmisiä silmiin ja muutenkin peittelen, joten ei sitä kai välttämättä heti huomaa. Muutenkaan eivät vanhemmat oikein mitään sano, kun kuulivat leikkauksesta siskoni kertomana vasta leikkausta edeltävänä iltana eivätkä oikein tykänneet, kun olin pitänyt asian omana tietonani ja taisivat vähän loukkaantua siitä.
Vähän väliä katselen silmiäni peilistä ja toivon, että ne olisi kunnossa, mutta hirveästi karsastaa edelleen, ei ainakaan ole yhtään vähentynyt (toivottavasti ei ole lisääntynytkään, sekin on mahdollista!), vaikka uskoin, että ainakin karsastuskulma pienenisi, jos ei nyt kokonaan korjaantuisi. Olen niin pettynyt.
Mutta kerron kuitenkin mitä mieltä lääkäri silmistäni on, kun 3 viikon päästä menen tarkastukseen. Toivottavasti sitä ennen tapahtuu ihme ja silmäni ovat taas suorassa! - karsastaja83
tyttö82 kirjoitti:
En oikein jaksa uskoa, että silmissäni tapahtuisi mitään muutosta jälkitarkastukseen mennessä, vaikka kai se voi mahdollista olla. Vielä on aika punainen silmä, mutta ei enää vuoda. Tuntuu vähän oudolta olla sairaslomalla, kun ei silmässä ole enää mitään vaivaa, paitsi paha karsastus tietysti, mutta varmaan on ja pysyy.

Mutta kerron kuitenkin mitä mieltä lääkäri silmistäni on, kun 3 viikon päästä menen tarkastukseen. Toivottavasti sitä ennen tapahtuu ihme ja silmäni ovat taas suorassa!Hei!
Mä olen kanssa ihan hajoamispisteessä tästä tilanteesta. Niin kauan ja niin paljon kuin sitä leikkausta odotti ja sitten tulos on tämä.
Ilmeisesti siinä ei ollut mitään vuoden aikarajaa uuteen leikkaukseen pääsemiseen. Puhuttiin vain, että menisin noin vuoden kuluttua uudelleen ja mittailtaisiin taas, josko kulmat on muuttuneet (pahempaan suuntaan ilmeisesti).
Hän sanoi, että uutta leikkausta voidaan alkaa miettiä, jos minusta vain tuntuu siltä, mutta ei kuitenkaan nyt ihan heti. Eli ei hän eilen olisi lähettänyt mua leikkausjonoon, mutta en tiedä minkä ajan kuluttua se olisi mahdollista. - tyttö82
tyttö82 kirjoitti:
En oikein jaksa uskoa, että silmissäni tapahtuisi mitään muutosta jälkitarkastukseen mennessä, vaikka kai se voi mahdollista olla. Vielä on aika punainen silmä, mutta ei enää vuoda. Tuntuu vähän oudolta olla sairaslomalla, kun ei silmässä ole enää mitään vaivaa, paitsi paha karsastus tietysti, mutta varmaan on ja pysyy.
Minulla ei onneksi karsastuksesta ole muuta haittaa kuin kosmeettinen haitta eli ei vaikuta näkemiseen mitenkään. Ihan hyvin pystyn lukemaan ja muutenkin katsomaan, ettei ole kaksoiskuvia tai muuta ongelmaa. Joten ei kai pitäisi valittaa, mutta kyllä pelkkä kosmeettinenkin haitta vaivaa tosi paljon. Sinulla kai karsastuksesta on lähinnä haittaa lukiessa, mutta ei kai kuitenkaan niin hirveästi kosmeettista haittaa, jos karsastus on vähäistä? Välillä masentaa enemmän ja välillä vähemmän, mutta joka tapauksessa koko ajan silmiä mietin. Nyt ei ole enää oikein ruokahaluakaan ja olen muutenkin laihtunut jo monta kiloa (tosin vasta todettu keliakiakin voi vaikuttaa). Olen myös ihan yliväsynyt kaikkeen. Tuntuu ettei millään ole mitään väliä ja aivan sama, jos syön mitä sattuu keliakiasta välittämättä, vaikka terveys menisi, kun mielenterveys menee kuitenkin
Joutuuko odottamaan vuoden ennen kuin pääsee uudestaan leikkausjonoon? Itse ajattelin, että voisin päästä takaisin jonoon jo syksyllä, kun lääkäri näkee silmien tilanteen. Onko vielä myöhemmin joku uusi tarkastus? Olen nyt ajatellut, että olisiko kuitenkin pitänyt leikata vasen silmä. Lääkäri sekä YTHS:llä että TYKS:ssä oli sitä mieltä että vasen silmä kannattaisi leikata ja esitutkimuksessakin lääkäri oli ensin sitä mieltä, että vasen leikataan, mutta vaihtoi sitten oikeaan, kun kysyin eikö kumpaakin voisi leikata. Nyt siis mietin, mikä olisi ollut tulos, jos olisi pysytty aikaisemmassa suunnitelmassa ja leikattu vasen silmä. Ehkä vasen silmä leikataan sitten myöhemmin.
Vanhemmat eivät ole mitään silmistäni sanoneet leikkauksen jälkeen (eivätkä siis sanoneet ennen leikkaustakaan), vaikka varmasti ovat huomanneet, että silmät karsastavat kuten ennenkin. Tosin vältän kyllä katsomasta ihmisiä silmiin ja muutenkin peittelen, joten ei sitä kai välttämättä heti huomaa. Muutenkaan eivät vanhemmat oikein mitään sano, kun kuulivat leikkauksesta siskoni kertomana vasta leikkausta edeltävänä iltana eivätkä oikein tykänneet, kun olin pitänyt asian omana tietonani ja taisivat vähän loukkaantua siitä.
Vähän väliä katselen silmiäni peilistä ja toivon, että ne olisi kunnossa, mutta hirveästi karsastaa edelleen, ei ainakaan ole yhtään vähentynyt (toivottavasti ei ole lisääntynytkään, sekin on mahdollista!), vaikka uskoin, että ainakin karsastuskulma pienenisi, jos ei nyt kokonaan korjaantuisi. Olen niin pettynyt.
Mutta kerron kuitenkin mitä mieltä lääkäri silmistäni on, kun 3 viikon päästä menen tarkastukseen. Toivottavasti sitä ennen tapahtuu ihme ja silmäni ovat taas suorassa!silmissä vieläkään, mutta en kyllä siihen uskonutkaan. Tosin silmä on vielä ihan tomaatinpunainen luomen alta eli ei ole vielä täysin parantunut. Mulla on vähän tikit vaivannut, kun reilu viikko sitten loppuviikosta silmästä rupes puskemaan tikki läpi. Näytti siltä kuin olisi ollut tikku silmässä ja myös tuntui siltä pari pävää. Lääkärin mukaan on ihan normaalia, että tikit tulee esiin kun turvotus laskee, mutta olisin halutessani voinut käydä silmäpolilla sen poistattamassa. Ei vain oikein houkutellut tikin repiminen silmästä, joten annoin olla, vaikka vähän tuntui ikävältä ja näkö myös sumeni vähän väliä. Sitten loppui sairasloma ja menin taas töihin. Vähän haittasi työntekoa tuo näkemisongelma, mutta ei vielä pahasti onneksi. Loppuviikosta en sitten nähnyt melkein mitään enää ja perjantaina rupes hirveästi pistämään silmää. Olin jo soittamassa silmäpolille, että ottaisi sen tikin pois, kun se sitten just silloin lähtikin itsestään. Eilen tuli taas uusi tikki esiin, mutta se on onneksi jo tänään kadonnut. Vähän kyllä vielä näkö sumeilee haitaten töitä.
Kun viime viikolla aloitin taas työt, työkaveri kysyi, mikä leikkaus mulle tehtiin. Kun kerroin, hän myönsi kyllä huomanneensa karsastukseni ja myös sen kuinka välttelen katsetta sen takia. On se niin kumma, että työkaveritkin on huomannut karsastuksen, vaikka vanhemmatkaan ei muka sitä ole huomanneet. Töissä on ollut vähän masentavaa, kun koko kesän olen vain odottanut leikkausta ja siinä odottaessa kesä sitten huomaamatta menikin. Kuitenkin ajattelin, että vaikka kesä menisikin silmiä tuskaillessa, niin syksyllä voisin olla onnellinen, kun silmät on kunnossa. Mutta nyt on tulossa syksy ja silmät on yhtä huonossa kunnossa kuin keväällä.
Nyt odotan taas, että lääkäri laittaisi takaisin leikkausjonoon. Toivottavasti tekee sen jo ensi viikolla, kun on jälkitarkastus. Oon päättänyt, että silmiä leikellään niin pitkään kun leikeltävää lihasta riittää ja menen vaikka yksityislääkärille, jos ei TYKS:n lääkäri enää suostu leikkaamaan. Eipä tässä oikein muita vaihtoehtoja enää taida olla. Oon niin väsynyt tähän kaikkeen!! - tyttö82
tyttö82 kirjoitti:
En oikein jaksa uskoa, että silmissäni tapahtuisi mitään muutosta jälkitarkastukseen mennessä, vaikka kai se voi mahdollista olla. Vielä on aika punainen silmä, mutta ei enää vuoda. Tuntuu vähän oudolta olla sairaslomalla, kun ei silmässä ole enää mitään vaivaa, paitsi paha karsastus tietysti, mutta varmaan on ja pysyy.
Minulla ei onneksi karsastuksesta ole muuta haittaa kuin kosmeettinen haitta eli ei vaikuta näkemiseen mitenkään. Ihan hyvin pystyn lukemaan ja muutenkin katsomaan, ettei ole kaksoiskuvia tai muuta ongelmaa. Joten ei kai pitäisi valittaa, mutta kyllä pelkkä kosmeettinenkin haitta vaivaa tosi paljon. Sinulla kai karsastuksesta on lähinnä haittaa lukiessa, mutta ei kai kuitenkaan niin hirveästi kosmeettista haittaa, jos karsastus on vähäistä? Välillä masentaa enemmän ja välillä vähemmän, mutta joka tapauksessa koko ajan silmiä mietin. Nyt ei ole enää oikein ruokahaluakaan ja olen muutenkin laihtunut jo monta kiloa (tosin vasta todettu keliakiakin voi vaikuttaa). Olen myös ihan yliväsynyt kaikkeen. Tuntuu ettei millään ole mitään väliä ja aivan sama, jos syön mitä sattuu keliakiasta välittämättä, vaikka terveys menisi, kun mielenterveys menee kuitenkin
Joutuuko odottamaan vuoden ennen kuin pääsee uudestaan leikkausjonoon? Itse ajattelin, että voisin päästä takaisin jonoon jo syksyllä, kun lääkäri näkee silmien tilanteen. Onko vielä myöhemmin joku uusi tarkastus? Olen nyt ajatellut, että olisiko kuitenkin pitänyt leikata vasen silmä. Lääkäri sekä YTHS:llä että TYKS:ssä oli sitä mieltä että vasen silmä kannattaisi leikata ja esitutkimuksessakin lääkäri oli ensin sitä mieltä, että vasen leikataan, mutta vaihtoi sitten oikeaan, kun kysyin eikö kumpaakin voisi leikata. Nyt siis mietin, mikä olisi ollut tulos, jos olisi pysytty aikaisemmassa suunnitelmassa ja leikattu vasen silmä. Ehkä vasen silmä leikataan sitten myöhemmin.
Vanhemmat eivät ole mitään silmistäni sanoneet leikkauksen jälkeen (eivätkä siis sanoneet ennen leikkaustakaan), vaikka varmasti ovat huomanneet, että silmät karsastavat kuten ennenkin. Tosin vältän kyllä katsomasta ihmisiä silmiin ja muutenkin peittelen, joten ei sitä kai välttämättä heti huomaa. Muutenkaan eivät vanhemmat oikein mitään sano, kun kuulivat leikkauksesta siskoni kertomana vasta leikkausta edeltävänä iltana eivätkä oikein tykänneet, kun olin pitänyt asian omana tietonani ja taisivat vähän loukkaantua siitä.
Vähän väliä katselen silmiäni peilistä ja toivon, että ne olisi kunnossa, mutta hirveästi karsastaa edelleen, ei ainakaan ole yhtään vähentynyt (toivottavasti ei ole lisääntynytkään, sekin on mahdollista!), vaikka uskoin, että ainakin karsastuskulma pienenisi, jos ei nyt kokonaan korjaantuisi. Olen niin pettynyt.
Mutta kerron kuitenkin mitä mieltä lääkäri silmistäni on, kun 3 viikon päästä menen tarkastukseen. Toivottavasti sitä ennen tapahtuu ihme ja silmäni ovat taas suorassa!lopputarkastuksessa. Lääkäri kysyi aluksi, miltä silmät nyt tuntuu leikkauksen jälkeen ja sanoin, ettei ne ole yhtään paremmaksi muuttuneet. Lääkäri katsoi silmiä ja hänen mielestään olivat suorassa eivätkä karsastaneet. Väitin kuitenkin vastaan, koska kyllähän ihan omin silmin näen, että karsastaa ja pahasti eikä siihen mitään lääkärin sanaa tarvita.
Loppujen lopuksi tilanne on nyt se, että leikkaus vaikutti positiivisesti vasempaan silmään ja vasen silmä ei enää karsasta katson sitten oikealla tai vasemmalla silmällä. No, väsyneenä vasenkin silmä karkaa sivulle, mutta siinä ei oikeastaan ole niin kauheasti haittaa ja tiesin, että piilokarsastus jäisi todennäköisesti pysyväksi. Eli siis kun katson oikealla silmällä, jolla oon tottunu katsomaan enemmän, silmäni eivät karsasta, vaikka ennen karsastin koko ajan ja esimerkiksi peilistä katsoessa silmät ovat suorassa. Näyttää hyvältä!! Mutta leikattu oikea sillmä karsastaa edelleen pahasti aina kun katson vasemmalla silmällä ja kyllähän silläkin tulee katsottua.
Lääkäri oli sitä mieltä, että nyt on ihann hyvä ja oikeaa silmääni on nyt leikattu ihan maksimaalisesti, että lisää leikkaamalla silmän verenkierto kärsii. Ei enää siis voi leikata oikeaa silmää, vaikka kuinka karsastaisi. Lääkäri oli jo lähettämässä mut kotiin, mutta kai sitten näytin niin pettyneeltä, että alkoi vielä kysellä, että haittaako silmät mua vielä paljon ja kun vastasin myöntävästi, rupesi vielä pikkusen tutkimaan. Kysyin vasenmman silmän leikkausmahdollisuudesta, koska vasenmman silmän leikkaus voisi vaikuttaa oikeaan (vaikuttihan nytkin oikean leikkaus vasempaan!) ja kaikki lääkärit oli alunpein sitä mieltä, että vasen leikataan. Lääkäri sanoi, ettei hän voi suoraan laittaa mua leikkausjonoon, koska on vaikea sanoa kuinka oikea silmäni reagoisi vasemman leikkaukseen, koska mulla ei ole yhteisnäköä, mutta lupasi kuitenkin miettiä asiaa ja keskustella tilanteesta toisen lääkärin kanssa. Sain kontrolliajan 2 kk:n päähän ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen. Oon kyllä valmis yrittämään uutta leikkausta, vaikka lopputulos olisikin epävarma. Enpä mä siinä mitään menettäisi!!
Mutta oon nyt kuitenkin pikkusen pirteämmällä mielellä silmien suhteen. Toivon vielä pääseväni leikkaukseen, jos ei tässä ennen konrolliaikaa tapahdu ihmettä ja silmät suoristu.
Harmittaa, kun vanhemmat ei edelleenkään kysy mitään silmistä. Kerroin aikaisemmin tällä viikolla isälle meneväni lopputarkastukseen ja tänään äidillekin, mutta eipä ole kumpikaan mitään asiasta kysynyt. Työkaveri on kyllä liiankin kiinnostunut mun silmäongelmasta ja oli heti töihin päästyäni kyselemässä kuinka kävi, vaikka en oikeastaan hirveästi jaksaisi tästä aiheesta keskustellä kyseisen työkaverin kanssa.
Joo, mutta voin taas 2 kk:n kuluttua kertoa lisää. Ehkä pääsen sitten uudelleen leikkausjonoon ja koko ruljanssi alkaa taas alusta. Pikkusen masentava ajatus. - mies vaan
tyttö82 kirjoitti:
lopputarkastuksessa. Lääkäri kysyi aluksi, miltä silmät nyt tuntuu leikkauksen jälkeen ja sanoin, ettei ne ole yhtään paremmaksi muuttuneet. Lääkäri katsoi silmiä ja hänen mielestään olivat suorassa eivätkä karsastaneet. Väitin kuitenkin vastaan, koska kyllähän ihan omin silmin näen, että karsastaa ja pahasti eikä siihen mitään lääkärin sanaa tarvita.
Loppujen lopuksi tilanne on nyt se, että leikkaus vaikutti positiivisesti vasempaan silmään ja vasen silmä ei enää karsasta katson sitten oikealla tai vasemmalla silmällä. No, väsyneenä vasenkin silmä karkaa sivulle, mutta siinä ei oikeastaan ole niin kauheasti haittaa ja tiesin, että piilokarsastus jäisi todennäköisesti pysyväksi. Eli siis kun katson oikealla silmällä, jolla oon tottunu katsomaan enemmän, silmäni eivät karsasta, vaikka ennen karsastin koko ajan ja esimerkiksi peilistä katsoessa silmät ovat suorassa. Näyttää hyvältä!! Mutta leikattu oikea sillmä karsastaa edelleen pahasti aina kun katson vasemmalla silmällä ja kyllähän silläkin tulee katsottua.
Lääkäri oli sitä mieltä, että nyt on ihann hyvä ja oikeaa silmääni on nyt leikattu ihan maksimaalisesti, että lisää leikkaamalla silmän verenkierto kärsii. Ei enää siis voi leikata oikeaa silmää, vaikka kuinka karsastaisi. Lääkäri oli jo lähettämässä mut kotiin, mutta kai sitten näytin niin pettyneeltä, että alkoi vielä kysellä, että haittaako silmät mua vielä paljon ja kun vastasin myöntävästi, rupesi vielä pikkusen tutkimaan. Kysyin vasenmman silmän leikkausmahdollisuudesta, koska vasenmman silmän leikkaus voisi vaikuttaa oikeaan (vaikuttihan nytkin oikean leikkaus vasempaan!) ja kaikki lääkärit oli alunpein sitä mieltä, että vasen leikataan. Lääkäri sanoi, ettei hän voi suoraan laittaa mua leikkausjonoon, koska on vaikea sanoa kuinka oikea silmäni reagoisi vasemman leikkaukseen, koska mulla ei ole yhteisnäköä, mutta lupasi kuitenkin miettiä asiaa ja keskustella tilanteesta toisen lääkärin kanssa. Sain kontrolliajan 2 kk:n päähän ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen. Oon kyllä valmis yrittämään uutta leikkausta, vaikka lopputulos olisikin epävarma. Enpä mä siinä mitään menettäisi!!
Mutta oon nyt kuitenkin pikkusen pirteämmällä mielellä silmien suhteen. Toivon vielä pääseväni leikkaukseen, jos ei tässä ennen konrolliaikaa tapahdu ihmettä ja silmät suoristu.
Harmittaa, kun vanhemmat ei edelleenkään kysy mitään silmistä. Kerroin aikaisemmin tällä viikolla isälle meneväni lopputarkastukseen ja tänään äidillekin, mutta eipä ole kumpikaan mitään asiasta kysynyt. Työkaveri on kyllä liiankin kiinnostunut mun silmäongelmasta ja oli heti töihin päästyäni kyselemässä kuinka kävi, vaikka en oikeastaan hirveästi jaksaisi tästä aiheesta keskustellä kyseisen työkaverin kanssa.
Joo, mutta voin taas 2 kk:n kuluttua kertoa lisää. Ehkä pääsen sitten uudelleen leikkausjonoon ja koko ruljanssi alkaa taas alusta. Pikkusen masentava ajatus.Juu aamulla leikkauksee. Toivottavasti ei ole aivan turha reissu,luin vasta nyt nuista toisten kokemuksista........
- tyttö82
mies vaan kirjoitti:
Juu aamulla leikkauksee. Toivottavasti ei ole aivan turha reissu,luin vasta nyt nuista toisten kokemuksista........
todella, että ei ollut turha reissu. Ei minullakaan ollut, vaikka lopputulos ei ollutkaan ihan sitä mitä toivoin ja nyt odotan, että lääkäri suostuisi laittamaan uudestaan jonoon. Nyt on vain alkanut vähän mietityttää, että jos vasen silmä leikkauksen myötä meneekin, vaikka huonompaan suuntaan, kun se on nyt aika hyvä ja karsastuskaan ei (toivottavasti) näy ihan joka hetki, ainakaan pahasti.
Olisin iloinen, jos voisit kertoa vähän millaista oli miten meni? Kun olit leikauksessa TYKS:ssä niin kuin minäkin, niin kiinnostaa. Kuka lääkärisi oli? Minulla oli M. Al-Juhaish, joka aluksi vaikutti vähän ahdistavalta ja töykeältä, mutta olikin loppujen lopuksi ihan mukava. Menen 27.10. uudestaan kontrolliin, jolloin saan sitten kuulla, mitä lääkärit ovat päättäneet ja rupean taas mahdollisesti odottamaan uuteen leikkaukseen pääsyä.
Minkä ikäinen olet? Kysyn vain siksi, että itsestä tuntuu, että silmät rupesi temppuilemaan just tosi pahaan aikaan noin pari vuotta sitten, kun nyt olen 24. Vähän vanhempana ei välttämättä ahdistaisi niin paljon, en tiedä. Millainen karsastus sinulla on onko silmiä leikattu koskaan aiemmin. Joka tapauksessa toivon, että sait silmäsi leikkauksella kuntoon ja kaikki menisi muutenkin hyvin. - mies vaan
tyttö82 kirjoitti:
todella, että ei ollut turha reissu. Ei minullakaan ollut, vaikka lopputulos ei ollutkaan ihan sitä mitä toivoin ja nyt odotan, että lääkäri suostuisi laittamaan uudestaan jonoon. Nyt on vain alkanut vähän mietityttää, että jos vasen silmä leikkauksen myötä meneekin, vaikka huonompaan suuntaan, kun se on nyt aika hyvä ja karsastuskaan ei (toivottavasti) näy ihan joka hetki, ainakaan pahasti.
Olisin iloinen, jos voisit kertoa vähän millaista oli miten meni? Kun olit leikauksessa TYKS:ssä niin kuin minäkin, niin kiinnostaa. Kuka lääkärisi oli? Minulla oli M. Al-Juhaish, joka aluksi vaikutti vähän ahdistavalta ja töykeältä, mutta olikin loppujen lopuksi ihan mukava. Menen 27.10. uudestaan kontrolliin, jolloin saan sitten kuulla, mitä lääkärit ovat päättäneet ja rupean taas mahdollisesti odottamaan uuteen leikkaukseen pääsyä.
Minkä ikäinen olet? Kysyn vain siksi, että itsestä tuntuu, että silmät rupesi temppuilemaan just tosi pahaan aikaan noin pari vuotta sitten, kun nyt olen 24. Vähän vanhempana ei välttämättä ahdistaisi niin paljon, en tiedä. Millainen karsastus sinulla on onko silmiä leikattu koskaan aiemmin. Joka tapauksessa toivon, että sait silmäsi leikkauksella kuntoon ja kaikki menisi muutenkin hyvin.Lääkäri oli sama kuin sullakin,aluksi tuntui töykeältä,mutta kai se on hänen tyylinsä(erilaisesta kulttuurista).Eipä tuo leikkaus tainnut mullakaan aivan oikein toimia.Ennen oli uluspäinkarsastus ja nyt näyttäisi olevan vähän sisäänpäin,kun vihdoin sain ton silmän auki...
Olen nyt 32 vuotias ja silmäni on leikattu viimeksi ennen kuin menin kouluun,eli 25 vuotta sitten.Silloin piti olla viikko sairaalassa,että kyllä lääketiedekin kehittyy..
Silmäni olivatkin suorassa koko kouluiän,mutta sitten kun tuli kasvupyrähdys noin 16 vuotiaana,niin alkoi taas karsastamaan.Kävin tossa tämän vuoden huhtikuussa silmälääkärillä näöntarkastuksessa,ja hän ehdotti leikkausta ja niin siihen sitten mentiin....jälkitarkastus on 13.10.katsotaan mitä muhamed sitten päättää.....
Mielestäni sinun kannattaa miettiä tosi tarkkaan,sitä uutta leikkausta,jos silmäsi ovat suunnilleen suorassa,ettei vaan mene huonompaan suuntaan....Kyllä tässä elämässä pärjätään karsastavillakin silmillä,vakka se vähän itsetunnon päälle ottaakin.Tsemppiä vaan sullekin - tyttö82
mies vaan kirjoitti:
Lääkäri oli sama kuin sullakin,aluksi tuntui töykeältä,mutta kai se on hänen tyylinsä(erilaisesta kulttuurista).Eipä tuo leikkaus tainnut mullakaan aivan oikein toimia.Ennen oli uluspäinkarsastus ja nyt näyttäisi olevan vähän sisäänpäin,kun vihdoin sain ton silmän auki...
Olen nyt 32 vuotias ja silmäni on leikattu viimeksi ennen kuin menin kouluun,eli 25 vuotta sitten.Silloin piti olla viikko sairaalassa,että kyllä lääketiedekin kehittyy..
Silmäni olivatkin suorassa koko kouluiän,mutta sitten kun tuli kasvupyrähdys noin 16 vuotiaana,niin alkoi taas karsastamaan.Kävin tossa tämän vuoden huhtikuussa silmälääkärillä näöntarkastuksessa,ja hän ehdotti leikkausta ja niin siihen sitten mentiin....jälkitarkastus on 13.10.katsotaan mitä muhamed sitten päättää.....
Mielestäni sinun kannattaa miettiä tosi tarkkaan,sitä uutta leikkausta,jos silmäsi ovat suunnilleen suorassa,ettei vaan mene huonompaan suuntaan....Kyllä tässä elämässä pärjätään karsastavillakin silmillä,vakka se vähän itsetunnon päälle ottaakin.Tsemppiä vaan sullekinolet koneelle päässyt kirjoittamaan. Itse en kunnolla nähnyt muutamaan viikkoon kunnolla ja muutenkin tuntui inhottavalta leikkauksen jälkeen.
Kovasti sitä uutta leikkausta mietin ja on hyvä, että lääkäri aikoo keskustella tästä mun tilanteesta myös toisen lääkärin kanssa, että kuulee myös toisen mielipiteen. Enhän ole varma suostuuko lääkäri edes leikkaamaan, kun aluksi sanoi, ettei ainakaan hän enää pysty tekemään muuta. En sitten tiedä onko tämä toinen lääkäri jotenkin kokeneempi tai tietää enemmän. Oulussa kun mun silmä leikattiin joskus 80-luvun lopussa, lääkäri oli karsastukseen jotenkin erikoistunut.
Silmäni ei todellakaan ole suorassa. Kun katson peilistä, silmät on suorassa ja oon kaunis, koska katson lähinnä oikealla silmällä, mutta kun vaihan vasempaan, näytän ihan järkytävältä, koska oikea silmä karsastaa tosi pahasti. Lähinnä siis oikeaa silmää käytän, mutta esimerkiksi vassemmalle katsoessa vaihdan vasempaan silmään ja silloin oikea rupeaa karsastamaan. Esimerkiksi valokuvia en uskalla itsestäni ottaa, koska en voi tietää kummalla silmällä katson kuvaa otettaessa, koska vaihdan silmää ihan tiedostamatta. Nytkin kun hankin uuden passin, kaivoin jostain esiin pari vuotta vanhan kuvan, jossa ei vielä tätä silmäongelmaa ollut, kun en kehdannut mennä valokuvaan. Myös sosiaalista elämää haittaa, kun en kehtaa katsoa ihmisiä silmiin, mutta nykyisin kyllä jo vähän katson ja toivon, ettei karsastus näkyisi.
Voihan sun silmiesi tilanne vielä muuttua, koska minulle lääkäri sanoi, että voin kestää kuukauden tai pidempäänkin, että leikkaus vaikuttaa. Minulla ei tosin käynyt niin. Mutta ei ensimmäisenä leikkauksenjälkeisenä päivänä oikein mitään voi sanoa. Munkin silmät oli ihan kauheet silloin, mutta meni sitten vähän parempaan suuntaan ajan myötä. Toivotaan ainakin parasta! - mies vaan
tyttö82 kirjoitti:
olet koneelle päässyt kirjoittamaan. Itse en kunnolla nähnyt muutamaan viikkoon kunnolla ja muutenkin tuntui inhottavalta leikkauksen jälkeen.
Kovasti sitä uutta leikkausta mietin ja on hyvä, että lääkäri aikoo keskustella tästä mun tilanteesta myös toisen lääkärin kanssa, että kuulee myös toisen mielipiteen. Enhän ole varma suostuuko lääkäri edes leikkaamaan, kun aluksi sanoi, ettei ainakaan hän enää pysty tekemään muuta. En sitten tiedä onko tämä toinen lääkäri jotenkin kokeneempi tai tietää enemmän. Oulussa kun mun silmä leikattiin joskus 80-luvun lopussa, lääkäri oli karsastukseen jotenkin erikoistunut.
Silmäni ei todellakaan ole suorassa. Kun katson peilistä, silmät on suorassa ja oon kaunis, koska katson lähinnä oikealla silmällä, mutta kun vaihan vasempaan, näytän ihan järkytävältä, koska oikea silmä karsastaa tosi pahasti. Lähinnä siis oikeaa silmää käytän, mutta esimerkiksi vassemmalle katsoessa vaihdan vasempaan silmään ja silloin oikea rupeaa karsastamaan. Esimerkiksi valokuvia en uskalla itsestäni ottaa, koska en voi tietää kummalla silmällä katson kuvaa otettaessa, koska vaihdan silmää ihan tiedostamatta. Nytkin kun hankin uuden passin, kaivoin jostain esiin pari vuotta vanhan kuvan, jossa ei vielä tätä silmäongelmaa ollut, kun en kehdannut mennä valokuvaan. Myös sosiaalista elämää haittaa, kun en kehtaa katsoa ihmisiä silmiin, mutta nykyisin kyllä jo vähän katson ja toivon, ettei karsastus näkyisi.
Voihan sun silmiesi tilanne vielä muuttua, koska minulle lääkäri sanoi, että voin kestää kuukauden tai pidempäänkin, että leikkaus vaikuttaa. Minulla ei tosin käynyt niin. Mutta ei ensimmäisenä leikkauksenjälkeisenä päivänä oikein mitään voi sanoa. Munkin silmät oli ihan kauheet silloin, mutta meni sitten vähän parempaan suuntaan ajan myötä. Toivotaan ainakin parasta!kyllä,tuo silmä on nyt huonompi,kuin ennen leikkausta.Aivan nokanvarressa kiinni....Onko kellään tietoa,mitä nuo karsastusleikkaukset yksityisellä maksavat????
- tyttö82
mies vaan kirjoitti:
kyllä,tuo silmä on nyt huonompi,kuin ennen leikkausta.Aivan nokanvarressa kiinni....Onko kellään tietoa,mitä nuo karsastusleikkaukset yksityisellä maksavat????
löytyy eri lääkärikeskusten hinnastot. Olen vähän itsekin katsellut. Kallista on, en nyt muista tarkkoja hintoja. Luulen myös, että yksityisellä joutuu nukutuksesta maksamaan lisää ja ainakaan minä en voi antaa leikata silmiäni ilman kunnon nukutusta.
Mua on myös alkanut pelottaa, että silmät menee huonompaan suuntaan, jos uudestaan leikataan. Oikea silmä nyt ei voi enää tästä toivottavasti huonontua, kun karsastuskulma on niin suuri kuin olla voi, mutta vasen näyttää aika hyvältä. Toisaalta nyt tuntuu, että ei tässä hirveästi mitään menetettävää ole.
Leikkauksestasi on vielä melko vähän aikaa, joten vielä voi hyvinkin tapahtua jotain muutosta parempaan. Toivotaan niin. Kerro kuitenkin miten jälkitarkastuksessa kävi sitten kun sinne menet. Kuinka paljon silmääsi nyt leikattiin, kun noin paljon vaikutti? Minulta leikattiin vain yhtä lihasta, koska enempää ei pystynyt. Ehkä siksi vaikutuksetkin jäi niin vähäisiksi. - Erin
tyttö82 kirjoitti:
löytyy eri lääkärikeskusten hinnastot. Olen vähän itsekin katsellut. Kallista on, en nyt muista tarkkoja hintoja. Luulen myös, että yksityisellä joutuu nukutuksesta maksamaan lisää ja ainakaan minä en voi antaa leikata silmiäni ilman kunnon nukutusta.
Mua on myös alkanut pelottaa, että silmät menee huonompaan suuntaan, jos uudestaan leikataan. Oikea silmä nyt ei voi enää tästä toivottavasti huonontua, kun karsastuskulma on niin suuri kuin olla voi, mutta vasen näyttää aika hyvältä. Toisaalta nyt tuntuu, että ei tässä hirveästi mitään menetettävää ole.
Leikkauksestasi on vielä melko vähän aikaa, joten vielä voi hyvinkin tapahtua jotain muutosta parempaan. Toivotaan niin. Kerro kuitenkin miten jälkitarkastuksessa kävi sitten kun sinne menet. Kuinka paljon silmääsi nyt leikattiin, kun noin paljon vaikutti? Minulta leikattiin vain yhtä lihasta, koska enempää ei pystynyt. Ehkä siksi vaikutuksetkin jäi niin vähäisiksi.Nyt sitten jännittää kovasti. Esitutkimus takana ja leikkaus viikon päästä.
Taidan olla niitä hankalia tapauksia... Karsastanut syntymästä saakka ja lisäksi minulla on nystagmus. Silmien yhteisnäkö puuttuu ja karsastuskulma varsin suuri.
Vasen silmä operoidaan ensin ja katsotaan mitä sen jälkeen tehdään. Ensin olin toiveikas että josko leikkauksella saataisiin silmä kuntoon, mutta kun olen lukenut netistä näitä keskustelupalstoja toivo on vähän hiipunut. Ei se tadakkaan aina onnistua.
Jotenkin sitä vaan täytyy luottavaisin mielin leikkaukseen mennä, tuskin ne enään tämän pahemmaksi menee vaikka leikkaus ei onnistuisikaan.
Olen 28-vuotias ja tämä on ensimmäinen leikkauskerta. Koskaan sitä ei ole minulle ehdotettukaan vaikka olen ties kuinka monella lääkärillä hypännyt. Itse aloin tätä leikkausta miettimään ja pyysin päästä leikkaukseen.
Saa nähä kuinka minun sitten käy. - tyttö82
Erin kirjoitti:
Nyt sitten jännittää kovasti. Esitutkimus takana ja leikkaus viikon päästä.
Taidan olla niitä hankalia tapauksia... Karsastanut syntymästä saakka ja lisäksi minulla on nystagmus. Silmien yhteisnäkö puuttuu ja karsastuskulma varsin suuri.
Vasen silmä operoidaan ensin ja katsotaan mitä sen jälkeen tehdään. Ensin olin toiveikas että josko leikkauksella saataisiin silmä kuntoon, mutta kun olen lukenut netistä näitä keskustelupalstoja toivo on vähän hiipunut. Ei se tadakkaan aina onnistua.
Jotenkin sitä vaan täytyy luottavaisin mielin leikkaukseen mennä, tuskin ne enään tämän pahemmaksi menee vaikka leikkaus ei onnistuisikaan.
Olen 28-vuotias ja tämä on ensimmäinen leikkauskerta. Koskaan sitä ei ole minulle ehdotettukaan vaikka olen ties kuinka monella lääkärillä hypännyt. Itse aloin tätä leikkausta miettimään ja pyysin päästä leikkaukseen.
Saa nähä kuinka minun sitten käy.Älä menetä toivoasi leikkauksen suhteen! En minäkään ole menettänyt, vaikka edellinen leikkaus heinäkuussa ei tuottanut toivottua tulosta. Kyllä ne leikkaukset onnistuvatkin, vaikka nyt oletkin ehkä lukenut näistä epäonnistuneista leikkauksista. Kyllähän täällä kirjoiteli nimimerkki Ossi 54, jonka leikkaus tuntui onnistuvan hyvin (jos Ossi vielä näitä lueskelet, niin olisi kiva kuulla jotain, mitä silmillesi kuuluu?) Ja karsastusleikkauksia tehdään paljon ja jonot on pitkät (ainakin TYKS:iin on ihan tuskaisen pitkä leikkausjono!), joten kai niiden pitää joskus onnistuakin. Eihän mitään leikkauksia tehtäisi, jos leikkaukset eivät koskaan onnistuisi ja eivät lääkärit tosiaan lähde turhaan kenenkään silmiä leikkelemään, jos ovat varmoja, että leikkaus ei onnistu. Varmasti on paljon onnistuneen karsastusleikkauksen läpikäyneitä, mutta he eivät vain kirjoittele tälle palstalle. Minä toivon todella, että sinun leikkauksesi onnistuu! Tiedän, kuinka paljon karsastus voi aiheuttaa ahdistusta ja muuta tuskaa. Tietenkin toivon myös siksi, että jonkun toisen onnistunut leikkaus antaa itsellekin vähän lisää toivoa utteen leikkaukseen. Mene nyt vain luottavaisin mielin leikkaukseen!
Olisi mukava, jos voisit leikkauksen jälkeen kertoa, kuinka kävi. Itse kun tässä lasken päiviä kontrolliin 27.10. ja sitten mahdollisesti pääsen taas leikkausjonoon. En vielä tiedä. Minunkin tilanteeni on hyvin ongelmallinen, niin kuin ehkä olet lukenutkin. Vuonna -88 leikattu oikean silmän sisäänpäin karsastus, nyt heiäkuussä leikattu oikean silmän ulosopäin karsastus (molemmat silmät karsastaa ulospäin), yhteisnäkö näkö puuttuu ja näkökyky on huono, oikea silmä -6 ja vasen -6.25. Nyt lääkäri harkitsee vasemman silmän leikkaamista, koska oikeaa ei voida enää leikata. Oikean silmän karsastuskulma on niin suuri, ettei ainakaan enää huonommaksi voi mennä, mutta vasen silmä karsastaa enää vähän. Pitäisi varmaan vaan elää näillä silmillä mitä on, mutta kun tuntuu, ettei voi.
Onnea sinulle leikkaukseen. Kyllä se hyvin menee. - Erin
tyttö82 kirjoitti:
Älä menetä toivoasi leikkauksen suhteen! En minäkään ole menettänyt, vaikka edellinen leikkaus heinäkuussa ei tuottanut toivottua tulosta. Kyllä ne leikkaukset onnistuvatkin, vaikka nyt oletkin ehkä lukenut näistä epäonnistuneista leikkauksista. Kyllähän täällä kirjoiteli nimimerkki Ossi 54, jonka leikkaus tuntui onnistuvan hyvin (jos Ossi vielä näitä lueskelet, niin olisi kiva kuulla jotain, mitä silmillesi kuuluu?) Ja karsastusleikkauksia tehdään paljon ja jonot on pitkät (ainakin TYKS:iin on ihan tuskaisen pitkä leikkausjono!), joten kai niiden pitää joskus onnistuakin. Eihän mitään leikkauksia tehtäisi, jos leikkaukset eivät koskaan onnistuisi ja eivät lääkärit tosiaan lähde turhaan kenenkään silmiä leikkelemään, jos ovat varmoja, että leikkaus ei onnistu. Varmasti on paljon onnistuneen karsastusleikkauksen läpikäyneitä, mutta he eivät vain kirjoittele tälle palstalle. Minä toivon todella, että sinun leikkauksesi onnistuu! Tiedän, kuinka paljon karsastus voi aiheuttaa ahdistusta ja muuta tuskaa. Tietenkin toivon myös siksi, että jonkun toisen onnistunut leikkaus antaa itsellekin vähän lisää toivoa utteen leikkaukseen. Mene nyt vain luottavaisin mielin leikkaukseen!
Olisi mukava, jos voisit leikkauksen jälkeen kertoa, kuinka kävi. Itse kun tässä lasken päiviä kontrolliin 27.10. ja sitten mahdollisesti pääsen taas leikkausjonoon. En vielä tiedä. Minunkin tilanteeni on hyvin ongelmallinen, niin kuin ehkä olet lukenutkin. Vuonna -88 leikattu oikean silmän sisäänpäin karsastus, nyt heiäkuussä leikattu oikean silmän ulosopäin karsastus (molemmat silmät karsastaa ulospäin), yhteisnäkö näkö puuttuu ja näkökyky on huono, oikea silmä -6 ja vasen -6.25. Nyt lääkäri harkitsee vasemman silmän leikkaamista, koska oikeaa ei voida enää leikata. Oikean silmän karsastuskulma on niin suuri, ettei ainakaan enää huonommaksi voi mennä, mutta vasen silmä karsastaa enää vähän. Pitäisi varmaan vaan elää näillä silmillä mitä on, mutta kun tuntuu, ettei voi.
Onnea sinulle leikkaukseen. Kyllä se hyvin menee.Hei!
Joo tottakai kirjoitan tänne ja kerron kuinka minun leikkaus sujui. Huomenna vielä työpäivä edessä ja sitten saakin koko viikonlopun jännittää :-).
En odota kuitenkaan liikoja, ettei pettymys ole sitten niin suuri jos muutosta parempaan ei tapahdukkaan.
Lähimmälle työkaverille kerroin että menen leikkaukseen, mutta muille en.
Olisi se kauheaa mennä leikkauksen jälkeen töihin kun kaikki pällistelee että kuinkas kävikään.
Kiitos onnen toivotuksista ja toivotaan että saat hyviä uutisia lopputarkastuksessa. - Erin
Erin kirjoitti:
Hei!
Joo tottakai kirjoitan tänne ja kerron kuinka minun leikkaus sujui. Huomenna vielä työpäivä edessä ja sitten saakin koko viikonlopun jännittää :-).
En odota kuitenkaan liikoja, ettei pettymys ole sitten niin suuri jos muutosta parempaan ei tapahdukkaan.
Lähimmälle työkaverille kerroin että menen leikkaukseen, mutta muille en.
Olisi se kauheaa mennä leikkauksen jälkeen töihin kun kaikki pällistelee että kuinkas kävikään.
Kiitos onnen toivotuksista ja toivotaan että saat hyviä uutisia lopputarkastuksessa.Hei!
Maanantaina olin siellä karsastusleikkauksessa ja nyt on vasta eka päivä jolloin nään edes vähän mitä kirjoitan.
Nyt kun luomen turvotus on laskenut voi ainakin sanoa että karsastus on hävinnyt.
Olen todella tyytyväinen lopputulokseen vaikka silmä vuotaakin pahoin ja on aivan verinen.
Vasen silmä leikattiin, mutta samalla suoristui myös oikean silmän karsastus.
Maanantaina pitäs mennä töihin, mutta en sitten vielä tiedä pyydänkö lisää sairaslomaa, koska työni on näyttöpäätetyötä en tiedä tuleeko siitä mitään kun silmä sumenee kun vesi valuu silmästä kun yrittää hieman tarkemmin katsoa.
Lopputarkastus onkin sitten vasta puolen vuoden päästä.
En tavannut leikkauksen jälkeen ollenkaan lääkäriä josta olin hieman ihmeissäni.
Nyt vain täytyy toivoa että silmä ja näkökyky paranee piakkoin että pääsen takaisin töiden pariin. - tyttö82
Erin kirjoitti:
Hei!
Joo tottakai kirjoitan tänne ja kerron kuinka minun leikkaus sujui. Huomenna vielä työpäivä edessä ja sitten saakin koko viikonlopun jännittää :-).
En odota kuitenkaan liikoja, ettei pettymys ole sitten niin suuri jos muutosta parempaan ei tapahdukkaan.
Lähimmälle työkaverille kerroin että menen leikkaukseen, mutta muille en.
Olisi se kauheaa mennä leikkauksen jälkeen töihin kun kaikki pällistelee että kuinkas kävikään.
Kiitos onnen toivotuksista ja toivotaan että saat hyviä uutisia lopputarkastuksessa.Olen iloinen puolestasi! Hienoa, että leikkaus meni hyvin ja karsastus on kadonnut. Kyllä ne leikkaukset siis kuitenkin onnistuu! Tietysti vähän (tai siis todella paljon) harmittaa, että oma leikkaus ei onnistunut, kun sinullakin onnistui, mutta ehkä minullakin seuraavalla kerralla onnistuu. Toivon niin!
Kannattaa pyytää lisää sairaslomaa, jos silmä vuotaa ja sumeilee. Sairaslomaa sai kuitenkin helposti ja jos ei voi tehdä kunnolla töitä, niin lomaa pitääkin pyytää. Itse olin myös kesällä myös työssä, jossa istuin näyttöpäätteen edessä 8 tuntia päivässä. Sain viikon lisää sairaslomaa, kun pyysin, mutta oikeastaan olisi pitänyt pyytää vielä yksi viikko, koska toisen viikon lopulla tikit rupesivat vaivaamaa ja silmä sumeili koko ajan.
En minäkään nähnyt lääkäriä leikkauksen jälkeen, joka vähän kummastutti, mutta niin kai se on. Ja hoitaja oli koko ajan hoputtamassa ylös sängystä, vaikka olin nukutuksesta tokkurassa ja väsynyt, mikä oli myös aika epämiellyttävää. Olin sitten oksentaa kotimatkalla kun tuli niin huono olo.
En kyllä ymmärrä, kuinka lopputarkastus voi olla vasta puolen vuoden kuluttua. Minulla oli lopputarkastus tasan kuukauden kuluttua leikkauksesta. Mutta eipä sinulla onneksi mitään hermoiltavaa olekaan, kun silmäsi ovat kunnossa, joten myöhäinen lopputarkastus ei siinä mielessä haittaa. Itse vaan laskin päiviä lopputarkastukseen, että pääsisin leikkausjonoon takaisin, mutta enpä ole siellä vieläkään.
Joka tapauksessa olen todella iloinen, että leikkauksesi onnistui. Tuntuu varmasti aivan mahtavalta nyt ja varsinkin sitten, kun turvotus on kokonaan hävinnyt ja silmä ei enää ole tomaatinpunainen ja verestävä. - Tyttö82
mies vaan kirjoitti:
kyllä,tuo silmä on nyt huonompi,kuin ennen leikkausta.Aivan nokanvarressa kiinni....Onko kellään tietoa,mitä nuo karsastusleikkaukset yksityisellä maksavat????
esitutkimuksessa tänään? Mitä lääkäri sanoi? Toivottavasti oli kuitenkin jotain positiivista sanottavaa. Itse menen kahden viikon päästä kontrolliin ja saan kuulla, mitä lääkäri on päättänyt. Pikkusen pelottaa. Pelottaa, että lääkäri ei enää suostu leikkaamaan ja mitään ei ole tehtävissä. Toisaalta pelottaa, että leikataan uudestaan ja silmät menee vaan huonompaan suuntaan. Nyt karsastusta ei edes välttämättä huomaa, mutta sitten kun huomaa, niin se kyllä näkyy kunnolla.
Siskon kanssa tässä yhtenä päivänä mietittiin mitä muutettais vartaloissa, jos sais ja sisko kysyi, että mitä mitä muuttaisin kasvoissani. Kun vastasin, että silmiä, ei sisko yhtään tajunnu, että miksi ihmeessä, kun mulla on niin isot ja kauniit silmät. Kauniit olisivatkin ilman karsastusta! En vaan tajua, että eikö sisko muka oikeasti huomaa mitään, vaan eikö vaan kehtaa sanoa mitään? Kun oon vielä sanonut, ettei leikkaus onnistunut niin kuin piti!! - mies vaan
Tyttö82 kirjoitti:
esitutkimuksessa tänään? Mitä lääkäri sanoi? Toivottavasti oli kuitenkin jotain positiivista sanottavaa. Itse menen kahden viikon päästä kontrolliin ja saan kuulla, mitä lääkäri on päättänyt. Pikkusen pelottaa. Pelottaa, että lääkäri ei enää suostu leikkaamaan ja mitään ei ole tehtävissä. Toisaalta pelottaa, että leikataan uudestaan ja silmät menee vaan huonompaan suuntaan. Nyt karsastusta ei edes välttämättä huomaa, mutta sitten kun huomaa, niin se kyllä näkyy kunnolla.
Siskon kanssa tässä yhtenä päivänä mietittiin mitä muutettais vartaloissa, jos sais ja sisko kysyi, että mitä mitä muuttaisin kasvoissani. Kun vastasin, että silmiä, ei sisko yhtään tajunnu, että miksi ihmeessä, kun mulla on niin isot ja kauniit silmät. Kauniit olisivatkin ilman karsastusta! En vaan tajua, että eikö sisko muka oikeasti huomaa mitään, vaan eikö vaan kehtaa sanoa mitään? Kun oon vielä sanonut, ettei leikkaus onnistunut niin kuin piti!!siellä jälkitarkastuksessa ja lääkärin mielestä leikkaus oli onnistunut.....että silleen..
Sori kun vastaan vasta nyt,mutta en ole ehtinyt koneelle yli viikkoon.Mulla noi silmät katsovat välillä kieroon ja välillä(harvoin kylläkin)suoraan,sit kun laitan silmät kiinni ja avaan niin taas kieroon.Lääkärin mielestä tulevat kuntoon ajan kanssa itsekseen,että täytyy tässä odotella jos eivät tule kuntoon,niin tilaan sinne yksityiselle sen ajan ja kysyn mitä lääkärit ovat mieltä,että kannattaako vielä leikata.Hinnat ovat 2000-4000 e,ettei se mitään halpaa lystiä ole. Mutta katsotaan nyt ajan kanssa mitä tässä sitten tekee.Toivottavasti sinä saat silmäsi kuntoon.Tsemppiä ja ilmoittele mitä kontrollissa sanotiin.. - Tyttö82
mies vaan kirjoitti:
siellä jälkitarkastuksessa ja lääkärin mielestä leikkaus oli onnistunut.....että silleen..
Sori kun vastaan vasta nyt,mutta en ole ehtinyt koneelle yli viikkoon.Mulla noi silmät katsovat välillä kieroon ja välillä(harvoin kylläkin)suoraan,sit kun laitan silmät kiinni ja avaan niin taas kieroon.Lääkärin mielestä tulevat kuntoon ajan kanssa itsekseen,että täytyy tässä odotella jos eivät tule kuntoon,niin tilaan sinne yksityiselle sen ajan ja kysyn mitä lääkärit ovat mieltä,että kannattaako vielä leikata.Hinnat ovat 2000-4000 e,ettei se mitään halpaa lystiä ole. Mutta katsotaan nyt ajan kanssa mitä tässä sitten tekee.Toivottavasti sinä saat silmäsi kuntoon.Tsemppiä ja ilmoittele mitä kontrollissa sanotiin..nyt tätä meidän lääkäriä, jos sanoi sullekin, että leikkaus onnistui ja kuitenkaan ei onnistunut. Mulle sanoi niin myös ja kun sitten väitin vastaan, niin myönsi, että oikea silmä karsastaa vielä pahasti, siis silloin kun katson vasemmalla. Mutta väitti kuitenkin, että vasen ei karsasta ja peittokokeessa ei muka liikahdataan sivulle, vaikka aivan hyvin peilistä näen, että vasenkin karsastaa. Sitten vielä luin sairaskertomustani, en siis tiedä onko se luvallista, mutta mua koskeavia tietoja ne kuitenkin on ja kun työkseni käsittelen muiden sairaskertomuksia, niin vilkaisin myös omaani. Niin siis sairaskertomuksessa kuitenkin luki, että kumpikin silmä karsastaa edelleen. Senhän siis tiesinkin jo, mutta ihmettelen, minkä takia lääkäri väittää potilaalle aivan muuta kuin mitä sairaskertomukseen sanelee! Toivottavasti nyt on tehnyt niin kuin lupasi ja keskustellut myös toisen erikoislääkärin kanssa tästä mun tilanteesta.
Toivotaan, että saadaan kumpikin silmät kuntoon. Mulle sanoi lisää sairaslomaa kirjoittanut lääkäri, jota en ole siis ikinä edes nähnyt, että siinä voi mennä kuukausi tai pitempään ennen kuin leikkaus vaikuttaa kunnolla, että vielä olisi sen perusteella ainakin sulla vielä mahdolisuus, että silmät tulisivat ajan kanssa itsestään kuntoon. Mulla on leikkauksesta jo 3 kk, joten ei tässä varmaan enää ihmeitä tapahdu. Toisaalta olen kyllä melko lailla menetänyt uskoni myös siihen, että uusi leikkaus auttaisi. Mutta pitää katsoa mitä lääkäri ens viikolla sanoo. Tsemppiä myös sinulle! - Tyttö82
mies vaan kirjoitti:
siellä jälkitarkastuksessa ja lääkärin mielestä leikkaus oli onnistunut.....että silleen..
Sori kun vastaan vasta nyt,mutta en ole ehtinyt koneelle yli viikkoon.Mulla noi silmät katsovat välillä kieroon ja välillä(harvoin kylläkin)suoraan,sit kun laitan silmät kiinni ja avaan niin taas kieroon.Lääkärin mielestä tulevat kuntoon ajan kanssa itsekseen,että täytyy tässä odotella jos eivät tule kuntoon,niin tilaan sinne yksityiselle sen ajan ja kysyn mitä lääkärit ovat mieltä,että kannattaako vielä leikata.Hinnat ovat 2000-4000 e,ettei se mitään halpaa lystiä ole. Mutta katsotaan nyt ajan kanssa mitä tässä sitten tekee.Toivottavasti sinä saat silmäsi kuntoon.Tsemppiä ja ilmoittele mitä kontrollissa sanotiin..että, nyt kun mietit ehkä uuteen leikkaukseen menoa yksityiselle lääkärille, että etkö kysynyt lääkäriltä, voisiko silmän leikata uudelleen TYKS:ssä? Tulisi aika paljon halvemmaksi. Saitko mitään uutta kontrolliaikaa enää TYKS:iin? Minutkin lääkäri oli lähettämässä kotiin, oli laittanut kaikki tutkimusvälineetkin pois, mutta sitten kuitenkin siinä mua katsoi ja näytin varnaan niin pettyneeltä tai jotain, että kysyi vielä, että häiritseekö mua karsastus vielä tosi paljon. Sitten se oli jotenkin tosi ystävällisen tuntuinen. Kysyin itse, että voisiko vielä leikata vasenta silmää ja lääkäri otti taas välineet esiin ja tutki lisää, lupasi miettiä asiaa ja antoi uuden kontrollin. Mutta jos en olisi itse kysynyt uudesta leikkauksesta, en olisi saanut uutta kontrollia ja mahdollisesti uutta leikkausta. Ihmettelen myös miksi lääkäri sinulle sanoi, että silmät tulevat kuntoon ajan kanssa itsekseen, mutta minulle hän ei sanonut mitään tuollaista. Tietysti voi olla että, vaikka kummallakin silmät karsastaa, niin ongelma on kuitenkin vähän erilainen. Ja tietysti toivon, että mullakin tulisi silmät kuntoon ilman uutta leikkausta. Joka päivä peilistä silmiäni katselen ja peittelen ja vaikka mitä ja toivon, että jotain olisi tapahtunut, mutta ei.
- mies vaan
Tyttö82 kirjoitti:
että, nyt kun mietit ehkä uuteen leikkaukseen menoa yksityiselle lääkärille, että etkö kysynyt lääkäriltä, voisiko silmän leikata uudelleen TYKS:ssä? Tulisi aika paljon halvemmaksi. Saitko mitään uutta kontrolliaikaa enää TYKS:iin? Minutkin lääkäri oli lähettämässä kotiin, oli laittanut kaikki tutkimusvälineetkin pois, mutta sitten kuitenkin siinä mua katsoi ja näytin varnaan niin pettyneeltä tai jotain, että kysyi vielä, että häiritseekö mua karsastus vielä tosi paljon. Sitten se oli jotenkin tosi ystävällisen tuntuinen. Kysyin itse, että voisiko vielä leikata vasenta silmää ja lääkäri otti taas välineet esiin ja tutki lisää, lupasi miettiä asiaa ja antoi uuden kontrollin. Mutta jos en olisi itse kysynyt uudesta leikkauksesta, en olisi saanut uutta kontrollia ja mahdollisesti uutta leikkausta. Ihmettelen myös miksi lääkäri sinulle sanoi, että silmät tulevat kuntoon ajan kanssa itsekseen, mutta minulle hän ei sanonut mitään tuollaista. Tietysti voi olla että, vaikka kummallakin silmät karsastaa, niin ongelma on kuitenkin vähän erilainen. Ja tietysti toivon, että mullakin tulisi silmät kuntoon ilman uutta leikkausta. Joka päivä peilistä silmiäni katselen ja peittelen ja vaikka mitä ja toivon, että jotain olisi tapahtunut, mutta ei.
kysellyt tyksissä mitään uudesta leikkauksesta,koska ajattelin että jos vielä leikataan,niin se tehdään yksityisellä maksaa mitä maksaa.Itse olen sitä mieltä että yksityisellä lääkärit paneutuvat vähän enemmän potilaaseen.Siellä ei kyse ole ns. liukuhihna leikkauksista niinkuin yliopistosairaaloissa,kun lääkäreillä ja hoitajilla on suoraan sanoen liikaa töitä ja siitä johtuen kauhea kiire.Ja lääkäri ilmoitti jälkitarkastuksessa,että minulla ei ole mitään syytä tuon silmän takia tulla enää hänen vastaanotolleen...Muuten leikkauksen jälkeen molemmat silmäni katsovat sisäänpäin riippuen kummalla katson ja ennen oli ulospäin karsastus,niin ajan kanssa yleensä tuo ulospäin karsastus tulee takaisin,niin saattaapa silmäni jossain välissä suoristuakin että odottelen nyt ainakin vuoden tai kaks ennenkuin otan yhteyttä yksityiselle..

yksityisellä saa tietysti maksaa itsensä kipeäksi hoidosta, mutta en kyllä tiedä, onko se sitten parempaa hoitoa. Paljon nopeammin tietysti pääsee ja varmaan muitakin etuja, mutta samat lääkärithän ne työskentelee yliopistosairaaloissa ja yksityisillä lääkäriasemilla ja se vastaanottoaika sielläkin on vaan se 20 min. Kai lääkärikin tekee työnsä hyvin ja ammattitaidolla riippumatta siitä, mitä potilas on hoidosta maksanut.
Niin, kyllähän harkitsin itsekin yksityiselle menoa ja heti menisinkin ja maksaisin ihan mitä vaan, jos vain tietäisin, että leikkaus onnistuu ja pääsen eroon karsastuksesta, mutta koska leikkaustulos on niin epävarma, en ole valmis maksamaan niin paljon. Pettymys olisi kahta kauheampi kun silmäni karsastaisivat edelleen ja saisin järjettömän laskun hyödyttömästä leikkauksesta. Sen jälkeen en olisi ainoastaan masentunut, vaan köyhä ja todella masentunut!
Olen käynyt pari kertaa yksityisellä silmälääkärillä ja palvelu ei tosiaan ollut mitään kovin mukavaa ja lääkäri ei kyllä paneutunut potilaaseen yhtään enempää. Mutta YTHS:llä olen saanut 4 euron opiskelijahintaan ihan mahtavaa silmälääkärin palvelua. Tosi ystävällinen ja mukava lääkäri tutki silmiä ensimmäisellä kerralla 40 min ja toisella kerralla, jolloin olin varannut kaksoisajan, noin tunnin, jonka jälkeen olisi vielä vastannut mielellään kaikkiin kysymyksiin. Sanoi vain, että tutkitaan nyt tarkkaan, niin tulee sitten tarkastettua silmät ja hyvä kattava lähete.
En vain tiedä, kuinka hyvin tämä TYKS:n lääkäri on ylipäätään karsastukseen perehtynyt. Oulussa kun ekaa kertaa mun silmä leikattiin, niin isän kertoman mukaan lääkäri oli oikein karsastukseen erikoistunut asiantuntija. Mutta nyt hän ainakin keskustelee toisenkin lääkärin kanssa ja se lääkäri ainakin pitää myös yksityisvastaanottoa, vaikka ei se mun mielestä lääkäriä paremmaksi tee. Mutta jännitää kyllä, mihin tulokseen ovat tulleet!
- Tyttö82
silmälääkärissä ja odottelen taas leikkaukseen pääsyä. Enemmän kirjoitin tuonnne alkuun, koska tämä viestiketju alkaa olla jo aika täynnä ja muutenkin jo läkes kadonnut tänne palstan perälle.
- Anonyymi
Kävin juuri karsastus leikkauksessa. Piilokarsastus on vaivannut lapsuudesta asti ja vasta nyt 30v sain vihdoin rohkaistua itseni lääkärin puheille ja ei voi sanoa kuin että kannatti! Suosittelen ihan jokaiselle jota pelottaa, epäilyttää, ahdistaa, harmittaa... Valtava taakka putosi harteilta, kun vain sain itseni lääkäriin, siitä lähetteen julkiselle ja lopulta leikkaukseen. Leikkaus tehtiin sekä omasta toiveestani että lääkärin suosituksesta nukutuksessa. Leikkauksen jälkeen silmä rähmi ja oli todella punainen, roskia saattoi tuntea silmässä, mutta niihin silmätipat auttoivat hyvin. Viikon ajan leikkauksen jälkeen söin särkylääkettä lääkärin ohjeen mukaisesti. Sittemmin kivut hävinneet ja näkeminen suoraan on aivan PARASTA!!! on samalla outoa mutta ihanaa että silmät katsovat minne pitääkin ja koen näkeväni selkeämmin kuin koskaan aiemmin. Minulla karsastus kulma oli yli 40 ja leikkauksen jälkeen sitä jäi alle 5 eli sen huomaan käytännössä vain itse. Ennen leikkausta karsastus kulmaa testattiin ja harjoittelin kotona lasien kanssa sitä, miltä maailma näyttää uusin silmin. Riitti kun harjoittelin tunnin päivässä, eli ei ollut lainkaan paha tehtävä. Tuntuu että sain elämäni takaisin,tai tästä se kai vasta alkaa!
- Anonyymi
itelläkin oikeessa silmässä karsastus. välillä kaksoiskuvia. ahistaa koko öögä leikkaus ajatus. olisikos mitenkään mahdollista perustaa faceen karkastus ryhmää. ? olisi siellä helpompi leikkaus tuloksia näyttää ja puhua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768