Hei kaikki :) Tavattoman hauskaa tulevaa kesää kaikille lukijoille. Tarkoitus on ihmetellä ei moittia tai haukkua ketään.
Menneinä aikoina olen yksineläjänä halunnut liikuntaystävää. Kävelyille tai metsiin, jopa joskus haluaisi pois kotoa jonnekin kahville, siihen antaa vaikkapa pyörretki hyvän mahdollisuuden joko omilla eväillä taikka kahviloihin. Olen ilmoitellut pitkin nettiä sellaisen ystävän löytymisestä, mutta ei sellaista vain ole eikä tule. Olisinpa laitapuolen kulkija, ehkä kamusia ilmaantuisi. Näin ainakin tuolla livessä näyttää olevan, muuta kokemustahan minulle ei ole siitä alueesta. Enkä suinkaan kerro tätä loukatakseni, sillä jokainen elämä on arvokas viettipä sen miten hyvänsä. Olen vain huomannut, ettei minua tarvita enää normaaliin tai rehelliseen elämään, joten vietän sitä ihmetellen yksin. On minulla ystävä sentään, kisuni ja linnut jotka laulullaan ilahduttaa aamuisin kuin sanoen. *Sinäkin brutukseni jo heräsit, johan tässä on saanut laulellakin melkoisen tovin hereille.*
Täälläpä lähellä Rajamäkeä elelen, jonka liepeillä on mukavasti luontoa ja pyörätietä. En usko kenenkään alkavan kuljeksimaan miehen kanssa, jonka ikäkin on jo pian 56 vuotta. Harmi etten ole alkanut riettaaksi, harmi etten tupakoi...mutta toisaalta,piankos nuo oppii. Onkohan toisillakin samansuuntaisia huomioita? Ihan tässä kaula suorana odottelen miten muualla on. Mutta kultaista kesää ystävät, kun löydätte toisenne muistakaa pitää huoli. Jotta se kaunis joka kohdatessa näkyi kestäisi pitkään, kenties läpi elämän. Hei hei!

Vastaukset 1
Vanhimmat
on ne sen verta yksinkertasia. Suurin osa jorinoista ihan turhia, kun senkin ajan voi käyttää työntekoon, ajatteluun ja shoppailuun.