myönnän olevani kaikilla tapaa epäonnistunut ja huono äiti.
en jaksa kohta enää mitään ja tiedän, että vaikeampaa tulossa kun murkku iskee pahemmin päälle :(
Valitettavasti ei ole isää joka voisi joskus auttaa jossain asiassa, eronneilla osalla on kuitenkin toinen kasvattamassa ja hoivaamassa.
en jaksa kohta enää mitään ja tiedän, että vaikeampaa tulossa kun murkku iskee pahemmin päälle :(
Valitettavasti ei ole isää joka voisi joskus auttaa jossain asiassa, eronneilla osalla on kuitenkin toinen kasvattamassa ja hoivaamassa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
täällä:/ Vaikeaa kahden lapsen kanssa, toinen ylä-asteella, toinen 5 luokalla. Isä ei tapaa lapsiaan kuin pari- kolme kertaa kuussa, ei osallistu mitenkään lasten harrastuksiin tms.
Kasvatusvastuu yksin minulla ja välillä tuntuu ettei todella jaksa ja asiat kaatuu päälle:/
Raskasta ja hankalaa siis myös minulla, Et ole yksin!
Aurinkoa teidänkin kevääseen, paistaa se vielä meillekkin:)
isä kuollut tai isä ei välitä ollenkaan.
yksin..itsellä 5 lasta,myös yh,eikä isää arjessa mukana."Kasvatusapua" häneltä pyytäessäni on vastaus "ei kuulu hänelle".Tapaa lapsia vain 3-6.n vkon välein vkonloppuisin.Vanhimmat pojat 6.lla ja 7.llä luokalla.Pojat kiukkuaa myös isoon ääneen,joten raskasta on..mutta jotenkin täss vaan jaksaa tarpoa eteenpäin... onneksi kaikki päivät eivät aivan mahdottomia ole.
Voimia sinulle arkeen..ja kun olet aivan väsynyt "puhu" väsymyksesi pois...sitten jaksaa taas :)
Samoja fiiliksiä on mulla ollut aiemmin, olen ollut väsynyt ja tuntenut itseni riittämätömäksi äitinä: täydellinen ei voi olla ja on raskasta olla täysin yksin vastuussa.
Meil on nyt murrosikä takana -ihanaaa- ja nuoreni ja minun välillä on aika lämmin suhde -tätä en olisi uskonut aiemmin. Toivon sinulle jaksamista, uskoa huomiseen, uskoa nuoreesi ja itseesi, kyllä sinäkin selviät :)
Elämä on yhtä nousua ja laskua, mutta kun lopetat sen itsesäälin >>> Valitettavasti ei ole isää joka voisi joskus auttaa jossain asiassa
On oikeasti todella rankkaa kasvattaa ihan yksin, enkä nähnyt itsesääliä ap-kirjoituksessa. Itsesääli tosin on joskus paikallaan, on hyvä joskus,jonain päivänä olla vain väsynyt ja antaa sen anteeksi itselleen. Vai mitä? :)
pienin "hyppäyksin" eteenpäin vaan. Jos "haikailee" jostain, mitä ei ole ollutkaan, eiköhän kyseessä ole se juuri . . . .
Eteenpäin vaan, sano mummo lumessa. kun kirkkoon taivalti.
yksin huoltaja niin vastuu tosiaan on vain sinulla. Olen itse kolmen lapsen yh jotka tosin ovat aikuistumassa. Mutta tärkein tehtäväsi on nyt olla äiti itsesääliin ei ole varaa. mieti mitä teet sitten jos lapsilla menee huonosti yritä nyt jaksaa kun vielä voit. Pidin tärkeimpänä yksinhuoltajuudessa sen että lapsit saavat rajat ja rakkautta ja kunnon kotikasvatuksen. Voimia tämä kysyi mutta ei ole lasten vika jos isä ei ota vastuuta silloin on äidin otettava se. En usko että olet sen epäonnistuneempi kun minäkään. Ei sinun tarvitse yrittää enempää kun jaksat mutta kaikki ponnistelusi palkitaan minkä teet lastesi eteen. Minä pidin elämäntehtävänäni lapset ja heidän kanssaan elämisen nyt minulla on aikaa myös itselleni ja nautin siitä että lapsilla asiat on hyvin. Ei se murkkuikä välttämättä ole kaikilla lapsilla niin kauhea keskustelemalla moni asia selviää parhaiten. meillä lastenkanssa keskusteltiin paljon kaikista asioista yritin mahdollisimman paljon olla läsnä. En mitään sädekehää halua pääni päälle. Mutta yksinhuoltajuus voi myös olla hyvin palkitsevaa. On mukava seurata lasten elämää olla siinä osallisena niin hyvinä kun huonoinakin päivinä.
Kun meidän prinsessa tulee murrosikään, niin asennan x:n asuntoon valvontakameran ja auta armias jos joku hevitukkajätkä yrittää saatille... Tänne jos tyttö tuo jonkun jätkän, niin ristikuulustelu on välittömästi käynnissä sillä rasvaletillä!
No juu, murrosikäisen kanssa on varmasti rankkaa yksin. Tosin isäni ei koskaan sanonut, että meistä pojista olisi ollut vaivaa, vaikka pahoja tehtiinkin.
Et ole epäonnistunut, ehkä väsynyt?