Nyt näyttää pahalta Sri Lankalla. Siellä ollaan käytännössä jälleen sodassa, vaikka rauhaan tähtäävässä neuvottelupaperissa on osapuolten allekirjoitukset vielä melko tuoreina. Yli 20 vuotta jatkunut sota on ajanut kansantalouden ja elintason aivan pohjalukemiin.
Nyt tavoitteet taitavat olla erilaiset kuin edellisen ns. naispresidentin aikaan. Enää ei paljon taideta neuvotella - rauhan puolesta, vaan pidemminkin toimitaan sodan puolesta. Rauhanneuvottelujakin voidaan kyllä käydä niinkin, että saadaan oikeutus sotaan. Tästä on esimerkkejä ihan lähihistoriastakin. Halu ja todellinen halu, kun ovat kaksi eri asiaa päästä rauhantiellä eteenpäin ja tulokseen.
Paikallisten rivikansalaisten mielestä nykyistä presidenttiä pidetään ns. kovanlinjan miehenä – Lankan Sharonina. Eli, että Tamileille ja heidän tavoitteilleen ei anneta tuumaakaan periksi, vaan tarvittaessa ”heidät ajetaan, vaikka mereen”. Näin mm. ovat minulle paikalliset kuvanneet uutta presidenttiä. Huh, huh sanon minä. Presidentillä onkin tosi suuri valta lankalaisessa demokratiassa. Toivon, että näin väittävät ovat ihan väärässä hänen suhteensa ja veretön rauha vielä saavutetaan.
Toivoisin kovasti, että vielä löytyisi maailmalta asiaankuuluvaa ja vahvaa tukea rauhan neuvotteluille, ennen kuin on myöhäistä. Eli sota taas räjähtänyt ns. käsiin. Tällaisesta ratkaisusta kärsisivät vain ja ainoastaan Sri Lankan tavalliset ja täysin viattomat sekä tosi köyhät ihmiset. Nyt kun vielä, ehkä mahdollista saavuttaa veretön rauhantie niin siihen kaikki työ ja tarmo yk-ta myöden. Sekin järjestö kun tahtoo yleensä tulla mukaan usein vasta sitten kun on ns. housuissa..
Edullisin ratkaisu on aina kuitenkin rauhantie neuvotellen. Tosin vastaantuloa ns. puolitiehen ja tarvittaessa sen ylikin tarvitaan ja sitä on syytä omata puolin ja toisin. Muussa tapauksessa verta tulee vuotamaan paljon ja merikin saattaa omansa ottaa. Tsunamiin emme voi vaikutta, mutta sodan estämiseen/sytymiseen kyllä ja varmasti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onkohan Norjankaan taustat sovittelijana aivan rehdit,avoimet ja läpinäkyvät? Saarella puhutaan, että norjalaisten "aktiivisuus" perustuu heille luvatuihin kalastusvesiin saaren ympäriltä?
No, öljyähän heillä on omasta takaa, samoin kalavesiäkin, mutta lisäkään ei haitaisi, jos halvalla saa. Näinhän se menee kaikkialla ja kaikissa asioissa. Kukaan valtio ei auta vilpittömästi ketään. Se lienee varma asia.
Oli miten oli norjalaiset eivät näytä sittenkään saaneen luottamusta rauhan edistäjinä saarella - ainakaan Tamilien keskuudessa? Samoin näyttää käyneen koko Euroopan Unionin, koska myös sen kaikkia tarkkailijoita vaaditaan nyt poistumaan saarelta.
Kyllä alkaa olla vitsit vähissä. Neuvottelujen kariutuminen näin ja ulkomaalaisten tarkkailijoiden poistumisvaatimukset ovat merkejä sotatoimien vahvaan lisääntymiseen.
On enää vain ajan kysymys milloin alkavat taas uudelleen ne tositoimet rauhanneuvottelujen aikaansaamiseksi, joissa hintana on verenvuodatus ja viattomien ihmisten kärsimysnäytelmä?