Nuorten rakkauteen liittyvä kysymys

No sinunhan se pitäisi tietää.

Usein yläasteikäisten keskuudessa näkee näitä pikarakastumisia. Eli ollaan kaksi päivää yhdessä, rakastetaan ja halutaan olla loppuelämä yhdessä, menee kolme viikkoa, niin jompikumpi on pettänyt tai löytänyt uuden. Näin se yleensä menee, tai tällaisen kuvan saa.

En enää usko niinkään rakkauteen ensisilmäykseen, sanoisin että se on ihastumista, mikä muuttuu ajan kanssa rakastumiseksi.
Rakastaminen on taas aivan eri asia.
Mä olen sitä mieltä, että rakkaus toiseen ihmiseen syntyy kuukausien yhdessä olon jälkeen.
On tutkittu juttu, että alkuhuuma kestää aivoissa noin vuoden kaksi, ja sen jälkeen tulee nk. "vaikeat ajat". Kumpikin alkaa miettimään mitä tahtoo suhteelta. Ja jos tästä taas selviää, niin eteenpäin siitä vain! :)

Ei se kyllä varmasti mene aina niin että 2viikkoa seurustellaan ja sitten taas vaihdetaan.. VAikkakin kyllä itsellänikin oli noita ns. "irtosuhteita" aluksi, ennenkun löysin sen oman rakkaan. Nyt ollaan oltu yhdessa kohta vuosi.. oon 16 vuotias tyttö :)

Kyllähän se monissa tapauksissa menee noin. Se on se kun tiettyjä hormoneja (FSH, LH) alkaa erittyä. Toisaalta enoni löysi "sen oikean" 15-vuotiaana ja 30 vuotta ovat olleet yhdessä...

No mä rakastuin viime kesänä,13 vuotiaana.Mulla kesti kuukausia päästä siitä yli.Mutta toisaalta,oon aina tuntenut olevani vähän kypsempi kun muut mun ikäset..:P mutta kyllähän ne seukkaukset tuppaa teineillä olemaan vähän hätäisiä..

Harva ehtii kokea nuorena parisuhteeseen kuuluvaa aitoa rakkautta. Se kun ei synny hetkessä vaan se vaatii aikaa ja yhdessäoloa. Kuukausia, vuosia... Ihastumisia sen sijaan joillain tuntuu olevan senkin edestä, juuri näitä viikon tai kuukauden juttuja =) Mutta poikkeuksiakin löytyy! Nyt kesällä juhlitaan hyvän ystäväni häitä, hän on 24-vuotias ja seurustellut/asunut yhdessä samanikäisen kumppaninsa kanssa kahdeksan vuotta. Itse juhlin parin viikon päästä 20-vuotiaana parisuhteeni 6-vuotispäivää.

Kumpikaan vaihtoehto ei mielestäni ole parempi tai huonompi, mitä pahaa olisi ihastumisessa? Tai kymmenessä ihastumisessa? Kunhan suhtautuu niihin sellaisina... ne saa kokea suurina ja aitoina, sitähän ne ovat, mutta esimerkiksi isot lupauksen, rakastelu ja tulevaisuuden suunnittelu edellyttävät vakaampaa pohjaa.

Kyllä teini-iässä tulee niitä ihastumisia enemmän kun sitten vanhempana, mutta monesti se on pelkästään hyvä asia, kunhan ei tule hoppuiltua isojen asioiden kanssa. Itse olin 15-vuotiaana rakastanut jo kolmea poikaa, mikä tietysti nyt lähemmän kolmekymppisen kuulostaa itsestä hiukan hassulta. Kyllä minä kuitenkin uskon, että myös nuoret kokevat ihan aitoa rakkautta, se on vaan nuoren rakkautta. Aikuisen rakkaus on sitten vähän erilaista ja kunnes tullaan vanhuusikään, rakkauden käsite on muuttunut jälleen.

Nuoruusiässä kaikki on hirveän kiihkeää ja nopeatempoista, niin lyhyeen aikaan on yritetty mahduttaa kaikki kokeileminen, jotta osaisi valita itselleen sopivat ratkaisut. Siksi niitä pareja vaihdetaan toisinaan tiheästi. Saatetaan ihastua tosi suloisiin silmiin tai siihen, että joku katsoo discossa ihanasti. Kun tyyppiin tutustuu, huomaakin, ettei hän ole sopiva. Sitten ihastutaan toiseen. Minun mielestäni tämä kaava toistuu aikuisillakin, ei vaan niin nopealla tempolla. Lisäksi aikuiset ovat yleensä kerinneet nuorempina kokea jo niitä myttyyn menneitä juttuja ja tietävät paremmin mikä olisi itselle hyvä ja mitä kumppaniltaan haluaa.

Toisaalta jotkut löytävät piankin pitkäaikaisen tai jopa sen oikean kumppanin tosi nuorena. Itse aloin 15-vuotiaana seurustella Tonin kanssa. Seurustelua kesti 8 vuotta ja kihloissakin oltiin. Sitten 23-vuotiaana ymmärsin, että niin hirvittävästi kun Tonia ihmisenä ja rakkaana ystävänä rakastinkin, ei sen rakkauden pohjalta kannattaisi avioliittoa solmia. Niin paljon olimme nuoruudesta aikuisuuden kynnykselle kasvaneet ja muuttuneet. Nykyisin olemme molemmat naimisissa itsellemme loistavasti sopivien ihmisten kanssa ja Tonilla on jopa pieni poika.

Minun elämänpolkuni on opettanut minua ymmärtämään itseäni ja tarpeitani ja rakastamaan kaikesta sydämestäni. Olen oppinut luottamaan toiseen ja jakamaan kaiken sekä ilossa että murheessa.

Useinhan saa täälläkin lukea niitä "v*ttu, ku mä rakastan sitä jätkää! Mä oon nähny sen neljä kertaa ja ollaa juteltu meses joku 6 kertaa. Se on ihana!" sun muita, mutta eihän se luultavasti kuitenkaan ole sitä rakkautta. Usein tuntee rakastuneensa, vaikka ihastus olisikin vain vähän syvempää kuin edellinen ihastuminen, muttei kuitenkaan rakkautta. Ja ihastuneena on vaikea kuvitella, että voisi välittää toisesta yhtään enempää, ellei ole kokemusta vieläkin syvemmästä tunteesta, eli rakkaudesta.
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että vaikka en ole koskaan rakastanut ketään varsinaisesti, niin kunnolla kun ihastuu, helposti ajattelee rakastuneensa. Ja sitten sanotaan, että rakastetaan.
Kun ihastuksen kohteeseen tutustuu, huomaa ehkä, ettei se olekaan rakkautta ja tunteet viilenevät pikkuhiljaa. Tai sitten huomataan uusi henkilö, josta pitää vähän edellistä enemmän ja ymmärtää, ettei edellistä rakastanutkaan, vaan tätä uuttahan sitä nyt rakastetaan. Vaikka eihän se välttämättä niinkään ole.

Rakkauden merkitys on tosiaan siis vaikea, ehkä mahdotontakin ymmärtää, ellei sitä itse ole kokenut. Sana "rakkaus" menettää arvoaan, jos sitä ei osata käyttää oikein.