yöuni-itku

täällä tuntuu liikkuvan kahta ääripäätä. toisilla nukuttaminen käy hetkessä laskemalla vauva omaan sänkyyn, toisilla prosessiin kuuluu ehdottamasti itku. meidän tilanne (poika 2½ kk) on jälkimmäistä sorttia.

kysynkin avoimesti: miten 2½-3-kuisen nukuttaminen sujuu? kuinka pääsisimme (kaikki) siihen, että vauva nukahtaa itsestään omaan sänkyyn, ilman liikoja tuudituksia?
72492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

meillä on tuon neidin kanssa aika hyvin päästy tällaisiin rutiineihin: yöpuku päälle ja pullo velliä, sitten omaan sänkyyn ja mobile soimaan. joinain iltoina nukahtaa jo tähän, useimmiten kuitenkin tarvitsee vielä pienet "unihuikat", eli syötän suoraan sänkyyn vähän maitoa, ja sitten taas musiikkia niin yleensä nukahtaa näin. joskus tietysti hankalampaa, eli kitisee pidempään. en ole kuitenkaan ottanut sängystä pois, vaan käyn vierellä antamassa tutin/pienen hörpyn maitoa ja laitan unimusiikin soimaan. sinne sitten nukahtaa, eipä siihen juuri puolta tuntia kauempaa mene. enkä tietenkään anna huutaa kauaa yksinään, vaan menen hyssyttelemään jos ääni kovasti nousee. yleensä sen vain itse kuuleekin, että kyse on siitä sellaisesta väsykitinästä, mikä ei ainakaan meillä aina edes itkuksi asti mene..=)

olen ymmärtänyt, että monilla juuri se sänkyyn nukahtaminen tuottaa ongelmia, jos on tottunut syliin nukahtamaan..? ihan mielenkiinnosta minäkin kuulisin muiden kokemuksia, odotettavissa kai on ettei tämä aina tule näin helppoa olemaan. :) tytölläni on muuten ikää 3,5kk..

Äänestä
  • Unikiukut alkoivat pahentua kolmen kuukauden iässä eikä helpotusta tuntunut tulevan. Poika on nyt 5,5kk ja vasta pari viikkoa on ollut helpompaa. Meillä poika vaati sylin nukahtamiseen ja vasta unessa saimme siirrettyä omaan sänkyyn.
    Kun muu ei auttanut niin aloitimme kotona unikoulun omaan tapaamme.

    Iltarutiinit samanlaiset eli ensin iltapesu, yöpuku päälle ja sitten iltapuuro. Sen jälkeen viemme sänkyyn, tutti suuhun, lelu kainaloon, mobile soimaan ja toivotamme hyvät yöt. Sitten vain poistumme huoneesta. Pari ensimmäistä iltaa oli melkoista huutoa. Kertaakaan emme nostaneet lasta syliin sängystä vaan rauhoittelimme silittämällä ja juttelemalla. Annoimme myös hieman huutaa, mikäli huuto ei ollut suoranaista rääkymistä vaan sitä vaativaa valittamista jonka tarkoituksena oli saada meidän huoneeseen ja nostaa syliin. Pari ensimmäistä iltaa jouduimme juoksemaan huoneessa yhtenään ja nukahtaminen vei noin puolitoista tuntia, mutta sitten hän kai tajusi, että voi nukahtaa itsekseenkin. Nyt nukahtaminen käy hetkessä, mutta kyllä vieläkin me joudumme käydä rauhoittelemassa kerran tai kaksi. Meillä myös yöt olivat todella katkonaisia eli lapsi saattoi heräillä jopa tunnin välein ja koska ei osannut itse nukahtaa sänkyyn ilman syliä, jouduin juoksemaan ja nukuttamaan hänet. Nyt tämäkin on loppunut eli hän heräilee kyllä yöllä, mutta vaihtaa asentoa ja jatkaa uniaan, ilman minun syliäni.

    Unikoulu vaikutti positiivisesti myös päiväuniin ja niin myös koko rytmiin. Nyt siis on ihanaa, kun ei aina tarvitse peläten odottaa seuraavia päikkäreitä tai iltaa. Neuvolasta saa ohjeita koti-unikouluun, mutta he eivät suosittele sitä kun vasta noin 6 kk iässä aloitettavan. Jos olisin tiennyt, että unikoulu auttaa näin nopeasti niin olisin eloittanut sen jo ajat sitten on suositus mikä tahansa. Eihän niitä ohjeita tarvitse orjallisesti noudattaa vaan ne voi soveltaa oman lapsen tarpeeseen. Luulisi, että mitä nuorempana opettaa omaan sänkyyn nukahtamaan niin sitä helpommin lapsi siihen oppii. Ehkä ikäsuositukseen liittyy se, että lasta unikoulu-ohjeiden mukaan huudatetaan hieman ja siksi se ei muka soveltuisi niin nuorille...en tiedä. Mutta lasta ei tarvitse huudattaa yhtään, jos vain jaksaa rauhoitella sängyn vieressä kunnes lapsi nukahtaa eli tavallaan aloittaa todella lempeästi.

    Tsemppiä teille. Minulla lapsen univaikeudet kesti meilkein puoli vuotta ennen kuin neuvola todella antoi avun. Kehotan että ette odota niin kauan, muuten väsytte itsekin.

    Äänestä

  • jostain tuli mieleeni, et olisi sanottu tuosta syöttämisestä sänkyyn, siis makuuasennossa, olevan jotain haittaa? vai onkohan vain näitä mielipide-eroja..:) jos jollain olisi ihan faktatietoa aiheesta?

    Äänestä

Kyllä sä siihen vielä pääset mutta kärsivällisyyttä ja fyysistä voimaa se vaatii...ainakin meillä kun poika oli todella kookas heijattava. Toiset tekee rankkaa unikoulua mut mä oon taas hellemmän koulutuksen kannalla itse. Se on tietty oma päätös jokaisella. No mä kuitenkin kerron miten me ollaan päästy jonkin näköisiin tuloksiin nukuttamisen kanssa.
Odotin että poika oli n.4kk sillä luin jostain et 4-5kk ikäisenä yksin nukahtamista kanattaa alkaa opettaa. Päivisin laitoin pojan sänkyyn silloin kun se oli hyvän tuulinen että sängystä tulis mukava paikka eikä siinä tarvi aina huutaa. Laulelin ja juttelin pojalle enkä yrittänyt nukuttaa. Otin pois kun poika kyllästy siinä olemiseen mutta edistystä tää oli sinänsä sillä meillä aina huudettiin sängyssä.
Sit kokeilin päikkäreille laittaa kun poika oli väsynyt...mukaan laitoin pari mukavaa ja pehmosta nallea. Niiden kanssa poika vähän aikaa telmi ja kappas vaan nukahti. Mä muutes aina laulan samaa tuutulaulua joka nukutuksella ja se rauhoittaa poikaa.
No sit illalla kokeilin seuraavaks ja poika yritti nukahtaa mut ei saanu unen päästä kiinni ja hermostu hiukan. Otin hänet syliin ja lauloin tuutulaulun ja odotin että hän rauhoittui ja laitoin takas sänkyyn. Toistin tätä syliin ottoa ja rauhoittelua kunnes hän sitten nukahti omaan sänkyyn. Nykyään (poika 5kk nyt) laulan laulun poikaa sylissä pitäen ja laitan sänkyyn. JOs meinaa hermostua niin otan heti syliin ja laulan uudestaan ja sit takas.
Nykyään hän nukahtaa heti tai sitten kerran pitää ottaa hetkeks syliin. Eli mä en missään vaiheessa halua ahdistuttaa poikaa huudattamalla vaan hellästi kouluttamalla. Meillä on vielä kans opittavaa siihen että poika laitetaan vaan sänkyyn ja jätetään siihen nukahtaa mutta valtava kehitys on meil kuitenki tapahtunu eikä oo tarvinnu huudattaa lasta.Mut ei meillä ole mikään kiire oppiakkaan parissa illassa kovalla koulutuksella. Ai niin...mä en jätä poikaa yksin ennenku hän laittaa silmät kii. Hän huomaa heti jos poistun paikalta ja sitten ei ainakaan tuu uni silmään.
Voi hitsi et kirjoitin sekavasti mut en jaksa korjailla. Jaksamisia sinne.

Äänestä

Meillä aloitetaan iltatoimet 3 kk pojalla kahdeksan kieppeillä. Ensin mennään iltapesulle,vaihdetaan vaippa,puetaan yöpuku ja sitten syödään. Poika nukahtaa usein rinnalle, josta siirtelen hänet sänkyyn. Joskus kyllä syyllistyn siihen että syötän omassa sängyssä makuullani ja jätän siihen kun nukahtaa ja kun menen itse nukkumaan siirrän pojan omaan sänkyyn.
Mutta ennen kaikkea perään kuulutan joka päiväistä rytmiä, samaan kellon aikaan tapahtuvaa samaa touhua. Jos meillä menee jostain syystä aika ohi, niin pari päivää joudutaan taas hakemaan rytmiä..

Äänestä
  • ...mutta kuinka onnistutte pitämään rytmin vakiona? meillä ainakin päiväunet saattavat vaihdella niin pituudeltaan kuin ajankohdaltaankin päivästä toiseen. esim.pitäisikö vauva siis herättää kesken päiväunien jos hän nukkuu määräajan yli?

    Äänestä

  • vta kirjoitti:

    ...mutta kuinka onnistutte pitämään rytmin vakiona? meillä ainakin päiväunet saattavat vaihdella niin pituudeltaan kuin ajankohdaltaankin päivästä toiseen. esim.pitäisikö vauva siis herättää kesken päiväunien jos hän nukkuu määräajan yli?

    herätetä vauvaa..muuten samat rutiinit muttei vauvaa sais koskaan herättää kesken unien.rytmi muuttuu huomaamatta kun vauva kasvaa..meil aivan erilaista nykyään nukkumann meno hetki kuin esim kolme kuukautta sitten..vauva nyt 8kk.ikää ku tulee niin kaikki muuttuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vta kirjoitti:

täällä tuntuu liikkuvan kahta ääripäätä. toisilla nukuttaminen käy hetkessä laskemalla vauva omaan sänkyyn, toisilla prosessiin kuuluu ehdottamasti itku. meidän tilanne (poika 2½ kk) on jälkimmäistä sorttia.

kysynkin avoimesti: miten 2½-3-kuisen nukuttaminen sujuu? kuinka pääsisimme (kaikki) siihen, että vauva nukahtaa itsestään omaan sänkyyn, ilman liikoja tuudituksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu