Sori ja

että valitsin tämän foorumin polittista kommentointia varten, mutta koskeehan tämä Kajaania kovasti, koska arvioinnin kohteenani on kajaanilainen kansanedustaja Anne Huotari.

Olen äänestänyt sinua Anne jokaisen kerran, kun olet ollut eduskuntaan ehdolla. Olen kiittänyt sinua rehdistä työskentelystä puolueen linjan mukaisesta toiminnasta ja puolustanut monia herjaaja vastaan, jotka ovat väittäneet sinun unohtaneen valitsijoidesi etujen ajamisen ja siirtymisestäsi "leipäpapiksi". Suvi-Anne Siimeksen eroilmoituksen ja tämän päivän tapahtumien jälkeen voin ikäväkseni todeta, että valta on sokaissut sinut. Olet ollut henkeen ja vereen Suvi-Annen mukaisella linjalla, joka on paljastunut salaiseksi, petturimaiseksi ujuttaumiseksi SDP:n leiriin.

On pakko sanoa, että samalla kun nolasit itsesi, petit verisesti meidät äänestäjäsi. Erosi on tietenkin asiallinen ja aino oikea teko, koska olisi kovin moraalitonta toimia vastoin äänestäjiesi tahtoa. Toivottavasti et sorru kaiken lisäksi suviannemaiseen alhaiseen akiteeraukseen jotkain rehtiä kainuulaista vasemmiston ehdokasta vastaan.

Ei ihmisestä tule jonkin puolueen todellista edustajaa sillä, että hän "päättää" ruveta vaikkapa kokoomuslaiseksi, jos oma asema yhteiskunnallisessa hierrarkiassa ei sitä edellytä. Sama koskee vasemmistolaisuutta. Jos et tunne olevasi samassa asemassa heidän kanssa, joiden puolesta toimit, puheesi on ennen pitkää pelkkää sanahelinää, sillä sydämesi ei ole asiassa mukana. Valta edellyttää myös ehdotonta vastuuta ja samaistumista omiin äänestäjiin.
4702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuskinpa ko. kansanedustaja lukee tätä palstaa, olisi ollut viisaampaa lähettää mielipiteesi hänelle suoraan sähköpostilla.

Äänestä

Anne kyllä teki viisaasti,koska vasemmistoliitto tulee häviämmään suomesta.Jäljelle jäävällä porukalla kyllä on suuret puheet,mutta pienet teot.Tunnut kuitenkin olevan kunnon kommari,kun osaat tuon haukkumisen taidon.

Äänestä

Anne teki ihan oikean ratkaisun. Eduskunnassa toimiessaan hän on huomannut miten maa makaa.

Rehti päätös hyvin tehdyn työn jälkeen. Kainuu menettää hyvän edustajan.

Änkyräkommunistien kanssa toimiminen ei mitenkään voi edistää Suomen kilpailukykyä. Vain kilpailukyvyn kautta luodaan työtä, toimeentuloa ja jaettavaa sosiaaliturvaa.

Toivon, että Anne palaa politiikaan taas 7 vuoden päästä virein ajatuksin. Hyvälle edustajalle lienee aina tarvetta.

Itse en ole koskaan äänestänyt vasemmistolaista ehdokasta enkä tule äänestämäänkään ellei nuotti muutu enemmän työn tekoa arvostavaksi.

Vinski2

Äänestä
  • kommentoinnista, mutta kuten kirjoitat, et ole koskaan äänestänyt vasemmistoa, joten puheesi on mitätön. Turha sotkeutua asiaan, joka ei koske itseään millään tavalla. Tuli vain mieleen entisen luottamusmiehen kommentti, kun kukaan ei esittänyt hänelle jatkokautta: "eihän nuo herrat ole valittaneet"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anteeksi, kirjoitti:

että valitsin tämän foorumin polittista kommentointia varten, mutta koskeehan tämä Kajaania kovasti, koska arvioinnin kohteenani on kajaanilainen kansanedustaja Anne Huotari.

Olen äänestänyt sinua Anne jokaisen kerran, kun olet ollut eduskuntaan ehdolla. Olen kiittänyt sinua rehdistä työskentelystä puolueen linjan mukaisesta toiminnasta ja puolustanut monia herjaaja vastaan, jotka ovat väittäneet sinun unohtaneen valitsijoidesi etujen ajamisen ja siirtymisestäsi "leipäpapiksi". Suvi-Anne Siimeksen eroilmoituksen ja tämän päivän tapahtumien jälkeen voin ikäväkseni todeta, että valta on sokaissut sinut. Olet ollut henkeen ja vereen Suvi-Annen mukaisella linjalla, joka on paljastunut salaiseksi, petturimaiseksi ujuttaumiseksi SDP:n leiriin.

On pakko sanoa, että samalla kun nolasit itsesi, petit verisesti meidät äänestäjäsi. Erosi on tietenkin asiallinen ja aino oikea teko, koska olisi kovin moraalitonta toimia vastoin äänestäjiesi tahtoa. Toivottavasti et sorru kaiken lisäksi suviannemaiseen alhaiseen akiteeraukseen jotkain rehtiä kainuulaista vasemmiston ehdokasta vastaan.

Ei ihmisestä tule jonkin puolueen todellista edustajaa sillä, että hän "päättää" ruveta vaikkapa kokoomuslaiseksi, jos oma asema yhteiskunnallisessa hierrarkiassa ei sitä edellytä. Sama koskee vasemmistolaisuutta. Jos et tunne olevasi samassa asemassa heidän kanssa, joiden puolesta toimit, puheesi on ennen pitkää pelkkää sanahelinää, sillä sydämesi ei ole asiassa mukana. Valta edellyttää myös ehdotonta vastuuta ja samaistumista omiin äänestäjiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu