Minulla on 8 vuotias Norjalainen metsäkissa Otto. Joudun nyt luopumaan Otosta mieheni allergian vuoksi.
Otin Oton itselleni 2 vuotta sitten jolloin se oli 6 vuotias. Sopeutuminen uuteen kotiin oli pitkä ja tuskallinen prosessi. Otto ei syönyt mitään, jos söi oksensi ja turkki meni huonoon kuntoon. Ensimmäiset 2 kk se oli sängyn alla ja pelkäsi kaikkea: kerrostalon outoja uusia ääniä, postiluukun kolahdusta, minua. Pikkuhiljaa Otto alkoi sopeutumaan vaikka olin jo luopunut toivosta. Useita kertoja kävi mielessäni lopettaa eläimen kärsimys mutta onneksi olin kärsivällinen. Sopeutumiseen meni yli puoli vuotta. Nykyään Otto on luottavainen, iloinen ja leikkisä kissa ja selvästi nauttii elämästään.
Nyt olen siis suuren päätöksen edessä: etsiäkö Otolle uusi koti vai päästää se kissojen taivaaseen. Kumpi kissalle parempi?
Pahimmassa tapauksessa jälleen uuteen kotiin sopeutuminen voisi olla entistä tuskallisempaa Otolle, jälleen hylätyksi tuleminen, uudet ihmiset, uusi pelottava maailma. Vai voisiko olla että saman hylkäämisprosessin läpikäyminen olisi kissalle toisella kerralla helpompaa?
Sydämeni itkee kun ajattelen sitä tuskaa minkä se joutui viimeksi kokemaan. Sellaista en Otolle enää tahtoisi. Olisiko kissalle parempi pehmeä nukutus omassa turvallisessa ympäristössä?
Olen miettinyt tätä asiaa ja siirtänyt päätöksen tekoa jo useita kuukausia. Tuntuu että kumpaakaan en pysty tekemään, en pysty antamaan Ottoa pois enkä lopettamaan sitä vaikka ymmärrän että jompikumpi on pakko tehdä.
Uuden hyvän kodin löytäminen huolettaa myös koska Otto ei missään nimessä ole mikään ikkunalautakoriste vaan vaatii jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa. Me nukutaan yhdessä, syödään yhdessä, luetaan lehti yhdessä, mitä tahansa teen osallistuu Otto kaikkeen. Ja jos joskus olen ollut yön pois kotoa on Otto sillä välin oksentanut. Eläinlääkärin mielestä oksentelu johtuu stressistä. Eli Otto vaatii aikaa ja huomiota yhtä paljon kuin pieni lapsi. Se on myös luonteeltaan vaativa, komentelee ja pomottelee =) ja on oppinut että saa yleensä kaiken periksi.
Tämä on niin hankalaa. Itken ja valvon yöt miettiessäni ratkaisua. Mikä tässä tilanteessa olisi oikein ja eläimelle parasta? Jonkinlainen päätös pitäisi pystyä tekemään asian suhteen melko pian.
Otin Oton itselleni 2 vuotta sitten jolloin se oli 6 vuotias. Sopeutuminen uuteen kotiin oli pitkä ja tuskallinen prosessi. Otto ei syönyt mitään, jos söi oksensi ja turkki meni huonoon kuntoon. Ensimmäiset 2 kk se oli sängyn alla ja pelkäsi kaikkea: kerrostalon outoja uusia ääniä, postiluukun kolahdusta, minua. Pikkuhiljaa Otto alkoi sopeutumaan vaikka olin jo luopunut toivosta. Useita kertoja kävi mielessäni lopettaa eläimen kärsimys mutta onneksi olin kärsivällinen. Sopeutumiseen meni yli puoli vuotta. Nykyään Otto on luottavainen, iloinen ja leikkisä kissa ja selvästi nauttii elämästään.
Nyt olen siis suuren päätöksen edessä: etsiäkö Otolle uusi koti vai päästää se kissojen taivaaseen. Kumpi kissalle parempi?
Pahimmassa tapauksessa jälleen uuteen kotiin sopeutuminen voisi olla entistä tuskallisempaa Otolle, jälleen hylätyksi tuleminen, uudet ihmiset, uusi pelottava maailma. Vai voisiko olla että saman hylkäämisprosessin läpikäyminen olisi kissalle toisella kerralla helpompaa?
Sydämeni itkee kun ajattelen sitä tuskaa minkä se joutui viimeksi kokemaan. Sellaista en Otolle enää tahtoisi. Olisiko kissalle parempi pehmeä nukutus omassa turvallisessa ympäristössä?
Olen miettinyt tätä asiaa ja siirtänyt päätöksen tekoa jo useita kuukausia. Tuntuu että kumpaakaan en pysty tekemään, en pysty antamaan Ottoa pois enkä lopettamaan sitä vaikka ymmärrän että jompikumpi on pakko tehdä.
Uuden hyvän kodin löytäminen huolettaa myös koska Otto ei missään nimessä ole mikään ikkunalautakoriste vaan vaatii jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa. Me nukutaan yhdessä, syödään yhdessä, luetaan lehti yhdessä, mitä tahansa teen osallistuu Otto kaikkeen. Ja jos joskus olen ollut yön pois kotoa on Otto sillä välin oksentanut. Eläinlääkärin mielestä oksentelu johtuu stressistä. Eli Otto vaatii aikaa ja huomiota yhtä paljon kuin pieni lapsi. Se on myös luonteeltaan vaativa, komentelee ja pomottelee =) ja on oppinut että saa yleensä kaiken periksi.
Tämä on niin hankalaa. Itken ja valvon yöt miettiessäni ratkaisua. Mikä tässä tilanteessa olisi oikein ja eläimelle parasta? Jonkinlainen päätös pitäisi pystyä tekemään asian suhteen melko pian.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen ehdottomasti sitä mieltä että elämä on paras lahja mitä kellekkään on annettu...
älä vie sitä rakkaalta Otoltasi pois tuollaisen asina takia.
eihän sitä tiedä miten pahalta Otosta tuntui kun se piileksi sängyn alla kun tuli luoksenne asumaan.ei kissa tunne samalla tavalla kuin ihminen, se elää.
enkä usko että Otto enää uudestaan välttämättä tekisi saman kuin silloin aiemmin.
Eihän voi olla että rakastat kissaa niin paljon että tapat sen, vaikka rakkaus on sokea niin näe tämä asia oikein. siitä voi olla iloa jollekkin vielä pitkään ja jostakin voi olla sille iloa, niinkuin sinustakin on!
Ja jos oikein kovasti rakastat kissaasi onhan sekin ratkaisu että pidät sen. kissaallerkisilla ihmisillä voi olla kissoja, kyse on vain sen hoidosta. pesu riittävän usein kissalle eikä allergiaoireita tule. tutkippa asiaa ja mieti olisiko itselläsi sittenkin varaa pitää rakas Otto.
Ja toivon todella että ymmärrät että se olet sinä johon sattuu enemmän kuin Ottoon jos annat sen hyvään kotiin. Sinun kannaltasi ja tietenkin myös Oton kannalta olisi hyvä jos uusi perhe olisi tuttu sinulle. voisit olla varma että se saisi hyvää hoitoa jos tuntisit uuden omistajan ja saattaisit voida käydä sen luona välillä, ainakin alussa se voisi olla hyvä jos se olisi mahdollista.
Älä vie Otolta elämää, se on kaikkein tärkeintä Otolle!
KIITOS että olet pitänyt Otosta niin hyvää huolta!
Toivoo kissojen ystävä
"olen ehdottomasti sitä mieltä että elämä on paras lahja mitä kellekkään on annettu..."
Ottamatta kantaa puheenaolevaan asiaan haluan tuoda esille oman näkemykseni.
Olet ilmeisesti kovin nuori, kun ajattelet, että elämä olisi paras lahja kaikille. Et varmaan ole tavannut ihmisiä, jotka ilomielin luopuisivat elämästään, kun ovat eläneet tarpeeksi pitkään ja erilaisia vaikeuksia mm. terveyden kanssa on alkaa olla. Tai jos olet heitä tavannut, et ole osannut asettua heidän asemaansa.
Työssäni olen tavannut monia nuoriakin, jotka olisivat valmiita luopumaan elämästään ja jotka kiroavat sitä hetkeä, jolloin heidät esim. elvytettiin vaikeassa onnettomuudessa.
Jatkuva tuska ja kipu (sekä ruumiillinen että henkinen) ainaisena seuralaisena, tunne toisten "armoilla" olemisesta, muistot siitä, mitä joskus on ollut... Kaikki eivät todella pidä elämäänsä parhaana lahjanaan.
Tuttavapiirissäni ei ole ketään joka Oton ottaisi. Eli uusi omistaja etsittäisiin ilmoitusten avulla.
Vuosi sitten otin Oton mukaan äitini luo toiselle paikkakunnalle jouluksi. Otto meni jotenkin aivan sekaisin. Juoksi ensimmäisenä sängyn alle eikä niiden kahden päivän aikana mitä siellä olimme liikkunut ollenkaan. Yritin jutella sille ja ottaa syliin mutta Otto sähisi minullekin ja lopulta nahkahanskat kädessä jouduin sen laittamaan kuljetuskoppaan ja tuomaan kotiin. Seuruksena viikon luimistelua ja säikkyilyä.
En kestäisi nähdä sitä sellaisena uudessa paikassa. Kuitenkin myös itse kannatan elämää. Olen ajatellut vain että olisiko nimenomaan itsekästä aiheuttaa kissalle tietoista kärsimystä saadakseni itselleni hyvän omantunnon. Toisaalta Otolla voisi olla vielä pitkä elämä edessään jos hyvä koti löytyisi ja se sinne sopeutuisi.
Voi ressukkaa. Tuossa se istuu vieressä eikä tiedä ollenkaan mikä sitä odottaa... =( Niin luottavainen ja viaton.
Jos alkaisin ilmoitusten avulla etsimään uutta kotia mikähän olisi paras kanava siihen?
En osaa päättää kissaa tuntematta kumpi olisi parempi ratkaisu. Toisaalta jos kissa pääsisi asiantuntevaan kotiin missä riittää kärsivällisyyttä ja mihin voisit olla jatkuvasti yhteydessä, olisi se ehkä hyvä ratkaisu antaa kissalle vielä tilaisuus elää. Olen kerran lukenut lehdestä eräästä kissasta joka muutti monta kertaa (tosin sama omistaja sillä oli) ja lopulta tuo tressi näkyi kissassa aika vakavin seurauksin. Lopetuspäätös on sinun asiasi, eikä kukaan voi arvostella päätöstäsi. vaikka kissa on sopeutuvainen eläin, on olemassa enemmän ja vähemmän tressaavia kissoja ja kissoja, jotka mielellään matkustelevat ja tottuvat hyvin uuteen kotiin. Päätös tulee kuitenkin olemaan sinulle hankala, sen tiedän, mutta mitä sitten päätätkin sen teet rakkaudesta =)
Niin ja ilmoituksia kannattaa laittaa tuonne www.lemmikkipalstat.net (apula)
Kun on noin "hankalasta" (korostan heittomerkkejä) kissasta kysymys, on tärkeää että uusi omistaja olisi erittäin vastuuntuntoinen, kärsivällinen ja asiantunteva henkilö. Itse en laittaisi tässä tapauksessa ilmoitusta lehteen tai muuhun hyvin julkiseen välineeseen (esim. netti), vaan koettaisin etsiä uutta omistajaa hissukseen. Lehti-ilmoitukset saattavat poikia kaikenlaisia soittoja, eikä tuntemattomista ihmisistä voi mennä koskaan sanomaan kuka olisi Otolle paras kaveri, varsinkaan pelkkien puhelinsoittojen perusteella. Mieleeni tulivat erityisesti kissakodit, jossa voisit käydä kyselemässä apua tilanteeseesi. Luulen että sitä kautta osaisivat etsiä Otolle hyvän kodin, siellä varmasti seulotaan hyvin tarkkaan kenelle kissoja annetaan.
olet aivan oikeassa siinä että olen nuori, (ja sellaisena toki haluan aina pysyä(= )
ymmärrän paremmin kuin arvaatkaan sellaisia nuoria jotka tahtovat luopua elämästään.
itsekkin tahdoin sitä melki jatkuvasti viime vuona mutta en ole sitä onneksi tehnyt =)
toivon että et työössäsi ole ollut liikaa "tällaisten" ongelmallisten nuorien kanssa että olisit tullut sokeaksi niille joilla ei ole suuria ongelmia. ja sille että elämä on suuri lahja joka meille on annettu. jos yhtään halua valotusta kantaani voin kertoa sinulle että olen uskovainen. ja sain herralta eläm'än kuten kaikki muutkin.
anteeksi jos pahoitin jotenkin mieltäsi se ei ollut tarkoitukseni.
Toivon vain että Otto saisi elää
Olet ilmeisesti kovin nuori, kun ajattelet, että elämä olisi paras lahja kaikille. Et varmaan ole tavannut ihmisiä, jotka ilomielin luopuisivat elämästään, kun ovat eläneet tarpeeksi pitkään ja erilaisia vaikeuksia mm. terveyden kanssa on alkaa olla. Tai jos olet heitä tavannut, et ole osannut asettua heidän asemaansa.
Työssäni olen tavannut monia nuoriakin, jotka olisivat valmiita luopumaan elämästään ja jotka kiroavat sitä hetkeä, jolloin heidät esim. elvytettiin vaikeassa onnettomuudessa.
Jatkuva tuska ja kipu (sekä ruumiillinen että henkinen) ainaisena seuralaisena, tunne toisten "armoilla" olemisesta, muistot siitä, mitä joskus on ollut... Kaikki eivät todella pidä elämäänsä parhaana lahjanaan.
" hänelle olisi parasta päästä pois". Kukaan ei tiedä toisesta ihmisestä haluaako hän kuolla vai ei. Minun äitini oli 95 vuotias, toinen jalka amputoitu ja vuoteen oma koko ajan, mutta hän ei halunnut silti kuolla, vaikka toiset jankuttivat "parempi olisi hänelle päästä pois". Tällainen puhe on julmaa ja loukkaavaa, elämä on lahja jokaiselle, ja se loppuu aikanaan, ilman että toisten tarvitsee jakaa tyhmiä kommenttejaan. Monet ihmiset jotka sanovat itse että olisi parempi kuolla, sanovat sen ajattelematta asiaa sen kummemmin, mutta jos "noutaja" tulisi ja kysyisi, lähdetkö mukaan, ei olisi ollenkaan varmaa että he lähtisivät. Elämä on myös lahja eläimelle eikä sitä saa lopettaa tuollaisten syitten takia. Minulla on kokemusta tällaisesta kissasta, joka sai vaihtaa kotia monta kertaa ennenkuin tuli minulle, ja pelokas hän oli vuosia, mutta rakkaudella ja hyvällä hoidolla hän sopeutui uuteen kotiin. Mutta tänäkään päivänä eivät muut kuin minä saa koskea häneen ja hän on jo lähes 18 vuotias.
Hanki uusi koti ja pidä yhteyttä kissaasi.
Tunnen kyllä monta allergista jotka saavat siedätyshoitoa, siis kissasta ei luovuta.
Voi ei miten ikävä tilanne sinulla ja Otolla onkaan! Kun luin kirjoitustasi, mieleeni tulivat myös omat tuskalliset muistot siitä, kun jouduin luopumaan koirastani. Koirani sairastui vakavasti eikä se enää olisi voinut elää ilman kärsimyksiä. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin päästää se koirien taivaaseen. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, mikä tietysti tekee päättämisestä vieläkin vaikeampaa (ei sillä etteikö minun päätökseni olisi ollut vaikea!), etenkin kun kyseessä on terve kissa. En haluaisi olla tilanteessasi nyt. Eikö sinulla olisi ketään läheistä ihmistä, joka ottaisi Oton omakseen? Sinäkin voisit käydä katsomassa sitä niin usein kuin haluaisit. Luovutuksen ei tarvitsisi tapahtua heti, vaan Ottoa voisi yrittää totuttaa uuteen omistajaan ja uuteen ympäristöön pikkuhiljaa. Ensiksi vaikka niin, että uusi omistaja tulee käymään teillä Oton luona. Sitten hän voisi hoitaa Ottoa teillä, kun itse et ole kotona, ja siitä pikkuhiljaa uuteen kotiin.
Jouduin itse luopumaan 2 kissastani muutama kk sitten.Lapseni on astmaatikko, vaikka ei olekaan allerginen kissoille, eikä ssanut niistä oireita.Naapurini eivät sulattaneet kissojamme, koska ne kulkivat vapaina.Ne kuulemma häiritsivät naapureita ja paskansivat heidäv pihalleen...Ja kun päässää pahasti viiraa, ei sille voi mitään.Annoimme kissat yhdessä erääseen maalaistaloon, jossa on aina ollut kissoja.Tunne oli kyllä kamalá, kun ajoimme maalaistaloon päin.Mutta heillä on nyt hyvä olla, saavat olla ulkona vapaasti, niinkuin tähänkin asti. Ja saavat hyvää hoitoa ja huolenpitoa, hellyyttä niinkuin meilläkin. Olen soitellut "kissoillle"ja heillä on kaikki hyvin. Katsomaan menen kyllä, mutta vielä en ole kyennyt siihen,,,Ikävä on kova, mutta mielestäni näin on parempi!