Tulipa tässä taas lastensairaalaan vaikeaa riisitautia sairastava lapsi. Oli ollut homeopaattilääkärin hoidossa. Just joo...
Ei nyt ihan kouristanut sentään, mutta luuston kehitys vaikeasti häiriytynyt.
Puoskareita ovat.
Ei nyt ihan kouristanut sentään, mutta luuston kehitys vaikeasti häiriytynyt.
Puoskareita ovat.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Katsotko lapsen luuston häiriön aikaansaadun homeopaattisilla valmisteilla vaiko alkaneen jo lääketieteeseen pohjautuvan neuvolahoidon aikana? Vaikeita sairauksia lasten keskuudessa ilmenee melkoisesti, eikä suurin osa heistä ole koskaan ollut missään tekemisissä homeopatian kanssa. Sitä vastoin vapaaehtoisuuteen perustuvaa neuvolan lääkitystä tulee aniharva välttäneeksi. Lasten sairastamisen syytä etsiessä faktat on aiheellista muistaa.
katsot juuri homeopaatin aiheuttaneen hänelle kyseisiä oireita. Perustele vähän niin saadaan faktatietoa asioista.
Kyseisestä tapauksesta en mitään tiedä, mutta joskus. ns vaihtoehtoista lääketiedettä kannattavat vanhemmat eivät noudata mitään neuvolan ohjeita. Tämä johtaa siihen, että myös d-tipat jäävät antamatta ja ne korvataan jollain toisella valmisteella esim. homeopaattisilla lääkkeillä.
D- vitamiini on tärkeää suomalaisille vauvoille, koska sitä ei saa riittävää määrää rintamaidosta. D- vitamiin puute aiheuttaa riisitautia.
Tunnen useita lääkäreitä, ´jotka tekevät ns vaihtoehtoisella puolella töitä. En ole kuullut kenenkään koskaan kieltävän D-vitamiinitippojen käyttöä. Tuo on puhdasta mutu-tietoa.
Jostain syystä kaikki vauvat eivät pysty D-vitamiinia sietämään. Jo rokotteista alkaneet uni- ja ruoansulatushäiriöt, ärtyisyys ja levottomuus saattavat lisääntyä siinä määrin D-vitamiinilisästä, että siitä on pidettävä taukoja tai sen anto on jopa kokonaan lopetettava.
Huvin vuoksi eivät kiireiset vanhemmat lähde neuvolan ulkopuolelta tietoa hakemaan. Virallisia ohjeita noudatetaan niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Annetuista ohjeista poikkeaminen alkaa vasta lapsen tosiasiallisen hädän vuoksi. Silloin ei auta muu kuin lukea yökaudet ja ottaa selvää seikoista, jotka hitaasti muuttuvaan viranomaistoimintaan eivät vielä ole ennättäneet. Lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen on vanhemman ensisijainen tehtävä. Nykyisessäkään yhteiskuntamallissa se ei vielä kokonaan ole siirtynyt viranomaiselle.
"Jostain syystä kaikki vauvat eivät pysty D-vitamiinia sietämään. Jo rokotteista alkaneet uni- ja ruoansulatushäiriöt, ärtyisyys ja levottomuus saattavat lisääntyä siinä määrin D-vitamiinilisästä, että siitä on pidettävä taukoja tai sen anto on jopa kokonaan lopetettava."
Kuinka perustelet tämän edellä olevan väitteesi?
Miten tämä tieto on saatu, että rokotteista seuraa uni- ja ruoansulatushäiriöitä ja kuinka D-vitamiini lisää oireilua?