Milloin on hyvä aika mennä naimisiin? tiedän, että monien mielestä kysymys on todella tyhmä. Mutta minua on jo kauan mietityttänyt tuo asia. Olen kohta 20 vuotias ja poikaystäväni 21. Olemme seurustelleet reilun kaksi vuotta ja asumme yhdessä. Meillä on ylämäkiä ja alamäkiä, mutta yleisesti ottaen mielestäni meillä menee hyvin. rakastan kumppaniani todella ja pystymme puhumaan toisillemme ihan kaikesta. Pidämme yhtä. Jossain asioissa olemme kuitenkin aika erilaisia. Esim. minä olen suunnittelija tyyppiä(eli haluan suunnitella tulevaisuutta ja stressaan siitä) Mutta poikaystäväni lähinnä ajattelee että asiat tapahtuvat jos tapahtuvat. Hän ei pahemmin huolehdi huomisesta. Tämä on ainakin yksi asia jossa sukset menevät välillä ristiin(viimeksi eilen illalla). Toisaalta kuitenkin ajattelen että toisen erilaisuus lieventää hieman omaani. eli kumppanini huolettomuus tarttuu sopivin määrin minuun ja taas minun "suunnitelmallisuuteni" tarttuu häneen. Aika sekavasti varmaan selitetty...
mutta takaisin alun kysymykseen. haluaisin että ihmiset ottaisivat meidät tosissaan... olemmehan aika nuoria..? Mutta mistä sen tietää että toinen todella on se oikea? ja mitä jos asiat ovat kahden vuoden päästä ihan erilailla? Mistä sen voi tietää??? Suurin ongelmani on tämä että huolehdin liikaa tulevaisuudesta. Poikaystäväni on ehdottanut kihloihin menemistä mutta minä olen sanonut että odotetaan vielä... Haluaisin kyllä mutta en uskalla. En edes uskalla ottaa tatuointia koska pelkään että en pidä siitä enää vuoden päästä. En myöskään halua että kun menen kihloihin niin ihmiset pitävät sitä teinikihlauksena.
mutta takaisin alun kysymykseen. haluaisin että ihmiset ottaisivat meidät tosissaan... olemmehan aika nuoria..? Mutta mistä sen tietää että toinen todella on se oikea? ja mitä jos asiat ovat kahden vuoden päästä ihan erilailla? Mistä sen voi tietää??? Suurin ongelmani on tämä että huolehdin liikaa tulevaisuudesta. Poikaystäväni on ehdottanut kihloihin menemistä mutta minä olen sanonut että odotetaan vielä... Haluaisin kyllä mutta en uskalla. En edes uskalla ottaa tatuointia koska pelkään että en pidä siitä enää vuoden päästä. En myöskään halua että kun menen kihloihin niin ihmiset pitävät sitä teinikihlauksena.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei sitä rikä mitään muutakaan voi oikeasti etukäteen tietää. Täytyy vain uskaltaa ottaa riski ja onnistua tai epäonnistua. Uskallusta ja seikkalumieltä elämä vaatii - jos kaikkea harkitsee ja pelkää sitä epäonnistumista, niin ei mitään koskaan saakaan tai koekaan.
on se oikea kun sun ei tarvi ees kysyä tollasta!! ja usko pois kaikki tulee olee toisin muutaman vuoden päästä kun rakastut niin silmittömästi ja meet kihloihin.. noin 2% alle kakskymppisenä alotetuista suhteista kestää!! kasvat ja muutut vielä.
Vielä kolme päivää sitten olisin kehottanut menemään kihloihin, rakastamaan niin paljon kuin jaksat ja sanonut, että kyllä sen tuntee, sen oikean, mutta enää näin sano. Erosin poikaystävästäni (tai tulin jätetyksi) muutama päivä sitten. Suunnittelimme kovaa vauhtia yhteistä tulevaisuutta ja olimme (näin luulin) onnellisia. Kuitenkin hän yllättäen kertoi, ette ole rakastanut minua ennä hetkeen aikaan. Olo on paha, mutta toisaalta helpottunut. Huomaamattaan sitä takertuu tuttuun ja turvalliseen, eikä itse sitä huomaa. Kehotan tutkimaan suhdettanne, rakastatko todella henkilöä, etkä vain läheisyyttä? En voi välttää katkeruutta lukiessani toisten onnesta, jonka varmasti huomaa, mutta kuitenkin.. Jos tiedät häntä rakastavasi varmasti, mene kihloihin ja naimisiin ja nauti rakkaastasi. Sitä harvoin osaa arvostaa riittävästi ennen kuin sen menettää..
Kannattaako laittaa suolaa haavoihin lukemalla häät palstan juttuja? Tietysti onhan se niinkin, että eron jälkeen on kausi, jolloin haluaa velloa pahassa olossaan.. Voimia jaksamiseen ja aurinkoa harmauteen.
Jos jo ensimmäisten kahden vuoden aikana on ylä- ja alamäkiä, niin mitenköhän sujuu se loppuelämän vietto yhdessä.. Ja minä olen kanssa samaa mieltä yhden edellisen kanssa siitä, että sen oikean kanssa ei tarvitse miettiä onko hän se oikea. Mutta myös olisi hyvä muistaa, ettei aina ole väärästä kumppanista kyse, jos tuntuu epävarmalta. Kannattaa miettiä mihin on tyytymätön. Oikeastiko parisuhteeseen vai ihan vain itseensä tai elämään ylipäätään?
Kihlaus=lupaus avioliitosta, ikuisesta liitosta
Teinikihlus=esim.Osoitus siitä että "olemme tosissamme", mutta lupausta avioliitosta ei ole annettu.
Kihlauksenne ei ole teinikihlaus siis jos olette sopineet naimisiin menosta.
Itse menin kihloihin 17 vuotiaana, tai pikemminkin 15 vuotiaana, silloin sovimme häistä. Sormukset vaihdettiin kun olin 17 ja kihlattuni 21. Häät ovat nyt vuonna 2007. (Olen nyt tällä hetkellä 18v)
Eli sen vaan tietää. Kihlattuni on puolet minusta. En ole kokonainen ilman häntä, en mitenkään. Siitä sen tietää. Ja joku sanoi kerran että seurustelu kumppanin tulee olla sellainen että sen kanssa pystyisi menemään vaikka huomenna naimisiin. NÄIN SE JUURI ON. Mieti siis onko kumppanisi juuri se oikea sinulle. Itselleni tunteesi ovat aivan vieraita.
Toivottavasti oli jotain apua!
Niin ja eräs sukulaiseni meni naimisiin 17v. ei uskossa, ei lasta tulossa.
Ehkä ajattelet liikaa mitä muut ajattelee sinusta ja teidän suhteestanne. Pääasia on mitä sinä ja te tunnette toisianne kohtaan.
"haluaisin että ihmiset ottaisivat meidät tosissaan..."
"En myöskään halua että kun menen kihloihin niin ihmiset pitävät sitä teinikihlauksena."
Pääasia on kai, että itse olette tosissanne. Onko väliä mitä muut ajattelevat?
Jos kovasti vielä mietityttää niin kannattaa odottaa. Ja olette olleet vielä vähän aikaa yhdessä joten ei varmaan ole vielä mitään kiirettä. Kihlaus on usealle avioliittolupaus. Joka on iso askel.
Esitä itsellesi kysymykset haluatko (ja oletko valmis) naimisiin ja miksi?
Kyllä sydän tietää.Ihan oikeasti. Kun löytää rinnalleen " sen oikean" jossittelut jäävät sikseen.Asiat haluaa ja toivottvasti myös tekee niinkuin se on itselle mieluista EI NIIN kuin joku etiketti tai suku haluaa. Avioliittoon astutaan omannäköisinä ja hääparin onni on mielestäni tärkein. Pitää osata ja uskaltaa olla itsekäs.Teistä kahdesta on kyse, ei muista!!! Eikö vain.Rakkautta teille.
En pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman poikaystävääni. Olen kuitenkin kokenut hänen taholtaan pettymyksiä... Olemme kuitenkin puhuneet niistä ja olen antanut anteeksi.Joten toisaalta todella tunnen hänen olevan SE OIKEA,mutta mitä jos petyn... En tiedä... Rakastan häntä ja välitän hänestä todella paljon. Ja niin hänkin minusta. Hän muuten on ensirakkauteni.