Basilisk arvostelu

Koska Basilisk on anime, josta on hyvin hankala kertoa mitään ilman, että kertoo liikaa, saattaa tämä teksti spoilata hieman. Lukeminen siis omalla vastuulla!!

Alunperin tutustuin tähän animeen, koska törmäsin kuviin netissä, ja ihastuin piirrosjälkeen. Parin ensimmäisen osan jälkeen olin jo aivan myyty. Basilisk on kertakaikkiaan jotain, mitä ei ihan jokapäivä näe.

Osittain sarja toi mieleen Ninja Scrollin; erillaisin ninjakyvyin varustetut Iga ja Kouga -sukujen ninjat elävät sääntöjen täyteistä elämää, jossa suvun kunnia on omia tunteita tärkeämpi. Rakkaudelle ei ole sijaa vihan ja kaunan keskellä, vai onko sittenkin?

Koko sarja sijoittuu reilun viikon sisään, ja joissain kohdissa tulee tunne, ettei henkilöistä saa tarpeeksi irti. Jokainen hahmo esitellään nopeasti, ja pintaraapaisu esittelee vain osan hahmon tunteista ja menneisyydestä. Mutta toisaalta, ei ketään voi oppia tuntemaan niin nopeasti, ja ihmisistä yleensäkkin saa vain nopean ensivaikutelman ennen tarkempaa tutustumista. Joten minua ainakaan hahmojen salaperäisyys ei juurikaan haitannut. Lisäksi sarja sai minulta plussaa sen vuoksi, ettei siinä esiintynyt chibejä,jotka joissakin sarjoissa alkavat jopa ärsyttämään. Sarjan huumori on lähes olematonta tai sitten hyvin synkkää, lukuunottamatta sankaritar Oboron kömpelöä käyttäytymistä, mikä taas toi lisää sympatiaa hahmoa kohtaan.

Kuten jo alussa mainitsin, sarjan piirrostyyli on henkeäsalpaavan kaunista, ja jo yksi syy tutustua sarjaan. Sarja silti tuskin sopii kaikille, varsinkin pahimmat kissatyttöfanit tuskin pitävät raaoista taistelukohtauksista. Minuun sarja iski kuin naula päähän, ja jää ehdottomasti yhdeksi suosikeistani, niin raaka kuin onkin. Basilisk teilaa hempeilyt saman tien, ja heittää kasvoille joukon surkeita kohtaloita, joita ei pääse pakoon vaikka kuinka pistäisi silmät kiinni. Kaikkien söpöilyyn kyllästyneiden kyllä kannattaa katsastaa sarja heti kuin vain mahdollista.

Jokainen arvostelkoon sarjan itse, minulta Basilisk saa kuitenkin täydet viisi tähteä.
2533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mie katoin just vähän aikaa sitten samaan tarinaan perustuvan 'Shinobi - Heart Under Blade' leffan. http://www.imdb.com/title/tt0475723/

Vai on se animenakin... :)

Äänestä

itse olen Basiliskiin enemmänkin mangana tutustunut.. 5 pokkaria ei kovin paljoa ole näinkin potentiaalisesta sarjasta.

kieltämättä loppu (joka oli ennalta-arvattava) jäi vähän latteaksi ja muutenkin juonikuvioita pyöritti yleinen sekavuus kun nimiä vilisi jatkuvalla syötöllä enkä ensmmäisen lukukerran jälkeen ollut oikein perillä kuka petti kenetkin ja kenen takia koko homma lähti liikkeelle :D

animen piirrosjälkeen en ota kantaa, mutta tunnetusti animea on riisuttu niin rankalla kädellä etten välttämättä haluaisi edes tutustua mangan lukemisen jälkeen.

jokatapauksessa suosittelen Basiliskia kaikille niille jotka on kyllästyneet Naruton lapsellisuuteen eikä heitä haittaa "ninjojen" mutantin oloiset "kyvyt"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vampyyrimato kirjoitti:

Koska Basilisk on anime, josta on hyvin hankala kertoa mitään ilman, että kertoo liikaa, saattaa tämä teksti spoilata hieman. Lukeminen siis omalla vastuulla!!

Alunperin tutustuin tähän animeen, koska törmäsin kuviin netissä, ja ihastuin piirrosjälkeen. Parin ensimmäisen osan jälkeen olin jo aivan myyty. Basilisk on kertakaikkiaan jotain, mitä ei ihan jokapäivä näe.

Osittain sarja toi mieleen Ninja Scrollin; erillaisin ninjakyvyin varustetut Iga ja Kouga -sukujen ninjat elävät sääntöjen täyteistä elämää, jossa suvun kunnia on omia tunteita tärkeämpi. Rakkaudelle ei ole sijaa vihan ja kaunan keskellä, vai onko sittenkin?

Koko sarja sijoittuu reilun viikon sisään, ja joissain kohdissa tulee tunne, ettei henkilöistä saa tarpeeksi irti. Jokainen hahmo esitellään nopeasti, ja pintaraapaisu esittelee vain osan hahmon tunteista ja menneisyydestä. Mutta toisaalta, ei ketään voi oppia tuntemaan niin nopeasti, ja ihmisistä yleensäkkin saa vain nopean ensivaikutelman ennen tarkempaa tutustumista. Joten minua ainakaan hahmojen salaperäisyys ei juurikaan haitannut. Lisäksi sarja sai minulta plussaa sen vuoksi, ettei siinä esiintynyt chibejä,jotka joissakin sarjoissa alkavat jopa ärsyttämään. Sarjan huumori on lähes olematonta tai sitten hyvin synkkää, lukuunottamatta sankaritar Oboron kömpelöä käyttäytymistä, mikä taas toi lisää sympatiaa hahmoa kohtaan.

Kuten jo alussa mainitsin, sarjan piirrostyyli on henkeäsalpaavan kaunista, ja jo yksi syy tutustua sarjaan. Sarja silti tuskin sopii kaikille, varsinkin pahimmat kissatyttöfanit tuskin pitävät raaoista taistelukohtauksista. Minuun sarja iski kuin naula päähän, ja jää ehdottomasti yhdeksi suosikeistani, niin raaka kuin onkin. Basilisk teilaa hempeilyt saman tien, ja heittää kasvoille joukon surkeita kohtaloita, joita ei pääse pakoon vaikka kuinka pistäisi silmät kiinni. Kaikkien söpöilyyn kyllästyneiden kyllä kannattaa katsastaa sarja heti kuin vain mahdollista.

Jokainen arvostelkoon sarjan itse, minulta Basilisk saa kuitenkin täydet viisi tähteä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu