Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Venäläistyttö

Kyseinen tarina on tosi ja tapahtui muistaakseni v.-99. Meillä oli koulussa vaihto-oppilaita muutaman päivän ajan, joita tuli sitten majoittaa muutamaksi päiväksi. Itse en olisi välittänyt lainkaan koko touhusta, mutta pakkohan se oli kun käskettiin. Luokseni tuli asumaan pariksi päiväksi sellanen 17vee vaalea, ihan nätti Venäläistyttö.
Saavuimme meille kotiin klo 16.00 aikoihin ja tarkoitus oli lähteä iltaa viettämään koko porukan kanssa parin tunnin päästä. Vein tytön huoneeseensa, joka on tavallisesti minun huoneeni. Sanoin meneväni suihkuun ja jätin hänet purkamaan kamojaan huoneeseensa. Kävin sit suihkussa ja tulin pyyhe vyötäröllä hakemaan huoneen vaatekaapista puhtaita kalsareita. (Tämä tyttö oli mielestäni flirtannut minun ja kamujeni kanssa sen koko 7h kun olimme tunteneet, samoin kuin kaksi hänen kaveriaan.)

Kuin vahingossa tipautin pyyhkeen ympäriltäni ja jäin seisomaan alasti hänen eteensä. Sanoin hänelle englanniksi että katsoo mikäli haluaa. Hän ilmeisesti kiroili venäjäksi, punasteli ja tuijotteli ensin seiniä kunnes alkoi tuijottamaan mulkkuani. Menin istumaan sängylle hänen viereensä, tartuin hänen käteensä ja kuljetin hänen sitä pitkin kroppaani. Tyttö oli tulipunainen ilmeisesti hämmennyksestä mutta ei ihme kyllä vastustellut. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Suutelin häntä huulille ja sen jälkeen kaulalle. Tyttö huokaili hiljaa käsittelyssäni ja käsieni vaeltaessani hänen kyljillään, selällään ja alavatsallaan. Hänellä oli valkoinen, ihmeellinen pitsipaita päällä, jonka otin pois. Alta pajastui vaaleanpunaiset rintaliivit ja pienehköt, nätit rinnat. Yritin avata liivien hakaa, mutta eihän se onnistunut. Tyttö veti sitten olkaimet alas, jonka jälkeen suutelin noita rintoja ja nännejä hellästi. En ymmärtänyt tytön sanomisista mitään tämän hokiessa hiljaa jotain [stooh] tai tuonnepäin.
Tyttö piti silmiään kiinni ja hänen rintakehä nousi ja laski nopeahkosti kiihtyvän hengityksen tahdissa. Hyväilin häntä samaan aikaan kädelläni haarovälistään housujen läpi. Hän otti kiinni mulkustani ja alkoi runkata sitä edestakaisin. Tehtyään sitä valitettavan vähän aikaa, hän otti itseltään pitkät housut pois, jonka jälkeen painelin ja pyörittelin hänen pimpsaansa pikkuhousujen lävitse. Pikkuhousut olivat valkoiset5 ja mallia "mummo", mutta se ei siinä vaiheessa häirinnyt lainkaan.
Ajattelin seuraavaksi että riisun häneltä ne pikkuhousutkin. Samaan aikaan ovi kävi ja pikkusisko tuli koulusta. Äärimmäinen vitutus iski koko kropan läpi. Ensin olimme sekunnin paikallamme, sitten kumpikin alkoi pukea vaatteitaan hirveällä vauhdilla päällensä, emmekä jääneet sitten kiinni. Harmitti aivan helvetisti, niin ilmeisesti häntäkin, vaika tyytyi vain hymyilemään minulle. Puimme siis päälle, jonka jälkeen menimme olohuoneeseen ja esittelin hänet siskolleni.
Loppuaika majoituksesta koko perheeni oli kokoajan himassa, joten mahdollisuutta homman loppuunviemiseen ei ikinä tullut.
Jälkeenpäin olen kelaillut että olikohan tyttö neitsyt vai ei. Leikkiin häntä ei ainakaan tarvinnut kahta kertaa käskeä.
17795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jallu lehdessäkin on parempia juttuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Poika kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu