Jos perheitä hoidettaisiin jo alkuvaiheessa, olisi tiedänkin työnne turhaa! Älytöntä että ensin yhteiskunnassa jäetään lapsiperheet oman onnensa nojaan ja sitten perustetaan liittoja jotka vielä tukevat sijaisvanhemmuutta!
vastustan
liittoanne
281458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olet oikeassa siltä osin, että ehkä riittävästi "rahaa" ei syydetä perheille tukemaan ja auttamaan vanhemmuudessa ja aikuistumisessa. Usein vaan on niin, että huostaanottoon joudutaan/lähdetään silloin KUN KAIKKI KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT KEINOT ON KÄYTETTY. Perhe voi käsittääkseni saada hyvinkin laajamittaisia tukitoimia, kodinhoitoavusta... huumevieroitukseen ja kaikkea siltä väliltä.
Pakko on taas kerran verrata omaan nuoren vanhemmuuden aikaan, ainut TUKI oli lapsilisä, neuvolapalvelut ja päivähoito. Ei yhteiskunnan tehtävä voi olla ihmisten puolesta eläminen ja valintojen tekeminen, JOKAINEN TEKEE IHAN ITSE OMAT VALINNAT. Usein omalle viihteelle löytyy aikaa, rahaa ja motivaatiota, mutta oma lapsi jätetään selviämään omillaan. En millään tahtoisi yleistää, niin se vaan nykyään on. Elämä on pätkäelämää, jossa painotetaan omaa onnea ja nautintoa. Siinä itkevä ja huomiota kaipaava lapsi on tiellä. Vauvat ovat tosi suloisia, mutta kaikki vauvat kasvavat ja samalla tarpeet: kasvattaminen kuuluu vanhemmille. Jos siihen on liian kypsymätön biologisesta iästä riippumatta, ei siinä yhteiskunnan tukirahat auta.
Olen tässä asiassa melko skeptinen, mutta kokemusta on.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ihan tasapuolisesti.
Ps. Olisin heti valmis luovuttamaan perhehoidossa olevat lapset bioäidin hoitoon, valitettavasti se vaan ei ole mahdollista, eikä siihen auta mitkään tukitoimet (kaikkea on kokeiltu).
Viitaten kirjoitukseesi: "Olet oikeassa siltä osin, että ehkä riittävästi "rahaa" ei syydetä perheille tukemaan ja auttamaan vanhemmuudessa ja aikuistumisessa. Usein vaan on niin, että huostaanottoon joudutaan/lähdetään silloin KUN KAIKKI KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT KEINOT ON KÄYTETTY. Perhe voi käsittääkseni saada hyvinkin laajamittaisia tukitoimia, kodinhoitoavusta... huumevieroitukseen ja kaikkea siltä väliltä."
VS: sanamuotosi "syydetä" ilmaisee jotain perheliiton asenteista. Lapsilisien sekä yksinhuoltajien varallisuus on heikentynyt MLL sekä yh-liiton että yliopitojen tutkimuste ja tilastokeskuksen mukaan. Samalla päivähoitokustannukset sekä kuntalisät ovat kasvattaneet perheiden taloudellisia menoja. Kolmanneksi yleinen kustannusindeksi: energia, bensa ja määräaikaisten ja pätkätöiden lisääntyminen on alas ajaneet lapsiperheitä taloudellisesti... Pitäisikö kenties liitossanne tietää jotain, miksi perheissä voidaan huonosti?..ja sanotte: "syydetään rahaa.."
Seuraavaksi väitätte että kun kaikki käytettävissä olevat keinot on käytetty? Ja syyllistätte vielä että jokainen tekee omat ratkaisunsa..
Toivon nyt hieman perustellumpaa väitettä. Kiitos!
kun perhe on saanut kunnalta ilmaiset lapsenhoitopaikat tarhaan, tuetut kesälomaviikot lomakodissa, vuokra-asunnon, toimeentulotuet ja perhehoitajan opastamaan kotiin niin kodin- kuin lapsenhoitoonkin, ja siitä huolimati perhe jatkaa entiseen malliin:
lapset heitteillä, vanhemmat omilla reissuillaan, ruokaa syödään vain tarhassa ja sielläkin sikaillen, kasvatusta ei ole lainkaa, lapset päättävät kuka tekee mitä tekee ja missä tekee...
niin eikö vastuu ole silloinkaan tämän perheen aikuisten?
eikö saa vaatia vastuuta teoistaan?
millä miljoona-omaisuuskaan auttaisi sinun kaltaisiasi ihmisiä OTTAMAAN VASTUUN TEOISTAAN?
ethän edes tunne sanaa vastuu.
Väitteesi: "sinun kaltaisiasi ihmisiä OTTAMAAN VASTUUN TEOISTAAN?
ethän edes tunne sanaa vastuu."
Jospas nyt ette sentään alkaisi nimittelemään ja herjaamaan? Ette tunne minua ja jos ette kykene perustelemaan asioitanne, ett pysty vastaan ottamaan kritiikkiä, syy ei ole minun.
Liitto saa elantonsa kunnilta jotka sijoittavat huostaanotetun lapsen, siis kuntien veronmaksajilta. liäsksi valtiolta että RAY:ltä.
Sen sijaan vuokralla asuvat maksavat vuokransa ihan itse sekä päivähoitokulunsa. Nyt kannattaisi olla ihan oikeasti varovainen, kun haukutaan ihmisiä ja perheitä.
Perhehoitoliiton tulot muodostuvat perhehoitajien maksamista jäsenmaksuista ja aina kuhunkin projektiin myönnetystä esim. RAY:n rahoituksesta - eivät kunnat tue perhehoitoliittoa kuten eivät esim. kunnallisvirkamiesliittoakaan.
Perhehoitoliitto toimii turvatakseen mahdollisimman monelle huolenpitoa tarvitsevalle lapselle,nuorelle,vammaiselle, pitkäaikaissairaalle ja vanhukselle oikeuden elää perheessä.
Perhehoitoliitto ry
-kehittää perhehoitoa koulutuksilla, tutkimuksilla ja projekteilla
-osallistuu perhehoitoa koskevien lakien valmisteluun
-valvoo perhehoitajien etuja
-tukee perhehoitajien työtä kouluttamalla vertaisryhmänohjaajia sekä järjestämällä kuntoutuksia, tuettuja lomia ja lakineuvonta- ja asiantuntijapalveluja
-tukee sijoitettuja lapsia ja nuoria järjestämällä vertaisryhmätoimintaa ja leirejä
-tekee perhehoitoa tunnetuksi Perhehoito-lehdessä, Internetissä ja muulla tiedottamisella
-kehittää perhehoitoa kansainvälisessä yhteistyössä
-tukee jäsenjärjestöjensä toimintaa
Kaikki vuokralla asujat eivät maksa itse vuokraansa, vaan saavat valtiolta asumistukena suurimman osan vuokrasta. Kukaan, jonka lapsi on kunnallisessa päivähoidossa ei maksa päivähoitokulujaan itse, vaan saa kunnalta ja valtiolta joko suurimman osan päivähoitokuluista ja ne, joille on myönnetty tulojen perusteella maksuton päivähoitopaikka maksattavat päivähoitokulunsa kokonaan muiden ihmisten maksamilla veroilla.
Koska tässä ketjussa on puhuttu siitä tukevatko kunnat riittävästi perheitä, on taas kerran todettava, että eivät tue. Kuitenkaan mikään tuki ei tee kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat biologisen lapsen tähän maailmaan saattaneet, riittävän hyviä lähivanhempia, vaan aina on ollut lapsia, jotka ovat kasvaneet aikuisuuteen jonkun muun kuin oman biologisen vanhempansa hoidossa ja heitä tulee aina olemaan täysin riippumatta siitä mitä mieltä tämän ketjun aloittaja asiasta on.
vastata asiallisesti kaiken maailman asiattomuuksiin.
Olet kyllä esimerkillinen.
Minäkin vastustan, varsinkin kun biologistenkaan lasten kärsimyksiä ei oteta huomioon. Lisäksi niihin perheisiin, joihin on jo saatu muutama lapsi sijoitettua, pyritään sijoittamaan aina vaan enemmän sitä mukaa, kun yksi lapsista muuttaa pois. Jopa meidät BIOLOGISET LAPSET PYRITÄÄN KORVAAMAAN SIJAISLAPSILLA!
Mielestäni mihinkään sijaisperheeseen ei tulisi sijoittaa liian montaa sijaislasta, ensinnäkään biologisten lasten hyvinvoinnin takia ja toisekseen siksi, että perhe, jossa on kamalasti sijaislapsia ei ainakaan minun mielestäni enää tunnu perheeltä. Pikemminkin pienimuotoiselta tavallista lastenkotia kodikkaammalta lastenkodilta!
sinulta on kysytty mielipidettä ennen lasten ottamista?
Samaa mieltä ei liikaa lapsia perhehoitoon, ei minilastenkoteja perheisiin vaan sopiva määrä. Perheen biologisten lasten tulee hyväksyä sijaislasten tulo ja olo ja sopeutua. Mielestäni se yleislapsilukumäärä joka perheeseen sijoitetaan ei voi olla vakio, vaan aina kulloisenkin perheen tilanne pitää huomioida. Perhehoito/sijaisvanhemmuus ei saa olla lasten turvasäilö vaan koti, jossa lasta hoidetaan yksilöllisesti ja niin, että kaikilla on hyvä olla.
Mielestäni jokainen lapsi on yksilö niinkuin perhekkin.Toiseen perheeseen vain sopii yksi lapsi,toiseen jopa kymmenen.Ei varmasti voida lokeroida että joka perheessä on esim.vain kolme lasta,meitä kun on kaikenlaisia ja kaiken oloisia.
Lastensuojelu on suomessa aivan kivikaudelta.Halvemmaksi tulisi hoitaa lapset kotona.Lapsia ei saa vanhemmat takaisin sijaiskodeista.Lastenkodeista jotenkin,ehkä.Ei kaikki vanhemmat ole alkoholisteja tai huume riippuvaisia.Siispä hoitaisivat lapset kotona ja auttaisivat vanhempia!
miten lapset sa lastenkodista muttei sijaiskodista? mikä ero siinä on ei lain mukaan sijaisperhesijoitus ole yhtään sen pitkäaikaisempi väliaikaisiahan ne molemmat..vaitarkoitatko sitä että laitokset vaativat "huostaanoton" edes nimellisesti etteivät vanhemmat päöäse hakemaan kesken pois, hoitojaksot kun on määritelty liian pitkiksi esim kaksivuotisiksi diakonissalaitoksella, jolloin huostaanotto päärryy kun psykoilujaksokin lopetetaan, sitten lapset kotiin toipumaan "hoidoista!"
Minulta tai lapsiltani ei oli kysytty haluammeko,että lapset viedään!Mikä on lasten oikeus,kun aina paasataan lastenoikeuksista,mutta huostaanotossa ei kysytä lasten mielipidettä!Asianajajani sanoi minulle,että lastenkodista lapset on vielä mahdollista saada takaisin kotiin,mutta sijaiskodista ei,joten muuta omakohtaista tietoa minulla ei ole kuin asianajajani kertoma,ja siihen luotan!
Onko meillä sijoitettujen vanhemmilla mitään liitoja, kuka meitä auttaa tilanteessa, kun sijaiset hyppii soskun kautta silmille kun mikää ei heille sovi. Entä kun haluamme lapsemme takaisin kotiin ja lapsetkin haluaa, kuka ajaa meidän etua siinä, ei kukaan. Miksei biovanhmepia kouluteta sijoituksen aikan ottamaan lapsensa takaisin. Tekopyhää paskanjauhamista tulee, kun ne on kiintyneet sijaisiinsa yms. Miten sellaista EU suomessa pääsee edes tapahtumaan, kun huostaanottohan on aina väliaikainen, perheet pitää kuitenkin yhdistää, mistä näihin ongelmiin saa apua.
Haluat siis lapsesi takaisin kotiin.
Ota käteesi se paperi, jossa lukee syy lastesi huostaanottoon. Ryhdy määrätietoisesti poistamaan huostaanoton syytä, jos syy johtui sinusta. Pidä yhteyttä lapsiisi sen mukaisesti mitä huoltosuunnitelmassa on sovittu. Kun huostaanoton syy on poistunut, esität sosiaalityöntekijälle, että haluat ryhtyä purkamaan huostaanottoa ja valmistelemaan lasten kotiinpaluuta. Askel kerrallaan etenette kohti kotiuttamista. Lasten kotiinmuutto on ajankohtainen mahdollisesti kolmen vuoden kuluttua siitä, kun ensimmäisen kerran olet selvittänyt sosiaalityöntekijälle huostaanoton syiden poistuneen (jos syy on ollut se tavallisin : sinun päihteiden väärinkayttösi - näytön elämäntapojen muutoksen pysyvyydestä on oltava riittävä, etteivät lapset joudu taas pettymään).
Jokaisella ihmisellä on vastuu omasta elämästään. Joskus notkahtaa, apua pitää saada ja osata pyytää. Tarkoituksellista elämänsä tärväämistä ei voi tukea. Ei saa eikä voi, koska se on loputon ja kaiken nielevä kaivo niin kauan kun ihmisestä itsestään löytyy halu ottaa se vastuu omasta elämästä.
Kun se halu löytyy, jää ulkopuolisten syyttely, tekosyitten hakeminen, itsesääli, saamattomuus, hakkaava mies, alkoholi, huumeet, asioitten tekemättä jättäminen, turhasta narina ja kaikki muu soopa.
Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että jos perheitä tuettaisiin enemmän niin huostaanottoja ei näin paljon tapahtuisi. Avohuollon tukitoimia pitäisi voimakkaasti kehittää.
Silläkään ei kuitenkaan valitettavasti kaikkia huostaanottoja saada estetyksi. Perhehoitoliiton ovat perustaneet perhehoitajat itse voidakseen paremmin järjestää yhteistä toimintaa ja saadakseen vertaistukea toimintaansa. Verovarojakaan ei liiton toimintaan kulu, joten samat rahat eivät ole kyseessä avohuollon kehittämisessä ja PHL:n toiminnassa.
Huostaanottojen jälkiseurauksena kyse ei useinakaan ole kyse väliaikaisesta ratkaisusta. Sijaisvanhemmat omivat lapset itselleen. Yhteistyö sosiaaliviranomaisten ja liittone vertaistuen avullakin voimistatte eoätervettä kehitystä, ei aina, mutta usein. Huostaanotto on aina väliaikainen tila. Mitäs tilastonne sanovatkaan asiasta?
Tämän kokonaisuuden, alueenne, kaikki viestit lukeneena, totean että se "ammattilaisuus" on aika heikossa perus ajatuksenne kanssa.
Otan esimerkin ulkopuolelta, jotta ajatukseni käsitettäisiin myös ilman minun syyllistämistäni.
Miksi vankilat ovat ylitäysiä? Voisin kertoa tutkimuksista, jotka vahvistavat että useilla vangeilla on neurologisia sekä psykologisia tuen tarpeita. Koska ne on jätetty hoitamatta, maksaa yhteiskunta nyt sen laiminlyönnin laskun. Silti se ei oikeuta vankeinhoitojärjestelmää puoltamaan omaa pyhitettyä tarkoitusperiään, jotta vanginvartioita olisi saatava lisää ja lisää vankiloita.
perusidea: halvemmaksi tulee, kun hoidettaisiin perheitä jo alkutekijöissä. Näin ei tapahdu. Jos liittonne olisi aidosti lapsen etujen Enkelinä, sanansaattajana, Te edesauttaisitte suuntausta jossa yksikin lapsi saisi sen lapsuuden, jonka Hän ansaitsee. isän ja äidin, Ei sijaisvanhempaa jotka nimittelevät bioksi ja minuakin luuseriksi asian esille nostattamisesta.
Hiukan ryhtiä!
Kukaan ei voi tehdä töitä yksin lapsen palauttamiseksi kotiin.
Aivan varmasti jokaiselle sijaisvanhemmalle kerrotaan, että lapsi on sijoitettuna toistaiseksi.
Suurin osa lapsista on sijoitettuna vastaanottokoteihin ja on niissä jopa vuosia. Sinä aikana biovanhemmille on annettu mahdollisuus oman elämänsä suunnan muuttamiseen. Avohuollon tukitoimien aikana biovamhemmat ovat saaneet pitää kaikki valtion ja kuntien maksamat tuet.
Toisena vaihtoehtona on kriisisijoituksesna tehty sijoitus sijaisperheeseen. Silloinkin käytäntö on aivan sama biovanhemmat saavat kaiken taloudellisen tuen ja ja lapset tapaavat vanhempiaan jopa joka viikonloppu. Avohuollon tukitoimena sijoitus voi jatkua 3 3 kuukautta. Avohuollon tukitoimena tapahtuva sijoitus voi jatkua uudestaan saman verran jos lapsi on hetkellisesti kotiutettuna. Monet biovanhemmat ovat todella tyytyväisiä käytäntöön taloudellisesti elämä on turvattua ja lapset ovat hyvässä hoidossa muualla.
Huostaanoton tulessa asiat muuttuvat. Taloudellisen menetyksen jälkeen huostaanotto onkin turha ja väärä.
taas kerran ei pidä yleistää. Minulla on useita onnistuneita palautuksia avohuollon tukitoimien jälkeen. On myös onnistuneita sijoittumisia, joissa jaettu vanhemmuus on toteutunut. On aivan kohtuutonta väittää, että jokaisessa tapauksessa riittävillä tukitoimilla jokainen lapsi saisi asua biokodissaan tai tietysti sekin onnistuisi, jos perheeseen muuttaisi kokoaikainen työntekijä tai koko perhe sijoitetaisiin.
Perhehoitoliitto tekee hyvää tyotä niin sijaisvanhempien, sijoitettujen lasten kuin biovanhempienkin eteen. Sijoitetun lapsen asema on parantunut hurjasti niiden ponnistelujen eteen mitä he ovat tehneet. Niin kuin itse sanoit jokaisella lapsella pitää olla oikeus tasapainoiseen ja rakastavaan lapsuuteen. Me emme voi pakottaa ketään sitä lapselleen antamaan, Voimme vain toivoa, että jokaisella olisi siihenm mahdollisuus. Jokainen meistä haluaa lapsilleen parasta aina niin ei käy valitettavasti.
"Aivan varmasti jokaiselle sijaisvanhemmalle kerrotaan, että lapsi on sijoitettuna toistaiseksi.
Suurin osa lapsista on sijoitettuna vastaanottokoteihin ja on niissä jopa vuosia. Sinä aikana biovanhemmille on annettu mahdollisuus..."
Siis biovanhempi... TARKOITATTE iskää ja äiskää??? asenne on mistä? Ja kerrotaan sijaisille että toistaiseksi.. helpottaa paljon!
1. yhteiskunta kidnappaa lapsen isältä ja äidiltään.
2. Lapsi menettää iskänsä ja äiskänsä.
3. Tilapäisyys on kunnes lapsi täyttää 18v?
4. Se perheiden varhainen tukeminen??? Elatusturva? toimeentuloturva?? ..Ne yhteiskunnalliset tukimuodot?? Kunnat avuliaasti tarjoaa niitä, eikö vain???
Eräiden sijaisvanhempien täällä esiintyneet puheenvuorot osoittavt, että sijaisvanhempien asenteita tulisi tarkistaa paremmin.
Liittonne ei ole vastuussa asiasta. Mutta tämä on valitettavasti ainoa mahdollisuus käydä julkista ja avointa keskustelua yhteiskunnasta, jossa säästötoimet aiheuttavat laskua yhteiskunnalle että perheille. Sijaisvanhemmuus on arvokas asia. Mutta, sen perusteet on kyseenalaistettava. Näin toimii avoin yhteiskunta?
Kysymys on:
1) Miten ehkäisemme yhetiskunnassamme huostaanottojen määrää?
2) Onko vanhemmistaan erotettu lapsi taloudellisesti mitattavissa l. lasketaanko lapsen arvo sillä kumpi on halvempaa: sijaisvanhemmilla huostaanottetuna vaiko ennaltaehkäisevä työ perheissä?
3) Millainen ammatilinnen orjentoituminen on sijaisvanhemmilla?
4) onko kyse tukitoimesta vaiko liukuvasta pysyväistapahtumaketjusta.
Ilman että asioista voitaisiin keskustella avcoimesti, jää monia tabuja selvittämättä. Siksi toivon liittoanne tutkimaan ja osallistumaan edelleen asioiden käsittelyyn myös tällä palstalla seriffinä. Se tulee olemaan perheiden että huostaanottamattomien lasten etu.
Liittonne voi rakentaa parempaa maailmaa. Työnne on saavuetttu silloin, kun yhtään huostaanottoa ei enään ole! Siloin ja sinä päivänä kummarran Teitä.
Minulle tökättiin paperi nenän alle, jossa luki: Sijoitus voidaan ja TULEE purkaa, kun olosuhteet korjaantuvat.
Oli kyse sairaudesta. Ei juopottelusta tai huumeista. Ei edes lapsen jättämisestä, vaan omasta pitkäkestoisesta sairaudestani.
Kahden vuoden kuluttua palasin töihin ja aloitin sijoituksen purun.
Todettiin, että lapsi kiintynyt perheeseen.
Joten, älkää viitsikö hukata aikaa valehtelemiseen. Silloiselle perheelle oli kerrottu heti, että sijoitus on pysyvä??
Sain lapseni takaisin vasta, kun hän uskalsi karata tarpeeksi monta kertaa luokseni.
Me molemmat vihaamme silloista perhettä, emmekä halua ikinä kuulla heistä mitään.
Se siitä tilapäisyydestä??????????????
Kuinka moni sijoitetuista lapsista on ehjästä perheestä?
Onko kidnappauksen silloinkin suorittanut joku toinen,kun vanhemmat erovat?
Syy huostaanottoihin ei ole sijaisvanhemmissa vaan he tarjoavat kodin jo huostaanotetuille lapselle tai nuorelle.
Syntyneet ongelmat ovat olleet olemassa ennen sijaisperheiden mukaan tuloa. Sille tosiasialle ei liitto eikä sijaisperheet tehdä mitään.
Toivottavasti jatkossakin löytyy niitä ihmisiä, jotka haluavat tarjota niille lapsille kodin, jotka sitä tarvitsevat.
Siis Perhehoitoliittoko on vastuussa huostaanotoista??
"Työnne on saavutettu silloin, kun yhtään huostaanottoa ei enää ole!"
Tuntuu niin kurjalta, että liian usein biovanhemmat syyttävät vain muita huostaanotosta.
Kahden alkoholistibioäidin elämää seuranneena voin sanoa, että parantuminen täytyy lähteä ihmisestä itsestään. Tukea on annettu, useita kertoja he ovat olleet katkaisuhoidossa.
Meille on sanottu kummankin sijoituksen alussa, että sijoitus on väliaikainen.
Ennen sijoitusta toinen lapsista oli ollut lastenkodissa puoli vuotta, puolet elämästään. Toinen taas oli lastenkodissa yli vuoden.
Pride kurssi 2 viikkoa valmis ammattiin.Heh heh
ei taida löytyä sympatiaa sijaisvanhemmilta.
t. Kummamamma
älä katso nenänvarttasi pitkin. Jotenkin on tutun kuuloista kannanottosi kummamamma.
Mihin ammattiin?
Jos sijaisvanhemmuus olisi ammatti, niin myös palkkaus olisi varmaankin parempi kuin työttömyyskorvaus...