Heti alkuun haluan esittää nöyrän pyynnön: kirjoitukseni lukijoilta toivon asiallisia ja avoimuuttani kohteliaasti kunnioittavia kommentteja. Kiitos.
Olen jo pitkään tuntenut sisälläni tyhjyyttä, ja päivittäin tunnen aivan kuin joku kutsuisi minua. Ei mitään selkeitä lauseita tms. vaan pikemminkin "visioita", kuin voimien ja värien selittämätön pyörre, jota kuitenkin kykenen ymmärtämään.
Saan usein voimakkaita ennakkoaavistuksia, jotka ovat tosin heikompia nykyään kuin nuorempana. Tuntuu, että nykyinen elämäntilanteeni ja ihmissuhteeni vievät minusta aavistusten ja tuntemusten vaastaanottamiseen ja yleiseen henkiseen kasvuun tarvittavaa energiaa. Aivan kuin olisin ympäröity "energiaimureilla".
Olen lukenut monia teorioita henkistymisestä, tehnyt erilaisia mielikuvaharjoituksia ja mietiskellyt omalla tavallani... Kaikella tällä olen yrittänyt "kuulla" mitä tämä sisäinen paloni haluaa minun löytävän. Silti olen yhä matkalla, ja kaipaan usein ihmisiä, joiden kanssa voisin keskustella tällaisista asioista luottamuksellisesti, ilman pilkkaa.
Nykyään tunnen alavatsassani usein outoa painetta, ja jostain virtaa mieleeni "visio" poikalapsesta. Raskaana en kuitenkaan ole. Nämä tuntemukset saavat miettimään, pitäisikö yrittää lasta, vai mistä nämä tuntemukset syntyvät? En haluaisi saattaa uutta elämää maailmaan vain täyttääkseni tuon henkisen tyhjiön, lapsi on sellaiseen aivan liian arvokas lahja. Näitä tuntemuksia on jatkunut kohta jo vuoden verran, ja usein olen tällaisen kokemuksen jälkeen hetken todella uupunut.
Osaako kukaan kertoa, mikä minun on? En kaipaa tuomioita mielenterveydestäni tai "hörhöily"-kommentteja... olen vain ihminen muiden joukossa. Minulla on kyllä ystäviä, elän vakituisessa parisuhteessa ja olen työssäni onnellinen. Silti olen aina tuntenut, että tämä ympäröivä elämä ei ole kaikki, vaan on paljon näkymätöntä... koen energiavirrat todella voimakkaasti, joskus niin että ne aiheuttavat fyysisiäkin reaktioita.
Nämä kaikki oudot tuntemukset ovat jatkuneet jo niin pitkään, että minun on niiden vuoksi jo liian paha olla. Jotain on tehtävä!
Jokaisen rakentavan, positiivisen energian sävyttämän vastauksen otan kiitollisena vastaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
nyt loukkaannu,mutta sinulla on vaikea ihmissuhde ongelma.ensin sanot olevasi tyytyväinen,kohta nykyinen suhteesi vie sinulta kasvuenergiat yms.yrität kierrellen kysyä,oletko saamassa henkisen yhteyden jumalaan,eikö vain?lisäksi sinulla on vauvakuume.nämä tuntemuksesi ovat tavallista ahdistuneisuutta,jota jokainen joskus kokee.olet elämääsi tyytymätön,sinulta puuttuu jotain.mitä,sitä en tiedä!!
jäi sanomatta,että ne tuntemuksesi ovat psykosomaattisia eli itseaiheutettuja mieli/ruumis
...että saisin kuitenkin tämänkaltaisen vastauksen. En tietenkään loukkaannu, sanoit vain mielipiteesi, ja siitä olen sinulle kiitollinen.
Jos tuntisit minut paremmin, et ehkä sanoisi noin. Toisaalta saan syyttää vain itseäni, jos en osannut riittävän tarkkaan kuvailla tuntemuksiani.
Tiedän kyllä psykosomaattisten ja muunlaisten tuntemusten eron. Olen aina ollut hyvinkin kriittinen kaiken "yliluonnollisen" suhteen. Nyt kuitenkin saan tällaisia tuntemuksia kuin salamaniskuina, yllättäen ja mitä ihmeellisimmissä tilanteissa.
Olen kyseenalaistanut KAIKEN kokemani, pyrkinyt järkeistämään tuntemukseni jne. mutta tunne on niin vahva! Valitettavasti en osaa sitä tarkemmin kuvailla, mutta aivan kuin katoaisin hetkeksi jollekin "toiselle tasolle".
Voi toki olla, että minulla on vauvakuumetta, mutta ilmeneekö se todella noin voimakkaasti? Tuollainen kuvailemani "paine vatsassa" on valtavan voimakas, melkeinpä kivulias kokemus, puhumattakaan sen henkisestä uuvuttavuudesta. Ja miksi juuri poikalapsi? En ole koskaan tehnyt eroa sukupuolen suhteen, olen aina pitänyt niin tyttö- kuin poikalapsista! Näitäkin tuntemuksia saan milloin missäkin, toisinaan hyvinkin vaivauttavissa tilanteissa.
Parisuhteessani ainoa ongelmani lienee se, ettei mieheni juuri perusta mistään "yliluonnollisesta", ja näin ollen kuittaa tällaiset puheet vaikenemalla. Tunnen siis jääväni näissä asioissa totaalisen yksin. Muuten hän on kyllä ihanampi mies kuin olen koskaan rinnalleni uskaltanut kuvitella: ystävällinen, avulias, huomaavainen, hellä ja rakastava.
En toivo sinun luulevan, että olen ikäänkuin periaatteesta sinua vastaan. Vastauksessasi esittämäsi argumentit olen vaan jo moneen kertaan läpikäynyt, ja todennut ettei niin ole, vaikka järki sen loogisesti näin selittäisi. Kiitos kuitenkin mielipiteistäsi.
Monilla ihmisillä voi olla tuollaisia lahjoja, tai jotkut ovat herkempiä tuollaisille. Tiedän ihmisiä, joilla on erityisiä kykyjä, ja minä en usko olevan todellakaan kyseen mistään psykologisista ongelmista. Jotkut ihmiset tuntevat energioita ja niiden virtoja... En usko kuitenkaan että mikään yrittää viestittää hankkimaan lasta.. Mun on hankala sanoa tuohon mitään, ja varsinkaan kun en tiedä.. Mutta esim joissain uskonnoissa uskotaan chakroihin jne, elikäs jossain navan kohdalla on sellainen energiakeskus joka vaikuttaa selvänäkemiseen, tunteisiin jne jne.. mutta en voi sanoa että asiaa voi yhdistää noihinkin... mutta ehkä sun pitää yrittää vain keskittyä ja saada selville, mitä tuo kaikki merkitsee ja onko tuolla jokin tarkoitus.. Mutta olisi oikeastaan mukava kuulla lisää, tuo vaikuttaa mielenkiintoiselta... Jos haluat jutella, niin anna toki sähköpostiosoitteesi.. mä puhuisin mielelläni tuosta..
(Mä aloin tässä miettimään, että oletko sä muuten uskossa? tai siis ensimmäisenä minulle tuli mieleen tuosta poikalapsesta, viittaus raamattuun, jossa saadan ilmoitus poikalapsesta.. asialla ei kyllä välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, mutta se vain tuli heti niin selvänä mieleeni.)
Jutellaan vaan :)
Sähköpostiosoitteeni:
[email protected]
.. ja ajattelin ensiksi pyytää sinua selittämään tarkemmin, mitä tarkoitat, mutta voi olla että tuota sinun kokemaasi ei voi oikein selittää tuon paremmin. Joku voisi sanoa, että sinulla voi olla skitsofrenia puhkeamassa (sitähän ihminen jolle se on puhkeamassa, ei suostu tunnustamaan koska ero todellisuuden ja mielen temppuilujen välillä on hämärtynyt), mutta jos kyse ei ole siitä, mistä sitten? Miksi juuri sinuun ottaa joku yhteyttä? Jos haluat altistaa mielenterveytesi vaaralle, koita ottaa itse yhteyttä tähän "voimaan" joka sinuun ottaa yhteyttä, mietiskelemällä, meditoimalla tai jotain vastaavaa. Yritä oppia "hallitsemaan" tätä kutsua, ja ehkä jopa komminikoimaan sen kanssa. Näin saattaisit saada vastauksen outoihin tuntemuksiisi.
En minäkään ymmärrä :)
Joku voi todellakin sanoa, että orastavasta skitsofreniasta tässä on kysymys, mutta epäilenpä että meitä "skitsofreenikkoja" löytyisi sitten vähän joka tuvasta... no, mutta minähän en hämärtyneen todellisuudentajuni vuoksi skitsofreniaani myönnä ;) (lempeää irvailua vaan, älä loukkaannu)
Pidän itseäni kyllä ihan järkevänä, sosiaaliseen elämään kykenevänä yksilönä, elämäntilanteeni on ok ja "jalat maassa". Ainoa "vikani" taitaa olla tämä herkkyys energioille.
En niinkään koe että "joku" ottaisi minuun yhteyttä, vaan kaikki ympärillä liikkuva energia kulkee vaan lävitseni voimakkaammin kuin ehkä enemmistöllä kulkee. Nykymaailman melusaaste, radioaallot ja säteilyt ovat varmaan omiaan turruttamaan ihmiset, etenkin kun nykyään kaikki perustellaan tieteellä, järjellä ja logiikalla.
Elämässä kuitenkin tapahtuu joka päivä niin ihmeellisiä asioita, jotka usein selitetään "sattumaksi", koska ihmismieli on taipuvainen lokeroimaan ja nimikoimaan kaiken kokemansa ymmärtämisen helpottamiseksi ja selittämättömät asiat ovat sitten "merkityksettömiä yhteensattumia".
Niinhän minäkin tavallaan teen, järkeistän, analysoin ja rajallisella mielelläni sorrun useimmiten perusinhimillisen logiikan käyttöön yrittäessäni selittää itselleni näitä tuntemuksia.
Eipä tähän muu taida auttaa kuin itsetutkiskelu, mietiskely ja "aistien avaaminen". Mutta järjen olen ajatellut säilyttää, se on toisinaan ihan oivallinen apu... niin että kyllä minä aion tässä maailmassa elää jatkossakin :)
Kiitos neuvoistasi ja onnentäyteisiä hetkiä elämääsi!