Sinus pilonidalis leikattiin multa melkein 3kk sitten. Haava jätettiin auki (n. 4-5cm:n pituinen) ja se on ihan hyvin parantunut ja melkein ummessa. 2-3 viikkoa sitten sain antibioottikuurin koska haavassa ilmeni tulehdus. Silloin myös umpeutuminen oli jämähtänyt paikoilleen eli mitään muutosta ei ollut tapahtunut vähään aikaan (n. 1kk). Silloin ennen kuin sain tuon antib. kuurin, haava myös vuoti verta ja oli tosi kipeä.
Nyt kun kuuri on ohi (viimeinen antib. viikko sitten la), haava on taas kipeytynyt. Se kipeytyi viime ke ja to aamuna se vuoti taas verta. En tiedä mistä moinen. Meinasin pe aamuna soittaa lääkärille mutta päätin katsoa viikonlopun yli lähinnä koska ajattelin jospa se on vain rasittunut. Koko viikonlopun olen löhönnyt sängyssä ja vältellyt istumista (mikä tekee melkoisen kipeää) ja ottanut muutaman buranan ja yhden panacodin (niitä jäi sairasloman ajalta) mutta niillä ei tunnu olevan minkäänlaista tehoa kipuun. Välillä kipu tuntuu sellaiselta kuin haava olisi repeytynyt tai että side jäisi kiinni ja repeytyisi irti haavasta mutta silti mitään sellaista ei ole tapahtunut, haava on yhtä kiinni kuin ennenkin (silti hieman vielä auki, ei täysin ummessa) ja side ei ole jäänyt haavaan kiinni kun sitä vaihtaa iltaisin. Haavan yläosassa on ilmeisesti jonkinlainen punainen läntti, en tiedä tarkalleen sillä kuulin sen mutsiltani joka vaihtoi siteen. Se ilmestyi haavan yläosaan to-pe aikana. Joten voisiko olla mahdollista että haavassa on joku tulehdus taas vai mistä olisi kyse? Tarkoitukseni on soittaa kyllä huomenna lääkärille ja puhua asiasta mutta ajattelin kuitenkin ensin kysellä täältä sellaisilta joilla on kokemusta kyseisestä leikkauksesta ja joilla saattaisi olla tietoa asiasta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
En tiedä, missäpäin asut mutta neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä kotikuntasi terveyskeskukseen, olisiko mahdollista käydä esim. sairaanhoitajan vastaanotolla haavan kanssa näytillä. Itselleni ei kyseistä toimenpidettä ole tehty mutta olen työssäni hoidellut vastaavia haavoja paljon. Paranemisesi on jo kestänyt aika kauan, tietysti huomioiden tuo infektiokin. Nykyään on paljon erilaisia haavasidoksia joilla voidaan paikallisesti haavalta vähentää bakteerikantaa, hoitaja osaa arvioida tilanteen. Ilman muuta haavaltasi pitäisi ottaa myös bakteeriviljelynäyte.
Olethan muistanut "pakata" haavan? Siis haavanauha tms. täyte (Sorbact tai Aquacel) onkalon sisälle ja sen jälkeen vasta sidos päälle? Haavanauhaa tulee vaihtaa kahdesti päivässä ja vaihdon yhteydessä haavaonkalo suihkutellaan huolellisesti. Missä päin Suomea sinut leikattiin? Olen käynyt läpi saman leikkauksen, avohaavani parani ylläolevalla hoitotavalla nopeasti ilman tulehduksia.
Olen muistanut pakata haavan. Tosiaan juttu jo selvisikin kun tänään soitin lääkärille ja hän pyysi siellä käymäänkin. Huomenna menen vielä uudestaan. Alkaa pikku hiljaa hermot mennä tämän kanssa mutta minkä tälle voi...selvisi että jostain syystä se haavan syvin kohta, se ontelo, ei ole täysin parantunut. Eli kaikki muu siitä haavasta on ummessa pohjia myöten mutta jostain syystä se ontelo ei ole parantunut pohjasta ylöspäin kuten pitäisi joten se on vielä auki ja se vuotaa verta ym. märkää. Sain jälleen kerran antibioottikuurin, tällä kertaa vahvemman kuin viimeksi. Lääkäri tuntui itsekin olevan ihmeissään ettei parantuminen ollut tapahtunut niinkuin piti tai suunnitelmien mukaan vaikka alussa se näyttikin ensimmäisen kuukauden ajan parantuvan tosi hyvin aivan kuten pitikin...
Tulee mieleen, että tulikohan se "sinuskäytävä" sittenkään leikattua kokonaan pois. Eli jos sinne pohjalle on vielä jäänyt sitä sinusta, se siellä nyt oireilee ja pitää haavaa auki. Tiedätkö, ruiskuttiko se kirurgi sinistä väriä niihin sinusaukkoihin ennen leikkausta? Se on ehdottoman tärkeä toimenpide, koska sininen väri värjää ne sinustiehyet, jotta kirurgi näkee poistaa KAIKKI. Se on ehdottoman tärkeää että kaikki tulee pois, ettei sinne jää mitään pätkiä aiheuttamaan jälkioireita.
Toivottavasti asia selviää nopeasti ja paranet kunnolla. Minullakin kesti pari kuukautta että haava oli täysin ummessa, vaikkei mitään jälkitulehduksia tullutkaan. Paranemisia!
ei se siniväri todellakaan ole välttämätön, eikä se värjää kaikkia, esim. osittain jo kiinni painnuneita käytäviä. Ennen siniväriin uskottiin enemmän. Ja toisaalta jo siniväri täyttää kookkaan poteron, niin se potero voi aueta poiston yhteydessä, ja väri levitä terveeseen kudokseen...
Mikä sitten olisi mielestäsi paras keino kaikkien sinuskäytävien poistoon?
Kyllä sitä sinistä väriä käytettiin leikkauksessa. Tänään lääkäri selitti tarkemmin asian ja ilmeisesti kyse on siitä että se ontelo on mennyt enemmän umpeen puolesta välistä eikä pohjasta asti, se kuulemma selitti sen että se näytti parantuvan nopeasti. Se ei kuitenkaan ole täysin ummessa siitä ontelon puolen välin paikkeilta joten lääkärin mukaan sen pitäisi kyllä siitä parantua kesäksi...no itselläni alkaa hermot pikku hiljaa mennä, varsinkin tuo kipu on melkoista mutta ehkäpä se antib.kuuri auttaa kuten aikaisemminkin.
Radikaaliresektio kunnon tervekudosmarginaalilla. Marginaali riippuu siitä missä päin liikutaaan. Sinuskäytävä on tavallisesti makroskooppisesti poikkeavaa kudosta.
itselläni leikattiin sama viime helmikuussa,mutta haava suljettiin. no sinne iski jokin bakteeri jonka takia haava jäi auki kuukausiksi. nyt viime viikolla leikattiin uudelleen ja taas suljettiin,tikit on vieläkin mutta nyt sain heti leikkauksen jälkeen tupla antibiootit ja nyt tuntuu et alkaa jo helpottamaan...