Niin,minä olen sekä masentunut että kummallisessa räjähdyspisteessä vähän väliä.Työpaikalle tämä oireiluni ei onneksi ylety,ainakaan vielä.Masentunut olen melkein koko ajan,enkä haluaisi elämään mitään ylimääräistä ,ainakaan mitä tulee sosiaaliseen puoleen.Silti kotonakaan ei ole hyvä.Ulkona liikkuminen tuntuu hyvältä,sisällä ahdistaa.Syön pahaan oloon ja paino nousee. Raivareita tulee ja tunnen itseni itsekkääksi paskaksi.Puhelimessakaan en jaksaisi rakkaittenikaan kanssa jutella,ja silti on paha olo jos ei soitella.Kaikki tuntuu turhalta tai vaihtoehtoisesti vaikealta,ja kuitenkin näen(kuin jostakin läpi)kuinka kaunis on kevät ja kuinka arvokas on elämä.MIKSI MINÄ EN TUNNE NIIN?!
masentunut
HIRVIÖ
82034
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tunteet:miksi kukaan ei puhu näistä jutuista mitään!Kauheaa kun ei mikään tunnu hyvälle ja ei voi keskittyä edes lukemaan kirjoja enää.
Voi,kun tulis taas normaaliolo!
Minua myös vaivaa keskittymiskyvyttömyys, ennen olen lukenut paljon, nyt luen mieluummin lehtiä kuin kirjoja.
Ehkä näistä oireista puhutaan vähän, koska niitä on vain naisilla ja ne vaihtelevat kovasti.
Olisi kiva, kun olisi palsta, jossa olisi kerättynä kaikki kokemukset eri vaihtoehtolääkkeistä, myös negatiiviset.
Itse olen nyt syönyt 3 vk Vitamore totalia, jota on myös kehuttu, mutta eipä se tunnu auttavan ainakaan minua. Täytynee kokeilla jotain muuta, mutta jos ei tuu apua, kokeilen myös hormoneita, en rupea kärsimään tätä epämääräistä oloa.
Menkääpäs nyt apteekkiin ja ostakaa MENOFEMIÄ.
Minä sain siitä suuren avun.
Alussa söin kaksi tabua, mutta nyt pärjään yhdellä jonka otan illalla.
B-vitamiini on myös tärkeä sitä nappaan kerran päivässä .
Onko sinulla auttanut mielialavaihteluihin tuo menofem? Onko aiheuttanut vuotoja? itse kokeilin menolisticaa, mutta se sai minulla aikaan todella kovat vuodot, etten pystynyt töihin menemään. Lääkäriltä kysyin ja hän oli sitä mieltä että se saattaa aiheuttaa vuotohäiriöitä. Määräsi minulle primolut-nor keltarauhasta ja estradot laastareita, en ole vielä aloittanut.
Bachin kukkaterapiassa uutteet jaotellaan seitsemään ryhmään, joista yhden ryhmän uutteet hoitavat epätoivoa. Maallikon näkökulmasta masennusta aiheuttavat muutkin ryhmät, kuten pelko, epävarmuus, riittämätön mielenkiinto nykyhetkeen, yksinäisyys, liiallinen alttius ulkopuolisille vaikutuksille ja ylihuolehtivuus.
Terapialla on mahdollista hoitaa sisäisesti ja ulkoisesti hämmästyttävin tuloksin ilman sivuvaikutuksia. Suosittelen lämpimästi masentuneisuuteen kuten vaihdevuosioireisiinkin. Sisäisesti nautittujen kukkatippojen ohella niistä valmistetut kylvyt, kääreet ja voiteet lisäävät hämmästyttävästi tehoa. Niin ja unohtaa ei sovi useamman kukan yhdistelmää niin sanottua hätäapulääkettä (Rescue Remedy), jota saa myös voiteena. Hätäapulääkettä on tulkittu eri aikoina eri tavoin ja siksi vaikuttavien kukkien lukumäärä poikkeaa alkuperäisestä, josta siitäkin väitellään, mikä olikaan tohtori Bachin alkuperäinen käsitys.
Mulla on ihan samat tuntemukset. Siis mikään ei tunnu miltään ja kaikkia suurinpiirtein v*****aa. Töissä jaksan juuri ja juuri käydä, mutta kun sieltä tulen niin kotona ei enää puhtia ole kuin ehkä ruuanlaittoon ja ihan välttämättömimpiin töihin. Tein sen apteekista ostamani vaihdevuositestinkin pissasta ja näyttihän se, että vaihdevuosiin siirtymävaihe on alkanut. Joitain kuukausia tämä saamattaomuus ja tympääntyneisyys on nyt kestänyt. Mulla on vaan sekin, että en jaksa edes liikuntaa harrastaa. Ennen kävelin lähes joka ilta pitkän lenkin ja nyt olenkin sitten lihonut monta kiloa ja SE ei ainakaan auta asiaa tippaakaan. Päinvastoin, masentaa vaan lisää. Olen jo miettinyt, että pitääkö mennä lääkäriltä pyytämään jotain mielialalääkettä vai mikä neuvoksi. Äijäkin ärsyttää niin että tällä hetkellä asuisin mieluummin yksin jossain pienessä asunnossa, että saisin olla niinkuin haluan. Seksikään ei nimittäin kiinnosta pätkääkään. Toisaalta on hyvä kuulla, että en ole yksin ja muillakin naisilla on samoja oireita, vaikkei tätä kyllä kelleen toivoisi. On tämä niin ärsyttävä olotila. Hirvittää vaan, että jos tätä kestää vuosia, niin on jo niin pahassa kierteessä itsensä kanssa, ettei enää selkiä. Niin, joo mä olen 47 täyttävä.
Kirjoitit viestissä, että hait apteekista vaihdevuosipissatestin, en ole aikaisemmin kuullutkaan tuollaisista. Noh, oireita on ollu jo vuosia ja mieliala vaihtelee hetkessä. Ei todellakaan seksi kiinnosta ja kaikki paikat kuivuu, kitusista alaspäin. Kävin vuosi sitten testeissä, mutta ei vielä näyttänyt vaihdevuosiin siirtymisestä. Kilpirauhaskokeitakin jo otettiin, mutta ne oli ok. Kokeillaanko tuota Menofemiä vai mitä se olikaan...Kestetään vaan sisulla, onneks ei olla yksin. Olen 41 v.
Samat tuntemukset minullakin. Sitten vielä syyllisyyden tunteet päälle kun ei jaksa keskittyä lasten huoliin ja murheisiin. Samaten ei jaksa enää kuunnella ystävättärien mieshuolia(jonninjoutavaa valittelua). Haluan olla vain kaikessa rauhassa ja kuunnella omaa itseäni. Ja eikös se olekin tämän elämänvaiheen tarkoitus. Vihdoinkin voin ajatella vain itseäni. Olen ajatellut että erilaiset raivonpuuskatkin on sitä oman itsen etsimistä, minua ei enää kohdella miten sattuu, minulla on oma tahto. Sillä kyllähän nainen on venynyt perheen, työn ja oman itsen välillä loputtoman pitkälle. Nuorena ei ollut tilaa edes kunnon murkkuiälle, sillä se kai nyt ottaa niin koville, mutta eihöhän tästä hyvä tule, eikös vaan.... voimia sinulle ja kaikille kanssakulkijoille..........