Isoset

Nyt olisi siis tällä viestillä tavoittaa näillä foorumeilla liikkuvia isosia. Jos olet(/olet ollut) isonen, olisi mukava kuulla näitä:

Oletko menossa tulevana kesänä isoseksi?
Oletko ollut aiemmin isosena?
Montako vuotta olet ollut isoskoulutuksessa?
Minkälaisia muistoja/kokemuksia sinulla on isosena olemisesta ja isoskoulutuksesta?

Ja jos siltä tuntuu, niin saa myös kertoa mihin seurakuntaan kuuluu.

Itse olen nyt ensimmäisen vuoden isonen ja heinäkuussa olisin leirille menossa. Olen ollut siis isoskoulutuksessa vuoden. Isoskoulutuksesta on jäänyt mielee oikeastaan vain positiivisia asioita. Ei ole tuntunut mitenkään raskaalta kokoontua näkemään oman isosryhmän porukkaa joka toinen viikko, ennemminkin mukavaa.
133592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Itsekin olen aivan uusi isonen ja menen kesällä ripareille isostelemaan. Vuoden, tai noh melkein vuoden kävin isoskoulutuksessa, aivan mahtava ja hieno kokemus sinälläänkin pelkkä isoskoulutus eikä olisi haitannut vaikka en olisi päässyt minnekkään isoseksi. Uskomattoman suvaitsevaista koko koulutuksen läpi ja vaikka itse olen hyvin hiljainen ja ujo ihminen niin onnistuin ystävystymään useankin kanssa, aluksi oli hiukan vaiketa lähteä mukaan tuollaiseen hommaan kun ei kuin nimeltä ketään sieltä tuntenut.

Äänestä

heips.
Olen käynyt meidän seurakuntamme järjestämän isoskoulutukse, joka kesti puolitoista vuotta ja johon kuului 3 isosleiriä. Tänä kesänä olen menossa ekalle riparileni (kun kesken koulutuksen ei pääse ripareille, ellei oo pulaa isosista) Mutta kuluneen vuoden ajan, viime kesästä asti olen lastenleireillä ollut isosena.

Minulla itselläni on vain mukavat kokemukset isosena toimisessa ja meidän srk:n isosporukka on tosi mahtavaa.

Sinulle sanoisin, että muista se, että isonen saa myös hieman hullutella, että aina ei tarvitse olla kovin vakava.

Toivotan sinulle hauskoja leirejä isosena ja siunasta matkaan. Hyvä että olet ottanut homman iloisella mielellä! (eihän sitä kai muuten ottaiskaa)

Äänestä

Mää oon kolmatta vuotta isosena.Oon ollu kahdella riparilla ja yhdellä lasten leirillä isosena.Oon nyt kolmannella riparilla isosena.Meillä oli viikonloppuleiri toukokuun alussa ja viikonleiri on heinäkuun alussa.

Meillä isoiskoulutus kesti yhteensä 43 tuntia (opetusiltoja 19h, viikonloppuleiri 22h, Jumalanpalvelus 2h).Meille on luultavasti tulossa syksyllä jatkokoulutusta.

Isosena on todella mukava olla.Kun leiri loppuu, niin haluaisi sen vielä jatkuvan. Varsinkin viikon leirillä tottuu olemaan sen porukan kanssa, joten tuntuu haikealta, kun leiri on ohi.

Mulla on 3 henkilöä ryhmässäni.Kesällä siihen liittyy vielä yksi.Mulla on sitten 3 poikaa ja yksi tyttö ryhmässäni.Ainakin viikonloppuleirillä he tulivat hyvin toimeen keskenänsä.

Äänestä

Hain aikoinaan isoseksi ja leikki jäi siihen kun pappi pyysi laskemaan housut nilkkoihin.

Äänestä
  • Huono provo, todella huono...

    Äänestä

  • hei!

    Sinulla on ollut maailman epämiellyttävin kokemus. Olen erittäin surullinen siitä, että SRK:ssa huonoa ihmisiä. Sellaisia, jotka eivät saisi olla edes töissä SRK.

    Olen itse seurakunnassa nuorisotyöntekijänä, niin olen syvästi pahoilla sinun puolestasi. Toivon todella, että pappi on lähtenyt poissa, jotta kukaan muu ei joudu samaa kokemaan, kuin sinä...

    -peikkolikka-

    Äänestä

Nyt alkava kesä on jo minun neljäs isoskesäni ja kaikki leirit (sekä riparit että varkkanuorten leirit) on ollut tosi upeita!!!

Mulle on ainakin jäänyt kaikista leireistä upeita kokemuksia ja oon tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja oppinut todellaki että ulkokuori ei kerro kaikkea..

Meiän seurakunnassa on ihanan rentoa porukkaa. Papit, nuorisotyöohjaajat ovat isosten kanssa samalla aaltopituudella ja on meiän leirillä pappikin nähty esittämässä sketsejä..

Onnea ja siunausta sun riparikesään!

Äänestä

Heips. Mäkin oon menossa ekaa kertaa tänä kesänä riparille isoseks. Isoskoulutus kesti meidän seurakunnassa vajaan vuoden (alko syksyllä ja ens viikolla on päättäjäiset.). Oikeastaan on vain hyviä muistoja isoskoulutuksesta, olen tutustunut uusiin, ihaniin ihmisiin ja olen myös oppinut paljon kaikenlaista, myös sellaista , mistä on hyötyä muulloinkin kuin riparilla. Meillä on ollut muistaakseni 3 leiriä, joista 2 on kestänyt koko viikonlopun. Ja oppitunteja on ollut n. 2 h / kuukausi kirkossa on käyty kerran ja pidetty ensi kesän riparilaisille ns. varttikirkkoja (lauluja, sketsejä ja todistuksia.)Jännittää jonkun verran, ehkä sitten lähempänä vielä enemmän. Toivon, että olisi mukava ryhmä eikä sattuisi mitää ikävää.. Me ei muuten nähdä tulevaa ryhmäämme ennen leiriä, ihan kiva tapa varmaan tuollainen, niin sitten leirille mennessä on jo tutustuttu jonkun verran.Hyvää kesää kaikille. (:

Äänestä

Oon menossa myös ekaa kertaa riparille isoseks. Tai oikeestaan olin jo viikonlopun ja heinäkuun lopussa on viikko. Olin nyt keväällä lastenleirillä isosena.
Meillä isoskoulutus kestää 2 vuotta ja toisena vuonna voi hakea riparile isoseks. Ite valmistuin nyt toukokuussa. Meillä oli koulutusta keskimäärin joka toinen viikko, ja sitten kaksi isosleiriä. Kokemukset oli tosi mukavia, ja harmittaa kun koulutus on jo ohi. Riparin isosten yhteishenki on hyvä ja kaikki tulee toimeen kaikkien kanssa :)

Äänestä

Isostoiminta on ollut aivan valtavan antoisaa hommaa ja on saanut tutustua moniin erilaisiin ihmisiin ja saanut paljon elämänkokemusta.
Itselläni isoskoulutus kesti vuoden verran aikoinaan ja sen jälkeen on tullut oltua 9 rippileirillä ja lasten ja varhaisnuorten leirejäkin on takana useita.
Viime kesänä pääsin sitten isosleirin vastaavaksi ohjaajaksi rippileireille ja vastasin yhdessä nuorisotyöntekijän kanssa uusien isosten koulutuksesta talven ajan. Tänä kesänä on edessä sitten leirin kakkosohjaajan paikka.
Porukka on ollut tosi mukavaa leireillä ja niiden 10 teltassa vietetyn yön jälkeen on aina haikeaa lähteä kotiin. Siinä hitsautuu niin vahvasti yhteen porukan kanssa, kun käydään yhdessä kaikki rankat ja iloiset asiat läpi.
Isostelu on suurimmaksi osaksi todella mukavaa, mutta välillä eteen tulee todella rankkoja paikkoja. Niistä tosin selvitään yhdessä kunhan jaksaa pysyä avoimena ja puhua silloin kun ahdistaa. Tsemppiä teille kaikille uusille isosille! Pitäkää mieli avoimena ja ottakaa haasteet riemulla vastaan!

Äänestä

Oon kahden viikon päästä jo riparilla ja ootan sitä tosi paljo ! Viime kesänä kaikki meni nappiin - isostunnit saatiin kunnialla pidettyä ja keskustelua syntyi riparilaisten kanssa uskonasioistaKIN. :-D

Meijän isoskoulutus kesti vuoden, ja oliko sitä nyt joka toinen viikko tai jotai. Oli tosi mukavaa ! Porukka vaan parani koko ajan tiivistyen.

Meijän seurakunnan leireillä on ainaki sopivasti aina ollu hauskuutta ja sitte ihan totuutta, eli faktaa Jumalasta. Kannattaa ottaa rennosti ja muista - usko on elämän tärkein asia. :)

Isosena on mahtavaa olla mallina, miten Jumala on tahtonu meidän elävän.

Psalmin 62:8-9 myötä siunausta leirille ! :)

Äänestä
  • morjens!

    Onnea ja tsempiä kaikille isosille. Teitä jokaista tarvitaan seurakunnassa. Teette erittäin arvokasta työtä. Te teette leireistä ikimuistettavat kokemukset riparilaisille:D

    Äänestä

Olen menossa nyt isoseksi juu, itseasiassa ripari alkais jo maanantaina, sunnuntaina kaikki isoset menee leiripaikalle suunnittelemaan vielä aloituspäivää jne..
En ole aiemmin ollut isosena, nyt eka kesä. Ens vuonna varmaankin uudestaan jos vaan aika riittää. :)
Meillä isoskoulutus kesti 2 vuotta. Siihen sisältyi itse koulutukset seurakunnan tiloissa, isosleirit, ym. Isoskoulutuksesta vain hyviä kokemuksia. Tykkäsin olla sielä,oli vielä hyvä porukka koulutuksessa niin että kaikki viihtyivät. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


j-virus kirjoitti:

Nyt olisi siis tällä viestillä tavoittaa näillä foorumeilla liikkuvia isosia. Jos olet(/olet ollut) isonen, olisi mukava kuulla näitä:

Oletko menossa tulevana kesänä isoseksi?
Oletko ollut aiemmin isosena?
Montako vuotta olet ollut isoskoulutuksessa?
Minkälaisia muistoja/kokemuksia sinulla on isosena olemisesta ja isoskoulutuksesta?

Ja jos siltä tuntuu, niin saa myös kertoa mihin seurakuntaan kuuluu.

Itse olen nyt ensimmäisen vuoden isonen ja heinäkuussa olisin leirille menossa. Olen ollut siis isoskoulutuksessa vuoden. Isoskoulutuksesta on jäänyt mielee oikeastaan vain positiivisia asioita. Ei ole tuntunut mitenkään raskaalta kokoontua näkemään oman isosryhmän porukkaa joka toinen viikko, ennemminkin mukavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu