rota-virus iski

Meidän 9kk vauvaan iski nyt illalla rota-virus. Ripuloi ja oksentaa koko ajan. Pelottaa, että kuivuu ja kuolee. Olen aivan huolissani. Tiedän, että se on rota-virus, sillä käytiin kaksi päivää sitten kylässä paikassa, missä on ollut rotaa. Tahtoisin vertaistukea rotan läpikäyneiltä.
107029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tyttömme sairasti kymmenen päivää kestäneen rotan nelikuisena. hänellä ei edes paino laskenut, kun pidin huolta siitä, että tyttö joi runsaasti. huolehdi riittävästä nesteensaannista, hanki apteekista osmosal-riplijuomajauhetta ja juota sitä ohjeen mukaan mahdollisimman paljon maidon ja veden lisäksi. kuumetta kannattaa alentaa panadolilla (jos ripuloi paljon, anna nestemäistä panadolia), koska pienekin kuume lisää ripuloivan lapsen nestehukkaa. kannattaa ehdottomasti käydä lääkärissä, jos et saa lasta juomaan tarpeeksi tai tauti tuntuu kestävän pitkään ja lapsi on kovin veltto ja väsähtänyt. kuivumistila voi olla hyvin vaarallinen. voimia sinulle ja pikaista paranemista lapsukaiselle.

Äänestä

Miksi menette ehdoin tajdoin kylään vauvan kanssa jossa ollut rotaa???

Äänestä
  • sitä minäkin mietin... Ja jos on noin huolissaan ja puheittesi mukaan lapsi oksentaa ja ripuloi kokoajan, niin eikö olisi syytä hakeutua lääkäriin? Ihan vaikka varmuuden vuoksi.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    sitä minäkin mietin... Ja jos on noin huolissaan ja puheittesi mukaan lapsi oksentaa ja ripuloi kokoajan, niin eikö olisi syytä hakeutua lääkäriin? Ihan vaikka varmuuden vuoksi.

    kaiketi rota pari viikkoa sitten... en ole ihan varma.. poika 8kk:tta ripuloi viikon ja onnex oksenti vaan yhtenä iltana ja yön.. jakso kaikesta huolimatta hyvin touhuta.. se osmosal ei meillä onnistunu, annoin pikku tipan ja poika oksensi heti. Käytin lääkärillä mut turhaan.. sanotaan että jos lapsi itkee ja tulee kyyneleitä niin sillon ei hätää kuivumisesta. Ja näin oli lääkäri sanonut tuttavilleni.

    Äänestä

Meillä rota-virus iski koko perheeseen ja 7 kk poikamme joutui neljäksi päiväksi tiputukseen kolmantena ripulointi päivänä. Menimme käymään lääkärissä, kun ripulia oli kestänyt vuorokauden. Kuivuminen tapahtuu tosi nopeasti ja oikeestaan siinä vaiheessa, kun lapsi väsähtää, on jo tosi kyseessä (nesteytys sairaalassa). Hanki ehdottomasti heti osmosaalia. Tämä on oleellinen osa hoitoa. Jos lapsen saa alusta saakka juomaan tätä, niin välttyy sairaalahoidolta. Kuume pitää alentaa heti, vaikka olisi vain vähän, koska kuumeinen lapsi ei jaksa juoda. Lääkärin mukaan näin pieni kuin meillä ei jaksa voimakasta ripulia ilman sairaalhoitoa yleensä yli 2-3 vuorokautta ja näin siis meilläkin kävi.

Äänestä

kotona voi olla niin pitkään kun lapsi on virkeä ja juominen onnistuu hyvin...meillä poika sairasti rotan tammikuussa(oli tuolloin 11kk) ja vointi huononi todella nopeasti...lapsi ei jaksanut enää edes istua kunnolla, joten sairaalaan jouduimme 5vuorokaudeksi...meidän tapauksessamme oli siis todella raju virus...poika ripuloi sairaalassakin n.15min välein ja kun mitään muuta ei enää tullut ulos niin vain vettä. tippaa laitettiin kahdesta kanyylista...mutta sitten kun paraneminen pääsi vauhtiin, oltiinkin jo terveitä muutamassa päivässä...

pienen vointia kannattaa seurata erityisen tiiviisti ja apteekin osmosal on paras neste kuivumista vastaan...ja lääkäriin kannattaa viedä heti kun epäilyttää, että kuivuma olisi mahdollinen...

Äänestä

meillä myös ripuloidaan ja oksennetaan...mehua olen antanut melkein väkisin nokkamukista...poika oneksi avaa aina suun niin saan vain kaadetua mehua suuhun ja oikein väsyneenä juo pullollisenkin mehua...jatkuvasti vain pullo tai muki vieressaä ja koko ajan olen hörpyttänyt..eikä oo ainakaan vielä kuivumisen merkkejä ollut...tänään kolmantena ripulipäivänä luulin jo taudin helpottaneen mutta juuri noin puoli tuntia sitten lensi taas oksennus kaaressa..niin ja en ole antanut mitään muuta syötävää kuin silloin tällöin lusikallisen hedelmäsosetta ja katsonut että pysyy sisällä...lääkäriin en oo nähny syytä viedä..viimeksi kun pojalla oli samantapainen tuti noin 4-5kk sitten, vein lääkäriin ja totesivat vain että niin kauan kun vauva juo hyvin niin ei tarvitse tulla näyttämään...niin ja kuumetta ei ole ollut yhtään ja poika on virkeä ja touhuilee ja kiljuu lattialla...

Äänestä
  • Meillä poika sairasti rotan 7kk:n ikäisenä. Kun ei enää suostunut hörppimään Osmosalia mukista, annoin lääkeruiskulla. Ripuli kesti 7 päivää. Kävimme verikokeissa, mutta onneksi poika ei ollut kuivunut. Eli kannattaa aloittaa osmosalihoito mahdollisimman aikaisin ja jos ei muuten suostu ottamaan sitä, niin kannattaa antaa vaikka väkisin lääkeruiskulla.

    Äänestä

että on rotaa.Olisi nimittäin hyvin epätyypillinen aika rotavirukselle.Muuta vatsatautia on kyllä liikkeellä,mutta että rotaa???

Äänestä
  • Kyllä nyt on tyypillinen aika rotalle. Lääkärikin sanoi, että nyt on rota-kevät. 3 tutulla lapsella on ollut rota-virus kuukauden sisällä. Joku edellä sanoi, että miksi mennä kylään paikkaan, missä on rotaa. Enpä arvannut, että se tarttuu vielä viikonkin päästä siitä, kun lapsi viimeksi on ripuloinut. Onneksi vauva on juonut hyvin ja on virkeä. Itsellä mieliala vaan heittää häränpyllyä kun lapsi sairastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut äiti kirjoitti:

Meidän 9kk vauvaan iski nyt illalla rota-virus. Ripuloi ja oksentaa koko ajan. Pelottaa, että kuivuu ja kuolee. Olen aivan huolissani. Tiedän, että se on rota-virus, sillä käytiin kaksi päivää sitten kylässä paikassa, missä on ollut rotaa. Tahtoisin vertaistukea rotan läpikäyneiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu