huopakattoon

icopalin sivuilta ymmärsin jotta palahuopakattoon tarvitsee laitaa jokin aluskate rullalta.(siis ponttilaudoituksen päälle ja sitten vasta palahuopaa)
mutta rulla bitumihuopa voisi rullata suoraan pontin päälle? äh? onko nuin?

tattis
3945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oli vain suositus (jos katto loivempi kuin 1:3), joten kattoja tehtiin myös ilman aluskatetta. Nykyisin sen käyttö on "lähes pakollista". Ei taida katteen valmistajan takuu muuten olla voimassa. Aluskate levitetään harjan suuntaisesti kattoon, ja naulataan sen verran kiinni, ettei se tipahda ennen huopalaatan asennusta.
Itse olen tehnyt monta kattoa ilman aluskatetta, enkä ole huomannut ainakaan 15 vuodessa mitään ongelmaa.

Äänestä
  • itse kävin viime vuonna naputtelemassa palahuopaa 3200neliötä kaupan kattoo uusiksi,koska 3v.aikaisemmin joku toinen oli jättäny sen aluskatteen pois ja katto vuosi ainakin 11 paikasta.

    laskekaa siitä esim. kantsiiko olla asentamatta alushuopaa.

    Äänestä

  • Itsekin olen useampaan kattoon laittanut vain reunoille huopakaistat ja reunapellit.
    Eikä mitään ongelmia ole ollut.
    Tuleehan siihen aluskatteeseenkin reiät kun naulataan palahuovat;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aluskate? kirjoitti:

icopalin sivuilta ymmärsin jotta palahuopakattoon tarvitsee laitaa jokin aluskate rullalta.(siis ponttilaudoituksen päälle ja sitten vasta palahuopaa)
mutta rulla bitumihuopa voisi rullata suoraan pontin päälle? äh? onko nuin?

tattis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu