Haikaran

Haikara onnistui pyydystämään ison ankeriaan lammella. Se nieli sen, mutta ankeriassa kiemurteli vimmakkaasti ja onnistui kiemurtelemaan itsensä ulos haikaran nokasta ja uimaan pakoon. Haikara laati suunnitelman:

Seuraavana päivänä se pyydysti saman ankeriaan, nieli sen ja piti siten nokkansa tiukasti kiinni. Kun ankerias huomasi että eilinen pakoreitti oli suljettu, se muutti taktiikkaa ja kiemurteli itsensä ulos haikaran peräaukosta ja ui karkuun. Nyt haikara oli todella vihainen:

Kolmantena päivänä se taas pyydysti saman ankeriaan. Se nieli sen ja työnsi sitten välittömästi nokkansa omaan peräaukkoon:

"Nyt voit vapaasti kiertää" se mutisi.
1986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Elettiin kevättä ja haikaralla oli kovasti kiireitä juhannuksena tilattuja vauvoja perille toimittaessaan. Eräänkin kerran se otti mukaansa kaksi vauvaa, pojan ja tytön, sillä molemmat oli tilattu samoille kulmille. Maatessaan vierekkäin haikaran nokasta riippuvassa korissa vauvat katselivat toisiaan, ja poika kysyi: - Onko sinutkin tilattu?

Johon tyttö vastasi: - Tietysti. Lentoemännäksikö minua luulit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kierrätystä kirjoitti:

Haikara onnistui pyydystämään ison ankeriaan lammella. Se nieli sen, mutta ankeriassa kiemurteli vimmakkaasti ja onnistui kiemurtelemaan itsensä ulos haikaran nokasta ja uimaan pakoon. Haikara laati suunnitelman:

Seuraavana päivänä se pyydysti saman ankeriaan, nieli sen ja piti siten nokkansa tiukasti kiinni. Kun ankerias huomasi että eilinen pakoreitti oli suljettu, se muutti taktiikkaa ja kiemurteli itsensä ulos haikaran peräaukosta ja ui karkuun. Nyt haikara oli todella vihainen:

Kolmantena päivänä se taas pyydysti saman ankeriaan. Se nieli sen ja työnsi sitten välittömästi nokkansa omaan peräaukkoon:

"Nyt voit vapaasti kiertää" se mutisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu