Koiran

Kaksi ekonomia kävelivät kuumana kesäpäivänä Esplanaadilla. Yhtäkkiä iso saksanpaimenkoira edessä kyyristyi ja kevensi elämäntaakkansa.

"Saat kymmentuhatta ekua jos syöt tuon" ehdotti toinen ekonomeista toiselle. "Mitä hittoa, ei siihen kuole, ja tuosta saisi rahaa autonvaihtoon" ajatteli toinen ja rupesi poppsimaan. Toinen ekononaama pitkänä hänelle rahat.

Ne jatkoivat kevelyä, mutta rahan saannut ekonoomi alkoi vähän kaduttaa. Hän tiesi kaverilla olevan taloudellisia vaikeuksia asuntolainan kanssa ja olihan kyse hänen parhaasta kaverista. Joten kun Rotweileri edessä laski samanlaisen kuorman kuin Saksanpaimenkoira aikaisemmin, hän ehdotti:

"Saat rahasi takaisin jos syöt tuon!". Toinen joka vasta nyt oli tajunnut millaiseen taloudelliseen pinteeseen hän oli itseensä asettanut, alkoi innolla syömään höyryävää kasaa.

Kun he jatkoivat matkaa, ne rupesivat analysoimaan tapahtumaketjua: Kumpikaan ei ollut senttiäkään rikkaampi ja molemmat olivat syönneet ison kasan koiranpaskaa.

Sitten toinen niistä kirkastui ja hymyili: "Aikamoinen liikevaihto yhdelle päivälle!"
0875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jätökset kirjoitti:

Kaksi ekonomia kävelivät kuumana kesäpäivänä Esplanaadilla. Yhtäkkiä iso saksanpaimenkoira edessä kyyristyi ja kevensi elämäntaakkansa.

"Saat kymmentuhatta ekua jos syöt tuon" ehdotti toinen ekonomeista toiselle. "Mitä hittoa, ei siihen kuole, ja tuosta saisi rahaa autonvaihtoon" ajatteli toinen ja rupesi poppsimaan. Toinen ekononaama pitkänä hänelle rahat.

Ne jatkoivat kevelyä, mutta rahan saannut ekonoomi alkoi vähän kaduttaa. Hän tiesi kaverilla olevan taloudellisia vaikeuksia asuntolainan kanssa ja olihan kyse hänen parhaasta kaverista. Joten kun Rotweileri edessä laski samanlaisen kuorman kuin Saksanpaimenkoira aikaisemmin, hän ehdotti:

"Saat rahasi takaisin jos syöt tuon!". Toinen joka vasta nyt oli tajunnut millaiseen taloudelliseen pinteeseen hän oli itseensä asettanut, alkoi innolla syömään höyryävää kasaa.

Kun he jatkoivat matkaa, ne rupesivat analysoimaan tapahtumaketjua: Kumpikaan ei ollut senttiäkään rikkaampi ja molemmat olivat syönneet ison kasan koiranpaskaa.

Sitten toinen niistä kirkastui ja hymyili: "Aikamoinen liikevaihto yhdelle päivälle!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu